Todistukseni Mormonin kirjasta

Selkeyttä

Raamattu ja Mormonin kirja ovat todisteita Jumalan työstä ihmisten keskuudessa. Tuskin kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista petos mielessään, koska kirja kehottaa kaikkeen hyvään ja uskomaan Kristukseen.

Jeesus Kristus toimii Isänsäö nimissä. Kristus tuli maailmaan toteuttamaan Isänsä tahdon, joka on ihmisten pelastaminen. Kristus syntyi juutalaisten keskuuteen, mutta Hänet lähetettiin kaikkien muidenkin ”lampaidensa” luo. Näitä muita lampaita ovat kaikki Jaakobista eli Israelista lähteneet kansat. Jaakobilla oli 12 poikaa, joista jokaisesta sai alun kansa. Heitä sanotaan Raamatussa Kristuksen lampaiksi. Muiden kansakuntien ihmiset voidaan adoptoida Kristuksen lampaiden joukkoon. Kristus kävi myös muiden lampaidensa kuin juutalaisten ja joosefilaisten luona. Hekin kirjoittivat siitä, mutta emme ole vielä saaneet näitä kirjoituksia ja todistuksia Kristuksesta.

Raamattu kertoo juutalaisten uskonnollisista vaiheista ja Kristuksen syntymästä heidän keskuuteensa. Mormonin kirja kertoo Kristuksen odottamisesta ja käynnistä joosefilaisten luona. Heihin kuuluva ryhmä johdatettiin n. 600 eKr. Amerikan mantereelle. Olemme saaneet Mormonin kirjan taivaallisen sanansaattajan enkeli Moronin kautta. Se on Raamatun veroinen pyhä kirjoitus.

On tärkeää, että me rukoilemme taivaallista Isäämme kiittäen kaikesta hyvästä, mitä meillä on ja pyydämme sitä mitä tarvitsemme. Kristus on välimiehemme, kun lähestymme taivaallista Isäämme.

Vakaumukseni on, että Mormonin kirja on pyhä kirjoitus, joka todistaa Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan yhdenmukaisesti Raamatun kanssa.

49

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinonon

      Niin kauan kun puhut USKOSTASI, asia on OK. Uskoahan saa vaikka muumipeikkoon. Mutta siinä vaiheessa kun alat väittää Smithin satuja tosiksi, syyllistyt valehteluun.

    • asdfghijk

      Galattalaiskirje:"Joka toisinn julistaa Evankeliumia kuin me apostolit, olkoon kirottu!"
      Kyllä se moroninkirja on toisenlaista oppia kuin Evankeliumi!
      Kuunnelkaa alkuperäistä Evankeliumia Suviseurat 2015 ,25. - 29.6.2015 radiosta tai netistä! Googleta:Suviseurat 2015

    • SaapihanVäittää

      "Tuskin kukaan voi kirjoittaa Mormonin kirjan kaltaista petos mielessään"

      Tuo on kyllä oma tulkintasi. Vailla perusteita. Minun tulkintani taas on, että Mormonin kirja on kirjoitettu juurikin petos mielessä!

    • Selkeyttä

      Asenteesi on "ilmoitusta" muusta kuin totuuden lähteestä. Perusteita sinulla ei ole.

      • kaksipisteto

        Niin sinunkin.
        Sille on perusteet ja se on totta, että jos mormonien jumalpariskunta on totta, Raamatun ilmoitus jumalasta ei ole.

    • kaksispisteto

      Jeesus toimi Jahven nimissä ei kolobin jumalpariskunnan kummankaan jäsenen, eli Rooman miehittämässä Juudeassa ja Israelin kansa on yksi, sen heimoja oli 12. Asian voi helposti tarkistaa Raamatusta.

      Israelin kansaan ei kuulu muita lampaita, kansa on yksi , se on VT: n yksi pääteemoista. Jeesuksen toiminnan piiriin kuuluivat nk pakanat jotka ovat muita lampaita. Ei ole mitään josefilaisia, jokainen diaspora on sekoittuneiden heimojen eikä mikään pikkuryhmä edusta tai ole koskaan edustanut koko heimoa.
      Jos joku halua seurata historian Jeesusta joka eli ,oli ja opetti jeesusta israelin kansan parissa voi sen tehdä seuraamalla UT:n opetuksia ,ne ovat lähinnä jeesuksen aikaa aikaa ja sellaisten henkilöiden henkilöidene kirjoittamia jotka olivat nähneet Jeesuksen kuulleet häntä ja seuranneet häntä .Ut on ainoa lajissaan eikä korvattavissa millään eikä tarvitse täydennystä , jos tarvitsisi , Raamatun jumalaa joko ei ole tai hän valehtelee.

      • Selkeyttä

        Pyhien kirjoitusten oppaasta:
        Israelin hajottaminen: Herra hajotti Israelin kaksitoista heimoa ja saattoi ne ahdinkoon niiden epävanhurskauden ja kapinoimisen vuoksi. Herra käytti kuitenkin tätä valitun kansansa hajottamista maailman kansojen sekaan myös noiden kansojen siunaamiseen.

        Teidät minä hajotan vieraiden kansojen sekaan, 3. Moos. 26:33. Herra hajottaa teidät kaikkien kansojen sekaan, 5. Moos. 28:25, 37, 64. Minä karkotan heidät kaikkiin maan valtakuntiin, Jer. 29:18–19. Minä ravistelen Israelia kaikkien kansojen keskuudessa, Aam. 9:9 (Sak. 10:9). Jeesus lähetettiin Israelin kadonneiden lampaiden luokse, Matt. 15:24. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, Joh. 10:16.

        Israelin kymmenen kadonnutta heimoa: Israelin kymmenen heimoa muodostivat Israelin pohjoisen valtakunnan, ja ne vietiin vankeuteen Assyriaan vuonna 721 EKR. Sen jälkeen ne menivät "pohjoisiin maihin" ja katosivat muiden tietämättömiin. Viimeisinä aikoina ne palaavat.

        Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! Jes. 43:6. He tulevat pohjoisesta, Jes. 49:12 (1. Nefi 21:12). Juuda ja Israel tulevat yhdessä pohjoisesta maasta, Jer. 3:18. Herra, joka toi Israelin lapset pohjoisesta maasta, elää, Jer. 16:14–16. Minä tuon heidät takaisin pohjoisesta maasta, Jer. 31:8.

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        heimot yhdistyivät eksilin jälkeen Kyros " antoi luvan , eli tapahtui paluu, vaikka kaikki eivät palanneet, ne jotka jäivät eivät enää olleet karkotettuja koska kaikilla oli oikeus palata he vain valitsivat jäädä.
        Heimoja ei ole kadonnut eikä muihin kansoihin sulautuneet enää palaa, hehän ovat kotonaan lainaamasi kohdat kertovat juuri Kyyroksen sallimasta paluusta jota profeetat ennustivat jo aiemmin. Jeremia myös ennusti ettei uutta maanpakoa enää tule ja nykyinen diasporahan on vapaehtoinen, sehän oli jo se johon Paavalikin lähti viemään kristinuskon sanomaa.

    • tässäkolme

      Minusta on mielenkiintoista pohtia miten kirkko voisi säilyttää uskon Mormonin Kirjan ydinsanomaan ja samalla antaa jäsenilleen mahdollisuuden hyväksyä että se ei ole kirjaimellisesti muinaisen Amerikan kansojen historiallinen aikakirja.
      Nykyään ei edes BYU:n historian professorit usko MK:n kirjaimelliseen historiallisuuteen, uskonnonlaitoksella varmaan tilanne kuten aina. Mutta "Community of Christ" eli entiseltä nimeltään reorganisoitu map-kirkko ON ottanut hyvinkin selkeästi kannan että ei ole mitään todisteita MK:n historiallisuuden puolesta joten sellaista ei kirkko opeta eikä vaadi jäseniltään uskomaan (sallii kuitenkin joidenkin uskoa kirjaimellisuuteenkin jos niin kerran uskovat) MUTTA silti ei ole hylännyt kirjan teologista oppia ja sanomaa Kristuksesta.
      Tähän ei kokemukseni mukaan olla valmiita kirkossa vaikka aika tulee vääjäämättä enemmän tai vähemmän pakosta siihen johtamaan.

      • kaksipisteto

        Mutta, mutta. Jeesuksen oma oppi, se joka on UT:ssa, ei sisällä mielikuvitustarinoita Amerikoista, niihin ei siis tarvitse kompastua jos on ihan vaan kristitty eikä mormoni. Jos ei enää usko kirjaimellisesti MK:n historiallisuuteen, miksi olla mormoni ollenkaan, vai haluaako silti uskoa Elohimiin ja tämän vaimoon Kolobin tienoilla, eli papyruksen sanoma on totta, vaikka MK ei ole?
        Käsittääkseni ne eivät molemmat voi ollakaan, aivan samoin kuin Raamattu sanomineen ja joku fyysisessä muodossa oleva jumala jollain taivaankappaleella, eivät voi molemmat olla totta.

      • Selkeyttä
        kaksipisteto kirjoitti:

        Mitä Kristus tarkoitti muilla lampailla? Pakanoita he eivät olleet, sillä kristusta ei ollut lähetetty muiden kuin israelilaisten luo. Vasta Paavali sai käskyn viedä evankeliumi kaikille kansoille eli kuten silloin sanottiin pakanoille.

        Kristus nousi kuolleista. Sellainen ruumis on myös isällä. Jossain He asuvat.

        Jeesus oli juutalainen, ei hän sekoaisi noin pahoin omistaan puhuessaan ja miksi ihmeessä häenn olisi pitänyt mennä yhtään mihinkään? Suuria ja todella olmassaolevia diasporayhteisöjä oli aivan lähellä emämaata, eihän hän mennyt niihinkään -miksi olisi?

    • H.C.Andersen
    • samarin

      "Ja tapahtui, että Henki sanoi minulle jälleen: Surmaa hänet, sillä Herra on antanut hänet sinun käsiisi...........Sen tähden minä tottelin Hengen ääntä ja tartuin Labania pään hiuksista ja iskin hänen päänsä poikki hänen omalla miekallaan." ( 1. Nefi 4: 12 ja 18)
      Mormonin kirja opettaa erittäin vaarallista oppia että on oikein totella pään sisäisiä "Hengen" ääniä. Jopa murha on Mormonin kirjan mukaan oikeutettua jos äänet niin käskevät.

      Mormonin kirjan tapahtumat ovat muutenkin vailla tolkkua. Mormonin kirjan mukaan taistelussa, jossa miljoonat jerediläiset saivat surmansa ja josta ei jäänyt mitään arkelogisia jälkiä, Koriantumr löi Sisin pään poikki ja tämän jälkeen päätön Sis vielä nousee käsiensä varaan ja ilman päätä yrittää haukkoa henkeä.
      "Ja tapahtui, että kun Koriantumr oli nojannut miekkaansa levähtääkseen vähän, hän iski Sisin pään poikki. Ja tapahtui, että kun hän oli iskenyt Sisin pään poikki, Sis nousi käsiensä varaan ja vaipui maahan; ja ponnisteltuaan vetääkseen henkeä hän kuoli." (Eter 15:30-31)

      Mormonin kirjan oppi Jumalasta on myös sovittamattomassa ristiriidassa Joseph Smithin myöhemmällä iällään kehittelemän "teologian" kanssa. Joseph Smith opetti, vastoin Mormonin kirjan opetuksia, että Jumala ei ole muuttumaton olento, eikä sama iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen vaan on kerran ollut kuolevainen ihminen. Sitten hän kehittyi aikojen saatossa yhdeksi jumalaksi lukemattomien jumalten joukkoon.

      "Sillä minä tiedän, ettei Jumala ole puolueellinen Jumala eikä muuttuvainen olento, vaan hän on muuttumatonkaikesta iankaikkisuudesta kaikkeen iankaikkisuuteen." (Moroni 8:18)

      "Ja Seesrom sanoi hänelle: Sinä sanot, että on olemassa todellinen ja elävä Jumala?
      Ja Amulek sanoi: Kyllä, on olemassa todellinen ja elävä Jumala.
      Nyt Seesrom sanoi: Onko olemassa enemmän kuin yksi Jumala?
      Ja hän vastasi: Ei.
      Niin Seesrom sanoi hänelle jälleen: Kuinka tiedät nämä asiat?
      Ja hän sanoi: Enkeli on ilmaissut ne minulle." (Alma 11: 26 -31)

    • Rauhantekijä

      Kiitos hienosta todistuksestasi
      Kaikki olemme sisaria ja veljiä keskenämme, kaikki, jotka olemme Kristukseen uskovia, kristittyjä :) Kaikille keskusteluun osallistuville olisi ihan oikeesti tosi tärkeää keskustella asioista hyvässä hengessä. Jumala varmasti toivoo meidän elävän sovussa ilman kiistelyn henkeä - sillä kiistelyn henki ei tule Jumalasta. Tietenkin jokaisella on oikeus kertoa mielipiteistään, mutta voi sen tehdä myös nätisti. On monta seurakuntaa ja jokainen on omanlaisensa. Jumala on antanut meille kaikille valinnanvapauden. Me voimme rukoilla ja pyytää johdatusta ..sillä etsivä löytää <3...Eikö olekin ihana lupaus! Ja aah, se toteutui minun kohdallani. Rukoukseni kuultiin ja sain selkeää johdatusta. Nyt olen ollut 5 vuotta mormoni ja tämä on ollut mahtavaa aikaa. Joskus mietin, että miksi en kohdannut mormoneja aikaisemmin, niin elämäni olisi ollut onnellisempaa. Mutta ehkä en ollut silloin vielä valmis. Minun täytyi saada tarpeeksi koettelemuksia ja juuri niiden koettelemusten kautta olen vihdoinkin löytänyt tämän tien. Jeesus kutsui minua ja minä kuulin hänen kutsunsa. Vastasin hänelle: Jeesus, nyt minä olen valmis. Elämäni paras päätös oli todellakin se, että menin kasteelle. Kasteen vesissä synnyin ns uudelleen, sain syntini anteeksi ja aloitin uuden paremman elämän. Se, että Pyhä Henki on tänä päivänä läsnä jokapäiväisessä elämässäni saa sydämeni riemuitsemaan. .On todella mahtavaa tuntea olevansa siunattu ja rakastettu. Kiitos Jumala, Kiitos Jeesus Kristus..kiitos, että pelastuin. T.sisar

      • Näinonon

        Pelastuit miltä? Miksi SINUN pelastumesi on tärkeintä?

        Peräänkuulutat sitä, että ei saisi kiistellä. Kuitenkin monet mormonit, mm. Tapani väittävät kaikkien muiden kuin mormonien elävän valheen vallassa, olevan vailla totuudenrakkautta, ym. Onko sellainen rakentavaa?

      • Selkeyttä
        Näinonon kirjoitti:

        Olet rakentanut taas olkinuken, sillä Tapani ei ole koskaan sanonut näin:
        "...mm. Tapani väittävät kaikkien muiden kuin mormonien elävän valheen vallassa, olevan vailla totuudenrakkautta, ym."
        Erehdysten vallassa oleminen ei ole valheen vallassa olemista eikä erehtymien merkitse olemista vailla totuuden rakkautta.

        Et näköjään muista tarkkaan mitä olet sanonut. Kyllä sinä nimenomaan olet väittänyt muiden kuin Smithiin uskovien olevan vailla totuudenrakkautta. Toki Smithiin uskomattomien väittäminen erehtyneiksi ei ole rakentavaa sekään.

    • yöytönyö

      Mormonien kirja löytyi maasta eikä sitä ole kirjoitettu kuten raamattu on kirjoitettu Mormonien kirja on kirjoitettu levyille, joita ei tänä päivänä ole kukaan nähnyt.
      Mormonien kirja ei ole tukena raamatulle vaan Smithin unenkaltaisille näyille, koska J.Smithille ei kelvannut mikään tuon aikainen usko. Ja kaiken kukkuraksi Smith käänsi levyjen tekstin sen kaltaiseen muotoon, että se on sillisalaattia ja rituaalejaa täynnä.
      Eli ihminen Smith teki uskonsa vain itselleen! Ja kun ihmisestä on kyse, niin aina päässä vippaa.

      • Näinonon

        Ei ole löytynyt maasta vaan Smith ja kumppanit ovat vetänbeet sen hatusta.

      • Selkeyttä

        KOLMEN SILMINNÄKIJÄN TODISTUS

        1 TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä kirja tulee, että me Isän Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta olemme nähneet levyt, jotka sisältävät tämän kirjan, joka on aikakirja Nefin kansasta sekä heidän veljistään lamanilaisista ja myös Jeredin kansasta, joka tuli tornilta, josta on puhuttu. Ja me tiedämme myös, että ne on käännetty Jumalan lahjan ja voiman avulla, sillä hänen äänensä on julistanut sen meille; sen tähden me tiedämme varmasti, että kirja on tosi. Ja me todistamme myös, että me olemme nähneet levyissä olevat kaiverrukset; ja ne on näytetty meille Jumalan eikä ihmisen voimalla. Ja me julistamme vakain sanoin, että Jumalan enkeli laskeutui taivaasta ja toi ja asetti levyt silmiemme eteen, että me katsoimme ja näimme ne ja niissä olevat kaiverrukset; ja me tiedämme, että Isän Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta me näimme ja todistamme, että tämä on totta. Ja se on ihmeellistä meidän silmissämme. Joka tapauksessa Herran ääni käski meidän todistaa siitä; sen tähden, ollaksemme kuuliaisia Jumalan käskyille, me todistamme tästä. Ja me tiedämme, että jos olemme uskollisia Kristuksessa, me puhdistamme vaatteemme kaikkien ihmisten verestä, ja meidät havaitaan tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä, ja me saamme asua hänen kanssaan iankaikkisesti taivaissa. Ja kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, jotka ovat yksi Jumala. Aamen.

        OLIVER COWDERY
        DAVID WHITMER
        MARTIN HARRIS

        KAHDEKSAN SILMINNÄKIJÄN TODISTUS

        1 TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä kirja tulee, että Joseph Smith nuorempi, tämän kirjan kääntäjä, on näyttänyt meille levyt, joista on puhuttu ja jotka näyttävät kullalta; ja kaikkia levyjä, jotka mainittu Smith on kääntänyt, me olemme käsitelleet käsillämme; ja me näimme myös niissä olevat kaiverrukset, jotka kaikki näyttävät olevan muinaista työtä ja taidokasta tekoa. Ja tästä me todistamme vakain sanoin, että mainittu Smith on näyttänyt meille, sillä me olemme ne nähneet ja tunnustelleet niiden painoa ja tiedämme varmasti, että mainitulla Smithillä on levyt, joista olemme puhuneet. Ja me annamme nimemme maailmalle, todistukseksi maailmalle siitä, mitä olemme nähneet. Emmekä me valehtele; Jumala on sen todistaja.

        CHRISTIAN WHITMER
        JACOB WHITMER
        PETER WHITMER NUOREMPI
        JOHN WHITMER
        HIRAM PAGE
        JOSEPH SMITH VANHEMPI
        HYRUM SMITH
        SAMUEL H. SMITH

      • lisäätodistajia

        TODISTUS

        TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä Herran Lain kirja tulee, että James J. Strangilla on Herran Lain kirjan muinaiset levyt - jotka annettiin Moosekselle - joista hän käänsi tämän lain ja hän on näyttänyt ne meille. Me tutkimme niitä silmillämme ja tunnustelimme niitä käsillämme. Kaiverrukset ovat kaunista muinaista työtä, osoittaen silmiinpistävää samankaltaisuutta muinaisten itämaisten kielten kanssa; ja levyjä joista lait on tässä kirjassa käännetty, on kahdeksantoista kappaletta, noin seitsemän ja kolme kahdeksasosa tuumaa leveitä, yhdeksän tuumaa pitkiä, toisinaan koristeltuina kauniilla kuvilla.

        Ja me todistamme teille kaikille että Jumalan iankaikkinen valtakunta on perustettu, jossa valtakunnassa tämä laki tullaan pitämään, kunnes se tuo levon ja iankaikkisen vanhurskauden kaikille uskollisille.

        SAMUEL GRAHAM,
        SAMUEL P. BACON,
        WARREN POST,
        PHINEAS WRIGHT,
        ALBERT N. HOSMER,
        EBENEZER PAGE,
        JEHIEL SAVAGE.

        http://www.strangite.org/Law.htm

      • Näinonon

        Mitä arvoa on silminnäkijöillä, jotka eivät ole ymmärtäneet tekstiä, joka heidän pitäisi todistaa ja jotka valehtelivat nähneensä enkelin? Ja tietynlaista jääviysongelmaakin tulee kun tarkastelee noita nimiä.

      • Selkeyttä
        Näinonon kirjoitti:

        Mitä arvoa on silminnäkijöillä, jotka eivät ole ymmärtäneet tekstiä, joka heidän pitäisi todistaa ja jotka valehtelivat nähneensä enkelin? Ja tietynlaista jääviysongelmaakin tulee kun tarkastelee noita nimiä.

        Kolme silminnäkijää pysyivät todistuksessaan kuolemaansa asti, vaikka kaikki olivat kuollessaan pois kirkosta.
        Kukaan silminnäkijöistä ei perunut todistustaan, vaikka heitä koetettiin siihen houkutella monin tavoin.

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Kolme silminnäkijää pysyivät todistuksessaan kuolemaansa asti, vaikka kaikki olivat kuollessaan pois kirkosta.
        Kukaan silminnäkijöistä ei perunut todistustaan, vaikka heitä koetettiin siihen houkutella monin tavoin.

        Monilla uskonnoilla on esittää silminäkijöitä väitteilleen -kaikki nuo tapahtumat ovat siis ovat siis tosia ?
        "Kaiverrukset ovat kaunista muinaista työtä, osoittaen silmiinpistävää samankaltaisuutta muinaisten itämaisten kielten kanssa; ja levyjä joista lait on tässä kirjassa käännetty, on kahdeksantoista kappaletta, noin seitsemän ja kolme kahdeksasosa tuumaa leveitä, yhdeksän tuumaa pitkiä, toisinaan koristeltuina kauniilla kuvilla." kauniita kuvia ja samankaltaisuutta muinaisten itämaisten kielten kanssa.Onneksi sattui todistajiksi noiden kielten asiantuntijat.

        "TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä Herran Lain kirja tulee, että James J. Strangilla on Herran Lain kirjan muinaiset levyt - jotka annettiin Moosekselle - joista hän käänsi tämän lain ja hän on näyttänyt ne meille. " Tarina kiven hakatuista käskyistä on tarina, ja mikä lain kirja? sehän on koko kirjallinen tora .James J Strangilla sen nyt kumminkin oli . Moseskin on nyt käynyt sen kääntämäsä -mistä kielestä mihin ja miksi tämä vainaja satojen vuosien kuluessa syntyneen lain käänsi? Sitä opiskellaan ja luetaan sen alkukielellä ja kirjaimisto on eri eri kuin kuin israelin historian alkuaikaan ennen eksiiliä samoin tekstin ornamentit. Kirjaimisto vaihtui eksiilin aikaan, paleoheprea joka oli lainaa foinikialaisilta vaihtui ashuriin, toiseen lainaan. Suuri osa lakia on valmistunutkin vasta eksiilin jälkeen.

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Kolme silminnäkijää pysyivät todistuksessaan kuolemaansa asti, vaikka kaikki olivat kuollessaan pois kirkosta.
        Kukaan silminnäkijöistä ei perunut todistustaan, vaikka heitä koetettiin siihen houkutella monin tavoin.

        Pysyivät todistuksissaan, että ovat nähneet jotkut levyt, joiden sisällöstä heillä ei ollut harmainta aavistustakaan... Heh...

        Pysyivät todustuksessaan, että olivat nähneet enkelin? Kukapa myöntäisi antaneensa väärän todistuksen? Yksi todistaja toimi mm. lakimiehenä. Mitenkähän olisi uralle käynyt, jos olisi myöntänyt antaneensa väärän todistuksen.

        Tietenkin he tiesivät myös sisällyksestä! Oliver Cowdery oli jopa Joseph Smithin sihteerinä, kun tämä saneli kääntämäänsä. Tuon kääntämisen luonnekin osoitti sitä, että kysymys oli olemassaolevasta tekstistä. Joseph jatkoi siitä suoraan, mihin oli lopettanut ilman, että katsoi mitä oli kirjoitettu.

      • samarin
        lisäätodistajia kirjoitti:

        TODISTUS

        TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä Herran Lain kirja tulee, että James J. Strangilla on Herran Lain kirjan muinaiset levyt - jotka annettiin Moosekselle - joista hän käänsi tämän lain ja hän on näyttänyt ne meille. Me tutkimme niitä silmillämme ja tunnustelimme niitä käsillämme. Kaiverrukset ovat kaunista muinaista työtä, osoittaen silmiinpistävää samankaltaisuutta muinaisten itämaisten kielten kanssa; ja levyjä joista lait on tässä kirjassa käännetty, on kahdeksantoista kappaletta, noin seitsemän ja kolme kahdeksasosa tuumaa leveitä, yhdeksän tuumaa pitkiä, toisinaan koristeltuina kauniilla kuvilla.

        Ja me todistamme teille kaikille että Jumalan iankaikkinen valtakunta on perustettu, jossa valtakunnassa tämä laki tullaan pitämään, kunnes se tuo levon ja iankaikkisen vanhurskauden kaikille uskollisille.

        SAMUEL GRAHAM,
        SAMUEL P. BACON,
        WARREN POST,
        PHINEAS WRIGHT,
        ALBERT N. HOSMER,
        EBENEZER PAGE,
        JEHIEL SAVAGE.

        http://www.strangite.org/Law.htm

        Tämä James Strangin tarina "Herran lain levyistä" on tietysti samaa höpinää kuin Smithin tarut "kultalevyistä".
        Kuitenkin James Strang sai levyilleen silminnäkijät omilla nimillään todistamaan niistä, kuten Smith kultalevyjen kohdalla. Tämä jo osoittaa ettei "silminnäkijöiden" todistuksilla ole mitään arvoa. Jos uskot toisiin, mikset uskoisi toisiinkin?
        Erittäin mielenkiintoista on että suurin osa Smithin kultalevyjen silminnäkijöistä EI hyväksynyt Brigham Youngia Smithin lailliseksi seuraajaksi kirkon presidenttinä ja profeettana. Monet "mormonin kirjan levyjen silminnäkijöistä" uskoivat että Joseph oli asettanut Strangin seuraajakseen. Monet jopa uskoivat kirjeeseen, jossa Joseph muka näin väitti vaikkakin nykyään uskotaan Josephin "allekirjoituksen" olevan epäaito tuossa kirjeessä. Mitä tämä kertoo Mormonin kirjan levyjen silminnäkijöiden luotettavuudesta? Ainakaan heillä ei ollut henkeä joka olisi todistanut heille Brigham Youngin profeeetallisuudesta vaan "luopuivat" (Utahin kirkon näkökulmasta katsottuna) tosi kirkosta.
        Martin Harris, yksi Mormonin kirjan kolmesta ”silminnäkijästä” tuki James Strangia ja hän oli yhden Strangin järjestämän vaarnan korkean neuvoston jäsen. Martin teki lähetystyötä Englannissa James Strangin kutsumusta saarnaten ja hänet jopa heitettiin Englannissa vankilaan kun saarnasi James Strangista.

        Hiram Page, yksi Mormonin kirjan kahdeksasta ”silminnäkijästä” hyväksyi ilolla James Strangin kutsumuksen profeettana

        David Whitmer, yksi Mormonin kirjan kolmesta silmännäkijästä ja yksi palautetun kirkon kuudesta alkuperäisestä jäsenestä hyväksyi myös Strangin profeetallisen kutsumuksen.

        Jacob Whitmer, yksi Mormonin kirjan kahdeksasta ”silminnäkijästä”, uskoi että James Strang oli Joseph Smithin laillinen seuraaja kirkon johdossa eikä Brigham Young.
        John Whitmer yksi Mormonin kirjan kahdeksasta ”silminnäkijästä” uskoi vahvasti Strangin profeetan kutsumukseen.

      • samarin

      • kaksipisteto
        Näinonon kirjoitti:

        Pysyivät todistuksissaan, että ovat nähneet jotkut levyt, joiden sisällöstä heillä ei ollut harmainta aavistustakaan... Heh...

        Pysyivät todustuksessaan, että olivat nähneet enkelin? Kukapa myöntäisi antaneensa väärän todistuksen? Yksi todistaja toimi mm. lakimiehenä. Mitenkähän olisi uralle käynyt, jos olisi myöntänyt antaneensa väärän todistuksen.

        Eikö kyseessä ollut juuri se sama käännös josta kun siitä oli varastettu muutama sivu, Smith ei niitä enää pystynyt kääntämän, joten tapahtumaa ennalta näkemätön jumala ilmoitti ettei sivuja enää uudestaan ilmoita .

        Pää hatussa Smith käänsi mutta silti osa ilmoituksista jää saamatta . Onneksi Israelin profeetoilta ei sentään varastettu tärkeitä ilmoituksia ja Jahve alkanut sen vuoksi kiukutella. Ehkä emme tietäisi messiaastakaan mitään jos juuri ne sivut 103 ja neljä olisi varastettu?
        Ilmoitus on huono väline totuuksien siirtoon , kun ei se nähtävästi ole jumalankaan hallinnassa

      • Näinonon
        Selkeyttä kirjoitti:

        Tietenkin he tiesivät myös sisällyksestä! Oliver Cowdery oli jopa Joseph Smithin sihteerinä, kun tämä saneli kääntämäänsä. Tuon kääntämisen luonnekin osoitti sitä, että kysymys oli olemassaolevasta tekstistä. Joseph jatkoi siitä suoraan, mihin oli lopettanut ilman, että katsoi mitä oli kirjoitettu.

        Cowderilla oli osuussa MK:n sisältöön yhdessä Smithin ja muutaman muun aikalaisen kanssa. Todisti siis osin omasta tuotoksestaan...

      • Näinonon

        osuutensa

      • samarin
        kaksipisteto kirjoitti:

        Eikö kyseessä ollut juuri se sama käännös josta kun siitä oli varastettu muutama sivu, Smith ei niitä enää pystynyt kääntämän, joten tapahtumaa ennalta näkemätön jumala ilmoitti ettei sivuja enää uudestaan ilmoita .

        Pää hatussa Smith käänsi mutta silti osa ilmoituksista jää saamatta . Onneksi Israelin profeetoilta ei sentään varastettu tärkeitä ilmoituksia ja Jahve alkanut sen vuoksi kiukutella. Ehkä emme tietäisi messiaastakaan mitään jos juuri ne sivut 103 ja neljä olisi varastettu?
        Ilmoitus on huono väline totuuksien siirtoon , kun ei se nähtävästi ole jumalankaan hallinnassa

        Tuosta tulikin mieleen että kun ne 113 sivua (tai kuinka monta niitä nyt olikaan) hävisivät niin Herrahan suuttui Josephille ja otti Josephilta pois levyt ja Uurimin ja Tummimin. Noin, sitten Herra tietysti anteeksiantavaisena leppyi ja Joseph sai levyt takaisin aloittaakseen käännöstyön alusta asti. MUTTA, Uurimia ja Tummimia ei Herra (tai siis enkeli joka toimi tässä sanansaattajana) enää koskaan palauttanut Joseph Smithille.
        Joseph siis tuosta eteenpäin - eli kääntäessään koko, toista KOKO, Mormonin Kirjan sellaisena kun se meillä nyt on - käytti sitä maasta löytämäänsä kiveä ("näkykivi", "kurkistuskivi" mikä lie onkaan oikea termi maagikoilla moisille taikakaluille) ja hattuaan. Tämän asianlaidan johdosta minusta on entistäkin vakavampaa harhaanjohtamista kirkolta opettaa Uurimin ja Tummimin kautta tehtyä kääntämistä kun siitä mormonin kirjasta mikä painoon sitten meni ei ole sivuakaan käännetty uurimin ja tummimin avulla!!!!! (nyt siis puhun kirkon kielellä, en väittäen että oikeasti kivet kertoisivat miten vieraita kieliä käännetään).

      • Selkeyttä
        samarin kirjoitti:

        Onpa outoa historiaa! Herra tiesi etukäteen mitä tuiee tapahtumaan. Noiden kadonneiden sivujen tilalle Hän antoi käännettäväksi muuta samansisältöistä .

        Mistä on peräisi käsityksesi, ettei Joseph voinut käyttää enää urimia ja tummimia? Hän sai lukuisia ilmoituksia niiden kautta vielä Mormonin kirjan kääntämisen jälkeenkin.
        Pyhien kirjoitusten oppaasta:

        URIM JA TUMMIM. Katso myös Näkijä; Rintakilpi.

        Jumalan valmistamat välineet, joiden avulla ihminen voi saada ilmoitusta ja kääntää kieliä. Nämä heprean sanat merkitsevät "valot ja täydellisyydet". Urimissa ja tummimissa on kaksi kiveä, jotka on kiinnitetty hopeakehyksiin, ja niitä käytettiin joskus rintakilven kanssa (OL 17:1; JS-H 35, 42, 52). Tästä maasta sen pyhitetyssä ja kuolemattomassa tilassa tulee suuri urim ja tummim (OL 130:6–9).

        Pane oikeutta jakavan rintakilven sisään urim ja tummim, 2. Moos. 28:30. Sille, joka voittaa, minä annan valkoisen kiven, Ilm. 2:17. Hänellä on jotakin, millä hän voi katsoa ja kääntää, Moosia 8:13. Nämä kaksi kiveä minä annan sinulle, Et. 3:23–24, 28 (Et. 4:5). Joseph Smith sai ilmoituksia urimin ja tummimin kautta, OL lukujen 6, 11, 14–16 johdannot. Sinulle oli annettu kyky kääntää urimin ja tummimin avulla, OL 10:1. Kolmen silminnäkijän oli määrä nähdä urim ja tummin, jotka annettiin Jeredin veljelle vuorella, OL 17:1. Jumalan asuinpaikka on suuri urim ja tummim. Valkoisesta kivestä tulee urim ja tummim jokaiselle, joka sellaisen saa, OL 130:6–11. Minulla, Abrahamilla, oli urim ja tummim, Abr. 3:1, 4.

        David Whitmer, luotettava silminnäkijä-todistaja eikös niin, itse sanoi seuraavaa:
        "Hän [Joseph] käytti "näkijän kiveksi" kutsuttua kiveä, "kääntäjät"(Urim ja Tummim)oli otettu häneltä rikkomusen tähden pois. "Kääntäjät" otettiin pois Josephilta rangaistukseksi sen jälkeen kun hän salli Martin Harrisin viedä 116 sivua Mormonin kirjan käsikirjoitusta, mutta hänen sallittiin jatkaa kääntämistä käyttämällä "näkijän kiveä" joka hänellä oli ja jonka hän laittoi hattuun johon hän kätki naamansa, lausuen minulle ja muille että alkuperäiset merkit ilmestyivät ja niiden alle englanninkielinen käännös."

        David Whitmer jos kuka osasi erottaa "näkijän kiven" Uurimista ja Tummimista.

        Kirkon amerikkalaisilla virallisilla sivuilla olevassa esseessäkin myönnetään jo että kirkon teksteissä usein käytetään termiä Urim ja Tummim sekavasti ja usein vaikka sanotaan Urim ja Tummim tarkoitetaankin "näkykiveä".

        Kirkko tekisi suuren palveluksen jos vaivautuisi kääntämään amerikkalaiset esseet muille kielille niin jäsenet voisivat lukea ne omalla äidinkielellään. On ymmärrettävää etteivät kaikki osaa englantia eikä pidäkään joten ihmetyttää kovasti miksi kirkko julkaisee uutta tärkeää historiallista tietoa vain englannin kielellä ja piilottaa sen nettisivuilleen jossa näihin esseihin on vaikea vahingossa törmätä ellei tiedä mitä hakee.

        Oppi ja liitot kirjan eräiden lukujen alussa on mainitnta, että ko. ilmoitukset saatiin urimin ja tummimin kautta. Oppi ja liitot on ollut suomeksi ja monille mulle kielille käänneettynä jo vuosikymmeniä.

      • samarin
        Selkeyttä kirjoitti:

        Oppi ja liitot kirjan eräiden lukujen alussa on mainitnta, että ko. ilmoitukset saatiin urimin ja tummimin kautta. Oppi ja liitot on ollut suomeksi ja monille mulle kielille käänneettynä jo vuosikymmeniä.

        Eihän nyt ollut kyse etteikö OL olisi käännettynä useille kielille. Oli kyse "näkykivistä" ja kirkon uusien esseiden käännöksestä (en tiedä mikä olisi oikea käännös, mikäköhän on kirkon virallinen käännös suomeksi? Toki sellainen on sillä olivathan nuo kivet niin tärkeässä roolissa kirkon palautuksessa?)
        Josephilla oli itseasiassa useampi "näkijän kivi". Suklaanruskealla hän käänsi Mormonin kirjan. Useat aikalaistodistukset kertovat että Urim ja Tummim liittyvät nimenomaan käännöstyön alkuun eli niihin hävinneisiin 116 sivuun. Joseph aloitti tuon kadotetun käsikirjoitusepisodin jälkeen kääntämään kokonaan alusta ja aikalaistodistusten mukaan käytti suklaanruskeaa ovaalinmuotoista munankokoista "näkijän kiveä" hatussa siitä lähtien eli koko nykyinen MK olisi tuolla kivellä "käännetty". Jos silminnäkijä David Whitmer oli väärässä siinä koska Urim ja Thummim otettiin pois, niin se ei poista sitä että aikalaiset todistivat 116-sivun katoamisen jälkeen käytettävän näkykiveä ei sitä Urimia ja Thummimia. Varmasti Joseph joitain ilmoituksia UT:lläkin väitti saaneensa.
        Josephilla oli myös valkoinen "näkykivi" jolla hän mm. sai ilmoituksia.
        Itseasiassa on aikalaistodistuksia että esim. ilmoitus Orson Prattille, joka on OL luvussa 34 olisi saatu juurikin näkykiven kautta. Kirkon virallinen essee myöntää että Joseph Smith ja hänen työtoverinsa usein käyttivät termiä "Urim ja Thummim" viitatessaan niin yksittäiseen kiveen ("näkykivi") kuin kääntäjiinkin (UjT). ( "Joseph Smith and his associates often used the term “Urim and Thummim” to refer to the single stone as well as the interpreters"). Eli termin Urim ja Thummim käytttö on sekavaa ja usein kun sitä käytetään tosiasiallisesti on ollut kyse näkykivistä. Niistä maasta löydetyistä.

        kiville jäi pois eli "en tiedä mikä olisi oikea käännös (suomennos) noille kiville...

      • samarin
        Selkeyttä kirjoitti:

        Oppi ja liitot kirjan eräiden lukujen alussa on mainitnta, että ko. ilmoitukset saatiin urimin ja tummimin kautta. Oppi ja liitot on ollut suomeksi ja monille mulle kielille käänneettynä jo vuosikymmeniä.

        Kirkolla on muuten edelleen hallussa Joseph Smithin näkykivi.
        Käyttääkö Monson koskaan sitä?

    • puukihu

      Molemmat täyttä humpuukia.

    • Sydän2015

      Kannattaa lukea Raamatusta Jesaja 43:10.Raamatun Jumala on eri,kuin mormonien Jumala.Jumala on varoittannut viimeisten aikojen valheellisista profeetoista.Joseph Smith oli valehtelija.

      • Selkeyttä

        Jesaja 43
        Herra kutsuu Israelin todistajakseen
        8 Kutsu esiin kansa, joka on sokea, vaikka sillä on silmät, joka on kuuro, vaikka sillä on korvat! [Jes. 42:18-20]
        9 Kaikki kansat kokoontukoot, kerääntykööt kansakunnat yhteen: voiko joku siitä joukosta ilmoittaa meille, mitä minä ilmoitan, ja kertoa meille, mitä tapahtui ennen? Asettakoon siis luotettavat todistajat ja osoittakoon olevansa oikeassa, niin että toiset voivat kuulla ja myöntää: "Totta on." [Jes. 41:26, Jes. 45:21]
        10 Minun todistajani, sanoo Herra, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
        11 Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. [Jes. 44:8, Jes. 45:21; Hoos. 13:4; Ap. t. 4:12]
        12 Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala,
        13 olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni? [Jes. 14:27, Jes. 46:10]

        Tuossa puhuu ainoa Jumala, jolla on tekemistä meidän kanssamme eli Jeesus Kristus. Hän oli VT:n Jumala:
        1. Kor. 10:4
        ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. [2. Moos. 17:6; 4. Moos. 20:10,11]

        Olisi kovin suppeaa ajatella, että itse Isä-Jumala tulisi johdattamaan israelilaisia korpivaelluksellaan. Selkeämpää on ajatella, että Hän antoi sen tehtävän Pojalleen, joka on ainoa Jumala ihmiskunnalle ja sille avaruudelle, jossa elämme. Kaikki meitä koskeva on luotu Pojan kautta. Siksi Hänkin on Isämme, mutta on erikseen henkiemme Isä, joka on myös Kristuksen hengen Isä. Lisäksi Kristus on Jeeuksen fyysinenkin Isä. Jeesus Kristus on Isänsä Ainosyntyinen lihan mukaan.

        Sekavaksi menee. On suppeaa ajatella että Elohim johdattaisi lapsiaan joten AINOA JUMALA IHMISKUNNALLE eli JEESUS teki sen ja nyt sitten EI missään nimessä saa tuota AINOAA IHMISKUNNAN JUMALAA eli JEESUSTA rukoilla.

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Jesaja 43
        Herra kutsuu Israelin todistajakseen
        8 Kutsu esiin kansa, joka on sokea, vaikka sillä on silmät, joka on kuuro, vaikka sillä on korvat! [Jes. 42:18-20]
        9 Kaikki kansat kokoontukoot, kerääntykööt kansakunnat yhteen: voiko joku siitä joukosta ilmoittaa meille, mitä minä ilmoitan, ja kertoa meille, mitä tapahtui ennen? Asettakoon siis luotettavat todistajat ja osoittakoon olevansa oikeassa, niin että toiset voivat kuulla ja myöntää: "Totta on." [Jes. 41:26, Jes. 45:21]
        10 Minun todistajani, sanoo Herra, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
        11 Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. [Jes. 44:8, Jes. 45:21; Hoos. 13:4; Ap. t. 4:12]
        12 Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala,
        13 olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni? [Jes. 14:27, Jes. 46:10]

        Tuossa puhuu ainoa Jumala, jolla on tekemistä meidän kanssamme eli Jeesus Kristus. Hän oli VT:n Jumala:
        1. Kor. 10:4
        ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. [2. Moos. 17:6; 4. Moos. 20:10,11]

        Olisi kovin suppeaa ajatella, että itse Isä-Jumala tulisi johdattamaan israelilaisia korpivaelluksellaan. Selkeämpää on ajatella, että Hän antoi sen tehtävän Pojalleen, joka on ainoa Jumala ihmiskunnalle ja sille avaruudelle, jossa elämme. Kaikki meitä koskeva on luotu Pojan kautta. Siksi Hänkin on Isämme, mutta on erikseen henkiemme Isä, joka on myös Kristuksen hengen Isä. Lisäksi Kristus on Jeeuksen fyysinenkin Isä. Jeesus Kristus on Isänsä Ainosyntyinen lihan mukaan.

        Eli raamatun ilmoitus jumalasta on väärä koska polyteistisen uskonnon kannattajan päähän se ei mahdu, "ei voi olla" . No ei sitten, mistä pakkomieleteestä sinä ja uusi uskontosi ollenkaan riiputte raamatussa eikö ihmisestä jumalaksi kehittynyt olento, joka nyt tilapäisesti asuu vaimoineen jonkun tähden lähellä, riitä? Mihin raamattua yleensä tarvitaan kun sen ilmoitus pitää joka kohdassaan ensin kieltää tai muuttaa ennen kuin se teille kelpaa ?

        Mitä israeliin tulee, VT:ssä puhuu Jahve koska hän vannoi omien ilmoitustensa totuuden ja myös sen ettei vaihda nimeään, eikä muutu eikä kuole ja että valvoo sanansa .Mormonit ovat yhtä lailla juutalaisuuden monoteismin kimpussa kuin muinaiset pakanat, muistatko tapani kumpi voitti ? Ei, älä soita hädissäsi apologeille, tässä ei mikään apologi voi auttaa, joko Jahve on tosi tai raamatussa mikään ei ole totta.

        Uskontonne ongelma on, ettete itsekään usko siihen ilman tukea vanhemmilta uskonnoilta jotka pahaksi onneksi molemmat kieltävät sekä polyteismin että pakanuuden.
        Mitä jos yrittäisitte luottaa vain omaan elohimiinne ja tämän keräämiin kokemuksiin ja moniin omiin kirjoituksiinne sekä jatkuvasti tuleviin uusiin ilmoituksiin jotka valaisevat monijumalaista tietänne ? Kirkkonne kasvaa, välillä kääntyviä juksaten, mutta kuitenkin ja rakentaa uusia ostoskeskuksia koko ajan eikä ole vielä kovin pahasti hajallaankaan, ja jos teille tulee ongelmia tieteen ja todellisuuden kanssa, apologia auttaa siinä aina, koska tiede on väärässä niissä tapauksissa .

      • kaksipisteto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Jesaja 43
        Herra kutsuu Israelin todistajakseen
        8 Kutsu esiin kansa, joka on sokea, vaikka sillä on silmät, joka on kuuro, vaikka sillä on korvat! [Jes. 42:18-20]
        9 Kaikki kansat kokoontukoot, kerääntykööt kansakunnat yhteen: voiko joku siitä joukosta ilmoittaa meille, mitä minä ilmoitan, ja kertoa meille, mitä tapahtui ennen? Asettakoon siis luotettavat todistajat ja osoittakoon olevansa oikeassa, niin että toiset voivat kuulla ja myöntää: "Totta on." [Jes. 41:26, Jes. 45:21]
        10 Minun todistajani, sanoo Herra, olette te -- Israel, sinä jonka olen valinnut palvelijakseni -- ja teidän tulee tuntea minut ja uskoa minuun, ymmärtää, kuka minä olen. Ennen minua ei ole jumalaa syntynyt eikä ollut eikä minun jälkeeni tullut eikä tule.
        11 Minä, minä yksin olen Herra, ei ole muuta pelastajaa kuin minä. [Jes. 44:8, Jes. 45:21; Hoos. 13:4; Ap. t. 4:12]
        12 Minä olen puhunut, minä olen pelastanut, olen ilmaissut teille tahtoni, minä itse, ei kukaan muu. Te olette minun todistajani, sanoo Herra. Minä olen Jumala,
        13 olen nyt ja aina. Kukaan ei voi väistää minun kättäni. Kuka voi tehdä tyhjäksi minun tekoni? [Jes. 14:27, Jes. 46:10]

        Tuossa puhuu ainoa Jumala, jolla on tekemistä meidän kanssamme eli Jeesus Kristus. Hän oli VT:n Jumala:
        1. Kor. 10:4
        ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus. [2. Moos. 17:6; 4. Moos. 20:10,11]

        Olisi kovin suppeaa ajatella, että itse Isä-Jumala tulisi johdattamaan israelilaisia korpivaelluksellaan. Selkeämpää on ajatella, että Hän antoi sen tehtävän Pojalleen, joka on ainoa Jumala ihmiskunnalle ja sille avaruudelle, jossa elämme. Kaikki meitä koskeva on luotu Pojan kautta. Siksi Hänkin on Isämme, mutta on erikseen henkiemme Isä, joka on myös Kristuksen hengen Isä. Lisäksi Kristus on Jeeuksen fyysinenkin Isä. Jeesus Kristus on Isänsä Ainosyntyinen lihan mukaan.

        "Korpivaelluksessa" ei Paavalikaan sijoita Jeesusta Jahven tilalle, Jahvehan on koko ajan mukana, myös fyysisesti ja hänelle myös aletaan tarinan mukaan uhrata jo erämaassa koska hän niin vaatii. Hän tappaa itse egyptiläisten esikoiset halkaisee meren, upottaa faraon sotajoukot ,antaa mannaa, antaa vettä ja lopulta vie israelin maahan Välillä hän antaa lain joka on Jahven sanoja lainatakseni " minun lakini ja " minä määräsin "ei siis mikään kolmas persoona.

    • erttkk

      Raamattuun ei saa liittää lisukkeita! Mormonin kirja saakoon olla omassa arvossaan,vaan elastusasioissa yksin Jeesukseen uskominen pelastaa!
      Kuningas Salomlähetti israelilaisia kreikkalaisilla laivoilla etsimään aarteita maapallon jokakokalle ja Amerikan intiaanit saatavat olla noiden israelilaisten jälkeläisiä, joille Jeesus lähetti apostolit julistamaan Evankelimia lman lisukkeita!

      • Selkeyttä

        Tiedätkö miten Raamattu on koottu?

      • kaksipisto
        Selkeyttä kirjoitti:

        Tiedätkö miten Raamattu on koottu?

        kuka ei tietäisi, mutta kummatkin Raamatun uskonnot uskovat että vaikka ihmiset kirjoittivat ja määrittelivät sisällön , se ei ole sattumanvarainen, paitsi jos ei jumalaa ole, mikä vaihtoehtona pitää myös ottaa huomioon .
        Raamattua ei sentään ole kirjoittanut eikä koonnut kansa josta ei ole jäänyt pienintäkään jälkeä minnekään, jotkut silti uskovat sellaiseenkin kirjaan.

      • kaksipisteto
        kaksipisto kirjoitti:

        nojoo , pitäisi todella tarkistaa mitä läpytän: kaksipisto=kaksipisteto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe