Kaikki on lopussa vai huoriin?

Tässä ikääntyessä olen huomannut ikävän seikan: naisia ei löydy enää. Yhden yön jutut olisivat parasta, samapa se kun tarjolla ei ole lyhyttä eikä pitkää. Opiskeluaikoina löytyi vielä naisia joille pano riitti hyvin ilman mitään typeriä parisuhdekiemuroita - missä ihmeessä moiset naiset nykyään ovat?

Toki tämä on ollut vaikeata minulle kaiken ikäisenä. Mutta ennen sentään kun kännäili bileissä ja baareissa sitten joskus vaan tapahtui jotain, sillä tavalla minulla on alkaneet ne kaksi pidempää seurustelusuhdettakin mitä minulla on ollut. (huom. ensimmäisen jälkeen 10 vuotta ilman mitään, sitten toisen jälkeen nyt jo 3 vuotta).

Nyt kun olen lopettanut dokailun niin huomaan että en tajua ollenkaan, mistä tietää milloin naiset ovat kiinnostuneita. Näyttäisi siltä että ketään ei vähempää voisi kiinnostaa. Olen silti hoikka, vähän lihaksikaskin, notkea, että luulisi ettei se ainakaan ole esteenä. Ulkonäöstäni muuten en tiedä mitään, ei mitään hajua onko naama ok vai ei.

Siis onko kyse siitä että 50v on jo niin vanha ettei saa enää kuin maksullista naista? Vai enkö vain tajua ollenkaan mitään merkkejä? Tai onko se se kun kaikki media on täynnä tyyppejä jotka ovat ammatikseen komeita, ja mimmit vertailevat niihin ja ainahan niille tietenkin häviää. Vai onko suomi ihan seksitön? Ei siltä kyllä vaikuttaisi kun katsoo aiheeseen liittyvien palstojen ja keskustelujen määrää.

Flirttailu on kanssa sellaista josta en ymmärrä mitään. Kyllähän minä osaan tuijottaa, ja jutellakin, mutta mikäs vittu se sellainen "pilke silmäkulmassa" on? Jollain silmätipoillako sellaisen saa?

14

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jossain kaupunkifestareilla tai puistoissa saattaa siinä lähellä istua joku nuorehko nainen selkä suorana ja hyvin näytillä, tai tulla lähelle kaverin kanssa vatsalleen heiluttelemaan jalkoja, tai sitten sitä iänikuista hiusten sukimista ... mutta ovatko nuo jotain merkkejä (ja kenelle, jos ovat) vai ihan merkityksetöntä käytöstä

      miten tällaisista saa mitään selkoa.

    • MÖRÖKULLI

      Nyt pitää miettiä haluatko oikeaa parisuhdetta.Panokavereita kyllä löytyy jos niin haluaa mutta koeta päättää haluatko enemmän.Kun löydät mukavantuntuisen naisen omanikäisten joukosta ole ainakin myönteinen ja kiinnostunut naisten jutuista.Kysele lyhyesti ja anna naisten puhua.Myöntelet , komppaat ja kyselet vähän.Kohta juttu lähtee ihan luonnollisella tavalla etenemään .Toisen kunnioitus on ainoa perusta.Pano ei silloin voi olla ainoa mihin on kiire.Naiset katsovat miehen pukeutumista , asennetta ja ryhtiä.Iloinen habitus auttaa aina.50 vuotiaissa naisissa on puolet eronneita ja se pitää vaan hyväksyä kuin sekin ettet ole mahottoman kokenut naisten kanssa.Jos etsii onnea on oltava varsin rehellinen myös.Kaikkea kokemaansa ei silti kannata kertoa.Tanssitaito on myös mukava lisä miehistä vetovoimaa.Roskeesti vaan liikkeelle asiat kyllä hoituu jos on tahtoa.Itse olin nuorena naisten kanssa torvelo ja tosikko.Nyt 60 v on vähän helpompaa.

    • haistata_kaverilla

      Etelän miehet toi suomeen suoran toiminnan.
      Sormi peräsuoleen ja kyllä totuus paljastuu nopeasti.

    • Edellisestä erosta on jo 3 vuotta mutta vieläkään en halua "oikeaa" parisuhdetta. Eroprosessi on aina niin jumalattoman raskas (ja ero koittaa aina lopulta). Ehkä joskus.

      Nyt minulle riittävät panosuhteet. Mutta mistä niitä?

    • mörokulli

      Eihän 50 vuotiaat ole liikkeellä niinkuin nuorena ollaan, naisenkin pitää tuntea saavansa sitä mitä haluaa.Ei olla niinkuin Levihotellilla.Eihän sinun tarvi heti naimisiin mennä .Jos asut pienellä paikkakunnalla naisen löytäminen on vaikeampaa.Hutsuistakin löytyy vakkareita, tosi hyviä ammattilaisia.Kerran kaks kuussa ei taloutta katkaise.Tunnen muutamia ja ovat ihmisinä tosi hienoja.Tänä päivänä sekin on vaihtoehto.

    • näinnaisenaajattelen

      Maksulliset nuoret naiset ovat kiinnostuneita vanhoistakin miehistä, jos lompakossa riittää vain rahaa. Kyllähän niitä huoria joka kaupungista löytää jos haluaa ja netistäkin voi tilata kotiinsa.
      Yli viisikymppiset naiset ovat jo tarpeekseen seksiä saaneet, eivätkä moniakaan irtosuhteet houkuta. Yli viisikymppiset toivovat löytävänsä loppuelämää rikastuttavan rakkauden ja seesteisen elämän yhden miehen rinnalla. Vieraallekin naiselle voi puhua kaupassa, kysyä vaikka neuvoa tuotteiden valinnoissa. Kirjasto on hyvä paikka tuttavuuden luomiseksi.
      Ennen konsertin alkamista, voi aloittaa keskustelun yksin vieressä istuvan kanssa jne. Kehoittaisin miehiä olemaan rohkeampia! Ei ne naiset purematta niele! Jos joku ei vastaa, niin so what? Olkoon sitten hiljaa ja itsekseen.

    • PUAman

      Ettei vain olisi kyseessä tyypillinen tarina: Ollaan tosiaan viisikymppisiä, mutta etsitään korkeintaan 40-vuotiasta naista? Kun nuorehko pitäisi olla. Koet olevasi nuorekas, ikäistäsi nuoremman oloinen jne. Tai ihmettelet että kyllähän naiset kuulemma yleensä pitävät itseään vanhemmista miehistä. Voisko se kuitenkin olla niin että markkinat keikahtaa päälaelleen sinun iässäsi, voisko? Ikäisesi naiset ovat kiinnostavia nuorten miesten mielestä, mutta nuoria naisia ei ikämiehet kiinnosta, ellei lompsa ole pulska. Totuus sattuu, uskon sen, mutta let's face it, mies on ulkona markkinoilta ja rupsahtaa kurpaksi ihan viimeistään viisikymppisenä. Nelikymppisenä suurin osa, sitäkin ennen nykyinen suomimies alkaa olla jo viehätysvoimansa menettänyt.

      • Kuten sanoin, en ole rupsahtanut minnekään. Yleensä erinäköiset mittarit ym höpöhöpögallupit arvelevat fyysiseksi kunnokseni 35-vuotiaan, ja naaman iäksi 45 vuotta.


      • nuortaseksia

        Miehet usein luulevat, että urheilullisuus tekee nuorekkaaksi. Valitettavasti etenkin kestavyysurheilua harrastavat miehet ovat timmistä kropasta huolimatta kuivakkaan vanhan näköisiä, eikä nuorekkaita. Toki vit olla poikkesu.

        Mutta, itse 40 naisena ryhdyn irtosuhteeseen 28-35v miehen kanssa. Jos tarjolla on vain seksiä, miksi ottaisin siihen vanhemman miehen? Parisuhde sitten eri asia, koska nuoret miehet harvemmin haluavat parisuhteen vanhemman naisen kanssa.


    • Tunturientyttö

      ehkä se ikä hankaloittaa, itte nelikymppisenä naisena alkaa jo miettiä että onko liian vanha että miehet haluais nuorempaa mutta olishan nuita ottajia silti. Mutta kuule, on niitäki jotka tykkää vanhemmista miehistä, jotka haluaa sitä kokemusta ja varmuutta. Piä vain ittesi kuosissa ja kuntoile paljon että pysyt virkeänä ja hyvä kroppa auttaa aina asiaa, ei niitä läskejä kaljamahoja kukaan himoitse. Mulla on ollu pariki suhdetta itteäni melkein 20 v vanhempaan mieheen eikä ole voinu kyllä valittaa. Toinen oli silloin just viisissäkymmenissä ja ite olin kolmekymppinen. ja pitäähän se hyvä fyysinen kunto yllä sitä viriliteettiäkin. Jos tilaisuus tarjoutuu mukavan naisen kanssa alkaa juttusille niin siitähän se juttu joko lähtee kehkeytymään tai sitte ei. Se pilke silmäkulmassa on sitä hymyä, ei sen kummempaa. Mikään ole sulosempaa ku mies joka kattoo silmiin ja hymyilee niin että se hyvmy tuikkii siellä silmissä asti. Pitkä lempeä utelias hymyilevä katse naiseen, että se nainen tuntee ittensä huomatuksi ja kiinnostavaksi. Siitä se lähtee.

    • kiljusieppo

      Panosuhde se on maksullinenkin. Mikä vikana? Annankin vaimoni puhelin-numeron.. eiku sehän karkotettiin jo.

    • kohtatuffa

      ??
      Olen juurikin liki 5-kymppinen mies ja naisista on selkeästi tarjontaa. Menimpä sitten mihin tahansa. Yleisemmin nainen joka hakeutuu seuraani `juttelemaan`on minua selkeästi nuorempi ja siksi myös hyvännäköinen ja kroppa kunnossa.
      En todellakaan petä itseäni ja kuvittele kassaneidin mukavasta jutustelusta mitään.
      Mutta kun yhden katseen jälkeen, nainen (28-35v) tulee pöytääni minun kanssa juttelemaan. Niin on kait syytä olettaa että nainen on jotenkin kiinnostunut ja näin käy usein. Myös ihan arjessa kun juttelen vieraan naisen kanssa. Saan ehdotuksen lähempään keskusteluun aika nopeasti. Olenkin ihmetellyt kuinka miehistä näyttää olevan pulaa tällä haavaa. Olen naimisissa ja en petä vaimoani. Siksikin en ole ottanut selvää, onko naiset seksin vai seurustelun perässä. Tässä taannoin 20v nainen joka tuli keskustelemaan kanssani luuli minua 4-kymppiseksi.
      Olen hoikka 185cm mies jolla on tummat luonnonkiharat sekä synnynnäisesti suorat hampaat.

      • uffaffaaaaa

        Nuoret naiset tykkää jutella vanhempien miesten kanssa, koska pitävät heitä vaarattomina. Ei siinä sen kummempaa. Mutta juttele ihmeessä, mukavaahan se juttelukin on molemmille.


    • mikäsiinonongelma

      Mikä siinä maksullisessa seksissä niin pahaa on? Täysin asiallista puuhaa Suomessa, menet ja maksat, teet temput ja se on siinä. Hintataso vaihtelee 80-100 euron haarukassa, onhan se paljon rahaa mutta ei juuri mitään verrattuna mitä avioliitto nirppanokkaisen siiderilehmän kanssa tulee maksamaan. Siinäkin jäät lopulta yksin kun olet rahoittanut ne vaimon vaatimat lapset joita et eron jälkeen saa nähdä. Parempi se siis onkin mennä nuoren ja nätin tsekkitytön luokse joka ymmärtää tarpeesi eikä huutele perääsi kun olet saanut haluamasi. Tsekeillä on tuo perinteinen naisellisuus yhä tallella. Pohjoismainen fasistifeminismi ei ole sitä päässyt turmelemaan. Eivät myöskään ole samanlaisia ahneita kieroilijoita kuin venäläiset naiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6432
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4153
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2567
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1518
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1377
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe