En tiedä mitä sanoa

Jos se sun ihminen on täällä niin pitää varmaan sua nössönä kun kyselet palstalla tuollaista, etkä suoraan häneltä. Kyllä sun kannattaa ottaa joku muu..

Rakastaminen on vaikeaa vain jos sen sellaiseksi teemme! Valitsit tiesi! Onko paluuta? Senkin sinä päätät omalta osaltasi ihan itse.

Onko sun ajatuksissa järkeä! Tietysti on! Paremman sait! Anteeksi... sopivamman tarkoituksiisi.

Eikä kannattaisi noissa seurusteluissa edetä yksi suhde kerrallaan, niin asiat olisivat sinunkin pääkopassasi kristallinkirkkaina, etkä loukkaisi ketään.

Löikö Leila Lailaa? Ei saa lyödä. Otetaan yhdet vain ennen pitkää.

Oletko aloittaja ilmaissut itsesi ja tehnyt kaikkesi tuon henkilön suhteen, jota kohtaan tunnet enemmän. Rakastat jotakin koko sydämestäsi ja ottaisit jonkun toisen vain siksi, että olisi vaan joku. No, en tiedä tilannettanne ja kuinka hankala se on, joten en osaa neuvoa, mutta itse kyllä päätyisin siihen jotakuta kohtaan on enemmän tunteita, mutta tietty jos sillä ei ole tunteita sinua kohtaan niin eri juttu.

Minäkin pidin kaipaamaani mieheen etäisyyttä ja haluan pyytää häneltä sitä anteeksi, noin kirjoitinkin tuolla ikävä-palstalla. Mutta tämä aloitus ei siis ole minulta, koska minun tilanteessani siihen ei liity ketään uutta miestä, joka laittaisi minua epäröimään tunteitani. <3

Mun mielestä aloittaja on mies tai poika, uros kumminnii!

Jokohan ap on saanut asiat selviksi? Ei tosiaan kannata monen kanssa sitä soppaa keittää, vaan lopettaa rohkeasti se entinen suhde ja mennä se uuden mukaan, jos se kerran on helpompaa. Sellainen toisen ihminen roikottaminen löysässä hirressä ei ole mistään kotoisin, kaikista eniten loukkaat häntä, kun et anna hänelle sitä vapautta mennä myös omassa elämässään eteenpäin. Siis itkeä ne omat itkunsa ja surra ero pois ja eheytyä. Voisitko olla niin ystävällinen, että päästäisit hänestä irti etkä olisi niin itsekäs kuin olet.

Jotenkin ymmärrän osittain täysin tekstisi.. Toisaalta en. Itse hyvin samankaltaisessa tilanteessa, mutta ei kävisi pienessä mielessäkään luovuttaa, vaikka se toinen olisi helpompi.

Mieti ennenkuin teet päätöksen tätä: Katuisitko loppuelämäsi sitä, ettet antanut kaikkeasi sen eteen jota oikeasti rakastat? Ja voisitko ikinä rakastaa sitä uutta ns. helpompaa puoliakaan niin paljon?

Itse tiedän että on pakko jatkaa itsensä likoon laittamista, vaikka se välillä satuttaa, välillä itkettää ja välillä tuntuu täysin toivottomalta. En antaisi ikinä itselleni anteeksi muuten...

Ja ne hyvät hetket jotka on, on niin paljon arvokkaampia, ne tekee kaikesta lopulta sen arvoista..

Selventääkseni tämä ns uusi tuttavuus. Olemme vain kavereita ja myös nähty ainoastaan kavereina. Mutta huomasin tietynlaisen kipinän kummankin osalta. Mitään ei tapahtunut eikä tapahdu.
Mietin monia asioita. Mm. voinko luovuttaa nyt, katuisinko sitä? Rakastunko koskaan toiseen näin syvästi kuin häneen?
Meidän polku on ollut alusta asti vaikea ja kivikkoinen. Ja mä olen odottanut, antanut aikaa, ymmärtänyt tai ainakin yrittänyt parhaani mukaan. Ja ei se en ole minä joka tässä toista roikottaa. Suhteen eteneminen on alusta asti ollut hänestä kiinni, hän himmailee. Onko hön koskaan valmis etenemään en tiedä. Kauanko voin odottaa, en tiedä. Hukkaanko elämääni odottamalla?
Mutta ne pienet toivon pilkahdukset.. Siksi olen tässä, niiden vuoksi on vaikea luovuttaa. Rakastan koko sydämmestäni, siinä toinen syy. Tässä mä olen, edelleen odottaen. Odotanko turhaan, jää nähtäväksi.