7kk pentu ja alkava nivelrikko, mitä tehdä?

lindaemilia

Hei,
Vietiin eilen meidän 7kk pentu ortopedille ontumisen takia ja röntgenissä kävi ilmi, että pennulla on kyynärvarrenluut eri pituiset(kyynärnivelissä rakoa radiuksen ja humeruksen välisessä nivelpinnassa), oikeassa jalassa pahempi ja siinä niveleen jo kehittynyt alkavia nivelrikkomuutoksia. Lääkäri suositteli muutaman tonnin leikkausta, mutta sekään ei poista nivelrikkoa, vaan lieventää sitä. Koiramme ei ikinä voisi mitään rankempaa liikuntaa harrastaa, ei esim edes koirapuistoissa juoksemista tai kepin hakua. Pelkästään rauhallisia lenkkejä ja uintia, siitä tulisi siis ihan vaan kotikoira. Pentumme on kuitenkin todella villi ja rakastaa juosta vapaana metsässä, tätä emme kuitenkaan enää ikinä voi hänelle antaa.. odotamme tässä nyt yhden ortopedin soittoa ja mielipidettä asiaan, mutta haluisimme kuulla teidänkin mielipiteitä. Kannattaako lähteä leikkaamaan, josta sille aiheutuu kuitenkin kipuja ja puolentoista kuukauden kuntoutusjakso. Vaiko sitten eutanasia..? Haluamme vain koiramme parasta :(pahoittelut sekavasta tekstistä, tässä on pää niin pyörällä ettei ajatus kulje ihan selvästi.

11

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lindaemilia

      Koiramme on siis 15kg seropi, äiti lapinkoira ja isä kultaisennoutajan ja labradorin sekoitus.

    • lindaemilia

      Eikö kukaan osaa sanoa mitään? :(

    • 11ää1115

      Mikä on kasvattajan vastuusta sovittu kauppakirjassa ?.......Sekarotuinen ? Ei kauppakirjaa ? Se on sitte voivoi voi. Seuraavat n. 10v elättää sairasta koiraa, jonka elämää rajoittaa liikkumisvaikeudet--nukkupiikkiä suosittelen. Tosin en tuollaista edes ostaisi-

    • kokem

      se mitään nivelrikkoo ole välttämättä,kasvukipuja/luu tudehdus.second opinion,toiselta lekurilta.

      • juupaseipäs

        Eripituiset luut eivät ole kasvukipuja eikä luutulehdusta. Nivelrikkomuutos nivelen rtg-kuvassa tarkoittaa nivelrikkoa.


    • rönge

      EL.lääkärit tulkitsevat kuvia tosi vaihtelevasti.

    • Lindaemilia

      Täällä ei näköjään oikein osata asiallisia vastauksia antaa. Onneksi kuitenkin on olemassa facebookin koiran nivelrikko -ryhmä jossa olen saanut todella asiantuntevia ja tsemppaavia vastauksia :) Tack och adjö

      • ootkoprovo

        Miksi sit kyselet, jos tiedät, mitkä on asiantuntevia vastauksii :D


      • 113

        Tämä ei ole eläinlääkäripalsta. Toisin kuin faceboik, joka tietää kaiken.


    • 14plus8

      Vaikea päätös! Miten paljon leikkaus lisäisi elinaikaa? Nivelrikkoa ei voi parantaa, joten olennaista on pyrkiä tarjoamaan koiralle kivuton elämä, keinolla millä tahansa. Oli ne sitten leikkaus, lääkitys... Kun keinoja ei enää ole, kipua ei saada kuriin, on aika päästää koira untenmaille.

      Tukena voi käyttää mm. ravintolisiä (glukosamiini & kondoitiini, tähän mukaan runsaati DPA, EPA ja DHA ravintoöljyjä esim. Nutrolin Senior). Eläinlääkärin määräämiä kipulääkkeitä, kuten mm. Rimadyl, Gabapentin, Onsior. Lääkinnälliset ruuat esim. Hill´s Prescription Diet j/d, joita saa mm. suuremmista Yliopiston apteekeista ja eläinlääkäreiltä.

    • tiijetään

      Woiih, odotas, kun palstan besserwister . gapriella-kaija. tulee paikalle, se tiätää kaikesta kaiken, ko se onkii lääkäri hoitaja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5015
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3287
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1422
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      967
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      219
      750
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe