John Wayne palaa muistoissa menneisyyteen

Vaan eikös ne perkele ollutkin mahtavia aikoja 80- ja 90-luvun taitteessa, kun keiteltiin virkistysmielessä ponua? Mukavaa ja palkitsevaa hommaa parhaiden ystävien kanssa. Siihen aikaan oli piharakennuksen yhteyteen rakennettu ihan oma pieni pontikkatehdas, jonka pinta-ala oli ehkä 30 neliömetriä.! Siellä me sitten poikien kanssa siemailtiin iltakaudet pontikkaa ja selailtiin posket punaisina pornolehtiä. Liekö ollut viinasta vai pimpsoista punaisina, siihen en ota kantaa.

Nuorena miehenä tuli hommattua Viipurista kalliit välineet ja siitä se rakas harrastus sitten alkoi! Alunperin armeijakaverien innoittamana se pontikkakärpänen taisi puraista. Iso opiskeluhan siinä oli ja välillä meinasin lyödä hanskat tiskiin, mutta kun jyvälle pääsi, niin pontikkapannu porpatti yötä päivää ja tulokset alkoivat näkyä oman seutukunnan poikien pöhöttyneinä naamavärkkeinä ja kasvavina itrakumpuina. Tarkat muistiinpanot ja reseptit ovat edelleen tallessa. Siihen aikaan viina maistui erittäin hyvin, mutta ikinä en ole hävennyt harrastustani! 10 vuoden "urani" aikana varmasti tuhansia litroja tuli soppaa keiteltyä. Omalla tehtaalla oli peräti 50 litran tonkka apuna säilönnässä! Siellä kävi pitkin päivää kylän miehiä huikalla, jos alkoi maatilan työt vituttaa tai akka alkoi soittaa suutaan. Siinä oli vielä pari kisällijullia, jotka myöhemmin hoitivat kokkausvastuun melkein kokonaan - opittuaan ensin pontikankeiton salat mestarilta itseltään vuosia kestäneessä oppimisprosessissa.

Tuli elävästi mieleen vanhat hyvät ajat, kun innostuin selailemaan valokuva-albumia. Emäntä napsaissut aikoinaan kuvia kaveruksista paiskimassa hommia pontikkatehtaalla. Olisi mukava jonain päivänä omalle jälkikasvulle jakaa pontikkatietoutta, vaikka eihän nämä nykypäivän nuoret osaa arvostaa pontikankeittoa osana suomalaista kansanperinnettä. Haetaan vaan viinakaupasta halpa leijonapullo ja se on silirimpsis! Omin pikku kätösin valmistetun tuotteen nauttimisesta tuli paremmat kännitkin. Näillä valtion tarjoamilla tärpäteillä ei tule kuin krapula ja karmea vitutus. Ensimmäisen kerran kun maistat omaa pontikkaa, on melkeinpä sama tunne kuin ottaisi oman lapsen ensimmäistä kertaa syliin synnytyslaitoksella.

Minun nuoruudessani pontikankeittäjät olivat kylän sankareita ja heitä arvostettiin eniten. Pontikkamestarit saivat myös pillua kauneimmilta naisilta. Sen voi vahvistaa jokainen sen ajan poikamies todeksi Ikinä sitä ei kuitenkaan myyty eli rahaa ei pyritty hankkimaan. Keiteltiin omaksi iloksi tai korkeintaan ystävyyden ja avunannon nimissä lahjoitettiin naapurille esim. pari litraa pontikkaa juhlapyhinä.


Ps. Pontikkavehkeet on tuhottu jo 20 vuotta sitten! Nykyään John Wayne on lainkuuliainen mallikansalainen, joka maksaa nöyrästi verot juomistaan alkoholituotteista.