Unihalvausko??

enosaasanoaitse

Olen parikymppinen perusterve nainen, ja olen kerran saanut unihalvauksen vuosia sitten. Kokemus oli kamala eikä onneksi toistunut.
Nyt jo epäsäännöllisesti muutaman kuukauden olen herätessäni tai nukahtaessani kokenut hiukan unihalvausta muistuttavaa tilaa, jossa herään ja tiedostan olevani hereillä, mutta keho on edelleen unessa. Unihalvauksesta poiketen myöskään silmät eivät aukea, eikä kokemus ole pelottava, eikä sen aikana ole aistiharhoja. Kokemus kestää kerralla muutaman sekunnin, ja voi tapahtua monesti putkeenkin.
eli herään, mutta silmät eivät aukea. Tunnen raajojeni painon vartalollani, esm kädet mahan tai otsan päällä. Tajuan missä mennään, ja ärsytys on ainut tunne mitä koen. En pelkoa, aistiharhoja tms. Rupean keskittämään ajatuksiani siihen että saisin liikautettua sormea tai avattua suun. Keho alkaa toimimaan minkä tahansa pienen onnistuneen liikkeen jälkeen normaalisti, ja ns. säpsähdän hereille.

Onko tämä unihalvaus, erilaisena ja lievempänä kun sen pikkutyttönä sain, vai mistä on kyse?

2

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Psykoottinen

      Sinä näet valveunia. Kirjoita Wikipediaan, niin saat lisätietoja.

    • BLOODisLIFE

      Unihalvaus on unen ja valveen välinen rajatila, joka voi tulla kun on heräämässä, sulla on voinu olla se varsinkin kun tunsit painetta mahan päällä, se että ei pysty liikkumaan voi johtua siitä kun oot nukkunu kauan samassa asennossa ja raajat on puutunu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3910
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      604
      3717
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3702
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2351
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      63
      2291
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      327
      1988
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1967
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1806
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1479
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1372
    Aihe