Uberia syytetään tuotevarkaudesta

hightower77

Yhdysvaltalainen kyytienvälityspalvelu on taas vaikeuksissa. Uber Technologies sai kanteen kalifornialaismieheltä, jonka mukaan idea palveluun varastettiin häneltä.

https://www.youtube.com/watch?v=rIMdctEQCu0

Uutistoimisto Reutersin mukaan kanteen takana on Kevin Halpern, joka perusti kyytipalvelu Celluride Wirelessin vuonna 2003 eli vuosia ennen Uberia.
Kanne koskee myös Uberin pääjohtajaa Travis Kalanickia, jonka Halpern sanoo tavanneensa vuonna 2006, kun Celluridella oli palvelun mobiili prototyyppi valmiina. Halpern väittää jakaneensa konseptinsa, designinsa ja prototyyppinsä Kalanickin kanssa tämän luvattua pitää tiedot luottamuksellisina.
Kevin Halpern pitää Uberia oman palvelunsa täydellisenä kopiona, mutta Uber kiistää syytökset vankasti pitäen niitä täysin perättöminä.
Kanne koskee myös Uberin joitakin varhaisen vaiheen sijoittajia ja siinä vaaditaan miljardin dollarin vahingonkorvauksia.
Uber on viime aikoina ajautunut riidasta toiseen. Palvelu on ollut arvostelun kohteena muun muassa erään toimittajan vakoilusta ja asiakastietojen leväperäisestä käsittelystä.
Uberilla on ollut myös maakohtaisia ongelmia. Esimerkiksi Saksassa palvelu on ollut vaikeuksissa hintojensa vuoksi, kun taas Intiassa sitä ravisteli kohu raiskauksesta.
Palvelu on kuitenkin kasvamassa ja on tiettävästi hakenut noin 1,5 miljardin dollarin lisärahoitusta. Uber on myös mainittu Nokian karttayksikön mahdollisena ostajana.

6

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • UberKuplaPuhkeaa

      Uber kupla puhkeaa.

      • dfgghhhhhh

        Nimenomaan.


    • dsdsdsdsaa

      ei yllätä koko toiminta suurta kusetusta

    • jlkjkljjaaa

      Pelkää negaa koko uber

    • Ubertoimii

      Tämä trolli jatkaa valehtelua. Tämä on vuodelta 2015 ja tyyppi on tehtaillut samallaisia keissejä muistakin firmoista JA HÄVINNYT.

      Tämä palstan häpeäpilkku joka ei ole edes taksikuski eikä ole koskaan ollutkaan jatkaa täällä trollaamista. Epäilen että kyseessä on tunnettu suoli24 trolli Bussissa.

      Säälittävä tapaus

      • Buisrreew

        Uberon pimeä taksi. En näe eroa. Miksi trollaat? Mene töihin. Ai et pääse. Katso peliin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4140
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4022
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3874
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2667
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2455
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2052
    7. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      339
      2051
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1920
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1579
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1412
    Aihe