Venäjä veti Suomea alta kölin

Otetaanpaopiksi

Etyj-jupakassa sinisilmäinen Suomi meni täysin Venäjän asettamaan ansaan, joka pelasti Venäjän kovasanaiselta ja nololta kansainväliseltä ryöpytykseltä Ukraina-keskusteluissa. Ja sai Suomen näyttämään vielä syylliseltä maailman silmissä.
Ei kai kukaan tosissaan usko Venäjän edes aikoneen tulla haukuttavaksi kokoukseen, jossa se olisi ollut täydellinen altavastaaja.

Venäjää ehkä eniten ymmärtävä ja suopeimmin suhtautuva ja jossain määrin vielä luottavakin Suomi oli helppo narutettava. Tietäen matkustuskieltojen noudattaminen olevan Suomessa epäselvien sääntöjen vuoksi hankala tilanne, venäläiset tietysti ilmoittivat kokoonpanoon keskeisimmät matkustuskiellossaolevat ja jäivät sitten hiomaan propagandavastaiskua tietäen Suomen noudattavan sääntöjä tässäkin tarkasti kuten yleensäkin. Varmasti Venäjän hallinnossa oli hauskaankin Suomen hikoillessa päätöksensä kanssa. Venäjällä ei oikeastaan ollut mitään riskiä, etteikö matkustuskielto purisi.

No nyt kävi näin. Eiköhän jo viimeinkin Suomessakin nyt uskota, ettei Venäjään voi luottaa ja ettei sille tosipaikan tullen merkitse yhtikäs mitään Suomen muita selvästi parempi luottamus ja jopa ystävällisyyskään. Suomi uhrataan tarvittaessa kylmästi ja epäröimättä.

Luulenpa, että Venäjä ei tässäkään lopulta ollut voittaja.
Taas yksi suopeasti Venäjään suhtautuva sai Venäjältä pahasti nenilleen. Ystäviä ja ystavällismielisiä valtioita Venäjällä ei ole yhtään, sitä ei kai kukaan ihmettelekään.

Toivottavasti nyt Suomessakin herätään realismiin. Venäjä ei ole vihollinen, mutta ei aito ystäväkään eikä missään tapauksessa luotettava. Ja varmasti Suomi ei merkitse Venäjälle tosipaikan tullen yhtään mitään onpa sitten liittoutumaton tai liittoutunut. Tämä pitää huomioida kun liittoutumista mm Natoon taas pohditaan.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • punasilmänä

      Olet rapulainen punasilmötollo. Ne valtuuskunnat luodaan Venäjällä pitkiksi ajoiksi. Tehty jo aikoinaan. Suomi kusi housunsa natoa nöyristellessään!

      • RadioJerevan

        Olet oikeassa. Ne Venäjän valtuuskunnat nimettiin jo Neuvostoliiton aikaan. Samaten Venäjän seuraavan presidentin nimi on lojunut Kremlin kassakaapissa jo vuosikymmeniä.


    • varmatieto

      Niinistön ja Soinin pitäisi käydä KGB-kurssi, niin eivät menisi niin helposti lankaan. Putin voisi räätälöidä heille sellainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1525
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1164
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1097
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      996
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      965
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      917
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      842
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      640
    Aihe