Puolison masennus erottaa

väsynyt000

Poikaystäväni isä kuoli 1v sitten,jonka jälkeen suhteemme viileni. Olen ollut hänelle kuin ilmaa siitä asti.- ei seksiä, ei läheisyyttä, rakkautta, mitään. olemme kuin kämppiksiä.
Hän ei yksinkertaisesti pysty antamaan itsestään mitään minulle.
Muita naisia hän vokottelee ja ottaa vastaan huomiota heiltä. Tämä satuttaa minua kun tuntuu etten riitä hänelle.
Nyt on kulunut vuosi tapahtumasta ja puolisolleni todettiin keskivaikea masennus.
Masennun itse samalla,koska olen todella hellyydenkipeä, ja mitään huomiota tai arvostusta en saa kotona.. silti olen vielä tässä ja rakasta, toivon että painajainen joskus loppuisi.
Olen itsekin rikki tilanteesta ja kannan taakkaa harteillani.
Olen miettinyt useasti eroa,koska mieheni ei halua minulta tukea. Riitelemme nykyisin päivittäin. Muutimme omakotitaloon puolivuotta sitten,jonka olemme rempannut melkein kokonaan. Tuntuu pahalta lähteä... en jaksaisi enää olla suhteessa,mutta tunnen oloni itsekkääksi.
Mieheni purkaa oloaan olemalla aina poissa kotoa, kavereiden kanssa bilettäen, käyttää alkoholia ja päihteitä kokoajan enemmän.
Ei suostu syömään masennuslääkkeitä, käy harvoin terapiassa (yleensä peruuttelee ja siirtää aikoja)

Haaveilen perheenlisäyksestä ja onnellisesta liitosta. Tuntuu ettei tässä 8v suhteen ikana se ole enää mahdollista...

Onko oikein että lopetan suhteen toisen masennuksen ja huonon välinpitämättömän käytöksen takia? vai pitäisikö minun odottaa lopunikääni hänen parantumista?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BoxBoxBox

      Kannattaisi varmaankin istua yhdessä alas ja miettiä miten suhteen kanssa edetä. En ole mikään pariterapeutti, mutta eikö se kuulostaisi ihan järkevältä? Voisitte asiallisesti käydä läpi tilanteenne ja vetää sitten johtopäätöksiä sen perusteella mitkä fiilikset teillä toisiaan kohtaan on.

      'Masennuslääkkeitä' ei kannatakaan ottaa, koska se on usein suhteiden loppu. Ne tuhoavat seksuaalielämän monelta ja turruttavat tunteet, joskus iäksi. En keksi mitään tyhmempää mitä pari voisi tehdä suhteelleen lääkepuolella kuin laittaa toinen 'masennuslääkkeille'. Käytöksestä päätellen tuli mieleen, oletko varma, että hän ei käytä jo nyt jotain 'psyykenlääkkeitä', kun terapiassakin käy. Monesti sieltä saa lähetteen psykiatrille, joka antaa nappia saman tien. Psykiatrian napeista, kun seuraa välipitämättömyyttä ja estotonta käytöstä.

      Tietenkin on mahdollista, jos ei aineita vedä, että asia on sitten ihan teidän välinen. Täältä käsin ei kukaan osaa sitä arvioida. Sen osan tiedette te parhaiten. Hyvää kesää.

      • 99999999999999

        Niin että masennuslääkkeet olisivat paha juttu, mutta ap:n mainitsemat viina ja muut päihteet eivät aiheuta mitään ongelmia?

        Vähän jotain järkeä tuohon jatkuvaan lääkevastaiseen propagandaankin, kiitos.


      • väsynyt000

        kyllä viina ja päihteet vaikuttavat normaaliin arki elämään tietenkin. hän vain kokee tällä hetkellä sen ainoaksi ratkaisuksi jolloin pääsee pois "tästä" niiden avulla... mikä on todella väärin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      74
      3374
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3190
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2762
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2062
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1795
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      136
      1442
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1248
    Aihe