Onko tämä AS/lievää autismia?

nuoriaikuinen

Mulla ei ole mikään paras muisti, enkä tarkalleen muista lapsuuajoistani. Ainakin sen muistan, että käyttäydyin kuin poika, ehkäpä vielä villimmin kuin pojat, sillä tykkäsin aiheuttaa muille harmia, olin myös kunnon rääväsuukin pienenä ja kaikkien tuhmien sanojen oppiminen isommalta kaverilta oli niin "siistiä".

Olen oikeasti aika ujo ihminen, tämän huomasin ollessani vitosluokkalainen. Mua pelotti mennä juttelemaan koulussa ihmisille, koska pelkäsin heidän aukovan päätä mulle. Ehkäpä koulukiusaaminenkin on tehnyt musta ujon ja sulkeutuvan. En ikinä uskaltanut kertoa opettajille ja vanhemmille olevani ujo, koska se oli mielestäni häpeä.

Koulussa en ollut mikään paras. Yläasteelta selvisin 7,5 ka:lla. Olin niinäkin aikoina ujo, joka kulki käytävillä yksin katsoen muiden oppilaiden tekemisiä. Tuli sitä välillä ajateltua: "Voi kun itsekin voisin mennä juttelemaan oma-aloitteisesti.": Tunsin olevani pihalla muiden jutuista. Kokeisiin lukeminen oli mulle yhtä helvettiä. Yritin lukea, mutta siitä ei tullut mitään, mutta kuitenkin yritin jatkaa lukemista, eikä siitä sitten tullut mitään ja mä vaan annoin olla ja rupesin tekemään muuta.

Olin peruskoululaisena aika negatiivinen ihminen. Yritin hoitaa kaiken tunnollisesti, mutta silti tulos oli heikkoa. Opiskelun meinasin keskeyttää, kun mikään vastenmielinen ei kiinnostanut mua. Kuitenkin jatkoin opiskelua, vaikka onnistuin pitkittämään sitä poissaolojen takia.

On vaikeaa työskennellä, jos joku vaan neuvoo ja käskee ja siinähän oma-aloitteisuuden puutetta tulee. Yksin ollessani tunnen olevani kotonani, jossa saan tehdä mitä haluan. Viimeisimmälle työnantajalle annoin itsestäni kuvan, etten pysty tekemään kahta asiaa samaan aikaan, enkä pysty työskentelemään yksin! Mutta ollessani yksin teen töitä ja jopa pari tehtävää samaan aikaan. Mua vaan kerta kaikkiaan häiritsee, jos joku käskee jne. Tuota yksityisyrittäjyyttä olen harkinnutkin juuri tuon takia, jotta saisin suorittaa työtehtäni omalla tavalla, eikä kukaan neuvo tai käske jne. Työelämässä en kuitenkaan ujostele, vaikka oonkin palvelualalla.

Oon myös herkkänahkainen ihminenkin, vaikka hyvää tarkoitetaankin. Saatan oikeasti olla törkeä ihminen ilman, että itse huomaan sen.

20

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nuoriaikuinen

      Ja vielä lisään, että en osaa olla naisten kanssa. Työelämässäkin annoin naisille itsestäni ujon kuvan, mutta miespuolisten kanssa oon tullut parhaiten toimeen ja juttuakin on tullut.

    • neuropsykiatri

      Ei ole autismista kyse.

    • accvbdr

      olet kemu mutta et virallinen kamu joten et saa invapaikalla parkkeerata!

    • hifewhiof

      Mahtaiskohan sulla olla ADHD? ADHD-tytöt antaa itestäänsä yleensä ujon ja kiltin kuvan ja siihen kuuluu myös nuo oman toiminnan ohjauksen vaikeudet sekä negatiivisuus.

    • Aspieko

      Entä tämä: "Minä käyn tänään tapaamassa erästä ystävääni. Kotona oon ollut tänään ja ruokaa laitellut. Ihan mukavasti nyt menee mutta eilen oli vähän huonompi päivä kun ahdisti vanhat asiat minua ja joku teistä tietääkin mistä asiasta oli kyse. Nyt menee tosi hyvin ja mieliala on virkeä Smile Jos olikin huono olo, niin helpotti paljon kun sai kertoa siitä hyvälle ystävälle joka asuu tosi kaukana mutta joka sydämessäni on minulle hyvin lähellä <3"

    • juujuujajoo

      Sinun kannattaa hakeutua neuropsykologisiin tutkimuksiin. Tekstissäsi on viitteitä Aspergerin suuntaan, mutta ei tuon tekstin perusteella edes neuropsykologi voi ottaa kantaa siihen, että onko kysymys jostain autisminkirjoon liittyvästä vai muusta. Nettitesteistäkin saat luultavasti niin ristiriitaisan tuloksen, ettei niistäkään ole apua.

    • mooses_pessi

      Minulla on asperger ja voin sanoa että noilla asioilla ei kyllä asperin kanssa ole mitään tekemistä. Ehkäpä ei ole mitään diagnosoitavaa, kyseessä vaikuttaisi olevan vain tavalliset luonteenpiirteet. Eivät kaikki ole sosiaalisesti lahjakkaita, rohkeita ym. muttei siinä välttämättä ole kyse mistään syndroomasta.

      • juujuujajoo

        Itse olen myös diagnosoitu F84.5 ja kyllä tuossa minun mielestä on selviä viitteitä. Asperger tytöt eivät esimerkiksi tule toimeen toisten tyttöjen kanssa.

        Tässä on hyvä persoonallisuusesti joka voi antaa viitteitä moneen suuntaan. Itse olen INTJ-ihminen, ja niin uskon olevan myös monen muun assin.

        http://www.personality-tests.info/fi/test.php


      • juujuujajoo

      • nuoriaikuinen
        juujuujajoo kirjoitti:

        Itse olen myös diagnosoitu F84.5 ja kyllä tuossa minun mielestä on selviä viitteitä. Asperger tytöt eivät esimerkiksi tule toimeen toisten tyttöjen kanssa.

        Tässä on hyvä persoonallisuusesti joka voi antaa viitteitä moneen suuntaan. Itse olen INTJ-ihminen, ja niin uskon olevan myös monen muun assin.

        http://www.personality-tests.info/fi/test.php

        Oon kyllä tullut tyttöjen/naisten kanssa toimeen työskennellessäni, mutta en osaa heidän kanssa jutella! Miesten kanssa kyllä osaan jutella ja silloin oon sosiaalisempi. Tää on niin ristiriitaista, en tiedä, mitä olen. Tuntuu, että olen kahta eri tyyppiä; autistista sekä AD(H)D-ihmistä.


      • juujuujajoo
        nuoriaikuinen kirjoitti:

        Oon kyllä tullut tyttöjen/naisten kanssa toimeen työskennellessäni, mutta en osaa heidän kanssa jutella! Miesten kanssa kyllä osaan jutella ja silloin oon sosiaalisempi. Tää on niin ristiriitaista, en tiedä, mitä olen. Tuntuu, että olen kahta eri tyyppiä; autistista sekä AD(H)D-ihmistä.

        ADD on varsin yleinen Aspergerin yhteydessä. Hakeudu niihin neuropsykologisiin testeihin, sillä se ratkeaa :)


      • nuoriaikuinen
        juujuujajoo kirjoitti:

        ADD on varsin yleinen Aspergerin yhteydessä. Hakeudu niihin neuropsykologisiin testeihin, sillä se ratkeaa :)

        Mmmmm... Itselläni on taipumusta hakea stimulaatiota asioista (seksi, pelit) ja oonhan mä seksuaalisesti aktiivinen. Itsekritiikkiä harrastan paljonkin, sekin lienee syy koulumenestykseen. En vain kerta kaikkiaan luota omiin kykyihini. Muistan olleeni ala-asteella välillä levoton ja hermostunut, tunsin itseni rasittavaksi. Tämähän taitaa olla tyypillistä AD(H)D-ihmisillä. En toisaalta ihmettele, jos tietämättä "sairastaisin" AD(H)D:ta, sillä onhan sitä löytyypi muutamalta sukulaiselta.


      • Nuoriaikuinen
        nuoriaikuinen kirjoitti:

        Mmmmm... Itselläni on taipumusta hakea stimulaatiota asioista (seksi, pelit) ja oonhan mä seksuaalisesti aktiivinen. Itsekritiikkiä harrastan paljonkin, sekin lienee syy koulumenestykseen. En vain kerta kaikkiaan luota omiin kykyihini. Muistan olleeni ala-asteella välillä levoton ja hermostunut, tunsin itseni rasittavaksi. Tämähän taitaa olla tyypillistä AD(H)D-ihmisillä. En toisaalta ihmettele, jos tietämättä "sairastaisin" AD(H)D:ta, sillä onhan sitä löytyypi muutamalta sukulaiselta.

        Mulla myös mieli(ala) vaihtelee. Jos tutustun johonkin ihmiseen ja suunnitellaan tapaamista, niin sitten oonkin nopeesti sitä mieltä, etten halua tavatakaan. Tuntuu, etten uskalla, koska pelkään, etten osaa jutella asioista kuin asioista. Pelkään sen olevan este kaveruuteen.


    • F84.5

      Siis...tämä on autismipalsta, eikä autismin kirjon "häiriöihin" kuulu ADD, kuten ei myöskään addiktiot peleihin tai seksiin.

      • Olen klassinen aspergermies. Sanon itseäni suorastaan addiktiopersoonana. Jään koukkuun lähes kaikkeen.

        Luonnollisesti sain kylähullun leiman. Tein vastasiirron; kirjoitin aspergistani nimelläni paikkakunnan sanomalehdessä.
        Sain hyvää palautetta tästä.
        Totesin että se "nikki" joka kelakortissani on vain "nimimerkki". Todellinen, biologinen olio sisälläni on ihan eri asia.


      • Ispergeranfo

        Tuo on jumittumista, joka on eri asia kuin addiktio. Olisiko mahdollista, ettet olekaan Asperger, vaan sinulla olisi vain piirteitä Aspergerin syndroomasta?


    • lekurisi

      Olet aito immeinen

    • assiperäpassi

      Ei jatkoon.
      Seuraava.

    • Aspergerinfo

      Muistan lähes kaiken lapsuusajoiltani täysin selkeästi, valokuvanomaisesti kaikki tapahtumat myös ennen kolmea ikävuotta, jotka koskettivat suuntaan tai toiseen. Ihmiset eivät usko, että voisin muistaa asioita noin kaukaa ajassa taaksepäin mentäessä. 2-vuotiaana koettuani tulleeni kohdelluksi väärin, lopetin puhumisen joksikin aikaa kokonaan, koska ympärilläni olevat ihmiset eivät osanneet ymmärtää, mistä oli kyse. Tein sen tietoisesti. Tuntui niin turhalta puhua mitään, koska tiesin, ettei minun otettaisi todesta eikä tunteitani ymmärrettäisi. Sen olin oppinut aiemmista kokemuksistani.

    • eieieieiei

      Assit eivät ole mitään normipoikia. Poikamainen tyttö ei tee tytöstä aspergeria alkuunkaan.
      Asperger-henkilö elelee melko sukupuolettomasti identifioituen. Toki poikien harrastuksia saattaa esiintyä, mutta poikaporukassa hengaaminen olisi vähintäänkin outoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe