Työkkärin hommat KUNNILLE

UusiEhdotus

TE-toimiston toimintaan ei olla kunnissa tyytyväisiä.

TE-toimisto ei ole ohjannut asiakkaita riittävästi aktivointipaikkoihin ja työvoiman palvelukeskuksiin.

Siksi on työ- ja elinkeinoministeriölle on tehty ehdotus, että työllisyysasioiden koordinointi annettaisiin kuntien hoitoon!?

Nykyisessä järjestelmässä syntyy liikaa kitkaa työttömien aktivointitoimenpiteissä, mikä aiheuttaa turhia sakkomaksuja kunnille.

Kunnat joutuvat maksamaan puolet pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuesta, jos ne eivät aktivoi työtöntä 300 päivän kuluessa. Aiemmin raja oli 500 päivää.

Työllistämisessä on menty 90-luvulta nykypäivään samoilla eväillä, jotka eivät riitä.

Perusmallissa on vikoja, joita edes hyvällä talouskasvulla ei pystytä kattamaan.

Tämä tarkoittaa muun muassa yksityisten työnvälitysten ja valmennusten tehokkaampaa hyödyntämistä.

Mitä mieltä työttömät ovat, pitäisikö työkkärit lopettaa ja siirtää työttömät kuntien vastuulle?

25

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • työtönn

      Ei missään nimessä kunnalle joka ei osaa edes toimia lakien mukaan, tosin ei työkkärikään nykyisin toimi juuri. Perusteellinen remppa kylläkin pitäis tehdä jotta se oikeasti olisi työnvälitystä eikä mikään jaapa jaa keskus, josta ei saa mitään palkkatyö osoitusta edes.

      • juuri_näin

        Työkkäri ei ole koskaan toiminut tehokkaasti. Kun palkanmaksajana on valtio niin eihän sitä edes ihmettele. Ei vaadita mitään tuloksia kunhan perusasiat tulee hoidettua eli lausunnot, kirjaamiset ja jotain työ- ja koulutustarjouksia joskus laittelee niin se on siinä.

        Tehokas toiminta olisi pitänyt alusta alkaen mennä niin, että ne jotka työllistyvät hyvin ja itse jätetään hoitamaan työllistymisensä omin voimin. Ongelmaryhmät kuten nuoret alle 25 vuotiaat, keski-ikäiset (yli 45 vuotiaat), työllistymisen esteenä sairaus jne. ja muut otetaan heti työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen tehokäsittelyyn eli heti töitä, koulutusta, työkokeilua jne. Sitten mahdollisimman pian palkalliseen työhön. Touhu on ollut aina sitä että vasta sitten kun työntekijällä on takana useampi työttömyysvuosi niin sitten vasta aletaan tekemään jotain jolloin se on jo auttamattomasti myöhässä.

        Toinen asia. Nythän ne yritykset ottaa yhteyttä te-toimistoon jotka haluaa työntekijöitä yleensä nämä ovat kuitenkin yrityksiä jotka ei muuten työntekijöitä saa eli näitä 0-tunti soppareita tarjoavat vuokratyöfirmat, puhelinmyyntityöfirmat jne. Pitäisi toimia kuitenkin toisin päin. Työkkäristä pitäisi pitää yhteyttä yrittäjiin. KAIKKIIN yrityksiin ei vain näihin vuokranvälitys- ja muihin hanttifirmoihin. Tehdä sellainen suora väylä työhön pääsemiseksi. Otetaan selvää yksityiskohtaisesti millaista työvoimaa yritykset haluavat ja sitten tehdään sitä esim. kouluttamalla jos ei muuten löydy jne.

        Nythän suuri osa yrityksistä suorastaan kammoaa TE-toimistojen työttömiä joita ei palkattaisi millään jos on vaan saatavilla työpaikan vaihtajia jne. Tosiasiassahan työttöminä on helkkarin pätevää porukkaa. Mitä isompi työttömyysprosentti on, sitä enemmän sitä huippuporukkaa on. Nyt palkataan sitten niitä tuttuja ja tutun tuttuja jotka ehkä tekee töitä mutta paljon paremman saattaisi saada sieltä työkkäristä.

        Mentäisiin kuitenkin matalalla kynnyksellä eli heti ei tarvitsisi palkata vaan esim. ensin 3 kk työkokeilu, oppisopimuskoulutus tms. ja sen jälkeen esim. jollakin palkkatukisummalla vaikka 4-6kk töitä ja sitten normi työsoppari toistaiseksi tai määräajaksi. Työntekijä saisi kuitenkin normaalin palkan myös palkkatuetulta jaksolta. Tuon ajanjakson pitäisi riittää yrittäjälle näkemään millainen työntekijä on kyseessä.

        Piilotyöpaikkoja on paljon eikä niitä koskaan näe TE-toimistojen sivuilla juuri siksi että yritykset eivät halua niitä työttömien hakemuksia selata. Onko siis ihme että työttömät ei työllisty ja rumba ja talousahdinko vaan jatkuu. JOTAIN TARTTIS IHAN OIKEESTI TEHDÄ. Suurin ongelma on yrittäjien ennakkoluulot joita pitää muuttaa. Ainahan osa porukasta tietysti on työtä vieroksuvia mutta suurin osa kuitenkin haluaa töihin ja on valmis tekemään sitä myös. Nykymenolla nämä ihmiset eivät vain saa sitä.

        Te-toimisto on aikansa elänyt koska siellä se työkulttuuri on aina ollut hunningolla eikä sitä ole haluttu uudistaa.

      • Etäorjaksi

        "Tehokas toiminta olisi pitänyt alusta alkaen mennä niin, että ne jotka työllistyvät hyvin ja itse jätetään hoitamaan työllistymisensä omin voimin. Ongelmaryhmät kuten nuoret alle 25 vuotiaat, keski-ikäiset (yli 45 vuotiaat), työllistymisen esteenä sairaus jne. ja muut otetaan heti työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen tehokäsittelyyn eli heti töitä, koulutusta, työkokeilua jne. Sitten mahdollisimman pian palkalliseen työhön. Touhu on ollut aina sitä että vasta sitten kun työntekijällä on takana useampi työttömyysvuosi niin sitten vasta aletaan tekemään jotain jolloin se on jo auttamattomasti myöhässä."

        Omalla kohdallani tämä on mennyt ja menee edelleen juuri näin. Huolimatta siitä, että olen kerran pudonnut 500 päivän jälkeen Kelan rahalle, luokitellaan minut edelleen ns. itsekseni työllistyväksi. Mahtoivatko pienellä paikkakunnalla tietää, että minulla oli riittävästi aktiviteettia ja tapahtumia omaisteni puolesta. Kukaan ei tarjonnut eikä vaatinut mitään eikä ylipäätään häirinnyt 500 päivän aikana, mistä olen kiitollinen.

        Työllä ja vaivalla olen nyt taas päässyt takaisin ansiosidonnaiselle. Ei tullut mieleenikään laittaa työkkärin ilmoittautumiseen, että on jotain ongelmia tai tarpeita ja haluan tehotoimien kohteeksi. Kyllähän minä itse tiedän oman uupumukseni parhaiten. Uupua voi paitsi työnsä niin myös esim. työmatkojen, ympäristön asenteiden, näköalattomuuden ja koko elämäntilanteensa johdosta. Silloin ainakin näille asioille pitää voida hakea ratkaisua aivan itse niin halutessaan.

        Minulla on ikää 59 vuotta. Voisiko tämä rauhaan jättämisen tarve kuitenkin joissain tapauksissa päteä myös nuorempiin?

      • Etäorjaksi

        Otin toisenkin kupin aamukahvia ja kommentoin lisää nimimerkin "juuri_näin" kirjoitusta koskien head-huntereita:

        "Nythän suuri osa yrityksistä suorastaan kammoaa TE-toimistojen työttömiä joita ei palkattaisi millään jos on vaan saatavilla työpaikan vaihtajia jne. Tosiasiassahan työttöminä on helkkarin pätevää porukkaa. Mitä isompi työttömyysprosentti on, sitä enemmän sitä huippuporukkaa on. Nyt palkataan sitten niitä tuttuja ja tutun tuttuja jotka ehkä tekee töitä mutta paljon paremman saattaisi saada sieltä työkkäristä."

        Entisessä (ja myös tulevassa) kotikaupungissani minua puolusti kiivaasti työvoimaviranomainen, kun eräs työnantaja oli ottanut suoraan minuun yhteyttä ja uhannut karenssilla, jollen tule puoleksi vuodeksi vuorotteluvapaan sijaiseksi. Haistoin palaneen käryn, koska hän oli kysynyt puhelinnumeroni pojaltani soittamalla hänen kesätyöpaikkaansa, joka oli myös myös ex-mieheni pitkäaikainen työpaikka.

        Työvoimavirkailija kertoi tuolloin, että karenssiasiat hoidetaan kyllä aivan asiantuntijoiden toimesta. Ensin kartoitetaan mm. se, että onko henkilö edes työkykyinen. Vihjaisi siis, että tässä vaiheessa olisi minulle ehkä hyötyä ottaa puheeksi alentunut työkyky.

        Hoitelin sitten kuitenkin tämän todetakseni, etteivät ne pätevää työntekijää olleet vailla. Turhauduin paitsi sitä kautta, etten voinut tehdä työtä koulutustani vastaavalla tavalla, myös siihen, että sainkin toimia haluttomana seuraneitinä kuullakseni jatkuvasti ja jopa ruokapöydässä pariltakin kyseisen X-firman pomotason työntekijän vaimolta, kuka sieltä seuraavaksi irtisanotaan. Tästä ei v-tutuksen määrä voi lisääntyä!

        Enää en soisi itselleni vuorotteluvapaarahojen väärinkäyttöä!

      • ihmettelen
        Etäorjaksi kirjoitti:

        "Tehokas toiminta olisi pitänyt alusta alkaen mennä niin, että ne jotka työllistyvät hyvin ja itse jätetään hoitamaan työllistymisensä omin voimin. Ongelmaryhmät kuten nuoret alle 25 vuotiaat, keski-ikäiset (yli 45 vuotiaat), työllistymisen esteenä sairaus jne. ja muut otetaan heti työnhakijaksi ilmoittautumisen jälkeen tehokäsittelyyn eli heti töitä, koulutusta, työkokeilua jne. Sitten mahdollisimman pian palkalliseen työhön. Touhu on ollut aina sitä että vasta sitten kun työntekijällä on takana useampi työttömyysvuosi niin sitten vasta aletaan tekemään jotain jolloin se on jo auttamattomasti myöhässä."

        Omalla kohdallani tämä on mennyt ja menee edelleen juuri näin. Huolimatta siitä, että olen kerran pudonnut 500 päivän jälkeen Kelan rahalle, luokitellaan minut edelleen ns. itsekseni työllistyväksi. Mahtoivatko pienellä paikkakunnalla tietää, että minulla oli riittävästi aktiviteettia ja tapahtumia omaisteni puolesta. Kukaan ei tarjonnut eikä vaatinut mitään eikä ylipäätään häirinnyt 500 päivän aikana, mistä olen kiitollinen.

        Työllä ja vaivalla olen nyt taas päässyt takaisin ansiosidonnaiselle. Ei tullut mieleenikään laittaa työkkärin ilmoittautumiseen, että on jotain ongelmia tai tarpeita ja haluan tehotoimien kohteeksi. Kyllähän minä itse tiedän oman uupumukseni parhaiten. Uupua voi paitsi työnsä niin myös esim. työmatkojen, ympäristön asenteiden, näköalattomuuden ja koko elämäntilanteensa johdosta. Silloin ainakin näille asioille pitää voida hakea ratkaisua aivan itse niin halutessaan.

        Minulla on ikää 59 vuotta. Voisiko tämä rauhaan jättämisen tarve kuitenkin joissain tapauksissa päteä myös nuorempiin?

        Ei ei. Noin se ei saisi mennä. Olet ollut työkkärissä huomaamaton koska olet yli 50 vuotias et siksi, että katsovat sinun itse työllistyvän. Heille EI tarjota mitään koska työnantajat eivät tahdo yli 50 töihin. Tätä juuri tarkoitin. Olet nyt työllä ja vaivalla saanut töitä niin että olet päässyt uudelleen ansiosidonnaiselle. Kaltaisia on kuitenkin hyvin vähän. Muut jäävät sinne työmarkkinatuelle kun eivät enää työllisty. Eikö sinun mielestäsi työkkärin pitäisi tehdä mitään sen ansiosidonnaisen aikana vaan jättää työttömät oman onnensa nojaan työllistymään jos työllistyvät ja jos eivät niin työkkäri alkakoot toimia sitten vasta kun anssit on ohi ja työmarkkinatukeakin on saanut jo se 300 pv jolloin rupeaa kuntakin huolestumaan kun joutuvat maksamaan näistä työmarkkinatuen kustannuksista myös. Ajatuksesi on kummallinen.

      • ByroB

        Mitä työkkärin pitäisi tehdä? Anssin aikana t muulloin?
        Olen 50v ja saan työtarjouksia aina kun sopiva paikka on auki. Voisin kuitenkin katsoa paikat mol-sivuilta ja hakea niihin, joihin haluan tosissani töihin. Jos tiedän jotain kielteistä paikasta, en haluaisi hakea, mutta haen kyllä, jos komento tulee. Toimistoon kelpaa myös 50v ilmeisesti.

    • NimimerkkiErkki123123

      Työkkärien ja kuntien harjoittama terrorismi tyuöttömiä kohtaan on saatava kuriin sillä tavalla, että em. toiminnasta on työttömien saatava valitusoikeus hallinto-oikeuteen ja korkeinpaan hallinto-oikeuteen.

      • 167-176

        Käräjille nuo orjapiiskurit on saatava ja ehdottomia vankilatuomioita on tultava. Muutama, tai vaikka yksikin linnatuomio laittaa miettimään kuinka siinä käy jos lakien noudattaminen ei maistu.

        Ilman todisteita on turha käräjille lähteä ja on oltava valmis todistamaan joka ikinen väite jonka siellä esittää. Eli ensin kannattaa kerätä todisteita laittomuuksista ja vasta sen jälkeen rikosilmoitus. Tosin tuo ei takaa mitää koska virkarikoksista on todella vaikea saada ketään vastuuseen ja rikoslain 40 luku homehtuu käytän puutteessa.

        Joissain oikeus- ja sivistysvaltioissa asia on toisin, mutta suomessa (suomi ei ansaitse isoa alkukirjainta tässä yhteydessä) on sitekässä venäjän vallanaikainen virkmieskulttuuri jonka mukaan asiakas on aina väärässä ja tämä painetaan asiakkaan kalloon keinoja kaihtamatta ja totuudesta välittämättä. Touhu on raakaa ja taatusti epärehellistä.

    • KaikkiORJIKSI

      Työelämaosallisuutta selvittaneen työryhmän esittämä jako työelämävalmiuksia edistävään sosiaaliseen kuntoutukseen ja osallisuutta edistävään sosiaaliseen kuntoutukseen ovat kaikki pakollista ORJAtyötä.

      Nämä kaikki ovat kunnan järjestämää pakko"palvelua" eli käytännössä työkkäristä siiretään nyt jo työttömiä heti vuoden työttömyyden jälkeen MoPaan (exTYP).

      • ORJAtYrityksiin

        Työelämaosallisuutta selvittaneen työryhmän esityksen mukaan sosiaalista kuntoutusta voitaisiin järjestää jatkossa myös yrityksissä!?? :O

        Tulisiko säännöksissä määritellä yrityskohtaista orjien enimmäismäärä ja turvata yrityksen tai muun työpaikan henkilöstön tiedonsaantioikeus työelämävalmiuksia edistävästä sosiaalisesta kuntoutuksesta eli niistä ketkä yrityksessä ovat ORJINA?

        https://www.sak.fi/aineistot/lausunnot/sosiaalihuollon-tyoelamaosallisuutta-selvittaneen-tyoryhman-loppuraportti-2015-02-17

      • Etäorjaksi

        Liittyykö tähän mielestäsi kenties jokin uhka? Tavoitteenahan on, että "työtehtävien teon ja tarvittavan tuen tulee olla järjestetty niin, että se edistää henkilön kuntoutumista ja työ- ja toimintakyvyn paranemista", mikä on tosi paljon sanottu.

        Olen itse työskennellyt pienen pienessä kunnassa ja tullut tulokseen, että kyllä se tieto kulkee - halusi tai ei. Oma suhtautumiseni saman työnantajan palveluksessa oleviin työtovereihin ei ole siitä miksikään muuttunut johtuen varmaankin omasta työttömyyshistoriastani. Nämä olivat samalla myös asiakkaitani eli koululaisten vanhempia. Mukavaa oli lähes päivittäin tavata edes joku heistä - ja lapset olivat ylpeitä vanhemmistaan.

        Olen ollut myös yrityksissä jokseenkin samaa omaa työtäni tekemässä sen verran, että Ilmariselta on tulossa 5 € / kk eläkettä ja jostain muualtakin mahdollisesti lisää kaiken kunnallisen palvelun lisäksi. Voisin hyvin kuvitella olevani niissäkin orjana. Ja minulla olisi mahdollisuus myös etätyöhön, mikäli ei kehtaa naamaansa näyttää. Voisinhan minä lisäksi pelkästään suunnitella kotona kursseja ja joku nuorempi laitettaisiin esiintymään.

    • KukaMaksaa

      Työttömyyden kustannukset valuvat kuntien vastuulle ilman että kunnilla on riittävästi päätäntä- ja toimivaltaa työttömien palvelujen turvaamiseksi ja oman kustannusvastuunsa pienentämiseksi.

      Tästä syystä kunnat haluavat itse pakottaa työttömät orjiksi ns. "kuntouttuvaan" koska tällöin valtio maksaa työttömistä aiheutuneet kustannukset.

      Työttömiä pallotellaan kunnan ja valtion välillä koska kumpikaa ei halua joutua maksajaksi.

      • palkkavapauttaa

        Kunta ja valtio olemme me, veronmaksajat. Meidän työttömien kansalaisten käyttö ahneiden ja vallanhimoisten virkailijoiden ja virastojen elättäjinä ja raaka-aineena on irvokasta.

        https://scontent-ams2-1.xx.fbcdn.net/hphotos-xaf1/v/t1.0-9/11692518_10205347292979447_6208864540070868119_n.jpg?oh=ee7fb7876ea1a9fa8c02f46ab84ce3bd&oe=55E675D1

        Me haluamme oikeuden tehdä työtä ja yrittää ilman, että systeemi estää sen ja rankaisee yrittänyttä. Orjatyö kuuluu totalitärismiin - mihin meitä ollaan tietysti Agenda 21:n mukaan, ICLEI:n avulla viemässä. Ja taustalla noita viherkommumisteja työkaluinaan käyttävät salaseuralaiset hierovat käsiään ja laskevat rahojaan.

      • tässä.syyt
        palkkavapauttaa kirjoitti:

        Ns. orjatyöhän tarkoittaa käytännössä sosiaalimenojen kasvamista koska joudutaan maksamaan näille "orjille" sitä työttömyyskorvausta, asumistukea ja toimeentulotukea. Lisäksi se vääristää oikeata kilpailua mikä sitten tuhoaa kyllä rehellisesti toimivien yrittäjien yrittämistä.

        Kyllä mahdollisimman monella kansalaisella täytyy olla palkallista työtä jotta sosiaalimenot saadaan kuriin. Toisaalta kurjuus altistaa terveyshaitoille jos jatkuu riittävän pitkään eli myös kunnalliset terveysmenot kasvavat sekä esim. alkoholihaitat jotka ovatkin sitten jo luku sinänsä. Ne menot koostuvat niin monitahoisista menoista.

    • siiskuinka

      Ansiosidonnaista saava saa siis olla 500 plus 300 on 800 päivää työtön ennen sakkomaksua?

    • siltänäyttää

      Politiikan pesu on käynnissä. Joku voisi sanoa kännissäkin--.--

    • kannattaaollahereillä

      Sitä ei pidä unohtaa, että kunnat ovat poliittisesti johdettuja ja se luonnollisesti heijastuu päätöksentekoon. Kunnan virkamiehet pyrkii toki noudattamaan voimassaolevaa lakia, mutta silloin kun laissa on jätetty harkintavaltaa päätöksenteossa, lopputulema ei olekaan enää niin yksiselitteistä, kun vaa'assa alkaa painaa tarkoituksenmukaisuussyyt enemmän. Ja jos kunnan poliittinen johto eli valtuusto sattuu olemaan sitä mieltä, että kaikki kunnassa asuvat pitkäaikaistyöttömät laitetaan tekemään sitä työtä mitä milloinkin sattuu olemaan tarjolla, siinä on turha enää kenenkään inistä epäoikeudenmukaisesta kohtelusta tai koulutusta vaatineen ammattitaidon hukkaanheittämisestä. Pahimmassa tapauksessa meillä olisi pian käsillä köyhiä työttömyyskuntia, kun rikkaammat kunnat häätäisi työttömät alueeltaan.

      • Etäorjaksi

        Kyllä minulla on hallitsevana periaatteena vain ja ainoastaan oman elämäni tarkoituksenmukaisuus. Nostan hattua itselleni, että onnistuin saamaan nyt ensi alkuun edes asunnon tulevasta kotikaupungistani. Vaikka oma poika on erään vuokra-asuntofirman hallituksessa poliittisin perustein valittuna, niin aina vain sielläkin kysellään oletko töissä ja jos olet, niin onko työ vakituinen. Löytyi sitten lopulta yksityinen vuokranantaja, jota kiinnosti vain vuokranmaksukykyni.

        Menee jonkin aikaa ennen kuin tämä sakkoasia tulee ajankohtaiseksi. Aivan sama, että onko se 300 vai 500 vai peräti 800 päivää. Oma asenne ratkaisee sen, että onko kuitenkin loppupeleissä periaatteessa suostuvainen orjatyöhön vai ei. Se lienee kuitenkin pienemmän riesan tie minun tapauksessani.

      • kannattaaollahereillä

        Sipilän hallitus alkoi peräänkuuluttaa 'luottamusta' heti alkumetreillä, joten nähtäväksi jää, tarkoitaako se käytännössä hallinnon politisoitumista myös kuntatasolla. Tampere siinä etunenässä pormestarinmallin myötä.

      • SanoEIorjuudelle
        kannattaaollahereillä kirjoitti:

        Sipilän hallitus alkoi peräänkuuluttaa 'luottamusta' heti alkumetreillä, joten nähtäväksi jää, tarkoitaako se käytännössä hallinnon politisoitumista myös kuntatasolla. Tampere siinä etunenässä pormestarinmallin myötä.

        Tampere laittoi 5 miljoonaa LISÄÄ työttömien tarhatoimintaan.

        http://toimistot.te-palvelut.fi/pirkanmaa/typo-hankkeet

        ja näitähän riittää...

        Kummallista ettei muka ole varaa suoraan maksaa 500 e/kk perustuloa, mutta aina on varaa maksaa yli 700 e/kk työttömyystukea 9 e/pv orjuuttajalle 20 e/ORJA/pv eli vähintään 430 e/kk.

        Sehän tekee jo pitkälle toistatuhatta euroa joka kuukausi.

        Lisäksi Tampere maksaa 48 e/TUNTI/orja jos suostuu teettämään orjille kaikenlaisia testejä, kartoituksia ja mm. työelämän arviointeja työtehtävistä suoriutumisista, soveltuvuudesta eri aloille, jne.

        Orjuutukseen riitää aina rahaa?

      • Etäorjaksi
        SanoEIorjuudelle kirjoitti:

        Mutta hei kelaa, eikös shokkityöttömäksi joutunut ja kuulemma kuntaliiton johtajaksi havitteleva Kimmo Sasi ole tamperelainen? Kyllä se lisää empatiaa työttömiä kohtaan, että tietää sen voivan osua omallekin kohdalle.

        Minä ajatteli kilpailla näillä orjamarkkinoilla tarjoutumalla etäorjaksi. Entisessä työskentelykunnassani maksettiin nimittäin osalle orjista myös kilometrikorvausta oman auton käytöstä, kun he hoitelivat haja-asutusalueella kunnallisia työtehtäviä.

        Tuolla aiemmin mainitsin, kuinka olen kerryttänyt eläkettäni 5 € kuukaudessa muutamalla yksityisyrittäjän työhön verrattavalla työläällä (joskin antoisalla) työkeikalla. Helpompaa olisi tosiaankin saada vaikkapa kymppi päivässä ja laittaa se sukanvarteen eläkepäiviä varten.

        Mitä se haittaa, jos työ olisi leppoisaakin, koska ei minusta enää tässä iässä kukaan yritä leipoa ripeätahtista oikeaa yksityisyrittäjää? Ja erittäin kyseenalaista on minkäänlainen stressin avulla kuntouttaminen myös nuorempien kohdalla.

        Mutta myönnettäköön, että kärsin aikoinani itse kovasti päivähoitotunnelmasta osallistuessani eräälle työllisyyskurssille. Eikä se kurssi muuhun johtanut kuin paluuseen omaan työhön lepotauon jälkeen. Omasta mielestäni minut kannattaisi lepuuttaa nyt oikea-aikaisesti ennen kuin on maksettu yhtään päivää ansiosidonnaista tai vastaavasti kuntasakkoakaan.

        Milloinkahan tässä maassa ruvetaan oikeasti puhumaan työelämän asioista?

      • erimaailmassa

        Sasi saa halutessaan 6 tonnia /kk sopeutumiseläkettä kun ollut yli 30 vuotta eduskunnassa, joten on aivan eri maailmoissa kuin tavallinen työtön!!!!!

    • UUsiTTTukiLaki

      >kun uudistukseen yhdistetään vielä kaavailtu toimeentulotuen siirtäminen Kelalle<

      Todellisuudessa ne suunnittelee nyt sitä että kaikki toimeentulotuki jutut siirtyis Kelalle viimeistään 2017.

      Toimeentulotukilaki tarvitsee kokonaisuudistuksen.

      Vaikka alunperin suunniteltiin että vain perustoimeentulotukea haetaan Kelasta, niin nyt ne on miettiny että ainakin myös sellaiset, nykyään käytännössä täydentävänä toimeentulotukena korvattavat menot, jotka eivät edellytä erityistä palvelutarpeen arviota tai sosiaalihuollon harkintaa, siirretään kans Kelaan.

      Lisäks ne mietti että vaikka jotain harkinnanvaraista tukee pitäisikin hakee kunnasta, niin Kela silti maksais ne eikä kunnan sossu. (Ilmeisesti siks että Kela vois paremmin kytätä mitä kokonaisuudessaan köyhä saa?).

      Eli nää suunnitelmat viittais pikemminkin siihen suuntaan että kunnilta vähennetään hommia (kuten joku työryhmä tälläkin hetkellä suunnittelee).

      Toisaalta soppaa sotkee vielä ne uudet Sote-alueet eli voikin olla että kaikki siirtyy kunnilta maakuntiin.

    • ByroB

      Mitäs ne hommat sitt onkaan, joita kunnille siirtyy?
      Työkkärin keskeisin homma on tehdä lausunto siitä, että kela tai kassa voi maksaa tukea työttömälle. Eikö tästä ole keskusteltu, että kela voisi tehdä tämänkin ja kassat jotenkin yhdistettäisiin kelaan? Tuon työttömän kannalta keskeisimmän asian tekoon on työkkäri turhan kallis ja byrokraattinen pulju.
      Työnvälityksestä puhuttaessa työkkäri ei juuri loista taidoillaan. Tosissaan työntekijöitä tarvitseva työnantaja voi ilmoittaa lehdissä ja netissä. Headhuntering-firmat etsikööt huippuammattilaiset. Ainakin projektirahoitussäännöt vaativat, että mol-sivuille tulee ilmoitus avoimesta työpaikasta, vaikka todellisuudessa projektityöntekijä on ollut tiedossa jo, kun rahoitusta haettiin! Turhaa työtä siis hakijoille ja muillekin.
      Tyäkkäri syytää myös rahaa kurssitukseen ja muille konsulteille. Eiköhän senkin voisi lopettaa, ei niistä mitään hyötyä tule, paitsi niille konsulteille.
      Mitä muuta? työkkäri lähettää näitä hakukomentoja, jotka aiheuttavat myös turhaa työtä hakijoille ja työnantajille. Nekin voi siirtää historiaan.
      Orjatyö aiheuttaa lisää sos-menoja, kuten joku jo sanoikin. Voidaan palata siihen tuossa loppuvuodessta, kun tulee 300tmtpvää täyteen...

      • 167-176

        " kun tulee 300tmtpvää täyteen..."
        Ei tuo orjatyö napsahada aina heti 300 päivän jälkeen. Mulla tuli 3 vuotta täyteen toukokuussa eli niitä päiviä on noin 800. Syy tosin lienee se ettei tällaiselle änkyrälle kukaan edes uskalla ehdottaa orjatöitä ja saattaisi kunnan bisnekset kärsiä kun sinne menisin ja paljastaisin kaikki ne laittomudet jotka orjatyötoimintaan liittyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe