Soviteltu päiväraha!

roletaari

Omituinen järjestelmä joka passivoi minut. Kun pahimmillaan 4:n päivän työkeikka esti loppukuukauden päivärahan saannin niin en nähnyt enää mitään järkeä jatkaa pätkien tekemistä.
Toisaalta, työttömyysksoa itse kokemattomat kuvittelevat ns. (niin sanotun) ansiosidonnaisen olevan todellista paljon suurempi. Tuloraja leikkuri tulee alhaalla vastaan!

31

3756

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anselmi262

      Ymmärrän tunteen. Sovitellussa joutuu odottamaan palkkakuitteja että saa sitä soviteltua haettua. Vaikka tulot olisi alle sen suojaosan 300e niin ne tulot pitää silti ilmoittaa. Itse sain soviteltua päivärahaa syksyllä ja oli todella mennä hermot byrokratian kanssa. Jep homma passivoi. Helpompi olla työttömänä kuin tehdä sattunaista keikkaa jotta saisi muutaman euron tienattua extraa..

      • ei.hankalaa

        Homma toimii parhaiten niin, että heti alusta asti hakee tismalleen samalta ajalta kuin mitä työnantaja maksaa palkkaa. Jos työnantaja maksaa kalenterikuukausittain niin koko kuukaudelta myös hakemus. Jos taas työnantaja maksaa joka toinen perjantai niin hakemus 4 kalenteriviikolta.

        Työnantajalle pitää myös ilmoittaa että palkkatodistus pitää saada hetimmiten kun palkka maksettu että sen saa heti työttömyyskassaan menemään hakemuksen liitteenä. Jotkut kassat vaativat myös erillisen selvityksen tehdyistä tunneista ja niistä maksetuista palkoista kalenteriviikoittain. Muista tarkistaa myös ilmoittamasi tunnit hakemuksesta että täsmäävät työnantajan maksamiin tunteihin.

        Kaikki saat menemään sähköisesti jos sinulla on skanneri kotona käytössä niin sitten vaan hakemuksen liitteenä. Hakemus liitteineen tuolloin jo samana päivänä perillä.

      • tääh
        ei.hankalaa kirjoitti:

        Millaiset mulkut ei maksa työntekijöille palkkaa kerran kuussa? Mä en menis ainakaan sellaiseen työpaikkaan. Ihan uteliaan tietämättömän kysymys vaan... Ei kai mikään sellainen ole työpaikka, missä palkka maksetaan milloin sattuu. Jos on työsuhde, niin palkka tulee kerran kuussa ja samana päivänä aina.

      • plmfdlmf
        tääh kirjoitti:

        Ei palkka aina tule kerran kuukaudessa, vaan se voi tulla joka viikko tai kahden viikon välein tai (kuten ennen vanhaan) vaikka aina päivän päätteeksi konttorin käteiskassasta. Nykyään ei kai palkkoja enää saa käteisellä maksaa, mutta mikään laki ei varmaan kiellä tekemästä maksatuksia päivittäin.

      • uukhy

        Kerään tyhjiä pulloja tölkkejä saan noin hyvällä tuurilla kuukaudessa noin 30-100 euroa vuodessa 500-600 työmarkkina ja asumistuen lisänä olen ollut työelämävalmennuksessa ja kuntouttavassa työtoiminassa 10 vuotta en sotke asioita kelan raskaaseen bröktiaan kaiken maailman tositteet pitää olla parempi tyhjiä pulloja kerätä olen 60 kymppinen

    • poispois

      Siksipä ansiosidonnainen pitää lopettaa.....

    • 875

      Soviteltu työmarkkinatuki on omalla kohdallani toiminut loistavasti. Eli ainakin Kela osaa homman. Voi olla, että ansiosidonnaisen kohdalla on hankalampaa.

      • jhb88

        Ei minulla ainakaan. Olen tehnyt keikkaduunia saadessani työmarkkinatukea, päivärahaa ja lopulta ansiosidonnaista. En ole kokenut mitenkään hankalaksi. Toisille vaan mikä tahansa on liian hankalaa, joten ei kannata.

      • Toimii-minulla

        Minunkin kohdalla toiminut hyvin. Olin pelkällä työmarkkinatuella ja pienellä asumistuella, joten tiukkaa oli.
        Syyskuusta lähtien olen tehnyt osa-aikatyötä (tuntipalkka tosin vain kahdeksan euroa, alalla ei ole työehtosopimusta), bruttotuloa n. 280-330e/kk, kerran yli 600! Työnantaja ymmärtää tilanteen, saan palkkalaskelman nopeasti, skannaan ja lähetän sen Kelalle "netitse" hakemuksen (oik. ilmoituksen) kanssa ja saan sovitellun korvauksen parissa päivässä.
        Suurin yllätys tuli asumistuessa. Sain sitä ennen n. 100e. Koska uusi ansiotuloni oli niin pieni, vasta heinäkuussa tuki tarkistettiin uudestaan (normaali vuositarkistus). Tuki putosi kahdeksi kuukaudeksi n. 50 euroon, mutta nousee sitten n. 150 euroon! Kävin Kelassa varmistamassa, että laskelma on oikein, ja olihan se. Tällä uudella tavalla kuulemma yritetään kannustaa ihmisiä hankkimaaan edes vähän ANSIOtuloja. Koskeeko tämä kaikkia, en tiedä, mutta ainakin minä tulen saamaaan parempaa asumistukea nyt kun minulla on ANSIOtulojakin verrattuna aikaan kun sain pelkkää työttömyyskorvausta. Juu, kyllähän tämä kannustaa työtä tekemään (!), vaikkakaan en tiedä miten tällainen vaikuttaa kansantalouteen tai valtiontalouteen tai kunnan ja Kelan menoihin tai meidän kaikkien maksamiin veroihin ja maksuihin. No, se kyllä täytyy sanoa, että köyhän ihmisen melkein kaikki rahat menevät kulutukseen kansantaloutta pyörittämään, ja ehkä on kuitenkin parempi, että jotain työtä tekee, koska työssäkäyvän on paljon helpompi vaihtaa työpaikkaa kuin työttömän saada työtä, samoin oma mieliala ja työkyky pysyvät parempina.
        Näyttää siis siltä, että ANSIOtuloja tosiaan ainakin jossain tapauksessa kannattaa hankkia paremman rahatilanteen takia (ellei työssäkäymisestä tule liikaa kuluja), toivottavasti pätkätyöjaksot auttavat myös ketjun aloittajaa löytämään vakituisempaa työtä.
        Yksi tärkeä asia vielä: jos suinkin mahdollista, kannattaa yrittää säästää pientä vararahastoa tulojen heittelemisen tai saamisten viivästymisen takia, säästää paljolta stressiltä.

    • erityinen.hakujakso

      Sovittelun saamisen raja on se 80% kokoaikaisesta työtunneista. Sinulla on ilmeisesti hakujaksolla on ollut aikaa jolta ei ole oikeutta päivärahaan (karenssi, omavastuu jne.) jolloin on jouduttu tekemään ns. erityinen sovittelujakso joka nostaa sitä todellisuudessa maksettua palkkasummaa huomattavasti ja tällöin se päiväraha jää pienemmäksi tai jää kokonaan saamatta siltä hakujaksolta. Noita tulee tosi harvoin joten kannattaa vaan hakea. Seuraava hakemus on yleensä jo ihan normaali päivärahan suuruinen.

    • llömd

      Ei ole ollut ongelmia. Ainut ero työtöntyötöntyötön-hakemukseen on se, että soviteltu pitää laskea ja siinä menee pari päivää pidempään. Viikonloppujen takia käytännössä n. viikko. Mutta mitä väliä sillä on kun maksupäivät ovat kuitenkin aina suunnilleen kuukauden välein eli ei se rahan tulo viivästy kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Palkkakuiteista otan kuvan ja lähetän sen jpg-muodossa sähköisesti hakemuksen liitteeksi.

      300 euron suojaosa on todella hyvä ja motivoiva keksintö. Itse olen töissä muutaman päivän viikossa ja toivon lopulta työllistyväni tuonne kokopäiväisesti. Ilman toimivaa ja reilua sovittelusysteemiä olisin kotona ansiosidonnaisella kun ei hyväpalkkaisia duuneja tunnu löytyvän niin vaan.

      • 137

        Miten muuten tuon anssin kanssa, kun 300 € ylittyy? Työmarkkinatuessahan ylittävä osa pienentää tukea siten, että ansaittu euro pienentää tukea 50 snt.

      • ygujvbk
        137 kirjoitti:

        Miten muuten tuon anssin kanssa, kun 300 € ylittyy? Työmarkkinatuessahan ylittävä osa pienentää tukea siten, että ansaittu euro pienentää tukea 50 snt.

        Ihan samalla tavalla.

      • nälkäinen

        Hmmm.... En ole ihan samaa mieltä tuosta, että sovitellun ansiosidonnaisen saa parin päivän viiveellä, ainakaan jos sen saa YTK:n kautta. Kun on alkukuusta pari päivää keikkatöissä saa palkan joko kuukauden puolessa välissä tai vasta viimeinen päivä riippuen työnantajan deadline ajoista. Hakemus YTK:lle joko neljän viikon tai kuukauden jaksoissa esim. jos lähetät hakemuksen liitteineen 31.7.2015 on maksupäivä 10.8.2015. Heillä on erillinen aikataulu soviteltavien ja liitteellisten jatkohakemusten maksuennusteille ja se löytyy YTK:n etusivulta. Eli käytännössä odottelet rahaa 1,5kk!

      • kmbklnb
        nälkäinen kirjoitti:

        Mutta mikäli sama tilanne jatkuu joka kuukausi, saat suunnilleen kuukauden välein päivärahaa. Ei sillä ole mitään merkitystä enää siinä vaiheessa minkä kuukauden päivärahaa saat, vaikka saisit kesäkuussa joulukuun rahat ja heinäkuussa tammikuun rahat jne. Ainoastaan sillä ensimmäisellä kerralla tulee pitempi viivästys rahan saannissa, mutta sen jälkeen maksupäivät asettuvat suunnilleen samalle viiveelle koska seuraavaa hakemusta et jätäkään 4 viikkoa edellisen maksun jälkeen eli esimerkissäsi 10.9., vaan jätät sen seuraavan hakemuksen taas kuun vaihteessa kun palkkakuitit on järjestyksessä ja saat siitä sitten rahat silloin 10.9. eli kuukauden edellisen maksun jälkeen. Näin alat saamaan rahaa kuukauden välein ja jättämään hakemuksia kuukauden välein (noin suunnilleen) ihan niin kuin aina ennenkin.

    • PerustuloPelastaa

      Perustulo ratkaisisi tämänkin sovitellun byrogratian ongelmat.

      Enää ei kenenkään tarvitsisi laskeskella mitään tai pyöritellä papereita, vaan kaikki uskaltaisivat tehdä töitä ilman pelkoa että menettää kaiken.

    • pitikösaadakaikki

      On se. Monet eivät kunnioita tai ole edes kiitollisia yksinkertaisimmistakaan tuista, vaikka kaikki on lopulta sitä.

    • kdhufyudhgyfrghy

      Itsekään enpä ottais, vastaan tai tekis mitään lyhyitä työpestejä etenkään mitään paskahommia jotka eivät edes ole ammattiosaamiseni mukaisia eivätkä siten auttaisi cv:takaan mitenkään, koska olen oikeutetttu sosiaaliturvan minimiin ja sitä sosiaaliturvan minimiäkään ei yhteiskunnalta saisi, jos tekisi viikon tai parin hanttihommia mitä sontaa jossakin mollissa varmaan olis paljon tarjolla. Ei olisi sen väärti,että saisi verojen jälkeen jonkun viishunttia, jos kaksi seuraavaa kuukautta pitäisi odotella, että joku Kela suvaitsee tarkistaa, että onko nyt euro tienattu vaiko kaksi, koska viishunttia ei riittäisi kahden kuukauden elämiskustannuksiin. Minulla nyt tietysti kun ei kokemusta työttömyystuilla olemisesta suuremmalti edes ole, niin yhä mietin, että vitjat kai se olis pitänyt hakea ja katsoa, olisko kuitenkin ollut oikeutettu ansiodonnaiseen, kun liitosta sanottiin niin luultavimmin olevan, silloin kun sossu pakotti minut työttömän kirjoille menemään ja jättämään kesken akateemiset opinnot, mitä en ollut urasuunnitelmissa suunnitellut ja mikä vaatimus järjetön, mutta ei siinä nälkää näkiessä sellaisia asioita kertakaikkiaan jaksanut miettiä, kun kyse siitä, että aina tarttee rahaa seuraavalle viikolle, eikä kahden kuukauden päästä, jos on köyhä. No se ansiosidonnainenkin olis ollu vaan puolet suurempi kuin työmarkkinatuki, eli melkein zero sikäli.

      On ihan sairasta kansantaloudellisestikin, että työttömät tai opiskelijat eivät saa tienata niin paljoa kuin haluaisivat töitä tehdä. Vieläkin vtutaa itseänikin, että kuuliaisesti opintotukiaikoina kävin töissä vain kesät ja vain jotakin paskahanttihommaa lukukausien aikana enkä karruttanut oikeasti työkokemusta, koska ei olis ollu varaa elää ilman opintotukea, että yhteiskunta pakotti siihen. Sitten vielä inisevät, että mitäs ei ole työkokemusta paljoa. No tietenkään ei ole, koska ei korkeakouluissa opiskelevat kaikki ole mitään rikkaita, vaan riippuvaisia opintotuesta kädestä suuhun eläen. Ja sama homma työttömillä. Työtön ei voi ajatella, että otanpa innokkaana vastaan työn ja teen mitä tahansa työtä, koska valtio rankaisis siitä lakisääteisten tukien eväämisellä, KOSKA Suomen sosialitukijärjestelmä perustuu sellaiseen aikansa eläneeseen vanhentuneeseen ajatukseen, että mukamas työpaikka tarkoittaisi, että on töitä ja säännölliset tulot - ei ole aina niin.

      Varmasti monesta työttömästä suomalaisestakin tulee äkkiä erittäin työhaluinen, jos maassa otettais perustulo käyttöön, joka korvais kaiken maailman nillitykset, missä päivän työn tekemisestä evätään kahden kuukauden sosiaaliturva ihnisten senttien kyylämistöimien vuoksi. Mutta sitä muutosta ei tehdä tai haluta Suomessa tehdä siksi, että yksityisyritykset sais sitten vähemmän sossutukia, sori tarkoitan sanoa yritystukia. Parempi oikeistolaisten mielestä lamaannuttaa kansakunnan luovuus ja pitää suurta reserviä erittäin fiksuja ihmisiä työttömien kirjoissa, kuin lakata tunkemasta veronmaksajien rahoja yrityksille kaiken maailman palkkasontatukitöiden jne. tarpeettomien ihmisten ammatttitaidon alentamistoimien vuoksi.

    • 365työtön

      Itsekkin pääsisin varmaan heti tekemää keikkahommaa muutamii päiviä viikossa mut eipä kannata leikkiä kun lopulta siinä vaan häviää ja saattaa vielä jäädä kuseen laskujenkaa. Helppoa elämää pelkille tuilla vaikka rahaa ei ylimääräistä ole mut ainakin kaikki laskut tulee maksettua.

      • kooteepo82

        Jep, pienillä tuilla tulee toimeen koska ne tulee tasaisen varmasti. Siksi itse kannatan jonkinsortin perustuloa joka mahdollistaisi sen että pienet keikkahommat kannattaa ottaa vastaan.

      • Tarttuva

        Kyllä ne sovitellut tuet ovat tulleet säntillisesti, ei ole ollut mitään syytä olla tarttumatta tarjoutuviin työtilaisuuksiin. Pieni vararahasto on toki hyvä olla olemassa, mutta sitä tarvitsevat kaikki, joskushan tulee kuitenkin suurempia hankintoja eteen, vaikka palkka ja tuet pyörisivätkin.

        Olen myös pannut merkille, että työssäkäyvien on PALJON helpompi saada kunnollista työtä kuin kokonaan työttömien.

      • 813

        Jep. Pienikin työ tuo myös mukavaa säännöllisyyttä elämään, työkavereita ja ylipäätään sisältöä elämään. Itse arvostan näitä asioita melkeinpä enemmän kuin tuota rahallista hyötyä. Ja onhan se jotenkin sosiaalisestikin hyväksytympää, kun voi sanoa menevänsä töihin.

      • PerustuloAktivoi
        813 kirjoitti:

        Jep. Pienikin työ tuo myös mukavaa säännöllisyyttä elämään, työkavereita ja ylipäätään sisältöä elämään. Itse arvostan näitä asioita melkeinpä enemmän kuin tuota rahallista hyötyä. Ja onhan se jotenkin sosiaalisestikin hyväksytympää, kun voi sanoa menevänsä töihin.

        Joo mutta milläs ELÄT jos päivän parin työkeikan takia menetät KOKO KUUN tulot pitkäksi aikaa?

        Jos, niinkuin ennen, menettäisit vain sen tehdyn työpäivän tulot ja saisit muilta päiviltä normaalisti rahat, niin uskaltaisi lähteä töihin.

        Miksi ne tahallaan tekee näin hankalan byrograattisen ja passivoivan systeemin?

        Miksi vähäisenkin työn tekeminen aiheuttaa tukien katkaisun?

        Perustulo ratkasisi tämänkin ongelman. Ei tarvitsisi katkaista kaikkia tukia heti vaan tietäisi että saisi jokatapauksessa sen perustulo ja sitten lisää tekemällä töitä.

      • odotas.vaan
        PerustuloAktivoi kirjoitti:

        "Miksi vähäisenkin työn tekeminen aiheuttaa tukien katkaisun?" Siksi, että vähäisen tulon täytyy käsittelijä käsitellä että saadaan se työttömyysturva laskettua oikein. Tähän kyllä on tulossa muutos kunhan tuo digitalisaatio tuo sen muutoksen. Silloin ei käsittelijät enää välttämättä joudu käsittelemään ainakaan yksinkertaisia työssäolosta saatuja tuloja ollenkaan vaan järjestelmät suoraan siirtävät tiedot toiseen järjestelmään ja laskevat ansaitun määrän etuutta. Tämä kaikki tapahtuu reaaliajassa eli saman tien kun palkkatietosi on työnantajasi palkkajärjestelmä laskenut ja laittanut maksuun niin järjestelmä lähettää tiedot palkasta myös eteenpäin eri organisaatioille esim. verottajalle, kelaan, työttömyyskassaan, eläkeyhtiöön jne. Tähän menee muutama vuosi vielä mutta sitten..

    • nokommentti

      En tiedä mistä puhe, mutta jos joku on hämärää ja omituista, niin se, että Kelalla saattaa kestää useammankin kuukauden työttöminä olevien vähäistenkin tulojen arviointi ja oikeuden työttömyysturvaan arvioiminen, olen kuullut ja tiedettyä - luulen, että se on tarkoituksellista, koska senhän ajan kun työttömät kärvistelevät nälissään odottaen päätöksiä ja pysyen elossa luoja ties millä kukakin
      ( toimeentulotukeakaan kun usein eivät saa kuin kuukausien odottamisen jälkeen), valtio "säästää". Nykytekniikan aikana ja Suomessahan on kattavimmat tiedot jokaisen kansalaisen tekemisistä, kuitenkaan realistisesti ei voi ajatella, että yli seitsemän päivää kestäisi esimerkiksi työttömälle työttömyystukipäätöksen laatiminen, kun tiedot näkyvät niiden tietokannoista viranomaisilta toisille.

      Kuitenkin kuullut, että jopa kolme kuukautta saattaa työtön joutua odottamaan ensimmäistä työttömyystukea. Itsellä piti aikoinaan odottaa lähes kaksi kuukautta ilman sosiaaliturvaa työttömyystukipäätöstä, ja lisäksi asuinkuntani sosiaalitoimisto päätti vielä ottaa ensimmäisen erän työttömyystuestani itselleen Kelan kautta, minulle edes ilmoittamatta. Minulle ei edes ilmoitettu, että niin tullaan toimimaan, mutta kuitenkin minun saamieni työttömyystukien määräksi valtio laskee myös sen, mitä jouduin antamaan kaupunkini sosiaalitoimistolle, eli työttömyystukeni nauttimisen alkaminen alkoi myös siitä päivästä, vaikka sossu vei osan. Eikä ollut kyse siitä, että olisin jotenkin käyttänyt sosiaalitukia väärin, vaan siitä, että sossutoimisto oli kahdeksisen kuukautta myöntänyt minulle putkeen alennettua toimeentulotukea ja sitten kun omat sukulaiset pelasti, ettei jääneet laskut maksamatta, tämä asia katsottiin, että minulla on muka ollut tuloja liikaa toimeentulotukeen oikeuttavaksi. Eikä ollut kyse mitenkään suurista summista ja joka sentistä verot maksettu, mitä omat mulle lahjoittaneet. Itse asiassa kaksi kertaa maksettu verot siitä, mitä olen omiltani saanut. Arkipäivää Suomessa...

      • lkfnllnf

        Ei kannata siitä ensimmäisestä päätöksestä puhua koska se on ihan oma juttunsa. Sitä varten on lopputili, että sen avulla pitäisi pärjätä se väliaika. Sitten jos jatkohakemuksissa alkaa mennä 3 kuukautta, niin jotain on jo pahasti vialla. En sano, että se on hyväksyttävää, että ensimmäisen käsittely kestää, mutta se on kuitenkin vain sen kerran ja siitä kerrotaan kyllä kaikkien kassojen sivuilla etukäteen. Silti aina se tulee toisille yllätyksenä.

      • anselmi123

        "Kuitenkin kuullut, että jopa kolme kuukautta saattaa työtön joutua odottamaan ensimmäistä työttömyystukea. Itsellä piti aikoinaan odottaa lähes kaksi kuukautta ilman sosiaaliturvaa työttömyystukipäätöstä, ja lisäksi asuinkuntani sosiaalitoimisto päätti vielä ottaa ensimmäisen erän työttömyystuestani itselleen Kelan kautta, minulle edes ilmoittamatta."

        Toimeentulotukea voidaan myöntää työttömyyskorvauksen takaisinperinnällä (tästä tosin on päätöksessä maininta). Se on siinä mielessä kätevä että toimeentulotuki voidaan myöntää täysmääräisenä ja KELA sitten automaattisesti tilittää korvaukset sosiaalitoimeen. Tilanne saattaa huonontua sitten kun toimeentulotuki siirtyy KELA:n maksettavaksi (vuonna 2017?). Silloin voi käydä niin että kun joku tuki on käsittelyssä et saa mitään ennenkuin päätös tuesta tulee jne. Siinä mielessä nykyinen systeemi parempi että sosiaalitoimesta voit saada jotain vaikka KELA:n kanssa tukien kanssa ongelmaa käsittelyssä..

      • nokommentti
        lkfnllnf kirjoitti:

        Et ehkä nyt ymmärtänyt?! En puhunut tilanteesta, missä olisi ollut kyse ansiosidonnaisesta päivärahasta, ja ei kai sellaiset juuri sossussa käykään ( toivottavasti ei).

        Puhuin tilanteesta, että sossun asiakkaaksi joutuminen tilanne sellainen jossa ei ollut noin kymmeneen vuoteen nauttinut mitään yhteiskunnan kattavaa sosiaaliturvaa tai yhteiskunnan tuissa juuri mitään vaan pärjänny melkein kokonaan ilman yhteiskunnan tukia, opiskelija jolla ei oikeutta enää opintotukeen ollut ja opintotuet käytetty ja työtunteja työpaikasta ei yhtäkkiä enää tullut, eli ei ollut potkuja, mutta ei mitään työsuhdeturvaakaan. Anssit tais jäädä parista viikosta kiinni.

      • nokommentti
        anselmi123 kirjoitti:

        "Kuitenkin kuullut, että jopa kolme kuukautta saattaa työtön joutua odottamaan ensimmäistä työttömyystukea. Itsellä piti aikoinaan odottaa lähes kaksi kuukautta ilman sosiaaliturvaa työttömyystukipäätöstä, ja lisäksi asuinkuntani sosiaalitoimisto päätti vielä ottaa ensimmäisen erän työttömyystuestani itselleen Kelan kautta, minulle edes ilmoittamatta."

        Toimeentulotukea voidaan myöntää työttömyyskorvauksen takaisinperinnällä (tästä tosin on päätöksessä maininta). Se on siinä mielessä kätevä että toimeentulotuki voidaan myöntää täysmääräisenä ja KELA sitten automaattisesti tilittää korvaukset sosiaalitoimeen. Tilanne saattaa huonontua sitten kun toimeentulotuki siirtyy KELA:n maksettavaksi (vuonna 2017?). Silloin voi käydä niin että kun joku tuki on käsittelyssä et saa mitään ennenkuin päätös tuesta tulee jne. Siinä mielessä nykyinen systeemi parempi että sosiaalitoimesta voit saada jotain vaikka KELA:n kanssa tukien kanssa ongelmaa käsittelyssä..

        No jaa. En tiedä, mutta kyllä minua ikuisesti inhottaa, vaikka kokemuksesta aikaa jo onkin, että todellakaan en nähnyt tililläni mitään "toimeentulotuen täyttä perusosaa", vaan muistaakseni myönnettiin alta 250 euroa ja sekin takaisinperinnällä - tilanteessa jossa olin tuloton, eli en mitään säännöllisiä elinkustannukset kattavia tuloja yhteiskunnalta saanut vailla täysin tuloja ja kyllä siinä piti parisen kuukautta ruikuttaa kaikki mahdolliset elinkustannuksensa omalta suvultaan työttömyystukipäätöstä odottaessaan, tai olis kuollut nälkään. Oli kieltämättä järkyttävää, että jos sosiaalitoimikin kääntää selkänsä, että ilmeisesti tässä maassa luullaan, että jotkut on niin rikkaita, että perheiden pitää elättää ei- elatusvelvolliset aikuisensakin. Naurettavinta ja röyhkeintä oli, että asuinkaupunkini sosiaalitoimisto oikeasti ryösti jopa köyhän työmarkkinatuen, mahtoi olla pokkaa.:D Tietysti varmaan olisin saanut niiltä avustuksia toimeentulotuen hakijana ollessani enemmänkin, jos olisin valehdellut ja esitellyt tyhjiä tiliotteita ja toiminut siten, ettei käy selväksi kuinka omat läheiset veronmaksajat mua koskaan auttaneet, mutta siihen en pystynyt. Suututtaa, että kaks kertaa verot pitää joutua maksamaan jos ihmiset veronamaksajat antaa omille sukulaisilleen hengissäpysymisavustuksia! Ja asuinkaupunkini sosiaalitoimi tuskin oli vailla köyhyydessä eläneen kunnollisen ihmisen elämisrahaksi tarkoitettua työmarkkinatukea tämän minimisosiaaliturvaa, vaiko maksettiinko silläkin niiden työntekijöiden palkkoja... Kuvottaa vieläkin.

      • luulisin.näin
        anselmi123 kirjoitti:

        "Kuitenkin kuullut, että jopa kolme kuukautta saattaa työtön joutua odottamaan ensimmäistä työttömyystukea. Itsellä piti aikoinaan odottaa lähes kaksi kuukautta ilman sosiaaliturvaa työttömyystukipäätöstä, ja lisäksi asuinkuntani sosiaalitoimisto päätti vielä ottaa ensimmäisen erän työttömyystuestani itselleen Kelan kautta, minulle edes ilmoittamatta."

        Toimeentulotukea voidaan myöntää työttömyyskorvauksen takaisinperinnällä (tästä tosin on päätöksessä maininta). Se on siinä mielessä kätevä että toimeentulotuki voidaan myöntää täysmääräisenä ja KELA sitten automaattisesti tilittää korvaukset sosiaalitoimeen. Tilanne saattaa huonontua sitten kun toimeentulotuki siirtyy KELA:n maksettavaksi (vuonna 2017?). Silloin voi käydä niin että kun joku tuki on käsittelyssä et saa mitään ennenkuin päätös tuesta tulee jne. Siinä mielessä nykyinen systeemi parempi että sosiaalitoimesta voit saada jotain vaikka KELA:n kanssa tukien kanssa ongelmaa käsittelyssä..

        No luulisi, että siellä kelassa kun heillä on ihan oma it-osastonsa järjestelmiä tekemässä osaisivat sen verran fiksusti homman tehdä että maksavat sen toimeentulotuen normaalisti joka tapauksessa kuten sossu nykyisin ja sitten vasta seuraavien kuukausien aikana sitten vähentävät tuista jos tarvetta eli jos on maksettu liikaa sitä toimeentulotukea.

      • nokommentti
        luulisin.näin kirjoitti:

        No luulisi, että siellä kelassa kun heillä on ihan oma it-osastonsa järjestelmiä tekemässä osaisivat sen verran fiksusti homman tehdä että maksavat sen toimeentulotuen normaalisti joka tapauksessa kuten sossu nykyisin ja sitten vasta seuraavien kuukausien aikana sitten vähentävät tuista jos tarvetta eli jos on maksettu liikaa sitä toimeentulotukea.

        No en tiedä mitä tarkoitat, enkä ylipäätään ymmärrä tätä keskustelua, mutta en olisi itse ennen omaa kokemustani ikinä uskonut, että tulottoman vailla säännnöllisiä tuloja toimeentulotuen hakutilanteessa olleen pitää Suomessa maksaa sosiaalitoimelle siitä, että vailla säännöllisiä tuloja tulottomana hakenut toimeentulotukea...

        Muistan, että kun aikoinaan shokkitilassa kysyin saamastani järkyttävästä päätöksestä päätöksen tehneeltä sosiaalityöntekijältä - samainen olis ja yritti pakottaa minut vielä lopettamaan akateemiset opiintonikin mikä on ainoa syy ollut mulle roikkua kiinni elämässä, väittäen, että se muka on pakko, kehotti vaan omahyväisesti, että "kannattaa valittaa". Kyseisen sosiaalityöntekijän päätösten johdosta olisin tänä päivänä asunnoton ja luottotiedoton, jos ei olis ollut rakas suku tukena, joka yksityisistä omista veronmaksajien rahoistansa pelasti minut, kun yhteiskunnalta ei tukea herunut. Voi kuulostaa hurjalta, mutta ihan totuutta Suomen maassa: siten Suomessa kohdellaan sosiaalitoimiston luukulle joutuvista varmaan monia, eikä siinä tarvitse olla rikostaustainen, ei luuseri eikä mikään erityinen talousongelmainen tms. ongelmainen ihminen, vaan ainoastaan tavis joka on syystä tai toisesta ja lähinnä yhteiskunnan tukien pienuuden johdosta köyhä.

        Minä ainakin päätin sen, että toimeentulotukea en enää koskaan hae. Mieluummin ihan oikeasti kuolisin, kuin koskaan enää joutuisin kokemaan sitä! Jatkuvasti mulla jää sosiaalituen normista se about satanen alle, en hae sitä sosiaalitoimesta - en halua osaltani elättää ikäisiäni ja kanssani saman koulutuksen omavia...anteeks kermaperseitä.. mitään sellaisia ihmisiä, joille "sosiaalityö" ilmeisesti on ihmisten kiusaamista siten, että sitä paremmat provikat ja sitä nousujohteisempi ura niillä, mitä enemmän "säästävät" ja mitä vähemmän myöntävät ihmisille lakisääteisiä alimpia hengissäsäilymisrahoja yhteiskunnan tukia. On suorastaan törkeää olettaa, että kukaan tyyppi jolla ei juur suuremmin kokemusta sosiaalitukien asiakkuudesta ole, että muka ymmärtäis itseään vedätettävän,vaikka jokainen omalta suvulta saatu omalle suvun jäsenelle veronmaksajien maksama sentti ynnätään sosiaalitoimen kassaan plusmerkkinä.

        Minulta ainakin perittiin toimeentulotukea sillä perusteella, että sain omilta sukulaisiltani satunnaisesti rahaa. Sukulaisilta saatu lahjoitus ei ole ansiotuloa ja meni kohdallani joka sentti elämiseen, joten pidän ikuisesti törkeänä kokemaani käytöstä: etenkin, koska jos silloin kun olin toimeentulotuen asiakas jos olisivat jättäneet perusteetta alentamatta toimeetulotuen perusnormiani, ei olis myöskään tarvinnut sukulaisilta arkikustannuksiinkin ruikuttaa rahaa ja olis jopa saattanut saada sen perusnormin verran.

        Joo toivottavasti ei mene touhu siihen, että Kelasta tulis yhtä ihmeellinen paikka kuin kuntien sosiaalitoimesta. Ainakin omalla kohdallani sain Kelasta empatiaa, ei sielläkään ymmärretty, että miten ihminen voi elää kuukauden summalla alta 250 euroa (takaisinperittäen se vielä sosiaalitoimistolle) yleinen asumislisä, mutta se olikin jonkun omasta mielestään älykkään sosiaalityöntekijän päätös. Häntä en ainakaan voi kiittää siitä,että olen yhä hengissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2884
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      536
      2733
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1885
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1867
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1758
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      302
      1698
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1352
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      62
      1163
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      90
      1144
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe