Yksinäinen mursu

mursumursunen

Saimme kaverimme kanssa varmuuden tässä lähiaikoina, että me olemme molemmat oikeasti mursuja, jotka ovat joskus huuhtoutuneet rantaan. Eksyimme varmaan perheistämme itämerelle. Me makaamme kuin mursut aina kaikkialla. Siitä epäilys lähti. Me tutkimme itseämme ja lopullinen herääminen tapahtui, kun me taistelimme. Se oli kuin kaksi taistelevaa mursua. Silloin me tajusimme, että me olemme mursuja. Me olemme hyvin yksinäisiä ja toivoisimme pääsevämme takaisin omiemme pariin. Onko samanlaisia tapauksia? Ottakaa pliide yhteyttä.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11617

      Itse olen lohikäärme kaikin muin tavoin paitsi fyysisesti.

    • Doter

      Mikä sairas vitsi tämä on?

    • mursu3

      Hei! Kiva, että meitä on muitakin. Itse tajusin oman mursuuteni kahdeksan vuotta sitten, kun halusin mennä kivikkoiselle rannalle pyöriskelemään. Se oli suuri identiteettikriisi, mutta pääsin siitä yli. Läheiseni hyväksyivät yllättävän helposti sen, että olen todellisuudessa mursu. Eräs tuttu kertoi, että oli huomannut orastavaa torahampaiden kasvua jo aikoja sitten. Uskon, että ne kaikki mursut opimme vielä hyväksymäön itsemme ja palaamme lopulta rannalle ja veteen, josta aikoinaan huuhtouduimme.

      • KeepOnMursuing

        Omaa mursuuttaan ei ole aina helppo myöntää. Jossain takaraivossa voi väijyä epäilys siitä, mutta jotenkin sen aina blokkaa mielestään. Eikä syyttä. Mursu voi tuntea olonsa Suomessa ulkopuoliseksi, koska mursuja on täällä aika vähän. Nekin jotka täällä asuvat, elävät mursuuttaan piilotellen.

        Ulkomaillahan on oikein mursujen massakokoontumisia. Siellä mursuillaan monta päivää peräkkäin. Jotkut vain tapaavat muita mursuja, mutta osa pääsee lemmenleikkeihin ja toiset joutuvat tappeluihin paikkakunnan kingimursujen kanssa, jos yrittävät tehdä tuttavuutta heidän naistensa kanssa.

        BTW: Talvi on mursulle vi*tumaista aikaa.


    • vyötiäisyys

      Minä taas olen vyötiäinen. En asustele vedessä mutta ehkä joskus tapaamme. Tajusin vyötiäisyyteni kaksi vuotta sitten. Olen onnellinen, kertakaikkiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe