Parisuhteen ongelma

avutonhaluaaapua

Olen seurustellut nykyisen tyttöystäväni kanssa jo kohta kaksi vuotta. Aivan suhteen alussa, ennen kuin "virallisesti" aloimme seurustelemaan hän petti minua. Toisaalta joku voisi sanoa että ei hän ole pettänyt koska emme olleet virallisesti yhdessä, mutta olimme sopineet jo silloin ettei muihin kosketa. Tämä alkuvaiheen tapahtuma romahdutti täysin luottamukseni häneen, ja en ole vieläkään saanut luottamusta takaisin. Rakastan häntä yli kaiken, ja olemme lukuiset kerrat puhuneet asiasta ja hän on vannonut olevansa luottamuksen arvoinen mutta silti aina kun hän lähtee kavereidensa kanssa ulos niin pelkään ja pelkään että milloin tämä tapahtuu uudelleen. En tiedä enään mitä tehdä. Tuntuu välillä että en jaksa enään olla surullinen asiasta ja tuntuu siltä että tekisi mieli tehdä ero. Luottanus suhteessa on mielestäni yksi suhteen elinehto. Ajattelen eroa päivittäin ja tuntuu vain etten saa suutani auki koko asian suhteen koska olen vain niin kiintynyt häneen. Mitä minun tulisi tehdä? Ainankin olen oppinut kantapään kautta mikä on luottamuksen rooli parisuhteessa.

18

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mielenrauhaan

      Luottamus on parisuhteen yksi tärkeä elementti sen avoimuuden, puhumisen, toisen huomioimisen ja joustamisen sekä oman tilan antamisen ohella. Se on ikävää, että sulla on luottamuspula toista kohtaan, mutta oman itsensä kanssa on se ratkaisu tehtävä, jos se vaivaa niin paljon, että haittaa koko parisuhdetta ja omaa mielenrauhaa. Mutta sekin pitää ymmärtää, että ihminen on vain ihminen ja voi erehtyä, mutta ei kannata ennakkoon pelätä asioita mitä ei ole tapahtunut. Ja kaipa olet tässä kahdessa vuodessa tyttöystävääsi oppinut siinä määrin tuntemaan, että onko hän esim. pikkuhiprakassa taipuvainen tällaiseen toimintaan. Jos on niin, silloin on todella syytä ollakin huolissaan ja pyytää ettei hän joisi niillä baarireissuillaan ettei sitä virhettä sitten tulisi tehtyä. Te olette varmaat tehneet parisuhteenne säännöt selviksi, joten jos hän on sitoutunut sinuun, niin ei tee sellaista sinua kohtaan. Jos teillä on muuten toimiva suhde ja muilla osa-alueilla ei ole ongelmia, niin neuvoisin vielä miettimään kumminkin sitä vaihtoehtoa, että tekisit itsesi kanssa töitä ja valitsisit sen luottamuksen häntä kohtaan.

    • Ehkä tuossa voisi ihan oikeasti vaan istua alas ja miettiä asioita itsekseen.
      Ehkä voisit ihan vaan lakata nipottamasta ja ikäänkuin omistamasta häntä. Tulee mitä tulee. Noh tästä on tietysti helppo sanoa, kun ei ole tunteet sotkemassa ajatuksia, mut loppujen lopuks. Mitä väliä jos se panee toista miestä? Etkö vois vaan nauraa tapahtuneelle ja jatkaa siitä niin kuin ei mitään...Noh tämä vain ajatusleikkinä. Tuskin onnistuisi itseltänikään:)

    • Vierailija6381626282

      Onko järkeä olla yhdessä, jos ei luota ja miettii joka päivä eroa ?

    • Marga-Reeta

      Suurin ongelma on sinä itse! Vanhana tätinä sanoisin, että hyi sinua poika!
      Mitä ihmettä tämä tyttö voi enää asialle tehdä? Tehtyä kun ei saada tekemättömäksi.
      Tyttö on liiton alussa tehnyt väärin, ja korjannut tapansa, mutta sinä jatkat kiusaamista. Olet saanut hänen "epävirallisesta" pettämisestään aseen itsellesi, jolla voi toista kurmottaa jopa kahden vuoden ajan.
      Ihmettelen tyttösi kärsivällisyyttä. Hänen täytyy todella rakastaa sinua.
      Et ole vielä kyennyt antamaan tytölle anteeksi.
      Nyt ei olekaan kyse, kuten luulet, luottamuksen pettämisestä, vaan kyse on anteeksiantamattomuudesta.
      Jos olisit antanut anteeksi, et jupittelisi asiasta kahta vuotta.
      Anteeksiantamus on rakastamisen edellytys. Et voi sanoa rakastavasi häntä, jos mielesi on musta ja epäluuloinen.
      Vai ajatteletko, että tyttö ei ole tehnyt ja liehitellyt ja madellut riittävästi edessäsi, että soisit täydellisen unohduksen hänen rikkeestään.
      Tavallaan henkisessä mielessä kivität häntä edelleen.
      Mitä Iso Kirja kertoikaan syntisestä naisesta? Kirjassahan Jeesus sanoi miehille: joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven...
      Ja miehet hiljaa laskivat kivet käsistään ja menivät pois. He totesivat olevansa myös virheellisiä, syntisiä ihmisiä...
      ja niin kuin sinäkin. Olet varmasti tehnyt elämässäsi virheitä niin kuin muutkin ihmiset.

      • avutonhaluaaapua

        Tiedän että olen itse suurin ongelma. En ole kuitenkaan sanonut hänelle pitkään aikaan ongelmastani mitään, ja olen pitänyt kaiken sisälläni. En siis ole käyttänyt tapahtumaa "aseena" riidoissa. Myös se, että omalla kohdalla on selvät linjat parisuhteen säännöistä ja niiden noudattamisesta, etenkin pettämistä kohtaan tekee tilanteesta todella vaikeasti sulateltavan, etenkin henkisesti. Ehkäpä asiaa on helpompi tarkastella ja nähdä läpi lasien, jos ei itse ole kokenut samanlaista henkistä sotaa pettämisen jälkeen?

        Joku ylhäällä mainitsi juurikin "pikkuhiprakassa taipuvaan toimintaan" mutta minulla ei oikeestaan ole minkäänlaista kokemusta siitä, koska ei olla baareissa samaan aikaan pyöritty koskaan. Siksi ehkä juuri pelottaakin kun ei tiedä millainen taipumus hänellä on tälläisissä tilanteissa.

        Se on miljoonan euron kysymys monessa suhteessa, miksi olla yhdessä jos ei luota ja ajattelee eroa? Ehkä tämä on jotain mistä uskon vielä pääseväni yli, ja sen takia annan toivonkipinää suhteellemme tekemättä suurempia ratkaisuja joita voi myöhemmin elämässä katua, koska tämä ihminen on niin tärkeä minulle. Olen todella paljon viime aikoina työstänyt itseäni tämän asian suhteen, ja toivon että löydän ratkaisun luottaa häneen.

      • Mielenrauhaan
        avutonhaluaaapua kirjoitti:

        No kannattaisko lähteä ulos yhdessä ja käydä katselemassa tilanne, miten käyttäytyy, jos luottamuksesi vahvistuisi siitä?

    • hoblaajaniin

      Itsellä oli tilanne jossa tyttö ns. ilmoitti minulle että voisimme alkaa olla.
      Hän oli tosissaan tuon asian kanssa....
      Mutta kuitenkin kun istuimme yhdessä julkisessa tilassa, niin hän katsoi kokoajan ohikulkevia miehiä ja puhuiheidän varustuksistaan..... ja hahmotteli niitä.... Se onneksi ei ollut syy että mitää meidän välimme eivät kehittyneet suhteeksi... onneksi syyt olivat muut ja minun ei tarvinnut sitä asiaa hänelle sanoa. Aika hoisi sen.

    • Kyllä luottamus on suhteen perusta ja jos kerta olitte luvanneet toisillenne jo alussa, että muiden kanssa ei olla, teki naisesi yksinkertaisesti vain väärin.

      Jos ei pysty pitämään näppejään erossa muista edes suhteen alussa, kuinka sitten myöhemmin.

      Jokaista kumppaniehdokasta pitäisi päästä tarkkailemaan, kun hän on kunnolla humalassa baarissa mielummin hänen itse tietämättään. Tämä on kuitenkin harvoin mahdollista. Voi kuitenkin seurata kumppanin katseita, kun hän on kanssasi ja mitä tapahtuu, kun käyt esim vessassa.

      • 14ja14

        Toimiikohan tämä nyt miehillä ja naisilla eripäin. Minulle ainakin olisi helpompi "pettää" silloin kun mikään suhde ei ole vielä oikeasti alkanutkaan, vaan ollaan vasta tapailtu. Sitten kun ollaan jo suhteessa niin mikään pettäminen ei tulisi enää kysymykseenkään. Kun tunteet ovat jo ehtineet syntyä sitä kumppania kohtaan ei vaan enää kiinnosta kukaan muu.

        Miehet ehkä sitten kyllästyvät siihen naiseensa ja pettävät helpommin myöhemmin?

      • 14ja14 kirjoitti:

        "Olimme jo luvanneet, ettei muihin kosketa"

    • lillilli

      Tyttöystäväsi on erehtynyt väärin toimimaan "siirtymävaiheessa". Se on aika tavallista... Mutta useimmiten niistä ei tiedetä, eikä puhuta. Ne annetaan itsellekin anteeksi, koska kyseessä ei ihan varsinaisesti ole pettäminen. Sinä et kuitenkaan ole sitä selvästikään antanut anteeksi.

      Ymmärrätkö että vaikka tyttöystäväsi ei olisi sitä koskaan tehnyt, niin todennäköisyys sille että hän joskus tulavaisuudessa pettää tai ei petä, olisi ihan tismalleen sama kuin nyt? Tuskin se lisää sitä riskiä, että hän pettää joskus tulevaisuudessa. Kyse on sinun luulostasi, sinun pelostasi ja luultavasti myös sinun epävarmuudesta itsestäsi.

      Minullakin oli "siirtymävaiheessa" sutinaa, parinkin muun miehen kanssa. En ole niistä miehelleni puhunut, kun en näe siihen mitään syytä. Olen myös aika varma, että miehelläkin oli ns. keskeneräisiä juttuja... Kun kuitenkin aikoinaan vahvasti deittaili. En kysele, ei kuulu minulle.

      Olemme olleet yhdessä nyt 8 vuotta. Hyvin menee, ja luotan mieheeni sekä hän luottaa minuun. En todellakaan ole pettänyt. Sitä että joskus kun olin miehen tuntenut deittimerkeissä parin kuukauden ajan ja silloin vielä mietin muitakin, ei kerro mitään siitä, että miten sitoutunut olen mieheeni ja perheeseemme tänä päivänä.

      Mutta jos tiedostat sen, ettet oikeasti voi tuosta ajatuksesta päästä irti, niin lopeta suhde. Tuollainen elämä on väärin sekä sinua että naista kohtaan.

      Pidä kuitenkin mielessä, että uusissakin suhteissasi tulet kohtaamaan epävarmuutta, pettymyksiä, asioita joita et toivo, loukkaannut... Sellaista elämä on. Rakkaus on sitten kuitenkin niitä pettymyksiä vahvempaa. Kenties sinä et ole vielä kypsä parisuhteeseen.

      • avutonhaluaaapua

        Tiedän. Ehkä vain eniten juuri pelon tunteet tulevat esiin kun tiedän hänen vieläkin viestittelevän jatkuvasti pettäjän kanssa. Hän tekee sitä usein kun käyn vessassa tai silmä välttää. Toki hän itse luulee etten tiedä asiasta mitään koska hän ei sitä silloin tee kun olen lähellä. Myös juuri se harmittaa että itse on kiltti ja sitoutunut suhteelle alusta lähtien ja joutunut ottamaan etäisyyttä tiettyihin naisiin hänen pyynnöstään, ja sitten takaisin tulee tällästä kohtelua, aivan kuin säännöt eivät koskisi molempia.

        Toisaalta myös olen edistynyt ongelmani kanssa todella paljon viime aikoina, ja alan huomaamaan itsesänni "parantumisen" merkkejä. Ja tosiaan kaiken tämän olen kokenut yksin viime aikoina kertomatta hänelle olostani mitään, vaikka yleensä jaetaan kaikki murheet ja ilot yhdessä. Tilanne on enemmän vaikea minulle kuin naiselle, koska hän luulee että kaikki on hyvin. Pystyn aina olemaan normaali itseni hänen lähellään ja olla ajattelematta asiaa hänen vierellään mutta yksin ajatukset hiipivät aina mieleen. Toisaalta se taas on väärin naista ja parisuhdettani kohtaan että olen kertomatta hänelle tuntemuksistani.

        No enpä sitten ihmettele, että luottamuksesi kärsii, jos hän pitää yhteyksiä ko. henkilön kanssa. Mistä sinä tiedät, että se on juuri se pettäjä? Onko naisesi puhunut sulle siitä, että ovat vielä yhteyksissä vai oletko urkkinut hänen puhelintaan. Toivottavasti et ole näin tehnyt, sillä silloin olet jo liian pitkällä sen luottamattomuutesi kanssa, eikä se ole toista kohtaan oikeinkaan. Ehkä sinunkin kannattaisi lähteä ihmisten ilmoille eikä nököttää kotona ja miettiä syntyjä syviä, kun kerroit, että juuri yksin ollessa ne ajatukset hiipivät mieleen. Se oman itsensä kanssa se ratkaisu on tehtävä luottaako vaiko ei. Kumpi tuntuu paremmalle, kun luotat vai kun epäilet?

    • 0715

      Jos ei ole luottoa toiseen niin silloin toinen ei edes anna luotettavaa kuvaa itsestään. Joten, ei liene edessä kuin yksi vaihtoehto.

    • murehtijatSTOP

      Kannattaa se luottaa! Anna hellus tehä miten haluu ja anna sen kulkea omia menojaan siinähän sä näet onko luottamuksen arvoinen! jokainen on vastuussa omista tekemisistään.ei se auta märehtiä ja murehtia sitä että saattais panna toista vaan otat rennommin ja annat sen tehä kute haluaa mut jos se päättää pettää ni anna pettää ja jätä se!! noin yksinkertaista se on....

    • 1571517

      Sinun tulisi erota. Et luota häneen etkä edes halua yrittää luottaa, joten ei teillä ole yhteistä tulevaisuutta.

    • aalkfal

      Noinko helposti tyttö ryhtyy seksisuhteeseen jonkun kanssa. Mielestäni hän ei ota asioita vakavasti. Tuo ei ole ainakaan viisautta. Ymmärrän, että mietit asiaa.

    • ghdffh

      Siis jos tyttö vielä viestittelee sen panokumppaninsa kanssa ja vielä niin ettet huomaisi, niin eikö tuo ole melko selvä merkki että jotain on pielessä ja sinulla on syytäkin olla varpaillasi? Kyllä minä sinuna ottaisin asian pöydälle välittömästi ja vetäisin sen jälkeen johtopäätökset. Ei suhteesta voi nauttia, jos ei voi luottaa toiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe