PERSUILUATAAS

kitsas

Soini kirjoitti nimensä vekseliin ja takasi Kreikalle rahat.

33

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kokoomuksennuolua

      Ei ne kaikki näköjään tiedä asioista mitään, ehkäpä unta näkevät tai ovat niin kiihko kepuja että eivät halua nähdä totuutta, Soinihan on ainut vastustaja asiassa.

    • eroaeurosta.fi

      Ilman persujahan ei tosiaankaan edes olisi harkittu Kreikan tukipaketin antamista vaan se olisi annettu kyselemättä ehtoja. Vaihteeksi Suomi sai positiivista huomiotakin, positiivista ainakin siinä mielessä ettei meitä enää pidetä pelkkänä kumileimasimena. Tuo Kreikan avustus/laina on välttämätöntä jotta olisi jotain mahdollisuuksia saada jo annetut eurot takaisin. Melko epätodennäköistä että niitä lähimmän sadan vuoden aikana takaisin saadaan... Kuitenkin, Kreikan konkurssiin meno olisi tiennyt varmaa miljardien menetystä heti. Parastahan olisi lähteä eurosta nyt heti ettei enää seuraavalla kerralla tarvisi olla mukana euroa tukemassa.

      • eroaeurosta.fi

        Kansalaisaloite: Suomi irti EU:sta https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

        Minusta EU:sta lähteminen ei ole ajankohtaista, mutta eurosta voisi luopua, vaikka häiritsisihän se vähän kun pitää taas mietiskellä valuuttakurssien eroja. Eipä tarvisi paljoa palkkojen alentamista ja verojen korotuksia miettiä kun markkinat laskisivat automaattisesti valuutan arvoa jos tuonti ja vienti eivät olisi tasapainossa. Tuontitavarat tietysti kallistuisivat, mutta sehän olisi vain hyvä juttu kotimaiselle tuotannolle. Ei siis edes tarvisi varsinaista devalvointia. Toivottavasti persut laittavat eurosta eroamisen asialistalle...

      • naurasinäkiitellesi
        eroaeurosta.fi kirjoitti:

        Mitähän kotimaista tuotantoa tarkoitat ? Suomessa ei ole kulutushyödykkeitä valmistettu sitten sotien jälkeen, ei meillä ole sellaista teollisuutta, edes ollut.

      • eroaeurosta.fi
        naurasinäkiitellesi kirjoitti:

        Mitähän kotimaista tuotantoa tarkoitat ? Suomessa ei ole kulutushyödykkeitä valmistettu sitten sotien jälkeen, ei meillä ole sellaista teollisuutta, edes ollut.

        Tartkoitatko että kaikki tuodaan? Uskotko itsekään talouden pyörivän toinen toisensa perseitä pyyhkimällä? Sinun logiikalla voisi Suomesta teollisuuden lopettaa kokonaan ja kaikki olisivat tyytyväisiä? Kaikkeahan ei tarvitse valmistaa Suomessa, mutta ilman vientiä ei talous pysy tasapainossa. Valuutan vahvistuminen lisää tuontia, koska tuontitavara halpenee. Ja sitten kun ymmärtää ettei raha tule tyhjästä, päästään lopputulokseen että se loppuu ellei lainata jostakin ellei tuontia ole. Tuon ymmärtämiseen ei pitäisi tarvita kummoista laskutaitoa. Yliarvostettua euroa käyttäessä tuo riski on todellinen, kuten Kreikan tapaus osoittaa.

        Teollisuuden toimialoilta vähentynyt 76 300 työpaikkaa vuosina 2007–2012 http://tilastokeskus.fi/til/tyokay/2012/03/tyokay_2012_03_2014-10-10_tie_001_fi.html

      • mietiitse

        Kun puhutaan kulutushyödykkeistä, niin ne on kaikki tuotteita jotka tuodaan muualta. Suomen teollisuus on kovin yksipuolista, lähinnä investointihyödykkeitä.
        Kuluttajille suunnatut tuotteet ovat hyvin harvinaisia kotimaassa tehtynä. Nokian kännykät olivat aikoinaan kotimaista tekoa, nyt ei ole enää niitäkään. hammasharjoja myöten ne tuodaan muualta.
        Kerro nyt minulle, mitä kulutushyödykkeitä Suomessa valmistetaan ?

      • eroaeurosta.fi
        mietiitse kirjoitti:

        Kulutustavaroitahan on muutakin kuin elektroniikka, ihan vain tiedoksi. Sanotaan nyt sitten vaikka että polkupyöriä tehdään Suomessa. En ala tarkempaa listaa tekemään, katso googlesta. Mutta yhtäkaikki edellä laitettu linkki kertoo paljon, teoliksuutta siirtyy jatkuvasti ulkomaille ellei jotain tehdä. Lisäksi jos tuontitavaroiden hintataso on suomalaisille matala, kysyntä lisääntyy - kalliita harkitaan tarkemmin ja jätetään ostamatta ellei ole tarpeellisia. Elintarvikkeiden tuonti on kasvamassa ja ainakin siinä on mahdollista pitää kotimaisuusaste korkeana.

        Totta kai kulutustavaroita on muutakin kuin elektroniikka, puhelimet nyt sattuivat olemaan se, joita Suomessa on tehty hyvällä menestyksellä, toisin kuin esim. polkupyörät.
        Teollisuutta siirtyy totta sinne, missä on kustannustehokkainta tuottaa hyödykkeitä, ja missä on niille markkinoita.
        Suomi elää viennistä ja se ei nyt vedä. Osin johtuen ulkopuolisista syistä, meidän vientiteollisuus on täysin investointihyödykkeitä, puhelimien lisäksi ei olla kyetty viemään merkittävästi kulutushyödykkeitä, ei niitä meillä näin ollen edes merkittävästi valmisteta. Mainitsemasi polkupyörät on hyvä esimerkki, ne ei juuri kelpaa kellekään, joka polkupyörästä jotain ymmärtää. Pääosin Suomessa käytettävät kulutushyödykkeet ovat tuontitavaraa, edes hammasharjoja ei Suomessa valmisteta.
        Väkisin ei mitään voida pitää kotimaisena, jos elintarviketeollisuus ei pärjää ulkolaiselle, niin silloin se näivettyy, kun ei kelpaa edes kotimaassa. Meidän elintarviketeollisuus vinoutui aikoinaan Nekkuviennin takia, rakennettiin isoja yksiköitä valmistamaan tuotteita jotka kelpasivat Neukuille, mutta aikanaan tuli seinä vastaan, kun länsimarkkinoille ei kyseiset tuotteet kelvanneet. Pientä ja keskisuurta elintarviketeollisuutta ei juurikaan ole, sellaista joka kykenee tekemään korkealaatuisia elintarvikkeita, vain bulkkia tehdään, noin pääsääntöisesti. No on myönnettävä, että nykyisin on toki pieniä valmistajiakin jo kehittynyt, mutta kovin vähähäistä se on. Se taas johtuu meidän kaupan rakenteesta, ei K- ja S-ryhmä ota myyntiin, niin ainoa mahdollisuus on myydä suoraan kuluttajille.

      • eroaeurosta.fi

        Näinhän se menee, vaikkei kotimainen kysyntä sentään aivan myyttikään ole eli kaikkea ei tarvi tehdä viennin ehdoilla. Elintarvikkeissa potentiaalisia vientimaita ei paljoa olekaan, varsinkaan nyt kun Venäjän vientikin on alamaissa.

        Ja tästä päästiinkin takaisin lähtöpisteeseen: euro on liian kallis Suomelle ja muillekin pienille euromaille. Koska palkanalennuksia ym kustannusleikkauksia ei voida tai haluta tehdä, pitäisi antaa markkinavoimille tilaa eli antaa valuutan devalvoitua. Ongelmana vain on että Saksalla menee hyvin ja sillä on suuri painoarvo eurossa. En nyt viitsi etsiä tilastoja, mutta muistelen kaikkien euron ulkopuolisten EU-maiden talouskasvun olevan Euroopan kärkeä. On siis selvät merkit ettei eurossa pysyminen ole pienille maille järkevää.

      • eroaeurosta.fi

        Paavo Väyrynenkin on samaa mieltä ja pannut toimeksi, on tehnyt kansalaisaloitteen kansanäänestyksestä euroalueesta poistumisesta. Piakkoin allekirjoitettavissa kansalaisaloite.fi:ssä. Ainakin asiasta herää keskustelua, jos ei muuta...

      • eroaeurosta.fi

    • normihommavain

      Höpön pöpön, Soini niin kuin muutkin hallituspuolueet menivät aivan hallituskirjauksen mukaisesti, siihen ei mitään dramatiikkaa enempää löytynyt.
      Jos katsoo Suomen linjaa, niin se on ollut tuo jo vuodesta 2012, ei edelliseenkään paperiin allekirjoitettu tuosta noin, vaan ensin piti saada takuut.
      Nähtävästi varsinkin persuille on sitten vähän näytelty kannatuksen vuoksi, voi tollotkin sanoa, kuinka selkärankaisesti pantiin hanttiin.

    • itkupotkua

      Hauskoja nuo persut, niille ei ole koskaan lopputuloksella väliä, tärkeintä on känkkäränkkä, sen jälkeen sama kenen päätösten mukaan mennään.
      Oppositiossa olivat niin täräkkää, että me ei aleta mihinkään. Nyt on sama kun perheen pienintä houkutellaan syömään kesken leikin.
      Kannattajille kelpaa mikä tahansa, jos vaan voivat uskotella, että on ensin kränätty asiaa vastaan. Ei se aikuisten touhulta vaikuta, mutta ei kai ne persut isolta osalta henkisesti täytä aikuisten kriteerejä.

      • 99800

        Juuri noin. Persut on kehittymättömien kakaroiden porukka. Hallitukseen päästyään ovat ihan vietävissä. Lopputulos on ihan ennakko-odotusten mukainen, ei voinut muuta edes odottaa. Toivottavasti persujen kannatus romahtaa seuraavissa vaaleissa, se olisi niille ihan oikein.

    • äipljklmghfhfvb

      oLEN TROSI ONNELLINEN ALOITUKSESTANI,M ON lAPISSA VIELÄ VIISAITA IHMISIÄ.

      Olen tosi onnellinen aloituksestani, lapissa on vielä viisaita ihmisiä.

    • kansalainen3

      Persuthan voisi puhua Paavo Väyrysen liittymään puolueeseen lupailemalla pj:n paikkaa. Pavea aina piikki paikat kiinnostavat. Tai saattaisihan käydä siinä niinkin että puolue jakaantuisi nykyisten halla-aholaisten ja soinilaisten lisäksi myös väyrysläisiksi... No joka tapauksessa Väyrynen näyttää vähän mallia persuille. Kansalaisaloite siis PV.n käsialaa. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      Eurosta lähtiminen ei ole mikään päivänselvä juttu vaikka eduskuntaan meniski. Suomen kansan äänestys on neuvoa antava eli yhen lainen galluppi. Päätöksen tekee eduskunta kansaa paremman tiedon perusteella, kansaa ei tarvi vaihtaa, voi todeta sen olevan väärässä. Euroon on pantu jo melkosesti rahaa ja pitäähän jatkossa olla vahtimassa omien sijotusten perään. Siksihän siihen alunperin lähettiinkin, vaikuttaan asioista ytimestä. Samaahan se muuten PV sano kun europarlamentissa on liitovaltioata ajavassa ryhmässä "parempi vaikuttaa sisäpiirissä". Saattaa jäädä yksi ääni parin sadan joukossa kuuluamatta mutta yrittää ainakin.

      Siihen kreikka asiaan vielä semmoinenkin juttu Kreikan velka on väkilukuun suhteutettuna vain vähä isompi kuin Suomen. Eikö tarvis Suomenkin alkaa kysellä avustusten perää? Kaikki sinne lähetetyt eurot ei ole lainaa vaan puhasta tukiaista. Pankit kiittää.

    • kuusikiekerö

      Höpö pörukkaa nuo persut,mutta ne jotka niitä äänestivät on aivan köpöjä,tullaisia tarinoita uskoivat mitä persut lurittelivat,hävettää nuo ja säälittääkin nuo persu ministeritkin aivan taitamatonta sakkia,ei ministerit tuollaisia saisi olla,nauravat muualla euroopassa,hävettää olla suomen kansalainen.

      • ex-persu

        Samaa mieltä. Jytkyn jälkeen kuvitellaan että pystytään mitä tahansa muuttamaan. Niin kuitenkin mennään kepun ja kokoomuksen pillien mukaan. Persut on oppositiopuolue, siellä ne osaa pitää meteliä. Nyt on oiva tilaisuus demareilla pitää meteliä kuinka Soini on kääntänyt takkinsa. Niinhän ne kyllä tekevätkin ja pian saavat persujen kannattajat kääntymään Soinia ja kumppaneita vastaan ja tadaa... spd ja rkp ovat hallituksessa kohta taas.

        Ja kansa muistaa ettei persut hallituksessa saaneet mitään aikaan. Kestävätköhän vielä kuukauden..? Viimeistään eduskunnan kesäloman jälkeen loppu koittaa.

        Eipä silti että persuilla ja Suomella yleensäkään olisi mahdollisuutta vaikuttaa Kreikan lainoituksen lopputulokseen, mutta kun kerran tuli luvattua ettei lähdetä sellaiseen hallitukseen, joka myöntää Kreikalle lisää lainaa, niin pitäisi suosiolla odottaa vielä neljä vuotta jos vaikka löytyisi sauma ettei tarvi luvata mahdottomia.

        Eiku mitä vit... Jos persujen äänestäjät kerran ovat niin idiootteja, että kuvittelevat oppositiosta käsin olevan paremmat vaikutusmahdollisuudet, niin oikeasti ei ole tarvettakaan tehdä heidän hyväkseen mitään. Suosittelen Perussuomalaisten kansanedustajille loikkaamista johonkin toiseen puolueeseen!

    • mhghmhjh

      Timo pieni huijaa.

      • Temokraatti

        Sähköinen Media ja lehdistö ovat tätä nykyä kaikki persujen pää-äänenkannattajia. Joka päivä juttua, Lapin Kansassakin joka toinen juttu persuista. Tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.
        Täytyy alkaa vihdoin uskomaan että persut on Suomen vaikutusvaltaisin puolue ja sen puheenjohtaja Suomen mahtavin poliitikko. Joka hemmetin asiaan tivataan Soinin mielipidettä.

        Ei kai tässä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin liittyä persuihin?

      • Aaprami

        Jos halutaan joku pois niin sitä ruukataan "vaieta kuoliaaksi". Persuja pidetään tapetilla jatkuvalla uutisoinnilla, asiallisella ja epäasiallisella.
        Totta tuo että Soinin mielipidettä vaaditaan asiaan kuin asiaankin. Näin oli ennen ministeriyttäkin. Vissiin pitää raportoidakin kun menee pask...e. Muutoin kamala hätä kansalla, missä Soini luuraa.

        Toki persut ajavat hyviäkin asioita. Heidän tyylinsä vaan ei aina miellytä.

    • tämäjujunjuoni

      Soinin mielipidettä vaaditaan asioihin, johon hänen kuuluisi asemansa puolesta ottaa kantaa, mutta selkärangattomana niljakkeena luistelee sitä vastuuta, koska pelkää kannatuksen puolesta.

      • Aaprami

        Joo , tuossa olet oikeassa. Pitkään miettii ja harkitsee mitä vastaa. Tyhmä mies hän ei kuitenkaan ole. Oppositiosta oli hyvä huudella kuten tapana on . Nyt on pakko käyttäytyä vähän valtiomiesmäisemmin.

      • kylmääkyytiä

        Ei Soini osaa käyttäytyä mitenkään valtiomiesmäisesti, hänen päähänsä kun mahtuu vain persujen kannatusluvut. On jo pari kertaa töpännyt pahasti, voi ihmetellä onko hänellä oikeasti sitä älyä lainkaan.
        Kannatusluvut alkaa rapista vasta kun hallituksen toimet alkaa realisoitua ihmisille, sitä voidaan odotella ensivuoteen, silloin alkaa myös persujen ulostulot toden teolla.

      • elämänsyksy
        kylmääkyytiä kirjoitti:

        Miten selität että Kokoomuksen ja Keskustan kannatus on edelleen nousussa (eikä Perussuomalaistenkaan kannatus ole laskussa)? Hallitusohjelmaa on puitu pitkin ja poikin ja hallistuspuoluteilla on edelleenkin yli puolet kansasta tukena! Varmaankin ymmärrät (tosin en ole ihan varma), että talouspolitiikka tarvitsee konkreettisia toimia jottei velkaantuminen jatkuisi. Demareiden ja erityisesti Vasemmistoliitto ratkaisisi ongelmat lisävelalla - aivan sama mitä lapsille jää, kunhan itse vain voi kuluttaa entiseen malliin. Vihreä liittokaan ei ole oikeasti kuluttamista vastaan, vaikka nimestä voisi sellaista kuvitella - vihreiden tavoite on tehdä köyhien elämä mahdollisimman vaikeaksi rajoituksilla, mutta jos on varaa maksaa, saat tehdä mitä haluat (kunhan tuet vihreää aatetta sanoin).

      • tulkitseoikein
        elämänsyksy kirjoitti:

        Ei sitä tarvitse mitenkään selittää, hallituksen leikkaukset on vasta puheiden asteella, uuden hallituksen kannatus alkaa laskea yleensä vasta seuraavana vuonna, kun leikkaukset alkaa oikeasti näkyä ihmisten elämässä.
        Nyt jo nähdään persujen tyhjyys, he ovat putoamassa muitten hallituspuolueiden kelkasta.

      • viisarialas
        tulkitseoikein kirjoitti:

        Ei sitä tarvitse mitenkään selittää, hallituksen leikkaukset on vasta puheiden asteella, uuden hallituksen kannatus alkaa laskea yleensä vasta seuraavana vuonna, kun leikkaukset alkaa oikeasti näkyä ihmisten elämässä.
        Nyt jo nähdään persujen tyhjyys, he ovat putoamassa muitten hallituspuolueiden kelkasta.

        Jo on alkanut Immosen tonttuilut pudottaa kannatusta kuulemma.

      • salaliittokokous
        viisarialas kirjoitti:

        Jo on alkanut Immosen tonttuilut pudottaa kannatusta kuulemma.

        Niin, eikö se ollut vihervasureilla tavoitteenakin kun Immosen ajojahdin aloittivat. Kauan joutuivat kyttäämään hyvää syytä ja lopulta tärppäsi. Lisäksi yllättäen jopa fiksuiksi luulemani ihmiset ovat sekoittaneet SVL:n Jyväskylän tapahtumat Perussuomalaisiin. Totuushan kuitenkin on ettei vastarintaliike ole missään tekemisissä Perussuomalaisten kanssa, vielä vähemmän Perussuomalaisten kontrolloitavissa sen enempää kuin äärivasemmistolainen liikekään olisi. Asiaa seuranneet tietänevät, että SVL on joka vuosi osoittanut mieltä Jyväskylässä rallien aikaan. Kieltämättä propaganda on purrut hyvin, mutta totuuskin tulee vielä esille ja kuten edellä todettiin "hallituksen toimet alkavat realisoitua", voi sitten arvioida kannatuksen nousua tai laskua objektiivisemmin.

    • Rouva59

      Aamukahveella selasin nettilehdet ja Iltalehdessä näkyi Rinne munaavan taas itsensä.
      Demareiden kannatus entisestään alenee ja Persujen laariin sataa lisää ääniä.

      • aamullamukavaa

        Näit persujen päiväunia jo heti aamulla herättyäsi, joko olet herännyt realismiin ?

    • kkddddkkkd

      Vain persulla on aikaa LUESKELLA aamun lehtiä, muut tekevät töitä.

      • Perusnainen45v

        Tiiedätkö että kesällä on kesälomat? Ja myös vuorotyöläisiä niinkuin minäkin olen. Ja vielä persun kannattaja.

    • kolttamuorikreikkaan

      Kreikkaan pitäisi lähettää kolttamuori niin jo muuttuu velat saataviksi . Soinikin pyytää kontallaan lainaa Kreikalta. Mites sitten suu pannaan! Osat vaihtuu ja Kreikka muistaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2824
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      526
      2671
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1787
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1733
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1282
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1116
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      58
      1099
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe