Päätinpäs kirjottaa tänne, koska olo on et tekis mieli purkaa tätä tuskaa johonkin.
Aloitetaan siitä mikä on. No minulla on ollut nyt keskivaikea/vaikea masennus ja paha ahdistus, eli suomeksi täysi paketti mielenterveys ongelmaa viimeiset 1,5 vuotta. Sitä ennemmin lähes koko elämä ollut ailahtelevaa ahdistusta sekä masennusta.
Kaupan päälle olen 3 vuoden ajan ollut selkä- sekä niskakipujen kanssa kärsinyt, niinhän se menee minkä pentuna pilaa sen vanhana huomaa. Vaikken vanha edes ole, vasta aikuisiän täyttänyt ja elämä eessä, tuntuu siltä että vitut!
Mut palateenpas näihin mielenterveys ongelmiin, koska siitähän on pääosin kyse. Olen käynyt läpi kaiken, ammattiavusta lääkkeisiin. Ammattiavusta, eli psykiatrista, ärsyynnyin enemmän, ja lääkkeiden takia olin menettää henkeni (lääkkeiden sivuvaikutus, itsetuhoisuus.). Eri lääkkeitä kokeilin, joko ei toiminut tai tuli liian vahva sivuvaikutus.
Maaliskuussa sitten jälleen mietiskelimme lääkärin kanssa uutta lääkettä testattavaksi. Tuli sitten vastaan lääke vahvimmasta päästä, jossa juuri itsetuhoisuus vakavana oireena (en muista nimeä). Lääkäri ei suositellut tätä, koska tiesi että olen jo muutenkin itsetuhoinen, mutta hänet epähuomioiden halusin kokeilla sitä, ei tätä tuskaa haluais enää yhtään enempää. No... omalla kämpällä eräänä aamusta ennen koulua otin lääkkeen, ei kauaa ja päässä napsahti. En tiedä edes mitä tapahtui, seuraavaksi muistan että vasen käden tuki petti, kun koitin parvekkeen ikkunasta hypätä, ja rojahdin parvekkeen lattialle. Siitä nopeasti sisälle (aina ollut se, että jos aiheutan vahingossa jonkun huomiota aiheuttavan äänen, lähden tilanteesta pois), ja sohvalle istumaan. Siin sit vasta tajus koko homman, ei kaukana ollut lähtö. Jos ei olis henki menny, niin olis ainaskin saanu lisää tuskaa.
Mutta sellaista tapahtui, kiitosta vasen käsi että lipsahdit kerrankin oikealla hetkellä kun tukea otin.
Tämän tapahtuman jälkeen meni kaikki ihan sekaisin, koulunkäynti käytännössä pysähtyi koska olin masentunut jatkuvasti. Lopulta jätin koko 5. jakson ammattiopistossa käymättä siitä lukuvuodesta, ei pystynyt keskittymään tarpeeksi.
Olen pitkään miettinyt mitä tässä enää voi tehdä, jos lääkkeet ei toimi eikä mikään auta. Itsetunto on niin alhaalla ettei minua edes kiinnosta korjata itsessäni mitään.
3 vuotta sitten lääkärini alkoi puhua parisuhteesta, kysyi olenko sellaisessa. Vastasin etten, vaikka voisin halutakkin. Itseäni tutkiskelessani pitkät hetket tiedän, etten nyt mikään maailman huonoin elämänkumppani olisi. Nyt sit minulla alkoi raksuttaa päässäni....
Jos minä löytäisin elämänkumppanin jostain, saisin itseluottamusta hänen kauttaan ja valoa elämään. Siitä sitten innostuisin korjaamaan itseäni, esimerkiksi kuntouttamaan. Mielenterveys ongelmat katoaisi, ja samalla pahimmat kivutkin (todettu että fyysiset kivut ovat mielenterveyden syytä osin). Samaa mieltä oli lääkärini tämän asian kanssa kun kerroin.
Mutta ei, ei, ei ja vielä kerran ei. Mistään en löydä. Ainakin oman asuinalueeni tuntuu olevan niin pinnallista porukkaa, pistää hieman päässä se. Olen yrittänyt koulussani eri tyttöjen kanssa jutella, mut se on just sitä pientä smalltalkia ja sit ei mitään. Tiedän etten ole mikään unelmien mies, ylipainoa hieman ja sitä rataa, mutta ihmettelen miksi he eivät edes halua tutustua.
En tiedä onko sitten tämä ongelma vain tuolla missä asun, että onko muualla tässä maassa paremmat mahdollisuudet. Mutta sitä tuskin pääsen kokeilemaan, koska ilman ammattipapereita en pääse mihinkään elämässäni muuttamaan. Ja koska mielenterveys miltei tuhoaa mahdollisuuteni opiskella, on tämä aivan selvä hamsterinpyörä josta ei pääse pois.
Tottakai mahdollisuus olisi tämän ihanan internetin kautta etsiä, mutta jotenkin minusta se tuntuu sellaiselta etten halua kokea. Nuorenpana näitä "nettisuhteita" käyneenä tiedän ettei niistä mitään tule, harvoin sattuu sitten niin kohdalleen että alkaa lyömään yhteen, face to face näkemisestä puhumattakaan.
Tällä hetkellä olen hyvän ystäväni luona "rentoutumassa", jonka puolisoon olen myös päässyt tutustumaan aiemmin ja nyt enemmän. Kaukana asuinpaikkakunnastani, pitäisi murheiden kadota. Mutta jotenkin tämä ei rentouta, olen samanlailla ahdistunut kuin kotosalla, piilotan sen kyllä täysin. En halua ystäväni ja hänen perhettään ihmettelemään onko minulla joku vialla, olen kyllä voivotellut näitä selkä- sekä hartiakipuja paljonkin. Tekisihän se mieli kertoa heille, tutustunut paljonkin heihin, mutta jotenkin sitä ei haluaisi purkaa tuskaa toisille, kun en edes omalle äidilleni ole kaikkea kertonut. Siksi kirjoitankin tänne, tuntuu jotenkin parhaalta (pari vuotta sitten jo kirjoitellut eri tunnuksella).
Mutta tällaista tämä itsellä on, tuomittu olo hieman. En kellekään haluaisi tällaista tuskaa mitä itse joutunut kokemaan. En tiedä yhtään mitä minun tulisi tehdä, taitaa ainoa ratkaisu olla kestää niin kauan kun pystyn. Pahenpaan päin mennyt kyllä, peloissaan saa katsoa mihin tämä etenee.
Tuskaisat ongelmat, jotka estää ratkaisutkin.
15
<50
Vastaukset
- palapalalata
Kiitos koskettavasta kirjotuksesta. Siitä se todellakin lähtee, että alat parkaa pahaa oloa vaikka kirjoittamalla. Kun sitä tuskaa pukee sanoiksi niin tunteissa heloittaa: on kuin jättäisi jälkeensä kiviä. Samalla voi oivaltaa asioita, jotka matkaa hiertää. Ehkä anonyyminä uskaltaa kertoa enemmän ja syvällisemmin.
Kyllä sinun elämässä on vielä toivoa.
Jatka vain kirjoittamista vaikka tällä palstalla. Älä välitä jos täällä on trollaajia ja tyhjänkin jaarittajia. Joo hienoa et joku tuonkin tuskashaissen halusi lukaista.
Joo tästä se lähti jo 2,5v sitten. Löysin nuo aiemmat kirjotukset ja niitä selatessa menikin hetki, niin paljon tuli kirjotettua. Mut sellanen fiilis vähän jäi et miks, voihan sitä kirjottamalla tänne mut ratkaisuja se ei anna.
Tuosta toivosta en oikeasti tiedä, ellei se ole epäonnea. Sitä kyllä riittää, vaikka muille jakaa!
Joo pitää katella jaksaako kirjotella, varmaan kesäloman vuoksi joka päivä tekisi mieli. Mutta en viitsi, niin saman paskan ympärillä jaarittelua et vähempikin siit hermostuu. Trollaajista en ole ikinä välittännä, naurattanna ennemminkin että tällaiselle aihealueelle pitää tulla päätä aukomaan.Jees jatketaan, kun hieman uusia ajatuksia tullut jne jne...
Tässä oman lomareissun aikana on kyllä paljon mieli muuttunut. Olen reissannut yksikseen "kaukaa" kotoa pääkaupunki-seudulla, niin voin kertoa että mieli tekisi kyllä muuttaa pois tuolta missä asun. Niin paljon avartanut tämä reissu sitä, minkälaiset mahdollisuudet itsellä olisi elämisen suhteeseen siellä kuin tuolla missä asun. Kainuussa siis asun, ja voin sanoa että tällä hetkellä vihaan sitä paikkaa yli kaiken. Kainuussa ei vain toimi mikään!!!
Muuttaisin miltei välittömästi etelämpään, jos se olisi vain sallittavaa. Mutta kun ei, pitäisi saada ammattipaperit ensin. Muttta tuntuu etten niitä saa millään. Ensimäinen vuosi peruskoulun jälkeen kävin lukiota, no sen kans meni persiilleen niin vaihoin amikseen. Nyt siellä eka vuosi oli aivan persiistä, kevät kusi täysin. Loppupeleissä kadun lukiosta lähtöä, olihan se haastavaa mutta siinä oli selvä opiskelurakenne. En tiedä missä tynnyrissä nuo amiksen opettajat on synnytetty, mutta kyllä monet kerrat meni hermot heidän touhuihin. Meni siinä sitten se 5. jakso... hieman kyrsii muuten!
Jos minusta olisi kiinni, niin menisin suoraan kotio nyt (olen vielä reissullani), pakkaisin kamat ja katselisin uutta kotia etelä-suomesta. Mutta kun ei... ei ole koulutusta niin minun pitäisi hakea kouluun. Mutta en voi, koska en ole käynyt 2. asteen koulutusta, ja toisen kerran koulunvaihto on epäsuotavaa.
Jotenkin tuntui siltä, että etelässä minulla olisi mahdollisuuksia. Kainuussa naisen "saaminen" on uroteko, kun taas etelässä pelkästään yhdellä kaljalla käyminen baarissa jo toi miltei naisen. Sitä kyllä nauroin, juotiin tasan 1 tuoppi kaverin kanssa ja lähdettiin, ovesta ulos astuessa kaveri kysyy "näytkös sie ne naiset jotka sua katseli sillä silmällä?". Voin kertoa että oli hieman sekavat tunteet sen jälkeen, ei juma!
Masentaa ja ahdistaa ajatus, että olen takertuneena Kainuuseen. Aiemmin en ole käynyt etelässä, pääkaupunki-seutua siis meinaan, mutta nyt kun olen niin kyllä ärsyttää etten aiemmin ole. Voin sanoa että ero on suuri.
Täs reissun aikana kävi myös sellanen jännä juttu. Yli vuosi sutteb oli miitti erään porukan kanssa, siellä oli sitten yksi porukasta tyttöystävänsä kanssa (Tiedän kyllä nyt, että joillekkin tuttaville tulen jakamaan joskus tämän linkin ja tietävät tasan kenestä puhuvat- Anteeksi teille, miten tähän kukin reagoi, mutta en voi muutakuin puhua syvältä sydämestäni). Juma siihen tyttöön kyllä ihastuin miltei heti. Se tunne, ah sellasen haluaisi aina. Mutta tuska siitä, että tietää sen olevan vain unelma, rasittaa. Noo... tämä tyttöhän on tossa ekassa "lomakohteessa" luona käyneen henkilön tytär. Ja tottakai hän kävi siinä tämän reissuni aikana. Kyllä muuten kuumotti, koska hän on tällä hetkellä sinkku.
Mutta mitä minä tein, en puhunut hänelle mitään! Koko sen ajan, mitä tämä oli käymässä, istuin sohvalla hiljaa Iski nimittäin sellainen katumus näin jälkeenpäin, et ei voi muuta sanoa. Tekisi mieli jopa hakata itseni. Olin liian ujo juttelemaan hänelle. Kokoajan oli itsellä se ajatus, että tuskin hän minusta edes välittäisi, saati mitään muuta vakavampaa. Mutta sitä en saa ikinä tietää, ahdistaa!!!
Mutta ainahan voin olla pessimistinen, mitä mahiksia minulla olisi ollut. Niin nätti nuori nainen, että kuka vaan haluaisi hänet. Ja vielä opiskelee ihan kunnolla, haluamassa isoon rooliin liiketalouden alalla. Ei mitään mahdollisuuksia itsellä sellaiseen, en vain usko Haaveita aina on, mutta omalla kohdalla ne jää niiksi. Varsinkin kun naisista kyse.
Mutta tällaista, tämä yksintekemä lomareissu kyllä on avartanut omaa maailmaa niin paljon! Tekisi mieli vaikka heti muuttaa etelämmäksi, ja jättää tuo saamarin Kainuu kokonaan! Sitähän en voi, koska vanhempani ja siskoni asuvat siellä. Sekä kouluni on siellä. Tekisi niin mieli kokeilla rajoja ja kokeilla elämistä etelässä. Minulla oli niin mukava ja levollinen mieli olla siellä. Varmasti heti lomareissun loputtua kun astun Kainuun maakunnan sisälle, niin se ahdistus tulee välittömästi. TIEDÄN SEN!!!Jees laitellaas tänne nyt lisää ajatuksia, kun reissusta päässyt palautumaan.
Aluksi kiitos teille tutuille ihmisilleni, joille tämän "tarinan" jaoin ja he kannustivat minua. Ette voi ymmärtää kuinka paljon se meinasi itselleni. Itku tuli lukiessa niitä. :)
Mutta sitten muuhun asiaan, nimittäin hieman on asiat muuttuneet...
Olen päättänyt aloittaa kuntoutuksen, eli suomeksi laihdutus. TIedän että laihduttamalla liikakilot pois monikin ongelma katoaisi. Siksi päätinkin, että nyt aloitan lenkkeilyn ja 2 kertaa viikossa salilla. Plus ruokavalion remppaus, limpparit karkit yms. roskaruoka pois kokonaan. Sillä lähti viimeksi 4v sitten pienellä vaivalla vuoden aikana 13kg, saa nähä miten nyt käy. Toivottavasti saisin painoa pudotettua, olisi kyllä asenne nyt kohdillaan. Tuossa tänäänkin "rääkkäsin" itseäni kotini takapihalla, pennusta pitäen tykännyt lämiä sählykamoilla niin nyt otinkin aika tosissaan ja juoksentelin pitkin takapihaa. Kyl siin nopeesti hengästymisen sai, tuntui kyllä hyvältä sellainen 30 min sessio. Plus tulin juuri hetki sitten tunnin pituiselta kävelyltä, kilometrimäärää en osaa sanoa, mutta tuollainen korkea mäki tuossa (entinen laskettelukeskus), jonka päälle kävelin ja siitä sitten alas, ja kesti about vähän yli tunnin. Varmaankin about sen 5-6km helposti.
Tässä samalla olen miettinyt tätä kouluani, koska heti kun Kainuuseen saavuin niin jostain ihmeestä se paha olo saapui, ikävät muistot valtasi mielen. Että jos tämä on vielä syksyllä, niin vakavasti harkitsen koulun vaihtamista vielä jonnekkin muualle kauas kotipaikkakunnalta. Pyörinyt muutamia kaupunkeja mielessä, saa nähä minne pääsee. Mut sen sit näkee kun seuraava kouluvuosi alkaa, että lähteäkkö vai ei. Olen jutellut muutamien henkilöiden kanssa tästä, äidinkin kanssa, ja vielä ei ole kieltäviä vastauksia tullut. Tietävät tilanteeni, että tässä tilanteessa sitten olisi hyvä kokeilla tällaista. Voisi toimiakkin todella hyvin, ei voi tietää ennenkuin kokeilee. Jos siis pääsee kokeilemaan edes.
Minä en tiedä miksi, mutta jostain syystä en ole saanut unohdettua tätä tyttöä pois mielestäni, josta edellisessä viestissäni kerroin. Vahvisti vain tuossa viimeyönä, kun kaverin kanssa tuli sit valvottua koko yö musiikkia kuunnellen, niin sieltä muutamia kappaleita sitten tuli jotka jäi vain päähän. Olavi Uusivirran kappale Kauneus sekoittaa mun pään on soinut koko päivän mielessäni ja tämä tyttö myös, sopii niin yhteen koska näin juuri kävi kuten kappaleen sanoissa lukee. Mutta eipä siin, toimii pienoisena motivoijana itselle tässä omassa kuntoutuksessa. Vaikka hän ei sitä ikinä tule tietämäänkään, mutta kuitenkin. Elämässä pitää olla tällaisia ihastumisia, joista sitten saa voimaa. Harmi vain ettei tämän ihastuksen kohteen ajatuksia saa tietää ikinä. Mutta ehkä parempi niin, hyvinkin mahdollista ettei olisi mitään positiivisen suuntaista.
Mutta emälä on, kuten kaverini on aina sanonut ja itsekkin sitä nykyän hoen. :)- kesänjatkoa
Kyllä sinulla virtaa riittää. Ihan hyvä on ajoissa tehdä elämäntaparemontti ja se on hyvä satsaus tuleviin vuosiin. Moni vaihtaa koulua ja ammattia elämänsä aikana. Hienoa että olet saanut uutta energiaa reissun päällä.
- ToivoMenetetty
Pitkälti samat ongelmat ja vielä vakava sosiaalisten tilanteiden pelko/ jonkin asteinen paniikkihäiriö tuohon päälle. Olen 26-vuotias mies ja olen jo noin 4 vuoden ajan aina välillä kirjoitellut tänne itsekkin ja lukenut täällä olevia avautumisia.
Tiedän jo ettei minun enää kannata haaveilla siitä että pystyisin ikinä kouluttautumaan, menemään mihinkään töihin saati sitten hankkimaan naisystävää itselleni. :(- ToivoMenetetty
Silti sitä on vanhempien ja muutaman kaverin takia vaikea tehdä lopullista ratkaisua kun en haluaisi aiheuttaa tuskaa läheisille.
Lopullinen ratkaisu mitä luulen sinun ajattelevan ei ole ratkaisu, vaikka se siltä tuntuukin. Juuri saman syyn takia itse en ole sitä tehnyt, ja olen tyytyväinen etten olekaan. Vaikka vielä nykyäänkin tulee hetkiä, jolloin tuska on niin kova että ei kestä sitä enään, ei ole ratkaisu lähteä täältä. Pitää vain pyytää apua joltain tutulta, tai sitten rohkaistua ja pyytää ihan ammattiapua.
Itsellä on, tai ehkä se tällähetkellä on jo mennyttä, sosiaalisten tilanteiden pelkoa sekä paniikkihäiriötä. Nykyään en saa miltei ollenkaan paniikkihäiriöitä, oppinut ettei ne hyödytä mitään vaan pahentavat. Sosiaalisten tilanteiden pelkokin kadonnut, mutta siltikin vielä pelkään lähteä johonkin tuntemattomaan paikkaan yksin, mutta alkanut tulla senkin asian kanssa toimeen. Kaikki apu lähtenyt käytännössä omasta asenteesta.
Tiedän paljon vanhempia ihmisiä jotka ovat kouluttautuneet uuteen ammattiin, ja kunnioitan heitä koska se ei ole helppoa siinä iässä enään. Ei sinun iässäsi vielä ole kirvestä heitettävä kaivoon. Pitää uskoa itseensä. Ja se oikea tulee kohdalle jos on tullakseen. :)
Toivottavasti saat helpotusta joskus ongelmiisi. Tiedän ettei elämä ole mitään herkkua näiden ongelmien kanssa, mutta usko täytyy säilyttää. Itseltä se välillä katosi kokonaan, mutta kavereiden ja tuttavien avun kautta ponnistellut pikkuhiljaa takaisin uskoon.
- 345678
Minkä ikäinen oot? Onko sulla sähköpostiosotetta? Jos siis oot suurinpiirtein parikymppinen? Vaikutat mielenkiintoiselta, olen itse 21v tyttö ja olisin kiinnostunut juttelemaan sun kanssa enemmänkin, ihan kaverimielessä tosin. Ja btw, hienoa et jaksat opiskella kaikkien noiden tunteiden keskellä! :) Jos laitat sähköpostiosotteen, laitan sulle viestiä =)
Jos siis multa kysyt, niin sanon et täysi-ikäinen, mutten parikymppinen sentään vielä. Mut ikähän on vain numero, kyl minua monesti ikäistäni vanhemmaksi on luultu. Joo kyl multa löytyy sähköpostisoite, muutamiakin. Laitan tähän yhden osoitteen, johon voit laittaa sähköpostia jos vielä haluat . a.a.p.o(at)hotmail.fi
Kiitos kannustuksesta, kyl sitä pittee koettaa vaikka liian vaikeaksi meneekin. Jos tuo opiskelu ei nyt ala sujumaan ensi lukukaudella täällä, niin muutto toiseen paikkakuntaan on mahdollista.- ToivoMenetetty
Kyllä minä ainakin olen jo liian vanha näin 26-vuotiaana taistelemaan näitä ongelmia vastaan. En vain yksinkertaisesti jaksaa enää ja olen ehtinyt jo muuttua kyyniseksi. Alle 20-vuotiaana kyllä vielä ehtii muuttaa elämänsä suunnan jos vain jaksaa tehdä töitä sen eteen.
- se21v
Theodoomed, uskallankohan laittaa viestiä :D Kai mä laitan jossain vaiheessa. En tiiä ootko sitten kuin nuori... Tai joku tuttu vieläpä. Tuskin kyllä kun en kainuusta muistaakseni ketään tunne.
Toivomenetetty; eipä 26 vuotiaalla ja parikymppisellä ole ku pari vuot ikäeroo. Mitäköhän töitä pitäisi sen eteen tehdä että sais muutettua elämänsä suunnan? Mitä ite olisit tehnyt 6 vuotta sitten, mitä et enään voi tehdä? Onhan esim etälukioitakin yms jos kouluttautua haluaisit. Itse oon sitä harkinnut. Ootko koittanu siedättää paniikkihäiriötä esim rauhottavien avulla? se21v: Mikset uskaltais, en omasta mielestäni ole mikään paha ihminen. En tiedä sit mitä pidät nuorena, mut mikään ihan pentu en ole. Täysikäinen olen, ja ihan täysjärkinenkin yleensäkin. :D
ToivoMenetetty: Miun kaveri opiskeli 40 vuotiaana itselleen ammattipaperit, jota todellakin arvostan. Et siinä miettimistä. Ei tuo 26 vuotta ole missään nimessä mikään vanha, päinvastoin. Vielä on aikaa muuttua, asenteet uusiksi. Hae ihmeessä ammattiapua tuohon, et selvästikään ihan yksin tuosta selviä. Elämää vielä paljon edessä, ei tuossa tilanteessa vielä kannata luovuttaa. :)Kirjoittaminen hyvä, parhailla meditaatiosovelluksilla voit, hyvin hitaasti tosin vaikuttaa ongelmiisi myös perus, eli aivotasolla.
Niin että päivittäiseen v-käyrään saa jokapäivä edes pienen ylimääräisen tauon. Vuodessa vähän, 10v. enemmän.
Nämä menetelmät maksavat vain aluksi. Loppu on sitten halpaa ja kokonaan harjoittajasta kiinni.
Pidän mm. kaksoisskolioottisen selän kipuja kurissa. Sama myös tenniskyynärpääkipujen kanssa.
Minulla on kuitenkin Suomen oloissa keskimääräinen eläkekertymä niin ettei toimeentulon kanssa tarvitse kärvistellä.
(naiset minun kohdallani ovat jo historiaa)Jees jatketaan tätä, jotain lissee tullut tuas.
Kyselin tos nykyisen kouluni ryhmänohjajalta tietoja, että miten käy jos koulun vaihdan, jääkö suorituksia itselle jne. Onnekseni uudessa opintosuunnitelmassa on tehty sellainen, että tarkemmin katsotaan opiskelijan aikaisempia suorituksia, joten en paljoa menetä suorituksia koulua vaihtamalla.
Ohjaaja myös oli samaa mieltä, että tämä on sellainen pelikortti joka kannattaa kääntää ja kokeilla, voisi olla apu. Eli todennäköisesti meikäläinen sitten muuttaa etelään opiskelemaan, kunhan tiedän mihin ja mitä. Opintosihteerin kanssa pitäisi varmaan jutella tästä, ennenkuin kirjoitan eropaperit koulusta.
Mutta mihin lähden, siinäpäs vasta ahdistuksen määrää! Minulla on tällä hetkellä 4 suosikki paikkakuntaa, johon haluaisin mennä, mutta muttamutta-asioita riittää. Nämä 4 on Jyväskylä, Tampere, Lahti ja Espoo. Haluaisin kuitenkin sellaiseen paikkakuntaan, jossa on joku tuttu henkilö, ei ihan yksinäinen olo olisi kuitenkaan. Jokaisesta kaupungista kuitenkin löytyy, et ei huoli.
Jostain kumman syystä Lahti kiehtoo eniten, älkää kysykö miksi koska en sitä osaa sanoa. Ehkä siksi, että ihastus asuu siellä (voi luoja). Hieman ahdistavaa kyllä nyt, että lähteäkkö jälleen kerran kuuntelemaan "sydämen ääntä" vai järjen. Vaikea sanoa sitten.
Espoo kanssa kiehtoisi, mutta isona paikkakuntana aikamoinen arpapeli, asuntojen vuokrien hinnoista puhumattakaan.
Jyväskylä ja Tampere on sitten sellaisia ns. varmoja paikkakuntia, joissa tuttuja löytyy ja ei niin hankalaksi tuntuisi aloituksen olevan.
Tällä hetkellä kyllä taitaa tuo koululaitos olla se, mikä ratkaisee. Aloitettava katselemaan missä on minkäkinlaista tarjontaa, mihin tarttua. Mutta saa nähä, toivottavasti joku ala löytyy joka kiinnostaisi. Tämä nykyinen ala mitä käyn oli ainoa Kainuun ammattiopistossa johon näin itseni, et saa nähä millaista tarjontaa muualla on.
Toivottavasti tästä lähtisi uusi tulevaisuus käyntiin, olisihan se jees aloittaa kaikki puhtaalta pöydältä. Syksyksi ideoima reissu Viron laivalla tuleekin olemaan varmaan erikoinen, alunperin sen piti olla viimeinen irtiotto ennen koulun alkamista, nyt se taitaa ollakkin ensimäinen askel uuteen tulevaisuuteen. :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.1833228Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha242141- 242061
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.901915Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?701588Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se241351- 81251
Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo361247Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351207Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61198