Ns. etä-äiti ei huolehdi lapsistaan

VäsynytMorsian

Pakko purkaa tuntojani jonnekin edes anonyymisti, kun tuntuu ettei ole oikein ketään, jolle puhua tästä asiasta. Tai on toki puolisoni, mutta hän ei kiitettävästä myötätunnostaan huolimatta tiedä, miltä äitipuolena olo tuntuu.

Olen siis viisi vuotta seurustellut miehen kanssa, jolla on nyt 9- ja 11-vuotiaat lapset. Avioeron jälkeen miehelläni oli ex-vaimonsa kanssa yhteishuoltajuus perinteisellä vuoroviikkojärjestelmällä. Exä oli jo tällöin katkera olemassaolostani ja siitä, että vietin aikaa hänen lastensa kanssa. Hän ilmoitti, että olen ja tulen aina olemaan hänelle kuin ilmaa. Tämä siitä huolimatta, että hän itse oli ollut uskoton ja halunnut päättää avioliiton. Minä en ollut heidän eroonsa osallinen. Ymmärrän, että tapasimme exän mielestä liian pian heidän eronsa jälkeen (välissä muutama kuukausi), mutta lapsia en kuitenkaan tavannut ennen kuin suhteemme oli jo vakaalla pohjalla. Kaunaa herätti ilmeisesti sekin, että olen exää nuorempi. Hän meni itse uusiin kihloihin, mutta ei halunnut suoda entiselle miehelleen uutta onnea.

Ex-vaimon uusi kihlasuhde oli alusta alkaen myrskyinen ja tapaamisia lasten kanssa siirrettiin ja lykättiin jatkuvasti parisuhdekriisien vuoksi. Uusi mies suhtautui vihamielisesti mieheeni ja yritti kontrolloida yhteydenpitoa lapsiin liittyvissä asioissa. Lopulta suhde purkautui. Viimeiset pari vuotta lapset ovat olleet meillä (minun ja mieheni luona) noin 90 % ajasta. Virallisesti heidän osoitteensa on silti äitinsä luona, lähinnä siksi ettei menettäisi vuokra-asuntoaan. Me pesemme lasten vaatteet, ostamme ruoat, kuskaamme harrastuksiin, autamme läksyissä ja olemme läsnä. Äiti saa lapsilisät, jotka siirtää sitten meille (jos viitsii), mutta ruoka- ja elämiskuluihin hän ei muuten osallistu. Hän ei käy töissä (mielenterveyssyistä), vaan elää kolmekymppisenä tukirahoilla ja sairaseläkkeellä. Olen itsekin kärsinyt masennuksesta ja olen todella pienituloinen (valmistumassa juuri ammattiini), mutta en hyväksy lasten hylkäämistä minkään syyn varjolla.

Mikä minua riepoo? Se, että koen, että minua ei arvosteta. Lapset ovat minulle rakkaita ja tiedän, että hekin rakastavat minua. Heidän äitinsä kuitenkin suhtautuu minuun yhä kuin pohjasakkaan eikä suostu edes tervehtimään saati keskustelemaan asiallisesti. Pelkään, että hän haukkuu minua lapsille. Hän on myös aiemmin valehdellut minusta puolisolleni ja puolisostani minulle sabotoidakseen välejämme. Facebookissa hän usein julkaisee lasten kuvia imelillä teksteillä. Se tuntuu irvokkaalta, kun hän ei käytännössä jaksa tai halua nähdä lapsia juurikaan.

Olen saanut loputtomiin kuulla, että biologinen äiti on se "oikea" äiti, enkä ole koskaan puhunut äidistä lapsille pahaa tai yrittänyt korvata tätä. Kyllähän lapset silti näkevät ja aistivat, miten jäätävän kylmät välit meillä on. Välillä puren huulta tai menen vaikka vessaan itkemään, jos on paha mieli (esim. lasten synttäreillä tai kevätjuhlissa, joissa etä-äiti usein omaksuu hallitsevan roolin). Oma valintanihan tämä tilanne toki on. En vain olisi koskaan uskonut, että lasten äiti laiminlöisi oman vastuunsa lasten kasvatuksessa. Kiitosta tai anteeksipyyntöä en saa varmaan ikinä.

Voin vain toivoa, että lapset eivät kärsisi aikuisten vihanpidosta, mutta pelkään että heillä on jo syvät haavat erosta, riidoista ja etäisyydestä äitiin. Varsinkaan poika ei enää halua äidilleen enää mennä, ellei häntä houkutella rahallisesti esim. Linnanmäellä tai elokuvateatterilla. Tyttö (lapsista nuorempi) kaipaa äitiään ja naispuolista seuraa ylipäätään selvemmin ja onkin hyvin kiintynyt minun lisäkseni myös siskooni ja omaan äitiini, jota kutsuu varamummikseen.

Meidän pitäisi mennä naimisiin, mutta totuus on, että olen aivan liian väsynyt henkisesti suunnitellakseni sellaisia juhlia. Haluaisin joskus itsekin lisää lapsia (en siis omaa biologisia), mutta mietin, miten lapset suhtautuisivat siihen. En haluaisi riidellä kenenkään kanssa, mutta en myöskään jaksa nykyistä välttelyä ja ongelmien hissuttelua. Onko teistä reilua, että etä-äiti lypsää lapsista taloudelliset edut, mutta hoitaa heitä vain kerran tai kaksi kuussa mikäli hänelle sattuu sopimaan? Jos olisin tiennyt, että elämästäni tulisi tällaista, en olisi lähtenyt koko suhteeseen. Negatiivisten tunteiden jatkuva nieleminen ja oman ajan puute ottaa koville. Olen välillä onnellinen, välillä taas niin onneton, että en haluaisi enää herätä aamulla.

12

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neutrineuvo

      Avainsana lienee ex-vaimon mielenterveysongelmat. Helpostihan ne nähdään vaan ihmisen laiskuutena jos mitään ulkoisia seikkoja ei ole sen sairauden tiimoilta, mutta ihmisen sisällä voi olla melkoinen kaaos. Ja riippuu tietysti mikä mt-sairaus häntä vaivaa. Jos diagnosoitu masennus niin 2 lapsen äiti voi siinä tilassa väsyä hyvinkin nopeesti. Oli mikä oli, en puolustele enkä syytä, syitä voi olla monia.

      Katsopa muuten elokuva Aina Vierelläsi (Julia Roberts, Susan Sarandon ja Ed Harris). Aihe liippaa aika likeltä.

      • VäsynytMorsian

        Sairaus on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Tiedän, ettei se ole todellakaan helppo taakka kantaa. Omassakin suvussa on samaa taipumusta ja olen huomannut, että oireilu on varsin yksilöllistä. Tunnen välillä empatiaa lasten äitiä kohtaan, mutta sitten muistan taas loukkaavat sanat ja teot. Sehän siinä onkin, etten tiedä milloin exä on "oma itsensä" ja milloin ei. En tunne häntä ihmisenä kovinkaan hyvin, kommunikaatio välillämme on niin vähäistä. Sairauteen vedoten ilmeisesti mikä tahansa käytös on sallittua ja minun pitäisi loputtomiin ymmärtää, kuinka vaikea tilanne on äidille. On kai se nyt jumalauta vaikea muillekin.

        Suosittelemaasi elokuvaa en ole nähnyt, kuullut olen kyllä. Kiitos vinkistä ja kommentistasi muutenkin.


    • vaimasennus

      Kyllä miehesi ja sinun pitäisi olla jämerämpiä suhteessa tähän narsistiseen pimiöön. Esim. kolmistaan ilman lapsia kokoustatte siten, että hän ymmärtää menettävänsä saamansa sosiaaliset etuudet ellei kuuntele teitä ja ymmärrä kuulemaansa.
      Juuri tuollainen silkkihansikka-paapominen on saanut ko naisen luulemaan että kaikki pyörii hänen napansa ympärillä. Mitä ikinä sinulla onkin hampaankolossa tuota naista kohtaan, mieti etukäteen miten muotoilet hänelle korrektisti miten toivot tilanteen muuttuvan. "Ymmärrät varmaan, että meidän kärsivällisyytemme on lopussa. Jos et itsekin yritä käyttäytyä aikuismaisesti, ilmoitamme lasten asuvan meillä omasta tahdostaan, ja sen jälkeen lapsilisät ja elatusmaksut tulevat sinne missä lapset asuvatkin".
      Miehesi on yksi tarinan konnista. Hänen olisi kuulunut puolustaa jyrkästikin sinua ja oikeuksiasi, eikä myötäillä kaikkea tuubaa mykkänä.

      • VäsynytMorsian

        Raha on tässä kuitenkin sivuseikka. En ole varma, olisiko meille mitään taloudellista hyötyä esim. lasten osoitteen virallisesta vaihtamisesta. On totta, että välillä koko kuvio on varovaista hissuttelua. Ymmärrän miestäni sikäli, että hän ei halua lasten joutuvan minkäänlaiseen välikäteen. Exän reaktioita ja niiden aggressiivisuutta on mahdoton ennustaa. Kyllä mieheni on minua paljon puolustanutkin, mutta silti tuntuu, että en ole mikään. Minun pitäisi olla loputtoman positiivinen, en saa haluta itse mitään. Välillä pelkkä exän nimen tai äänen kuuleminen aiheuttaa minulle ahdistusta ja musertavaa surua.

        Lasten rakkaus äitiään kohtaan on tottakai arvokasta ja oikeutettua. Toivoisin, etteivät he näkisi meitä kilpailijoina ja vihollisina. En halua päätyä katkeraksi enkä halua antaa lapsille kehnoa esimerkkiä. Tiedän, etten ole maailman paras äitipuoli (kuinka inhoankaan tuota sanaa), mutta varmasti en ole myöskään huonoin. Aika näyttää, selvitäänkö tästä vai ei.


      • buddhalaisittain

        Vaikka et olekaan biologinen äiti, voit mielestäni silti hakeutua perheneuvolan psykologin puheille Miehen kanssa mieluiten. Etäisempi, neutraali asiantuntija voisi antaa raikkaampia näkökulmia elämäänne. Pahinta lapsille juuri olisi se, että itse henkisesti romahdat ja lähdet koko perhekuviosta. Nyt on varmasti kovin vaikea nähdä sitä, että vain muutaman vuoden päästä helpottaa, lapset kasvavat ja muuttavat omilleen. Omista terveistä rajoistai sinun on pystyttävä pitämään kiinni, ilman kroonista alistuvaa uhrautumista. Kun saisit kasvatettua riittävän hyvän itsetunnon, eivät joka tölväisy ja jäynä loukkaisi noin kovasti.

        Yritä ottaa asenne, että mielisairaan jutut ovat just niitä "hullunelkeitä" kuin ovat olleetkin. Ei sinun terveenä pitäisi myötäillä tai edes kuunnella toisen "huonosta hoitotasapainosta johtuvaa oireilua". Vähän kuin epileptikko ei suostuisi ottamaan lääkkeitään ja siksi kouristelee. Hyväksy tosiasiat ja sivuuta ne sen jälkeen neutraalisti yhtenä elämänilmiönä.


      • buddhalaisittain

        lLisäksi: lapsilisät ovat noin 300 euroa kuussa hänelle yksinhuoltajakorotuksella, jonka menetätte kun muutatte virallisesti lapset luonanne asumaan. Onko elatusmaksuja miehen maksettava lisäksi? Etkö todellakaan tiedä, jos esim. tuhat euroa kuussa virtaa perheenne kassasta eksvaimolle elatusmaksun muodossa? Minimissään noin 300 euroa kahdesta lapsesta. Ei ihme jos eksmuija noin pörhistelee kuin riikinkukko, saa ilmaista rahaa yksin omaan käyttöönsä pelkällä keljuilulla. Minusta suorastaan on viranomaisten harhaanjohtamista ettei lähivanhemmuutta muuteta totuudenmukaiseksi. Äidin psyykensairaus ja rahattomuus puoltavat vahvasti sitä, että lapset saavat jäädä teille aikuistumiseen asti. Miehesi on syytä ottaa lastenvalvojaan yhteyttä.
        Kun biologinen äiti on sairas, lapset tarvitsevat avointa rehellistä keskustelua heitä hämmentävistä tosielämän tapahtumista ja ehkä psykologin apua. Ei vessassa pillittämistä ja hampaat irvessä hymistelyä.
        Onko sinulla itselläsi taustalla arvosteleva ilkeä äiti tms. , vai mikä on oma alkuperäinen traumasi, joka saa sinut tolaltaan tämän naisen kohdatessasi?


    • jo_valkeni_aamu

      Rahapulako se morsiamella? Eihän tuon ikäisiä tarvitse enää.hoitaa, osaavat pukea syödä vessassa käydä auttaa kotitöissä jne. Murrosiässä pian! Etä-äitinä en ymmärrä sinua. Ahne valittaja olet.

      • EräänMiehen

        kommenttina sivusta tähän keskusteluun...Kun tituleeraat itsesi etä-äidiksi, et ole silloin äiti, sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan lapset on silloin isällä ja siihen usein syynä on se että olet se "huonompi vanhempi" ellei sitten kyseessä ole sairaus että et kykene olemaan lasten kanssa. Joten älä arvostele.


    • XCXo

      Koska etä-äiti on dianosoitu bipolaariksi, hän on sairas. Siitähän mihinkään ei pääse. Sairaus on raskas niin sairastaneelle kuin lähipiirillekin. Bipolaareista suuri prosentti päätyy jopa itsemuhaan.
      Tässä tilanteessa on varmasti hyvä, että lapset viettävät suurimman osan aikaa teidän luonanne. Äiti on kuitenkin aina lapselle tärkeä, joten välit täytyy säilyttää niin kauan kuin se ei tuota vahinkoa lapsille.
      Äidin vastuu on hankiutua asianmukaiseen hoitoon, ja aktiivisesti työskennellä lääkärinsä kanssa. Teidän vastuunne, myös sinun "äitipuoli" on huolehtia lasten hvyinvoinnista ja turvallisuudesta kaikin tavoin. Yhteistyässä etä-äidin kanssa.
      Raha- yms. kysymykset ovat aina sivuseikka, lapset tulevat ensin.
      Tilanne on raskas, mutta ei auta kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen

    • 17ja17

      Itse olen ollut äitipuoli 24/7 systeemillä, eli lapsi asui minun ja isänsä kanssa. Äidistä ei ollut äidiksi ja lapsi halusi itse muuttaa meidän luoksemme.

      Lapsen juhlat on aina pidetty kahdessa kodissa. Mieheni ei ole koskaan suostunut samaan paikkaan menemään exänsä kanssa ja se on ollut hyvä ratkaisu. Eipä ole tarvinnut kenenkään meidän yrittää mitään hymynaamaa laittaa kasvoille.

      Vaikka tilanteenne on vaikea, neuvon kuitenkin lastenvalvojalle menemään ja hoitamaan lasten kirjat teille. Itse pidin aina huolta siitä, etten koskaan puhunut pahaa sanaa lapselle hänen äidistään, vaikka monta kertaa teki mieli ja aihetta olisi ollut. Muistan esim. kuinka karmean joulun lapsi äitinsä kanssa vietti ryyppyremmin ollessa läsnä.

      Valitettavasti meitä äiti-/isäpuolia ei oteta missään paikassa huomioon. Onneksi pääsin kuitenkin lapsen kouluasioissa mukaan ja siitä olen kiitollinen opettajille. Me äiti- ja isäpuolet huolehditaan lapsista 24/7, mutta virallisesti meitä ei ole edes olemassa.

    • Oppeliini1

      Komppaan vastaajia että hankitte lapset laillisesti ja pysyvästi teille. Teille he kuuluvat, sinä ja miehesi ovat heidän huoltajiaan, opettajiaan ja ihmisiä jotka rakastavat heitä. Lapset viihtyvät kanssanne ja heidän laillinen ( ne vaadittavat paperityot) oikeutensa on asua ja elää olosuhteissa joka on terveellinen heille.

      Ei ole reilua lapsianne kohtaan vaatia heitä menemään edes 10 % iajastaan paikka joka vaikuttaa havoittavasti heihin. Lapset eivät sitä ymmärrä- sinä ja miehesi aikuisina kyllä.

      Lopeta tuo vessassa pillittely ja vaadi miestä toimimaan saadaksesi lapset kokonaan teille. Face book.n sijasta käyttäkä tuo aika kunnon ja aikaansaamipen lakimiesten seurassa saadaksenne aikaan jotain konkreettista, kuten lapset pysyvästi teille.

      Bioäidille vierailuoikeudet sen kerran pari kuussa ( 72tuntia) jonka aja hän nytkin viettää lastensa kanssa.
      Ei pitäisi olla aivokirurgiaa!

    • tätiliini

      Nyt niistät nenäs ja ryhdyt miehesi kanssa toimeen mikä teidän perheelle on hyväksi.Muista myös sinullakin on oikeuksia ei vain velvollisuuksia.Keskustele miehesi kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe