Naisen satulana

Olin sättäillyt Kirsin kanssa useaan kertaan, hän oli kertonut estottomasti että hänen suuri haaveensa olisi saada alistaa miestä riettaassa facesittingissä mielin määrin.
Tästä aiheesta meillä ei jutut loppuneet, itse kun olin kertonut että haaveeni olisi olla naisen polkupyörässä satulana hameen alla, hän kertoi että satussa on tuota usein miettinyt, sitä miten tukalaa siellä alla voisikaan olla.

No, nyt sitten olin sidottuna selälleni Kirsin lattialle, Kirsi käveli ympärilläni odottava hymy kasvoillaan.
"No, mieti nyt vielä, haluatko olla satulana, meinaan vaan että kun istun naamallesi, en voi enää perua, enkä päästää sinua pois, koska nautinnon himo saa minut valtaansa ja minä vain nautin kun rimpuilet siellä hameen alla."

Epäröin, Kirsi katsoi minua tutkimattoton katse vihreissä silmissään, "Ahaa, ei sinusta ole tähän, avaan siteesi ja saat lähteä." Hän sanoi, ehkä teeskennellyn tiukasti.

Nielaisin, pelotti ja kiihotti, pelkäsin menettäväni haaveeni ja sanoin kuivalla äänellä, "kyllä minusta on, haluan olla sun satula, vailla mitään oikeuksia."

Kirsin kasvot alkoivat loistaa, hän vaati minua vielä vannomaan, minä vannoin.

"No nyt satula, nyt sinä olet minun, ihan kokonaan, aluksi saat nuuskutella farkkupeppuani", hän sanoi ja hänen mehevä herkkupeppunsa lähestyi kasvojani, istui nenääni vasten.

"Nuuskuttele kunnolla" hän sanoi hieman kiihtyneellä äänellä, samalla hänen peppuvakonsa hieroi nenääni, liukui pillusta peppuun, nuuskin aromeja, pilluntuoksua, pepussa pepuntuoksua, kunnes hän päästi pienen pehmeän tuhnun.
Vaikka se ei ollut iso, tuoksu joka tunki nenääni. oli shokki, käänsin vaistomaisesti päätäni pois, hän tarttui päähäni ja vaati nuuskimaan, haju oli jotain kamalaa, kontrasti oli valtava, kaunis seksikäs nainen, valtava haju.
Tätähän olin aina halunnut, koitin kestää, mutta sitten tuli toinen vähän pidempi, aloin mennä paniikkiin, haju oli sietämätöntä.

"Ahhh, voi pikku satulaa, ei kai vielä ole mitään hätää?" hän nauroi, odotappa kun vaihdan hameen ja riisun nämä suodattavat vaatteet pois päältäni." Hänen äänensä alkoi olla hengästynyt ja kiihottunut kun hän jatkoi, "kuvittele pitkän hameeni alla, nenusi vasten peppureikääni, päästän oikein pitkää kuumaa pierua, sinä siellä pienessä tilassa haistelet, Ahhh, nyt aion nauttia sinusta pitkään ja hartaasti, otan lehtiön, vedän aina viivan kun saan orgasmin...."

Hän nousi päältäni, poistui toiseen huoneeseen, palasi hetken kuluttua polviin asti ulottuva leveä hame päällään, mutta se mikä minua kauhisti, miksi hän oli pukenut myös keltaisen sadetakin ylleen.
Hän tuli istumaan rintani päälle ja veti sadetakin ja hameen peppunsa alle, sanoen, "nyt on sadekeli, minulla on pitkä matka edessä, kohta istun satulaan ja matka alkaa, uuh, kylläpä kivasti alkoi vatsassani kuplimaan, tästä tulee ihana matka"

Hän kääntyi katsomaan kiilto vihreissä silmissään, julma hymy kasvoillaan, hänen peppunsa nousi ja käsi tarttui hameen helmaan ja alkoi nostamaan sitä pääni yli.
Näin hänen ihanat lihaksikkaat pakaransa, syvän raon niiden välissä, tunsin todellista kauhua kun hänen iso uhkea peppunsa lähestyi kasvojani......

24

13427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuo iso ihana perse laskeutui kasvoilleni, nenäni upposi pakaroiden väliin, suuni tunsi kuuman turvonneen karvamättään, joka maistui kuselle ja kiimalle.
      Hän hieroi pakaransa niin että nenäni painui vasten hänen persereikäänsä, tunsin sen tuoksun vahvana, tajusin avuttomuuteni, olin täysin hänen armoillaan.
      Kuulin miten Kirsi huohotti katkonaisesti ja hieroi kuumaa persettään naamaani vasten, hänen reitensä alkoivat vapisemaan ja valtava orgasmi sai hänet kiljumaan, sitä kesti kauan.
      Hänen pillunsa turposi ja kääntyi miltei nurin, sitten kuumaa nestettä lorahti suuhuni. hän oli ejakuloinut kliimaksissaan.
      Hetken hän istui koko painollaan päälläni ja luulin tukehtuvani, "huh, olipa ihana tuo ensimmäinen orgasmi, vedän viivan kirjanpitooni" hän puhui pehmeällä voipuneella änellä.
      Sen jälkeen hän nosti peppunsa kasvoiltani ja laittoi taas hameen ja sadetakin peppunsa elle ja istui rintani päälle.
      "Saat hetken happea, hengitä nyt kunnolla, sillä kohta saat viettää aikaasi hengittäen samaa ilmaa vähän pidempään, ah, tuntuu että kohta saatkin hyvää tuoksua, ihanaa" hän sanoi iloisella nauravalla äänellä.
      Sitten taas tuo hymy ja silmien kiilto kun hän katsoi alas minuun, hame nousi pääni yli ja peppu laskeutui naamalleni.
      "Tämä on ihana hetki, nähdä avuttomuutesi kun et voi mitään, vaan joudut pinteeseen, haisevan perseeni armoille", hän sanoi taas kevyesti huohottaen, odotusta äänessään.

      Taas olin nenä peppureikää vasten, hän kumartui vähän eteenpäin ja hieroi reikäänsä nenääni vasten, "nuuski sitä satula", samassa alkoi sihisemään nenääni valtava mätä haju, sietämätön löyhkä, sävähdin ja aloin kiemurrella paniikissa.
      "Ahhh, ihanaa, voin kuvitella miltä siellä tuoksuu, tätä saat, tuntuu ihanalta kun voi päästää etkä mahda mitään, ahhh, ihana hengittää raitista ilmaa ja tuntea nenä nauttivaa persettäni vasten".
      Hänen pillunsa turposi taas, hän käski minun nuolla, ellen nuole, en saa happea, joten minun oli pakko totella vaikka haju suorastaan poltti nenääni ja olin typertyä lemuun, jokainen sekunti oli ikuisuus.
      Kirsi alkoi taas huohottaa katkonaisesti, peppu ratsati naamallani holtittomasti, hän huudahteli sekavia sanoja, "aahh, oohhh, ihanaa, taivaallista, aaahh, ooh", sitten hän päästi valtavan jyrisevän pierun, minä olin tajuttomuuden rajoilla, perse pomppi naamallani ja valtava orgasmi ravisutti taas tuota isoa persettä ja hänen reitensä värisivät hyytelönä, perse istui ja olin tukehtua, kääntelin päätäni saadakseni henkeä, tuota löyhkäävää kaasua, joka tuntui olevan pelkkää pierua.
      Kirsi nosti vähän persettään ja löyhytti hamettaan, "saat vähän raitista ilmaa, ei sitä mies pelkällä pierulla elä, nauti nyt taas kun voit, kohta on taas minun vuoroni".
      Katselin tuota kaunista persettä, tummaa sileää persereikää, kun se yhtä akkiä laskeuti naamalleni.
      "Nuole persereikää" hän komensi, minä nuolin, "työnnä kieli sinne" uusi komento, minä työnsin, hän alkoi ratsastaa kelelläni kuin kyrvällä, pierua tihisi kieltäni vasten ja hän pudotti hameensa ja kietoi sen pääni ympärille.
      "Uuuh uuh, nam, namskis, uuh aahh ahhhh" hän mutisi ja ratsasti kieltäni vasten, eikä taaskaan mennyt kauaa kun valtava orgasmi ravisti häntä ja hän lysähti naamaani vasten.
      "Ihanaa, tämä on taivaallista, tätä voin jatkaa vaikka ikuisuuden, tähän en kyllästy, kiihotun aina kun tunnen miten syöt ja haistelet mun ihania hajujani, en voi mitään, mä vaan oon sellainen, pervo, ja se on ihanaa"... hän kikatti onnellisena.....

    • Onko aiheesta tykkääviä jotka haluaa lisää tätä tarinaa?

      • peppufanii

        Tykkään, tosi kiihottava.


    • Kirsifani

      Ei että nauroin..

    • satulanaama2

      Olin taas Kirsin luona, hän oli sitonut minut valmiiksi ja odotin mitä tuleman pitää. Hänellä oli farkut jalassa ja hänen peppu näytti kiihottavalta.
      Siinä maatesani tunsin äkkiä valtavan lemun nenässäni vaikka Kirsi oli toisessa huoneessa.
      Sitten hän tuli ja hymyili taas odottava hymy kasvoillaan.
      "Olen kehitellyt uusia ruokavalioita, ihan sinua varten.
      Ja hänellä oli taas kukkamekko päällään ja hän istui rintani päälle.
      Sitten hän nosti hameensa ja näin että hameen alla oli vielä tiiviinn näköinen alushame....
      Nyt poju, kohta alkaa taas meidän leikki, sitä kestää pitkään tänään.
      Paljas pesemätön pylly istui naamalleni himokkaana, nenäni hiierottiin peppureikää vasten....
      "Aah, nyt sinulla onkin sillä hauskaa pitkään"
      Ja pieni tihinä tuhnusi nenääni vasten ja kauhu ja paniikki sai minut rimpuilemaan.
      Eka orgasmi tuli kai minuutissa, horkkainen vapina ja huuto...
      Ahhh, uuh, ooh, ihanaa, tästä taidankin nyt nauttia pitkään...
      Eikä mennyt pitkään kun minua pakotettiin nuolemaan tuota peppureikää joka samalla päästi kaasua kieleeni.
      Uuh tätä ihanuutta, siis toi alushame on kiva, eita rvit itse haistella kun hajut pysyy hameen alla, hän nauroi hihkuen ja peppu ratsasti naamallani....

      Olin monta kertaa vähällä pyörtyä sinne hameen alle mutta aina hän antoi minulle välillä raitistakin ilmaa, sitten taas parin minuutin pierukuuri joka tuotti hänelle aina orgasmin.....

    • Saddleface2

      Sitten ovikello soi, "ahaa, sieltähän Helena taitaa jo tullakin", sanoi Kirsi ja nousi ja meni avaamaan.
      Sisään astui noi 40- nen nainen, vaaleat pitkät hiukset, kaunis nainen, ihana lämmin hymy näytti herttaiselta hänen kasvoillaan.
      "Tulin kun kerroit että täällä on sitä erikoiskivaa mistä ollaan usein juteltu", sanoi Helena.
      Helenalla oli yllään pitkä leveä kesämekko, hän oli todella suloisen kaunis hymyillessään.
      "Koko matkan kun pyöräilin tänne, ajattelin tulevaa, sain ainakin kolme orkkua jo satulassa", nauroi Helena.
      "Saanko heti kokeilla tätä satulaa, tosin olen kyllä aivan hikinen koska poljin vauhdilla"
      "Toki saat, minä voin katsella kun sinä nautiskelet vuorostasi", sanoi Kirsi.
      Helena asteli päälleni, näin ettei hänellä ollut pikkareita hameensa alla ollenkaan, sitten hän kyykistyi päälleni, hänen peppunsa oli vielä Kirsinkin peppua isompi ja pyöreämpi, pakaraväli näytti upottavan syvältä.
      Sitten Helena ei malttanut enää odottaa vaan istui tuon pyöreän muhkean perseensä naamaani vasten, levitti pakaroitaan, haistoin kirpeän hien hajun, sekä todella kiimaisen ja kuselle haisevan vitun.
      Mutta se hänen peppureiknsä, se oli sileä ja ruskea, siinä oli juustomainen vahva aromi, Helena tuntui nauttivan hieroessaan sitä nenääni vasten.
      Hän alkoikin heti huohottaa ja hieroi rytmikkäästi reikäänsä nenääni vasten.
      "Nyt saat kokea vähän samaa tuoksua kuin mun satula tuolla matkalla", hän sanoi kiihotuksesta paksulla äänellä ja samassa nenääni sihisi valtava mädän kanamunan löyhkä, siis aivan sietämätön haju, olin taas kerran paniikissa.
      "Voi että sinä näytät suloiselta kun hymyilet nautinnossa, haen videokameran, saadaan katsella myöhemminkin" sanoi Kirsi.
      Minä kamppailin pyörtymistä vastaan hameen alla, Helena kokosi hamettaan tiiviimmin pääni ympärille ja huohotti ja hihkui naurusta, "minä taidan kyllä olla sadisti, siis ihanaa kuvitella miten karmeat oltavat tuolla mun peppureikää vasten on, siis miehen nenä haisevaa peppureikää vasten tuottaa paljon suurempaa nautintoa kuin pillun nuolettaminen, mutta nuoleppas silti poju, muuten ei happea tule",hän hihkui riemusta.
      Minun oli pakko nuolla, ja myös Helenan reidet alkoivat vapista kuin horkassa ja hän ratsasti villisti naamani päällä, pelkäsin hampaideni katkeavan kun hänen pillunsa teki iskevää ratsastusta suutani vasten.
      "Iiih, ooh, aah, hihkui Helena, sitten hän huusi suoraa huutoa ja pillu turposi kaksinkerooin ja myös hän ejakuloi suuhuni.
      Hän oli raskaampi kuin Kirsi, ja voipunut istuminen kasvoillani teki hengittämisestäni melkein mahdotonta.
      "Ooh, se oli ihanaa, siis tämä mun eka orgasmi", nauroi Helena onnellisena.
      Kirsi asettui istumaan kivikovan kullini päälle, Helena laski taas hameensa pääni ympärille, tuuletus oli loppu ja tiesin että työni on taas alkava.
      Sihisevä pieru, Kirsi ratsasti naamallani, en kestänyt kauaa vaan laukesin, olinhan masokisti.
      "Nyt on mun vuoro" sanoi Kirsi ja istui naamalleni, nyt todella pelkäsin pierua, sillää kiihotus ei antanut mitään suojaa, Kirsin peppureikä lähestyi kasvojani.
      "Tiedän että nyt jos päästän, sinä todella kärsit, Kirsi nauroi, "mutta nuole mehusi, niin voin ehkä hetken pidätellä, meillähän on aikaa.
      Tämä oli minulle masokistin, pierupervon helvetti ja taivas, nuo ihana naiset merkkasivat orgasmejaan kirjanpitoonsa, minun kullillani ratsastettiin vuoron perään, tätä jatkuin kai useita tunteja, välillä he sivelivät hellästi kasvojani, sitten taas istuivat ja kehuivat miten naamalle pierua päästävän nauttiva ilme tekee naisesta kauniin.....

      • Onko aiheesta kiinnostuneita naisia, laittakaa postia mulle niin voidaan jutella aiheesta.
        Sekä tietty voin kirjoittaa vielä lisääkin. Voin kirjoittaa muutakin jos esitätte toiveita


    • Kun tätä oli jatkunut lähes ikuisuuden, Helena sanoi että hän tuntee olonsa niin sadistiseksi että on aika antaa pojulle vähän muutakin kuin vain pepputuoksuja.
      Kauhistuin että mitä nyt seuraa.
      "Piiskataan se oikein kunnolla", innostui Kirsikin.
      Ja niin minut käännettiin mahalleni, tiukkaan sidotut käteni tekivät minusta avuttoman.
      Pojulle pitää laittaa jotain suuhun, muuten se puree huulensa rikki ja meiltä menee korvat lukkoon kun poju kuitenkin tahtoo ilmoittaa että tekee kipeää.
      Naiset innostuivat, Kirsi tunki pikkuhousunsa suuhuni, sitoi liinan suuni ympäri.
      Sen jälkeen hän haki rottinkikepin, lienee pätkä onkivapaa, sormen paksuinen yli metrin mittainen keppi.
      "Minä haluan aloittaa" sanoi Helena kiihottuneella äänellä, "istu sen jalkojen päälle ettei se kiemurtele.
      "Minä laitan videon kuvaamaan tätäkin, on mukava katsella jälkeenpäin, olet niin ihanan kaunis kun nautit", sanoi Kirsi, myös hänen äänessään oli selvää kiihkoa.
      Jos olin ollut hameiden alla paniikissa, niin nyt paniikin lisäksi oli jo silkkaa kauhuakin, miten pahasti nuo sadistiset nautiskelijat kiduttaisivatkaan.
      "Katso poju minua", sanoi Helena, käänsin pääni vaivalloisesti ja näin hänen riemusta sädehtivän ilmeensä, hän näytti todella kauniilta, kuin jumalatterelta.
      Helena lipoi huuliaan nautinnollisesti ja piiska teki uhkaavia liikkeitä hänen kädessään, hän näytti olevan jonkinlaisessa extaasissa.

      Jatkuu.....

    • Miten moni on pitänyt näistä jutuista, onko tämän lajin pervoja oikeasti muita?
      Vosin varmaan jatkaa vaikka miten pitkään, yhden jutun kirjoitan hetkessä, siitä kirjoitusvirheetkin.
      Toivoisin naisilta joita edes vähän kiinnostaa, rohkeaa palautetta sähköpostiini.
      Onko naisia jotka kiihottuvat pyöräilystä, siis minun haaveenihan on olla satulana.
      Nuorempana tuo piiskaaminen kiihotti kovasti, sainkin piiskaa tyttöystävältä niin että olin purra huuleni rikki.
      Kyllä piiskaus vieläkin ajatuksena kiehtoo, ja jos oikein siitä nauttiva nainen niin kyllä suostuisinkin.

      • Fetissinä

        Voin todella hyvin. Kiinnostaa itseänikin


      • saddleface_
        Fetissinä kirjoitti:

        Voin todella hyvin. Kiinnostaa itseänikin

        Oletko nainen? Jos niin ois kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin :)


    • Kehtaiskohan

      Miltäköhän tuo oikeesti mahtais tuntua?

    • saddleface_

      Ottakaapa naiset yhteyttä ;)

    • Kirsikka_P

      Jatkoa please, kiihottaa lukea ja kuvitella..

    • Kööhis

      Tämä tarina on aivan perseestä.

    • Naiset laittoivat videon kuvaamaan tapahtumaa, varsinkin heidän kasvojaan, sitä nautintoa jota he tunsivat minua piiskatessaan ja alistaessaan.
      Helena aloitti piiskaamisen aluksi hellästi, hän kertoi että halusi tietää missä kipunirajani kulkee ja missä kipurajani ylittyy...
      Hän huohotti kevysti ja piiskaniskut alkoivat tuntumaan yhä kovemmilta, kipu alkoi polttamaan ja kiemursin ja ähisin tuskissani mutta Kirsi istui jalkojeni päällä niin että rimpuilu oli turhaa.

      Olin kauhuissani kun Helena kertoi että hän vasta lämmittelee piiskaamista, hän alkaa vasta nauttimaan, piiskaamisesta, ja kun siitäkin voi kuulemma nauttia myös pitkään.
      Sitten Helena lopetti ja Kirsi halusi myös tuntea piiskan tuoman vallantunteen kädessään....
      Hän näytti nauttivan myös silminnähden ahdingostani, hän sanoi ettei ole ennen piiskannut mutta että ajatus kiihottaa häntä valtavasti...

      Sitten Kirsi aloitti, hän löi paljon lujempaa kuin Helena ja iskojen voima kasvoi kun hän kiihottui ja lämpeni tuskaani katsoessaan.
      Perseeni oli kuin tulessa, kauhea polttava kipu, huusin ja rimpuilin tukittua suutani vasten ja olisin purrut kieleni poikki ellei sitä olisi tukittu kuselle haisevilla pikkuhousuilla...
      Kyyneleet valuivat silmistäni mutta nämä sadistiset naiset eivät armoa tunteneet vaan he olivat antautuneet omien nautintojensa vietäväksi.

      Lopulta kidutus loppui ja minä itkin vuolaasti, naiset katsoivat minua lempeästi ja sivelivät lievittävää voidetta runneltuu perseeseeni, he hyväilivät minua kaikkialta ja Helena otti lopulta kuulini suuhunsa ja imi ja vatkasi minulle aivan taivaallisen orgasmin.
      He vapauttivat minut siteistäni ja sanoivat ottavansa taas yhteyttä kun aika oli kypsä.
      Tiesin että jo parin päivän kuluttua alkaisin odottamaan heidän yhteydenottoaan ja kaipaisin taas heidän riemukkaita orgioitaan ja sitä että odotin myös itse saavani lopulta palkinnon. Sitä Heleman imuuttamaa ja vatkaamaa orgasmia en tulisi koskaan unohtamaan, nyt tiesin miltä tuntuu kun polvet menevät hyytölöksi nautinnosta.
      Ja nuo naise kokivat minun kanssani lukemattomia orgasmeja josska heidän reitensä nauttivat niin että ne menevät hyytelöksi ja ne hetket ovat minulle aina tukalia kun luulen tukehtuvani ison naisen nauttivan perseen alle.....

    • Lähes paniikissa odotin ensimmäistä iskua, sitten se tulikin, kevyenä läpsäyksenä, kipu ei ollut kova, vaan lähes kiihottava.
      "Hmmm" sanoi Helena, "kuvittele että perseesi on isossa kattilassa ja me aletaan keittämään sitä, vesi on nyt vielä viileää, mutta kun se lämpenee, kipu tietenkin ikävä kyllä kasvaa"...
      Näin vain Helenan kasvot, hän naytti nauttivan ahdingostani todella paljon.
      Sitten piiska alkoi tanssimaan pakaroillani, koko ajan kipuni kasvoi, purin mehukkaita pikkuhousuja tuskissani ja ajattelin että miten pitkään kestän...

      "No nyt taidetaan olla lähellä kipukynnystäsi kultaseni" Helena sanoi jo hieman katkonaisesti hengittäen, "tästä lähtien meillä alkaa sadistinen nautinto, sinulla tuska, aahhhh...." Helena huokaili onnellisena...

      Sitten piiska alkoi iskemaan todella kipeästi, tuska viilsi ja poltti, olin paniikissa, en voinut kuvitellakaan tällaista kipua, jokainen sekunti oli ikuisuus...
      Kirsi tuli viereeni ja käänsi pääni katsomaan häntä, Kirsin silmät kiiluivat julmaa nautintoa, hänen nauttiva hymynsä kauhistutti minua...

      Olin pitkään helvetin tuskissa, Helenan piiska iski armotta ja jokainen isku näytti tuovan Helenalle suunnatonta mielihyvää...
      Itkin parkuen, mutta ääneni vaimeni mutinaksi haiseviin pikkuhousuihin..
      Lopulta Helena sai orgasmin, sen hetkellä hän iski niin kovaa kuin vaan jaksoi, tajuntani alkoi hämärtyä...

      Loppulta tuo kamala piiskaaminen loppui, molemmat naiset halasivat ja kiitttelivät minua, siitä että olin antautunut heidän lelukseen...

      Naiset eivät vieläkään vapauttaneet minua, mutta he hieroivat hellästi kipua poistavaa linimenttiä pakaroilleni, hyväilivät minua hellästi, lopuksi Kirsi imutti minulle hitaasti taivaallisen orgasmin...
      Orgasmin jälkeen makasin voipuneena, naiset katselivat minua hymyillen..

      Anteeksi, Helena sanoi, mutta äsken kai tunsit sinäkin nautintoa, meillä vaan on niin valtava himo nautintoon että emme voi hillitä itseämme.
      Sekä muista se että sinä itse olet antanut itsesi meidän käyttöömme, se sinun lupauksesi antaa meille oikeuden olla vähän tuhmia...

      Naiset halasivat ja jatkoivat hyväilyäni, suukotellen minua joka paikasta, elämäni oli nyt taivaallista, ne imivät minulle monia orgasmeja, kunnes olin aivan voipunut, mutta käsittämättömän onnellinen...

      Kului kuukausi, sitten alkoi taas tuntua että oli pakko soittaa Kirsille, pieni pelko ja jännitys kiiman kanssa sisälläni taistellen kuuntelin puhelimen tuuttaamista, kunnes luurista kuului pehmeä ääni.. "Kirsi"...

    • Niin, jos joku nainen haluaa kirjoittaa niin mun osoitehan on tämä mun nikki suomi24 postissa...

    • Anonyymi

      uuuuhhhhh....

    • Anonyymi

      Kiihottavia tarinoita, haluisin joutua tuollaisten naisten armoille.

    • Uuuh, vois olla aikamoinen tunne kun hymyilevä nainen nostaa hameensa pääni ylitse, näkisi paljaat pakarat kun pylly alkaa laskeutumaan naamaani vasten ja tiedän että kohta on tukalat oltavat...

      • Anonyymi

        Kirsit on pahimpia pieremään.


    • Anonyymi

      Olipas ihanan pervoa, varmaan naisilla ollut nautinnollisia hetkiä..

    • Anonyymi

      Jos oikeasti joku nainen haluisi tuon tapaista alistamista facesittingillä niin kirjoita tähän, voidaan ottaa yhteyttä ja katsoa jatkoa...
      Siis voi softimpanakin mutta minulle käy noinkin pervona vaikka ajatus pelottaakin, myös pissantuoksuiset pikkarit, kultaiset suihkut..

      Olen iso kiva ja hauska mies..

    Ketjusta on poistettu 43 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3794
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      210
      1871
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1414
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1285
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      961
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      910
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      880
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      858
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      849
    Aihe