Pettikö vaimoni?

Pettikö

Epäilen että vaimoni petti minua mökkireissullaan. Lähti kavereidensa kanssa joista yksi miespuolinen on ihastunut häneen ja oli nukkunut hänen kanssaan kahdestaan mökissä. Olivat juhlineet ja valvoneet aamuun. Epäilykseni lähinnä johtuu siitä kun vaimo on kerran jäänyt kiinni pettämisestä, tosin monta vuotta sitten. Välillä olen kyllä aiemminkin epäillyt kun on jäänyt juhlimisen jälkeen monesti kaverin luo yöksi. Joskus olen myös tutkinut hieman puhelinta ja sieltä löysin kerran viestin jossa joku mies oli pyytänyt vaimoani hänen luokseen ja hän oli vastannut että ei vielä tai jotain siihen suuntaan. Enempää tuosta ei sitten selvinnyt. Nyt kun tutkistelin puhelinta vaimon palattua, siellä oli hänen naispuolinen ystävänsä laittanut viestiä joka viittasi siihen suuntaan että siellä olisi tapahtunut jotain eli sellaisen kuvan joka vihjasi että "tehkää se". Ja vastaavan hän oli laittanut myös toisena päivänä, mutta kun uudelleen katsoin viestejä niin tämä toinen viesti oli poistettu. Kaiken lisäksi lakana joka hänellä oli matkassa näytti ihan siltä kuin sitä ei olisi käytettykään ja pyykkikoriin hän sen suoraan laittoi.
Itse hän kertoi että nukkuivat samassa mökissä, juhlivat ja valvoivat, mutta ei sen enempää, enkä uskaltanut alkaa kuulustella. Kaiken lisäksi hänestä tuli yhtäkkiä halukas, kahdesti päivän aikana seksiä kun normaalisti sitä on ollut kerran pari kuussa. Ensimmäisenä päivänä reissusta tultuaan hän kyllä oli hieman etäisempi... En uskalla alkaa puhua aiheesta vielä hänen kanssaan kun ei 100% varmuutta ole...

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Työntömiehen_terveiset_

      Voe sinnuu aesuripoekaa,

      Emäntäsi hässii muita miehiä. Fakta.

    • Vaihda vaimoa!!!!!!!

    • vanhasarvikovana
      • Kola-Olli_ja_Löthär

        Tuus poeka Mäntyharjulle naemaan miähii!!!!


    • KungFutseSanoo

      Pidä se sika !

    • slkdlaksjdl

      No just tyypillinen siideripäissään munahaukaksi muuttuva vosu, miksi helkkarissa katselet tuollaista, kun tässä maailmassa on olemassa myös parempia naikkosia..

    • perti

      Petti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe