Suru, läheisen itsemurha, en kestä tuskaa..

Vierailija1

On ollut elämässä kaikenlaista, sattunut.. en halua kuulla neuvoja että mene hoitoon,haluaisin ihmisen joka kuuntelee ja ymmärtää. pyydän teiltä neuvoja mitä teen... lapsuuteni oli aika ankara, huumeiden ja alkoholin käyttöä. toinen läheisistäni teki itsemurhan ja toinen heistä kuoli. olen itse töissä ammattiauttajana mutta se ei tässä kohtaa auta. jokaisen suru on erilainen ja kaikki käsittelee omalla tavallaan. olen saanut tukea ystäviltä mutta olen ajautunut ihan pohjalle... omatuntoni kolkuttaa kaikesta, itsetunto-ongelmia on kun en pidä itseäni enää minään.. en ymmärrä miksi vielä olen täällä? en ole tekemässä itsemurhaa mutta on kova ikävä läheisiä ja haluaisin nähdä heidät, onnistuu vain tavalla jota en haluaisi tai osaisi tehdä..ongelma on se että en ole muutamaan vuoteen pitänyt itseäni minään, minulla ei ole tulevaisuutta, kaikki jättävät eikä kukaan välitä. kahden vuoden jälkeen ihastuin mieheen joka sai minut romahtamaan. tiedän että hän välittää minusta mutta jos olen jatkuvasti alakuloinen ja säälittävä, harmiton ihminen, en yhtään ihmettele sitä että hänen kiinnostuksensa lopahtaa.. hän on ainut johon voin oikeasti luottaa ja keltä saan tukea. en osaa kertoa hänelle että kuinka vaikea minun on olla ja elää, miten kerron tunteistani hienovaraisesti sillain että meidän ystävyyssuhde ei katkea, enkä vajoa enempää pohjalle jos saan kieltävän vastauksen.. miten kerron asian kiertäen että saan selvyyden asiaan, tiedän että hänellä on toinenkin nainen jota hän tapailee.olen antanut tahalteen ymmärtää etten hänestä välitä, en ole mielestäni minkään näköinen, häpeän itsessäni kaikkea. miten joku voi ihastua.. kertokaa ihmiset ( en ole enää teini-iässä mutta tarvitsen neuvoja). parempi tietää nyt kuin liian myöhään ovatko hänen tunteensa minua kohtaan kuolleet. olenko ihan hiljaa, ystävänä keskustellen niin kuin ennen vai lähennynkö häntä/kerron jollain tapaa että välitän hänestä enemmän kuin ystävänä? mikä olisi paras.. pääsisi edes yhden askeleen eteenpäin. tiedän että kuulostan ja olenkin nyt hyvin säälittävä, siksi en yhtään ihmettele jos hän sanookin että haluaa pysyä ystävänä vaikka muutama kuukausi sitten kertoi olevansa ihastunut. siitä asiasta emme ole enempää keskustelleet sanallakaan, ollaan vietetty aikaa ystävinä ja paljon. pelkään että hän torjuu minut, ja jään ihan yksin.. muilta ystäviltä en edes pysty enää pyytämään apua, kuka jaksaisi minun valitustani tai säälittävää asennetta. pitkä kirjoitus mutta puran samalla tunteitani.. olisiko joku niin ihana että jaksaisi neuvoa, mitä teen tämän mies asian kanssa. en voi sanoa että välitän sinusta tai olet enemmän kuin ystävä, mielummin jotenkin sillain että hän voi lukea rivien välistä..? tämä asia kun selviää niin voin alkaa hoitamaan omaa terveyttäni, jos hän välittää vielä (ihme olisi koska olen ollut välillä tahalteen epänaisellinen, vaikuttaakohan se miehiin jos et laittaudu ja ole kauneimmillasi vaan päinvastoin..niin olen tehnyt koska tuntuu etten ansaitse ketään..nähnyt kun olen ollut kuumeessa ja hyvin kipeä, eikä kipeenä hirveesti ulkonäkö ja suihkuttelut kiinnosta..) itsetuntoni on nyt niin alhaalla että pyydän ulkopuolisilta neuvoa. mitä itse sanoisitte tai tekisitte.. en uskalla häntä lähestyä. kiitos-

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muutamarivi

      Hei, voimia sinulle suruusi ja tuskaasi. Kaikki järjestyy ajallaan, tuska helpottuu ja surunkin kestää, kokemusta on ikävä kyllä. Ja tuo mies johon olet ihastunut, kannattaa sanoa suoraan miten asiat on ettei jää myöhemmin harmittamaan jos ei puhunut suoraan. Elämä on rankkaa toisilla ja kaikki ei sitä ymmärrä jos itsellä kaikki hyvin. Nauti auringosta,lämmöstä voimiesi mukaan, kyllä elämä voittaa..kumminkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe