Harhaluuloa vai poikaystävä ihastunut toiseen?

Ahdistaa

Olen seurustellut reilut kolme viikkoa noin kuukauden tutustumisen jälkeen, erään miehenalun kanssa. Peruskoulussa olimme samalla luokalla, mutta emme niinkään tekemisissä, joten kunnolla emme tunteneet vielä toisiamme tuolloin. Aiempia säätöjä ollut, mutta ne ovat päättyneet siihen, että minut on jätetty kylmästi ilman syytä, joten tämä on ensimmäinen kunnon suhde. Taino, playerit vaihtavat naista useasti ja minkä sille mahtaa, että on näin sinisilmäinen. Tämä on varmasti suurin syy sille, että ajattelen näin. No joka tapauksessa, epäilen kaikkea aivan pähkähullua poikaystävästäni, joka raastaa hermojani ja hajottaa itseäni.

"Mitä jos poikaystäväni haluaa seurustella kanssani vain siksi, koska olen helposti lähestyttävä ja minun avulla pääsisi lähemmäs ystävääni, johon on oikeasti ihastunut?". Tämä kuulostaa minun mielelleni täysin normaalilta, eikä yhtään kaukaa haetulta ajatukselta.

Jos palataan nyt hieman ajassa taaksepäin. Järjestin bileet tässä joku aika sitten, johon kutsuin myös nykyisen poikaystäväni. Silloin ei siis vielä seurusteltu, mutta molemmat (tai ainakin minä) humaltuneena päädyimme nukkumaan samaan sänkyyn. Paikalla oli paljon muitakin tyttöjä, mutta he eivät näyttäneet kiinnostavan tippaakaan.
Bileistä eteenpäin jatkoimme ystävinä, toki olimme hieman läheisempiä, kunnes itsekkin menin sitten ihastumaan, eikä se kaduta lainkaan, päin vastoin!
Myöhemmin tutustutin jätkää läheisiin ystäviini ja yksi asuu parin kilometrin päässä poikaystäväni asunnolta. Poikaystäväni on monesti sanonut, että ystäväni voisi tulla käymään heillä, jos olen halunnut nähdä ystävääni, toki silloin kun itsekkin olen ollut asunnolla. Myöhemmin kylläkin sanonut, että "älä nyt oikeasti sano, että tulee tänne". Nyt olemme samassa whatsapp ryhmässä ja tänään jätkä laittoi viestiä ystävälleni, että jos tätä kiinnostaa, voisi tulla laittamaan ruokaa ja siivoamaan poikaystäväni ja hänen kämppiksen asuntoa ihan milloin vaan. Toki tämä oli vitsillä, mutta kun tuntuu, että poikaystäväni olisi ihastunut ystävääni, kun muitakin viestejä tätä kohtaan tulee. Mm. "tiesitkö, että olemme melkein naapureta."
Ystäväni on kuitenki onnellisesti parisuhteessa, eikä näytä piittaavan näistä viesteistä yhtään, tai jos piittaa, ei ainakaan positiiviseen sävyyn.

Olenko oikeasti näin epätoivoinen ja harhaluuloinen? Ja kyllä, omistan huonon itsetunnon, yritän miellyttää kaikkia parhaani mukaan, mutta samalla tämä raastaa itseäni kokoajan. Mitä teen, en ole puhunut asiasta kenellekkään ja tuntuu, että jätkälle olisi edes turha selittää niin, että hän ymmärtäisi, mitä tarkalleen ajan takaa.
Viestini oli muutenki erittäin sekava, mutta toivon, että edes joku ymmärsi pointtini ja mahdollisesti, jos joku on ollut samassa tilanteessa, miten olet/olette edenneet? Hajoan..

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marga-Reeta

      Poikaystäväsi käytöksessä on jotain, joka saa sinut epävarmaksi. Ole uskollinen omille tunteillesi, älä väheksy, koska alitajunta on viisaampi. Voi olla, että poikaystäväsi ei ole luotettava ja on kiinnostunut myös tyttöystävästäsi. Tai sitten ei. Ainoastaa aika näyttää, miten suhteenne kehittyy. Luota siis aikaan, joka paljastaa.
      Ilmeisesti tämä poikaystävä ei olekaan sinulle se oikea ja sopiva ja mielesi huutaa koko ajan raastavasti: ei, ei.
      Poikaa on turha alkaa tilittämään. Hän saattaa olla sisäisesti tuuliviiri luonteeltaan, ja olla pinnallisen avoin kaikille mahdollisille tyttöystäväehdokkaille.
      Vanhana, kokeneena tätinä sanoisin, että ihastumisestasi huolimatta kannattaa pitää järki päässä ja ripaus myös tervettä epäluuloisuutta.
      Ja onko pakko seurustella? Siihen ei ole mitään pakkoa, viisas nainen katsoo tarkkaan, keheen kannattaa panostaa. Pidä rima korkealla, äläkä jää olemaan epävarman tyypin seuraan.

    • 19221

      "Olen seurustellut reilut kolme viikkoa... tämä on ensimmäinen kunnon suhde"

      Siis MITÄ? Kolme viikkoa ei todellakaan ole suhde, saati kunnon suhde.

      "raastaa hermojani ja hajottaa itseäni", "tämä raastaa itseäni kokoajan", "Hajoan"

      Jos kolmen viikon tapailun jäljiltä olet ihan romuna niin mitä IHMEEN järkeä tuota on jatkaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe