Luotettavaa ja mukavaa kyytiä C5:lla

Varmari_2015

Piti ajaa suomen poikki Varmari 2015 näyttelyyn ja takaisin.
Sain lainata rouvan C5:ta.
Ilman ongelmia ja pienellä polttoaineen kulutuksella matka sujui ilmastoinnin ollessa 21 asteen asetuksella.
Steroista soljui Bachia. Radio-ohjelmat näet ovat täyttä soopaa. Juonnot löpinöitä ja musiikki melusaastetta.
Stereoiden ja musiikin dynamiikka pääsi oikeuksiinsa.

Samalla tulin ymmärtämään miksi autoihin täytyy jälkiasentaa tehovahvistimia ja subbareita. Syy on selvä koska auton "äänimaailma" täytyy hukuttaa jytinään.
"Äänimailma" siis ilmeisesti tarkoittaa kuminoita, rengasääniä, moottorin jyrinää, ja vaihteiston ulinaa. Mistään sellaisesta ei C5:ssa tarvitse kärsiä.

Olen saman matkan ajanut muillakin merkeillä. Tällä kertaa erona oli hälyäänien puuttuminen.
Nastarenkaiden karhentaman ajouran asfaltti aiheutti juuri ja juuri havaittavan eron ääniin.


Mukavilla istuimilla keho lepää pitkankin ajomatkan.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haahoooooo

      Oletko juovuksissa vai huumeissa. Aivan päätöntä tekstiä.

    • Varmari_2015

      Niin uskomattomalta se kuulostaakin niille jotka eivät ole itse kokeneet

      • Oonmääkikiertänytmaata

        Tämä nyt ilmaantunut "satusetä" pesee kyllä kirkkaasti monta aikaisempaa yrittäjää. Vielä kun vähän hioo tyyliään niin paikka Top 10 listalla alkaa olla aika lähellä.

        Ihan kirjallisuuden Finlandia-palkintoa ei vielä kannata lähteä yrittämään !


      • MaailmaaKiertänyt
        Oonmääkikiertänytmaata kirjoitti:

        Tämä nyt ilmaantunut "satusetä" pesee kyllä kirkkaasti monta aikaisempaa yrittäjää. Vielä kun vähän hioo tyyliään niin paikka Top 10 listalla alkaa olla aika lähellä.

        Ihan kirjallisuuden Finlandia-palkintoa ei vielä kannata lähteä yrittämään !

        Huutomerkkipojan ei kannata yrittää käydä apukoulua loppuun.


    • Varmari_2015

      Totuus ei pala tulessakaan.
      On aivän käsittämätöntä mitä kaikkia defenssejä totuuden kieltämiseen löytyy.
      Kun ihminen on biasoinut itsensä sitikoita vastaan on aivan sama millaisia faktoja tai empiiristä tietoa tuo esiin.
      Toisäälta pitkään jatkunut aivopesu saa ihmisen uskomaan että sitikka on huono auto.
      Kaiken lisäksi kun propagandakoneisto (mainostajat) saavat uskomaan että umpikumipyöräiset jousittamattomat "urheilulliset" autot ovat "siistejä".
      Suomessa auto on huonoille teille tarkoitettu ja siten mukavuus on tärkeimpiä kriteereitä.

      Rata-ajoon tarkoitetut autot eivät sovi tieliikenteeseen.

      Kodissa saksalaisauton ideologia tarkoittaisi puupenkkejä. Vuoteena banbumatta ja päänalusena metrin halko.
      "äänimaaila tarkoittaisi audiolaitteiden 85 db minimi äänenvoimakkuutta. Suihkusta tulisi pelkkää kylmää vettä.

      • Kaasupallot

        Minkä sitten hankit, kun kohta ei saa enää niitä vuotavia ja temppuilevia nestekaasujousituksia?


      • uutta_odotellessa
        Kaasupallot kirjoitti:

        Minkä sitten hankit, kun kohta ei saa enää niitä vuotavia ja temppuilevia nestekaasujousituksia?

        Seuraavaksi täytyy varmaan hankkia taas se perinteisesti jousitettu auto. Sääli. Tuo kaasunestejousitus on ollut paljon varmempi, mukavampi ja helppohoitoisempi, mutta jos sitä ei saa, niin ei saa. Toivottavasti tulisi edes kehittyneempi versio, ettei pelkkä rautajousi ja periusiskari.


      • kaasunestejousitus
        uutta_odotellessa kirjoitti:

        Seuraavaksi täytyy varmaan hankkia taas se perinteisesti jousitettu auto. Sääli. Tuo kaasunestejousitus on ollut paljon varmempi, mukavampi ja helppohoitoisempi, mutta jos sitä ei saa, niin ei saa. Toivottavasti tulisi edes kehittyneempi versio, ettei pelkkä rautajousi ja periusiskari.

        Sitikka ilman kaasunestejousitusta ei ole mistään kotoisin. Usean vuosikymmenen ajan Citroen on ollut alla mutta nyt täytyy vaihtaa merkkiä. Ikävä kyllä. Luulen että tämä on ranskalaisilta aika fataali virhe.


    • C5_comfort_berline

      Siis tulevissa malleissa luopunee.
      Vielä kuitenkin Comfort malleja on saatavissa meikälisen autoiluiäksi.

    • Sitkassa_ei_noin_paljon

      Kun lueskelee noita sitikka haukkuja voisi luulla ettei muissa autoissa vikoja olekaan.
      Audi:
      Katsastuksessa hylättyjä:

      —Pakokaasupäästöt (-07, 06, -05, -04, -03, -02, -01, -98, -97, -96
      —Renkaat (2005, 2006, 2007)
      —Käyttöjarru (-05, -04, -03, -02, -01, -00, -99, -98, -97, -96)
      —Etuakselisto (-04, -03, -01, -02, -01, -00, -99, -98, -97, -96)
      —Seisontajarru (-02)
      —Ohjauslaitteet (-00, -99,-98, 96)
      —Jarruputket ja letkut (kaikki yli kuusivuotiaat mallit)

      Takaisinkutsuja
      —Polttoainepumppu (-04)
      —Alatukivarsi (-04)
      —Etuakseliston pallonivelet kuluvat ja voivat murtua (-04)
      —Ohjauslaitteiden pallonivelet kuluvat (1999) Vosa
      —2.7 TDI / 3.0 TDI: Vikamahdollisuus ruiskutuspumpussa (-05)
      —Turvatyyny ei mahdollisesti laukea (2002)
      —Jäähdytysnestevuoto 2.0 TFSI (2010)
      —Ahtojäähdytin, vuoto 3.0 TFSI (2010)
      —Turvatyynyn aiheeton laukeaminen -04, (-95...-97)

      Tielle jättäviä vikoja
      —Akku tyhjä (-10 asti)
      —Sytytyspuola rikki (-08 asti)
      —Moottorinohjauksen häiriö (bens. ja diesel vm -08 asti)
      —Moottorivaurioita (-08 asti)
      —Turboahdin rikki (diesel vm -08 asti)
      —Turbon letku irronnut (-07 asti)
      —Dieselin hiukkassuodatin tukossa (-08 asti)
      —Pakokaasujen takaisinkierrätys / venttiili jumissa (-08 asti)
      —Öljynpainekytkin rikki (erityisesti vm 2006)
      —Öljypumppu rikki / öljynpaine liian alhainen (Diesel -07)
      —Ruiskutussuutin rikki (diesel -08 asti)
      —Virtalukko jumittaa (-08 asti)
      —Polttonestepumppu rikki (-08 asti ja -11)

      Käyttäjien ilmoittamia vikoja
      —Alapallonivelet kuluneet (vm -96)
      —Natiseva ääni edestä, etuakselisto kulunut (vm -94...-01)
      —Sähkölaitevikoja, kosteutta, vikoja lasinnostimissa, keskuslukituksessa ja ajonestojärjestelmässä
      —Diesel: Jakopään hammashihna rikki,
      —Bensiini: Sytytyspuola rikki,
      —Diesel: Ilmamassamittari (vm -94...-01)
      —Ilmastointilaitevikoja -04
      —Diesel: kaksoismasssavauhtipyörässä vikoja (-07 >)
      —Jäykkätoiminen käsivalintainen vaihteisto (-07 >)
      —Kytkinvikoja -04
      —Kaksoismassavauhtipyörän vikoja (-07 alkaen)
      —Vikoja portaattomassa Multitronic CVT –automaattivaihteistossa
      —Pysäköintijarrun vaijeri jäätyy (-07 asti)
      —Dieselin turboahtimen vikoja (-07 asti)
      —Käynnistysongelmia, akku liian pieni (-07 alkaen)
      —Jäähdytysjärjestelmän letkuissa vuotoja, pakokaasujen takaisinkierrätysjärjestelmän
      —jäähdytinvuotoja: moottori ylikuumenee, moottorivaurioita (-07 alkaen)
      —Ledtakavalot kostuvat, tiivisteet vuotavat (-07 alkaen)
      —Irtoilevat kevytmetallivanteet, Audi vaihtanut veloituksetta (-07 alkaen)
      —Seitsenvaihteisen DSGautomaatin pysäköintiasento jumittaa (-07 alkaen)

      • Laadustajoutuumaksamaan

        Ei nuo ole vikoja vaan ominaisuuksia! Shitikan lista on 20 kpl aanelosen kokoista paperia (teksti molemmin puolin)


      • LaadukasC5
        Laadustajoutuumaksamaan kirjoitti:

        Ei nuo ole vikoja vaan ominaisuuksia! Shitikan lista on 20 kpl aanelosen kokoista paperia (teksti molemmin puolin)

        Lisännet linkin, kun olet jo listan pituudenkin mitannut.
        Omassani lista jää huomattavasti lyhyemmäksi. Suorastaan olemattomaksi, jos perushuollot vähennetäään.


      • Puheetonpuheitaaina
        LaadukasC5 kirjoitti:

        Lisännet linkin, kun olet jo listan pituudenkin mitannut.
        Omassani lista jää huomattavasti lyhyemmäksi. Suorastaan olemattomaksi, jos perushuollot vähennetäään.

        Aivan.Kuka sitä nyt omaan pesään alkaisi sontimaan !


      • LaadukasC5
        Puheetonpuheitaaina kirjoitti:

        Aivan.Kuka sitä nyt omaan pesään alkaisi sontimaan !

        Tarvittaisiin vähän faktaakin fiktion tueksi.
        ... linkkiä faktaan odotellen...


    • Se_bien

      Milloin sillä audilla ehtii ajamaan jos siinä on noin pitka lista vikoja?
      C5:lla kuitenkin 22 tuhatta km vuodessa, ja joka vuosi.
      Audimiehellä meni paska housuun kun totuus valkeni, VAG pettää aina ja kalliisti.

      • Ylimääräinenkulunki

        Shitikkamies joutuu ajamaan kestovaippa kokoajan hanurissa !


      • Versio_S
        Ylimääräinenkulunki kirjoitti:

        Shitikkamies joutuu ajamaan kestovaippa kokoajan hanurissa !

        Tojo"mies" käyttää vaippoja aina.


      • HeikotOnEväät
        Ylimääräinenkulunki kirjoitti:

        Shitikkamies joutuu ajamaan kestovaippa kokoajan hanurissa !

        Tämän Karpaattien Neron aivopieru on kerrassaan mykistävä. Ajatusten Tonava on tällä kertaa kyennyt alittamaan kaikki raja-arvot, kyseisen henkilön aivosähkökäyrä on viivasuora..


      • Eikyllähyvältänäytä
        HeikotOnEväät kirjoitti:

        Tämän Karpaattien Neron aivopieru on kerrassaan mykistävä. Ajatusten Tonava on tällä kertaa kyennyt alittamaan kaikki raja-arvot, kyseisen henkilön aivosähkökäyrä on viivasuora..

        Shitikka-pellen epätoivoinen kommentti kun ressukka ei muuhun pysty!

        Kerro urpo mistä olet tekstisi kopioinut sillä omasta päästäsi ei taatusti ole peräisin.Veikkaan että ÄO on sinulla noin puolet naisen kengännumerosta!

        Todennäköisesti ei taida olla edes sitäkään. Tällaisiako ovat meidän tulevat
        "isänmaantoivot"


    • ÄrtynytSuoli

      Mie tykkään Sitikast ja punaviinist. Ja naisist, semmosist hehkeemmist plondeist, ei mittää vanhoi luumusukkii. Maajussi tarttis morsiammen nyt, kun ranteita jo kolottaa. Ei hättää, mie lähen Savollinnaa Citroenilla, varmasti tulloo piparii. Ja sit myö naijjaa jouluu asti.

    • Varmari_2015

      Miekii tykkään Citikasta naisista, kaikenlaisista, punaviiniist ja piparist. Sitä piparii mie oon saant kaispaikois suomessa ja ussein ulkomaailkii. Pipareita pittää sannoo sinserpredii ja ret viiniinii ulkomail.
      Mut Savollinnassa onkii oikein herkullissii. Mut sielkii_Joensuus oottaa yks sini jot voi häntä kui olkii sulone

      Nää muut vai jahkailkoot näihe automerkkiin kans.

    • Pahaonpaikka

      "Sain lainata rouvan C5:ta" Hui. Paljonko jouduit maksamaan?

      Taidat olla melkolailla tossun alla. Milloin jätit "laina-anomuksesi" sisään?

      Onhan se toki mukavampi olla tossun alla kuin taivasalla !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe