Kolme Jumalaa

Selkeyttä

Monijumaluuttako? Olkoon, jos joku välttämättä haluaa niin leimat mutta täysin Raamatun mukaista:

Ote Pyhien kirjoitusten oppaasta:

Jumaluuteen kuuluu kolme erillistä persoonaa: Jumala, iankaikkinen Isä; hänen Poikansa Jeesus Kristus ja Pyhä Henki. Me uskomme heistä jokaiseen (UK 1). Myöhempien aikojen ilmoituksesta tiedämme, että Isällä ja Pojalla on käsin kosketeltava liha- ja luuruumis ja että Pyhä Henki on henkipersoona vailla lihaa ja luuta (OL 130:22–23). Nämä kolme persoonaa ovat yhtä tarkoituksen ja opin täydellisessä ykseydessä ja sopusoinnussa (Joh. 17:21–23; 2. Nefi 31:21; 3. Nefi 11:27, 36).

Isä Jumala: Sanalla Jumala tarkoitetaan yleensä Isää eli Elohimia. Häntä kutsutaan Isäksi, koska hän on meidän henkiemme Isä (Mal. 2:10; 4. Moos. 16:22; 27:16; Matt. 6:9; Ef. 4:6; Hepr. 12:9). Isä Jumala on maailmankaikkeuden korkein hallitsija. Hän on kaikkivaltias (1. Moos. 18:14; Alma 26:35; OL 19:1–3), kaikkitietävä (Matt. 6:8; 2. Nefi 2:24) ja läsnä kaikkialla Henkensä kautta (Ps. 139:7–12; OL 88:7–13, 41). Ihmiskunnalla on Jumalaan erityinen suhde, jonka ansiosta ihminen on eri asemassa kuin koko muu luomakunta: ihmiset ovat Jumalan henkilapsia (Ps. 82:6; 1. Joh. 3:1–3; OL 20:17–18).

Merkintöjä Isän Jumalan ihmiselle ilmestymisestä tai puhumisesta on vain vähän. Pyhien kirjoitusten mukaan hän puhui Aadamille ja Eevalle (Moos. 4:14–31) ja esitteli Jeesuksen Kristuksen muutaman kerran (Matt. 3:17; 17:5; Joh. 12:28–29; 3. Nefi 11:3–7). Hän ilmestyi Stefanokselle (Ap. t. 7:55–56) ja Joseph Smithille (JS-H 17). Myöhemmin hän ilmestyi sekä Joseph Smithille että Sidney Rigdonille (OL 76:20, 23). Niille, jotka rakastavat Jumalaa ja puhdistavat itsensä hänen edessään, hän suo toisinaan etuoikeuden nähdä ja tietää omakohtaisesti, että hän on Jumala (Matt. 5:8; 3. Nefi 12:8; OL 76:116–118; 93:1).

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Mark. 15:34. Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita, Ap. t. 16:17. Me olemme Jumalan sukua, Ap. t. 17:28–29. Sinun tulee antaa sakramenttisi uhriksi Korkeimmalle, OL 59:10–12. Henok näki Jumalan luomat henget, Moos. 6:36. Pyhyyden Ihminen on hänen nimensä, Moos. 6:57.

Poika Jumala: Nimellä Jehova eli Jahve eli Herra tunnettu Jumala on Poika, Jeesus Kristus (Jes. 12:2; 43:11; 49:26; 1. Kor. 10:1–4; 1. Tim. 1:1; Ilm. 1:8; 2. Nefi 22:2). Jeesus toimii Isän johdolla ja on täydellisessä sopusoinnussa hänen kanssaan. Kaikki ihmiset ovat hänen veljiään ja sisariaan, sillä hän on vanhin Elohimin henkilapsista. Joissakin pyhien kirjoitusten kohdissa hänestä käytetään sanaa Jumala. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan esimerkiksi, että "Jumala loi taivaan ja maan" (1. Moos. 1:1), mutta Luojana oli itse asiassa Jeesus Isän Jumalan johdolla (Joh. 1:1–3, 10, 14; Hepr. 1:1–2).

Herra sanoo olevansa Minä Olen, 2. Moos. 3:13–16. Minä yksin olen Herra [Jehova], ei ole muuta pelastajaa kuin minä, Jes. 43:11 (Jes. 45:23). Minä olen maailman valo, Joh. 8:12. Jo ennen kuin Abraham syntyi — minä olin, Joh. 8:58. Herra palvelee ihmisten keskuudessa tomumajassa, Moosia 3:5–10. Abinadi selitti, kuinka Kristus on Isä ja Poika, Moosia 15:1–4 (Et. 3:14). Herra ilmestyi Jeredin veljelle, Et. 3. Kuuntele Kristuksen, Herrasi ja Jumalasi, sanoja, Moroni 8:8. Jehova on sekä elävien että kuolleiden Tuomari, Moroni 10:34. Jeesus ilmestyi Joseph Smithille ja Sidney Rigdonille, OL 76:20, 23. Herra Jehova ilmestyi Kirtlandin temppelissä, OL 110:1–4. Jehova puhui Abrahamille, Abr. 1:16–19. Jeesus ilmestyi Joseph Smithille, JS-H 17.

Pyhä Henki Jumala: Myös Pyhä Henki on Jumala, jota kutsutaan muiden samankaltaisten nimien ohella Hengeksi ja Jumalan Hengeksi. Pyhän Hengen avulla ihminen voi tuntea Isän Jumalan tahdon ja tietää, että Jeesus on Kristus (1. Kor. 12:3).

Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava, Luuk. 12:12. Pyhä Henki on Puolustaja, Joh. 14:26 (Joh. 16:7–15). Jeesus antoi apostoleille käskyjä Pyhän Hengen voimalla, Ap. t. 1:2. Pyhä Henki todistaa Jumalasta ja Kristuksesta, Ap. t. 5:29–32 (1. Kor. 12:3). Myös Pyhä Henki todistaa meille, Hepr. 10:10–17. Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta, Moroni 10:5. Pyhä Henki on ilmoituksen henki, OL 8:2–3 (OL 68:4).

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinonon

      Eihän se ole leimaamista jos monijumalaista uskontoa kutsutaan polyteistiseksi. Teitä itseänne tuo oikea nimitys jostain syystä hävettää.

      • morkkumarkku

        Ei hävetä, mutta se on täysin väärä, sillä uskomme yhteen Jumalaan.

      • kaksipisteto
        morkkumarkku kirjoitti:

        Ei hävetä, mutta se on täysin väärä, sillä uskomme yhteen Jumalaan.

        ..ja muita jumalia ei siis ole olemassa?

      • Näinonon
        morkkumarkku kirjoitti:

        Ei hävetä, mutta se on täysin väärä, sillä uskomme yhteen Jumalaan.

        Olet siis eri mieltä Aloittajan (Tapani) kanssa, joka myöntää polyteismin. Keneen noista Jumalistanne uskot? Elohimiin, Jahveen vaiko johonkin muuhun?

      • Selkeyttä

        Polyteismi Wikipedian mukaan:
        Polyteismi eli monijumalisuus on uskonnollinen käsitys, jonka mukaan on olemassa useita jumalia. Monijumalisissa uskonnoissa palvotaan useita eri jumalia. Nämä jumalat ovat henkilöllisiä olentoja, joilla on usein toisistaan poikkeavia luonteenpiirteitä. Jumalilla saattaa olla arvojärjestys ja heillä voi olla eri tehtäviä.[1]
        Niin sanotuista suurista maailmanuskonnoista hindulaisuutta pidetään monijumalisena uskontona. Siihen sanotaan kuuluvan useita kymmeniä miljoonia jumalia. Niin ikään muun muassa Egyptin, Kreikan ja Rooman uskonnot olivat monijumalisia. Erilaiset kansanuskonnot (kuten suomalainen muinaisusko) ovat usein monijumalisia.
        Monet luonnonuskonnot voivat olla polyteistisia, panteistisia tai animistisia.[2]

        Mormonismi ei tämän mukaan ole polyteistinen, sillä palvomme tai oikeammin palvelemme vain yhtä Jumalaa, joka on taivaallinen Isämme. Vain Häntä rukoilemme ja teemme sen Jeesuksen Kristuksen nimessä eli kautta.

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Polyteistinen on uskonto joka uskoo että jumalia on monia eli lukumäärä ratkaisee kuten nimityskin sanoo, ei se, palvotaanko noista jumalista ketään. Monoteistinen on uskonto joka opettaa ettei ole kuin yksi jumala jota tätäkään ei tarvitse palvoa , riittää että uskotaan että on vain yksi jumala, ei enempää .

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Polyteismi Wikipedian mukaan:
        Polyteismi eli monijumalisuus on uskonnollinen käsitys, jonka mukaan on olemassa useita jumalia. Monijumalisissa uskonnoissa palvotaan useita eri jumalia. Nämä jumalat ovat henkilöllisiä olentoja, joilla on usein toisistaan poikkeavia luonteenpiirteitä. Jumalilla saattaa olla arvojärjestys ja heillä voi olla eri tehtäviä.[1]
        Niin sanotuista suurista maailmanuskonnoista hindulaisuutta pidetään monijumalisena uskontona. Siihen sanotaan kuuluvan useita kymmeniä miljoonia jumalia. Niin ikään muun muassa Egyptin, Kreikan ja Rooman uskonnot olivat monijumalisia. Erilaiset kansanuskonnot (kuten suomalainen muinaisusko) ovat usein monijumalisia.
        Monet luonnonuskonnot voivat olla polyteistisia, panteistisia tai animistisia.[2]

        Mormonismi ei tämän mukaan ole polyteistinen, sillä palvomme tai oikeammin palvelemme vain yhtä Jumalaa, joka on taivaallinen Isämme. Vain Häntä rukoilemme ja teemme sen Jeesuksen Kristuksen nimessä eli kautta.

        Tapani, jos Jumalia on monta, mutta heistä palvotaan vain yhtä, kyseessä on henoteismi, joka on yksi polyteismin muoto.

        Mormonismi on siten POLYTEISTINEN uskonto

      • Selkeyttä
        Näinonon kirjoitti:

        Tapani, jos Jumalia on monta, mutta heistä palvotaan vain yhtä, kyseessä on henoteismi, joka on yksi polyteismin muoto.

        Mormonismi on siten POLYTEISTINEN uskonto

        Henoteismi ei ole SAMAA kuin polyteismi, mutta sinulle on sellaiseksi leimaaminen tärkeää.

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Henoteismi ei ole SAMAA kuin polyteismi, mutta sinulle on sellaiseksi leimaaminen tärkeää.

        Henoteismi KUULUU polyteismiin siinä missä Länsi-Suomen lääni kuuluu Suomeen! Edelleenkään kyse ei ole leimaamisesta vaan OIKEIDEN käsitteiden käyttämisestä.

        Henoteismi on yksi polyteismin muodoista. Se että on olemassa myös muuta polyteismiä kuin henoteismi, ei muuta sitä TOSIASIAA, että henoteismi on polyteismiä.

        Mikäpäx siinä, jos noin halutaan ajatella, mutta silloin on todettava, että kristinusko on henoteismia. Siinä jumaluuteen kuuluu kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jokaista Heistä sanotaan Athanasioksen uskontunnustuksessa erikseen Jumalaksi. Nyt sinä ja muut koetatte leimata mormonismin polyteistiseksi tarkoituksena osoittaa, ettei se olisi kristillinen uskonto.

        Kolminaisuusoppi syntyi jotta kristinusko ei muuttuisi polyteistiseksi jolloin se ei voisi vedota heprealaiseen Raamattuun, sen jumalaan, tai ajatukseen tämän lähettämästä messiaasta .
        Jeesus ei missään sano että on jumala, eikä missään UT:ssa sanota että Pyhä henki on jumala .Se että Jeesus olisi väittänyt olevansa Jahve olisi ollut täysin mahdotonta, olisi pitänyt kieltää Jahven koko ilmoitus Israelille, laki, profeetat ja Israelin erityisasema, samalla olisi siis mennyt pohja sek ä uskotun jumalan että kirjoitusten luotettavuudelta. Mille pohjalle Jeesus olisi siinä tapauksessa voinut rakentaa uransa? Ei olisi ollut jumalaa johon vedota tai huutaa avuksi kuoleman hetkellä , ei kirjoituksia, ei lupauksia ei mitään .

      • Selkeyttä
        kaksipisteto kirjoitti:

        Näin sanotaan Raamatussa:
        1. Kor. 10:4
        ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

        Koska Isä on Jumala ja jos Kristus on yhtä Hänen kanssaan, niin Kristuskin on Jumala:

        Joh. 10:30
        Minä ja Isä olemme yhtä."

        Joh. 17:11
        Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.

        Joh. 17:21
        että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

        Joh. 17:22
        Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä.

        Ihmisetkin ovat jumalia, koska olemme Jumalan henkilapsia. Jeesus Kristus paljon enemmän kuin me, koska Isä-Jumala on Hänen fyysinenkin Isänsä, Ainosyntyinen Poika lihan mukaan.

        Ei ole fyysinen isä UT:han sanoo että "Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
        2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
        3 hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
        4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa" Room. 1

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Mikäpäx siinä, jos noin halutaan ajatella, mutta silloin on todettava, että kristinusko on henoteismia. Siinä jumaluuteen kuuluu kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Jokaista Heistä sanotaan Athanasioksen uskontunnustuksessa erikseen Jumalaksi. Nyt sinä ja muut koetatte leimata mormonismin polyteistiseksi tarkoituksena osoittaa, ettei se olisi kristillinen uskonto.

        Kristinuskossa ei ole monta Jumalaa. Siinä on monta persoonaa.

        Kristinusko ei siten ole henoteistinen. Mormonismi on. Ja kun se on henoteistinen, se on polyteistinen.

      • Selkeyttä
        Näinonon kirjoitti:

        Kristinuskossa ei ole monta Jumalaa. Siinä on monta persoonaa.

        Kristinusko ei siten ole henoteistinen. Mormonismi on. Ja kun se on henoteistinen, se on polyteistinen.

        Kuinka kolme eri persoonaa olla yksi muuten kuin samanmielisyydessään? Kolme personaa ovat itsenäisiä olentoja ja muodostavat yhdessä Jumaluuden, mutta se ei ole yksi Jumala muuten kuin yksimielisyytensö vuoksi. Jos muuta esitetään, mennään mielettömyyden alueelle.

      • Selkeyttä
        kaksipisteto kirjoitti:

        Ei ole fyysinen isä UT:han sanoo että "Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan Jumalan evankeliumia,
        2 jonka Jumala on edeltä luvannut profeettainsa kautta pyhissä kirjoituksissa,
        3 hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
        4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa" Room. 1

        Kenen siemenestä Jeesuksen äiti Maria on syntynyt?

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Kenen siemenestä Jeesuksen äiti Maria on syntynyt?

        Ei kukaan tiedä, kai koska sukunta ei periydy äidin mukaan ei sillä ollut väliä, Jeesuksen isän on kyllä täytynyt olla davidin sukua jotta Jeesus olisi messiaaksi kelvollinen .
        Kun nainen oli kihlattu, hän kuului kihlatulleen joka oli hänestä maksanut morsiamen hinnan, näin vaikka mies ei olisi naista vielä maannutkaan , nainen ei ollut vapaa, vaan kuului kihlatulleen. Jos tällaisessa tapauksessa nainen synnytti lapsen jollekin muulle miehelle kuin kihlatulle, lapsi olisi mamzer sen lain mukaan jonka Jahve itse ilmoitti antaneensa ja käskenyt pitää .

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Kuinka kolme eri persoonaa olla yksi muuten kuin samanmielisyydessään? Kolme personaa ovat itsenäisiä olentoja ja muodostavat yhdessä Jumaluuden, mutta se ei ole yksi Jumala muuten kuin yksimielisyytensö vuoksi. Jos muuta esitetään, mennään mielettömyyden alueelle.

        SINUN MIELESTÄSI nuo kolme persoonaa ovat kolme eri Jumalaa, joten sinä olet polyteisti. Turhaan yrität vetää kristinuskoa mukaan omaan klönttiajatteluun perustuvaan polyteismiisi.

      • Selkeyttä
        Näinonon kirjoitti:

        SINUN MIELESTÄSI nuo kolme persoonaa ovat kolme eri Jumalaa, joten sinä olet polyteisti. Turhaan yrität vetää kristinuskoa mukaan omaan klönttiajatteluun perustuvaan polyteismiisi.

        Kolme eri Jumalaa, mutta kaikessa yhtä. Se ei ole sellaista monijumaluutta, jota tarkoitetaan polyteismilla. Isä on suurin, jonka tahtoa Poika ja Pyhä Henki toteuttavat. Kaikilla on osuus ihmisen pelastumisessa.

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Kolme eri Jumalaa, mutta kaikessa yhtä. Se ei ole sellaista monijumaluutta, jota tarkoitetaan polyteismilla. Isä on suurin, jonka tahtoa Poika ja Pyhä Henki toteuttavat. Kaikilla on osuus ihmisen pelastumisessa.

        Totta ihmeessä se on monijumalaisuutta, jos on kolme eri Jumalaa! Yksimielisyys ei vaikuta LUKUMÄÄRÄÄN millään tavalla! Eivät myöskään Jumalienne alistussuhteet. Mormonismi on polyteistinen uskonto.

      • Selkeyttä
        Näinonon kirjoitti:

        Totta ihmeessä se on monijumalaisuutta, jos on kolme eri Jumalaa! Yksimielisyys ei vaikuta LUKUMÄÄRÄÄN millään tavalla! Eivät myöskään Jumalienne alistussuhteet. Mormonismi on polyteistinen uskonto.

        Oletatko, että Jumala -sanalla on vain yksi merkitys? Jumala -sana on yleissana kuten ihminenkin, joita on monta, mutta on vain yksi taivaallinen Isä-Jumala, jonka henkilapsia ovat kaikki ihmiset ja myös Jeesus Kristus. Kristus on lisäksi Hänen lapsensa fyysisestikin..

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Oletatko, että Jumala -sanalla on vain yksi merkitys? Jumala -sana on yleissana kuten ihminenkin, joita on monta, mutta on vain yksi taivaallinen Isä-Jumala, jonka henkilapsia ovat kaikki ihmiset ja myös Jeesus Kristus. Kristus on lisäksi Hänen lapsensa fyysisestikin..

        Jumala-sana on kyllä suomen kielessä aivan täsmällinen, toisin kuin mormonien kaksoiskielessä. Koska sinulla on monta Jumalaa, olet polyteisti. Et sinä voi muuttaa sanojen määritelmiä siitä mitä ne normaalissa kielessä ovat.

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Oletatko, että Jumala -sanalla on vain yksi merkitys? Jumala -sana on yleissana kuten ihminenkin, joita on monta, mutta on vain yksi taivaallinen Isä-Jumala, jonka henkilapsia ovat kaikki ihmiset ja myös Jeesus Kristus. Kristus on lisäksi Hänen lapsensa fyysisestikin..

        Tuo väite on bullshittiä, jumala-sanan merkitys on selvä niin hepreassa kuin suomessa, tai vaikka englannissa, ei sen taakse voi piilottaa jumaloppia jota sen polyteismin vuoksi häpeää . Sekä Jahve että Jeesus identifioituivat omalla nimellä ja ominaisuuksilla, joten ei heitä voi sotkea toisiinsa eikä muiden uskontojen tarjoamiin jumaliin.

        Uskontojen rajoja ei myös voi mielivaltaisesti ylittää, kukin uskonto on itsenäinen ja määrittää yksin sen mihin uskoo eikä muilla uskonnoilla siihen ole määräysvaltaa . Käännyttäminen olisikin helppoa jos voisi, tarvitsisi vain julistaa oma jumala muiden uskontojen jumalien isäksi ja käskyttäjäksi .
        Historialliset uskonnot eivät noin toimi eivätkä voisi toimia niillä on selkeä jumalkuva jota ei voi siirtää minnekään, eikä niillä ole tarvetta siirtyä osaksi muiden uskontojen oppeja tai jumalmaailmaa.Uususkonnot jotka ovat syntyneet hetkessä, yleensä jonkun yhden henkilön toimest, voivat yrittää tomia noin, niillä on siihen tarve koska niillä ei ole omaa historiaa eikä oma jumalkuva ole vakiintunut vaan on muuttuva .

        Niin "henkilapseus" kuin elohim ja tämän siittämät henkilapset tai fyysiset lapset(?) ovat yksin mormonien uskonnon oppeja, niitä ei ole missään muussa uskonnossa.

    • kaksipisteto

      Jälleen litania johon olet sekottanut oman uskontosi oppeja ja käsityksiä joita ei ole Raamatussa eikä siihen perustuvissa uskonnoissa. Kun Raamatun jakeet vielä ovat yhteydestään irrotettuja on vaikea käsittää mihin tuollakin pyrit. Oikaisen kuitenkin taas kerran:
      Raamatussa elohimilla , joka on toinen heprean jumalaa tarkoittavista substantiiveista, tarkoitetaan kaikkia jumalina palvottuja tai sellaisiksi uskottuja, Jahve on elohim, mutta niin ovat naapurikansojenkin kemokset, baalit ja muut jotka kaikki toisaalla Raamatussa nimetään epäjumaliksi .

      Jahve ilmoitetaan ainoaksi jumalaksi joka on olemassa, on ollut, tai tulee olemaan. Hän on tehnyt liiton Israelin kanssa ja antanut sille lain ja luvannut lähettää messiaan, UT vahvistaa tämän ja sen on pakko niin tehdä koska tarjoaa Jeesusta tuona Jahven lupaamana voideltuna .

      Jahvea kutsutaan isäksi koska hän on ihmisten luoja ”Mutta olethan sinä, Jahve, meidän isämme! Me olemme savea, sinä saven valaja, kaikki me olemme sinun kättesi tekoa".

      Ihmiset eivät ole Jahven henkilapsia, vain sinun uskontosi jumala, Elohim, on jenkkiprofeettansa kautta tehnyt tiettäväksi, että vaikka onkin itse kehittynyt jumalaksi ihmisestä, kaikki ihmiset, osa ilmeisesti takautuvasti, ovat hänen henkilapsiaan. Itse hän on fyysinen olento, vaimonsa luonteesta ei ole tietoa, mutta pari saa aikaan vain henkilapsia, vaikka isällä on ruumis .
      Raamatussa isä ja luoja ja ainoa jumala on Jahve, joka on luvannut lähettää messiaan joka olisi davidin sukuinen mies ei siis jumala ja monoteismissa ei voi tulla lisää jumalia sehän on Jahven ilmoituksen ydin: ei ole muuta jumalaa kuin hänei ole eikä tule.
      Olet ottanut polyteismisi tueksi jaekimaran jostain uskontosi käsikirjasta jakeita joilla ei ole mitään tekemistä mormonsimin väitteiden saati polyteismin kanssa :
      Jes 12:2 "Ja niin jumala on minun pelastajani. Minä luotan häneen, en pelkää, sillä Jahve on minun väkeni ja voimani, hän pelasti minut." [2. Moos. 15:2; Ps. 118:14]
      Jahve ainoa jumala ja siten ainoa pelastaja se sanotaan VT uudestaan ja uudestaan. Ei jesaja puhu Jahvesta JA jumalasta .
      Jes 43:11 "Minä, minä yksin olenJahve, ei ole muuta pelastajaa kuin minä."
      jes 49: 26 "Minä syötän sinun sortajillesi heidän omaa lihaansa, he juopuvat omasta verestään, kuin rypäleen mehusta. Ja kaikki, mikä elää, oppii tietämään, että minä,Jahve, olen sinun pelastajasi, että sinun lunastajasi on Jaakobin väkevä"

      Olet myös hyvin epärehellinen, Jesajaa on tämäkin:
      Jes 44:6" Näin sanoo jahve, Israelin kuningas ja sen lunastaja,Jahve Sebaot: -- Minä olen ensimmäinen ja minä olen viimeinen, ei ole muuta Jumalaa kuin minä."
      Jes 45:5
      "Minä olen Jahve. Ei ole ketään toista, ei ole muuta jumalaa kuin minä" . jne. jne Nuo kaikki jesajan kohdat olet ilmoittanut sellaisiksi ettei niitä pidä ottaa kirjaimellisesti, ne ovat "tylsiä" niin otettuna, joten nähtävästi sinun uskontosi on pakanauskonnoista ainoa joka pystyy sekä irvailemaan jesajoita että kertomaan mikä niissä milläkin tavoin tulkittuna onkin ihan totta ja pitää ottaa kirjaimellisesti. Kyky on harvinainen ja onkin vain sinulla ja uskonveljilläsi.

      1.kor.
      " ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus" Paavali ei sano sano että Jeesus onJahve, ei tuossa eikä muualla vaan tekee koko ajan eron Jeesuksen ja jumalan, eli Jahven välillä.

      Tim. "Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, jonka Jumala, meidän pelastajamme, ja Kristus Jeesus, meidän toivomme, ovat määränneet tähän virkaan "
      Jumala tuossa on Jahve eihän ole muuksi muuttunut, jos on, ei ole kristustakaan, messiaan valitsee ja lähettää Jahve.
      Jahve ilmoittaa paitsi että on ainoa jumala, myös ettei kuole eikä muutu, jos kuolee ja muuttuu, on kokonaan profeettojen keksintöä tai sitten on valehteleva jumala, muuta vaihtoehtoa ei ole.

      Et ole vastannut kysymyksen miten Jeesus voi vaatia ihmisiä tekemään isänsä tahdon kun teidän isäksi uskomanne elohim ilmottautui vasta 1800- luvulla papyruksen avulla eikä kukaan sitä ennen tuntenut koko jumala saati hänen tahtoaan. Nyt tiedämme että hän vaatii moninaintia , polyteismiä, kymmenyksiä , temppeleitä, tiettyjä alusvaatteita ynnä muuta tapaa ja sermoniaa, mutta tuosta saimme tietää vasta 1800- luvulla eikä Jeesus itsekään noudattanut salaperäisen isänsä tahtoa .Eli hän oli todella huono esimerkki,ja hän myös valehteli sen kun kerkisi kummallakin nimellään.Mikään toisella nimellä sanottu ei toisella pitänytkään paikkaansa jos mormonismi on totta.

    • kerty

      Jumala sovitti koko maailman synnit Jeesuksessa ja on sovintosaarnan Evankeliumin julistuksen säätänyt: Joka uskoo Jeesukseen, saa syntitä anteeksi ja syntyy uudestti ylhäältä ja saa Pyhän Hengen eli on tuon jälkeen Jumalan lapsi.
      "Joka uskoo Jeesukseen saa voiman Jumalanlapseksi tulla!" Johanneksen Evankeliumi
      1. Johanneksen kirje 1.-2. lukua
      "I. Joka alusta oli*, jonka me kuulimme, jonka me silmillämme näimme, jota me katselleet olemme, ja meidän kätemme pidelleet ovat elämän sanasta§,
      2. (Ja elämä on ilmestynyt, ja me olemme nähneet, ja todistamme ja ilmoitamme teille sen elämän, joka ijankaikkinen on, joka oli Isän tykönä*, ja on meille ilmestynyt§.)
      3. Mitä me nähneet ja kuulleet olemme, sen me teille ilmoitamme, että teilläkin meidän kanssamme osallisuus olis ja meidän osallisuutemme on Isän ja hänen Poikansa Jesuksen Kristuksen kanssa.
      4. Ja näitä me teille kirjoitamme, että teidän ilonne täydellinen olis.
      5. Ja tämä on se ilmoitus, jonka me häneltä kuulleet olemme, ja teille ilmoitamme, että Jumala on valkeus*, ja ei hänessä ole yhtään pimeyttä.
      6. II. Jos me sanomme, että meillä on osallisuus hänen kanssansa, ja vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme ja emme tee totuutta.
      7. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.
      8. Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä*, niin me petämme itsemme, ja ei ole totuus meissä.
      9. Jos me tunnustamme meidän syntimme, niin hän on uskollinen ja hurskas, joka meille synnit anteeksi antaa* ja puhdistaa meitä kaikesta vääryydestä,
      10. Jos me sanomme: emmepä me syntiä tehneet ole, niin me teemme hänet valehteliaksi ja ei hänen sanansa ole meissä.

      2. Luku.

      I. Jesuksen sovinnosta, ja hänen oikiasta tuntemisesta. II. Maailman rakkauden vahingollisuudesta. III. Antikristuksen ilmaantumisesta. IV. Pysyväisyydestä tutussa totuudessa.

      I. Minun lapsukaiseni! näitä minä teille kirjoitan, ettette syntiä tekisi. Ja jos joku syntiä tekee, niin meillä on edesvastaaja Isän tykönä, Jesus Kristus, joka vanhurskas on,
      2. Ja hän on sovinto meidän synteimme edestä, ei ainoastaan meidän, vaan myös kaiken maailman edestä."
      5.LUKUA
      "7. Sillä kolme* ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
      8. Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
      9. Jos me ihmisten todistuksen otamme, niin on Jumalan todistus suurempi; sillä tämä on Jumalan todistus, jonka hän Pojastansa todisti.
      10. Joka uskoo Jumalan Pojan päälle, hänellä on todistus itsessänsä*: joka ei usko Jumalaa, hän tekee hänen valehteliaksi; sillä ei hän uskonut sitä todistusta, jonka Jumala on Pojastansa todistanut.
      11. Ja tämä on se todistus, että Jumala on meille ijankaikkisen elämän antanut, ja se elämä on hänen Pojassansa."

      5.luvussa on opetus kolmiyhteisestä Jumalasta.

      Tärkeintä on siis uskoa Jeesukseen ja saada synnit anteeksi.
      Kuunnelkaa kesäkuun lopulla kuluvana vuotena SRK:n Suviseuroja radiiosta tai netistä, torstaista maanantaihin asti. Ja saakaa synnit anteeksi! Ja tuon jälkeen pitäisi teidän ymmärtämän oikein Uutta Testamentta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4040
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3912
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      607
      3814
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      18
      2548
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      77
      2401
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      334
      2036
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      124
      2015
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1859
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1539
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe