Totuus syövästä?

JonesHenry

Totuus syövästä?

Oletko ikinä ihmetellyt sitä, että miksi lääketeollisuus ei ole onnistunut kehittämään toimivaa syöpähoitoa? Vielä tänä päivänä syöpään kuolee noin 50% potilaista. Se on valtavan paljon! Syövän parantaminen ja sen kehittymisen ymmärtäminen ovat jossain määrin hyvin samalla tasolla, kuin 1900-luvun alkupuolella. Toki kehitystä on tapahtunut, mutta hoitotulokset ovat edelleen varsin heikkoja. 100-vuotta sitten emme voineet edes haaveilla äänennopeudella lentävistä suihkukoneista tai internetin kaltaisesta tietoverkosta, mutta nykyään ne ovat arkipäivää. Sitä vastoin syöpähoito tuntuu polkevan pahasti paikallaan. Tilanne on käytännössä verrattavissa siihen, että käyttäisimme kännyköiden ja internetin sijasta edelleen lennätintä. Eikö tästä kaikesta tule väistämättä sellainen olo, että joku taho vedättää meitä pahasti?

Vielä 1900-luvun alkupuolella kansanparantajat olivat kenelle tahansa varteenotettava vaihtoehto, kun apua haettiin syöpään tai johonkin muuhun sairauteen. Pikku hiljaa lääkärit kuitenkin sulkivat nämä kansanparantajat pois joukostaan muuttamalla toimilupaehtoja. Pian oltiin siinä tilanteessa, että vain lääkäriliiton hyväksymä henkilö saattoi toimia lääkärinä ja näin lääkäriliitto hallitsi lähes kaikkea terveydenhuoltoa. Samaan aikaan aloitettiin laajamittainen kampanjointi, joissa kansanparantajat leimattiin puoskareiksi ja huuhaa-ukoiksi. Toimivat hoitokeinot olivatkin yhtäkkiä humpuukia ja ”tehokasta hoitoa” sai vain virallisilta lääkäreiltä.

Nämä toimenpiteet mahdollistivat nykyaikaisen sairausteollisuuden, jolla on monta nimeä. Joku kutsuu sitä terveydenhuolloksi ja joku toinen ymmärtää sen lääkeyhtiöiden leikkikenttänä. Oli nimi sitten mikä tahansa, niin toimintatapa on varsin selkeä. Jättimäiset lääkeyhtiöt rupeavat kosiskelemaan jo ensimmäisen vuoden lääkäriopiskelijoita, josta alkaa pitkä ja hedelmällinen yhteistyö. Lääkeyhtiöt suoltavat markkinoille uusia lääkkeitä, joita lääkärit määräävät avuttomille potilailleen. Toimintaa valvovat FDA:n kaltaiset laitokset, jotka ovat melko täydellisesti lääkeyhtiöiden talutushihnassa. Jos lääketeollisuus tarvitsee sopivia tutkimustuloksia, niin ne järjestyvät helposti rahalla.

Ja ei! Lääkäreitä ei voi oikein syyllistää. Lähes poikkeuksetta lääkärit ovat vain pelinappuloita, jotka eivät välttämättä edes ymmärrä kokonaiskuvaa. Tunnen muutaman lääkärin ja he ovat kaikin puolin huipputyyppejä, jotka antavat työssään joka päivä aidosti kaikkensa. Lääkärin mahdollisuudet kikkailuun on kovin rajalliset. Toimintatavat sanellaan ylhäältä ja jos niitä ei noudata, voi lääkärilupa lähteä varsin nopeasti. Lääkärikoulutus perustuu toimivaan aivopesuun, jonka hyvin keskeisenä päämääränä on oppia kirjoittamaan reseptejä, eikä niinkään parantamaan sairaita. Todella harva lääkäri ymmärtää esimerkiksi ravitsemuksesta yhtään mitään. Ei tarvitse mennä kuin lukemaan jotain foodit.fi foorumia, josta löytyy enemmän ravitsemustietoutta kuin Suomen 20 000:lta lääkäriltä yhteensä.

Syövästä puhuttaessa täytyy muistaa, että syöpä on yleissana hyvin erilaisille taudeille. Tästä johtuen on täysin mahdotonta kehittää mitään yksittäistä täsmälääkettä, jolla voisi kukistaa kaikki syövät. Koko virallistetun lääketieteen valtakauden aikana ihmisillä on ollut käytössä oikeastaan vain kolme erilaista hoitomuotoa syöpään: leikkaus, kemoterapia (solunsalpaajahoidot) ja sädehoito. Näistä hoitomuodoista leikkaus on kaikista toimivin, mutta sitä voidaan käyttää valitettavan harvoin. Kemoterapia ja sädehoito ovat sitä vastoin varsin kyseenalaisia toimenpiteitä jo sen vuoksi, että ne voivat olla karsinogeenisia. Lisäksi esimerkiksi kemoterapian hoitovaste on melko heikko. Scientific Americassa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että vain 5% kemoterapiaa saaneista syöpäpotilaista hyötyy hoidosta.

60

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hunksjani

      "Vielä 1900-luvun alkupuolella kansanparantajat olivat kenelle tahansa varteenotettava vaihtoehto, kun apua haettiin syöpään tai johonkin muuhun sairauteen."

      Eivät olleet. Mainostamasi hoitajat eivät onnistuneet vaikuttamaan syövän hoitoon millään tavalla. Eivätkä nykyäänkään.

      • itsellä.reuma

        Tiedän läheisen sukulaiseni kuolleen liian kuumalla valmistettuihin pannuruokiin.
        Hänen vaimonsa tunsi sähköliedestä vai suurimman 6 vaihteen. Silloin ei tiedetty että voimakkaasti ruskistettu ruoka altistaa syövälle.
        Mies kuoli leikkauspöydälle imusuonisyöpään, joka havaittiin liian myöhään.
        Toista syöpätapausta epäillään liian yksipuolisesta ravinnosta johtuvaksi. Mies asui hyvin kalaisan muikkujärven rannalla.
        He söivät muikkua lähes joka päivä.
        Toisaalta kalaruokaa pidetään terveellisenä.


      • Lohensyöjä

        Joo, olen kuullut, että muikun syönti edistää reumaa, jos siis syö tosi paljon.
        Olen myös kuullut, että suuri muikun syöntimäärä aiheuttaa monia muitakin sairauksia ja altistuksia.


      • Heheheheee

        Hehehheheee!
        Kaikenlaist loruiluu!


    • luomuhoidotkunniaan

      Todella hienoa Jones Henry, että kerrot totuuden syöpähoidoista!
      Oletko itsekin lääkäri, kun noin hyvin tiedät, etteivät lääkärit osaa syöpää hoitaa ollenkaan?
      Todella masentavat tulokset syöpähoidoissa!
      Puolet potilaista kuolee syöpähoitoihin ja toinen puoli potilaista kuolee syöpään, joten kuolleisuus on noin 99%, vain se onnekasprosentti, joka on hakeutunut luontaishoitoihin, niin selviää syövistä lähes pelkällä säikähdyksellä.
      Eläköön siis luonnonmukaiset syöpähoidot!
      Toivotaan nyt, että ihmiset osaisivat paremmin hakeutua luonnonmukaisiin syöpähoitoihin, että paranisivat täysin ja vielä hyvin edullisin kustannuksin, niin potilaan kuin yhteiskunnankin kannalta.

      ON TODELLA SYYTÄ JÄTTÄÄ THL:N MYRKKYHOIDOT VAIN LÄÄKÄREILLE JA THL:N HENKILÖKUNNALLE ELI NIILLE, JOTKA HALUAVAT MYRKYTTÄÄ ITSENSÄ HENGILTÄ JA VIELÄ MAKSAA SIITÄ TUNTUVAN KORVAUKSEN.

      • hoit_su

        Tuo Hunks-poikahan tuhlasi rahansa luontaishoitoihin ja viime hetkellä tuli järkiinsä ja meni leikkaukseen. Että sellaista hömppähoitoa teillä. Nuorta kuolemanpelkoista poikaa oli helppo jymäyttää.


      • EnHaluaAvannepussia

        Lainasin kommentin sinulle kun satuin lukemaan:
        "sinunvalintasi
        25.7.2015 14:54
        UUSI
        Hunks-Jani siis sekosi aivan täysin tai hänet hypnotisoitiin ja ylipuhuttiin lääkäreiden taholta leikkaukseen! Hyvin outoo manipulointia!

        Nyt sitten LEIKKAUS JA AVANNEPUSSI LOPPUIÄKSI,

        Hyi hemmetti!

        HALUAISITKO SINÄ ELÄÄ LOPPUELÄMÄSI AVANNEPUSSIN KANSSA ELI KANTAA ULOSTEITA SYLISSÄSI KOKOAJAN.???

        No en minä ainakaan, koska luonnollisia parannuskeinoja on syöpään olemassa!

        LUONNOLLISEN PARANNUSMETODIN AVULLA SELVIÄÄ SYÖVÄSTÄ TERVEENÄ ILMAN MITÄÄN LOPPUIÄN AVANNEPUSSIA!

        VÄÄRÄ HOITOVALINTA JOHTAA TÄLLAISIIN INVALIDISOIVIIN AVANNEPUSSEIHIN JNE,

        On sinun valintasi, että haluatko terveelliseen hoidon vai invalidisoivan ja lisätauteja aiheuttavan myrkkyhoidon."

        Sinä "hoitsu" olet ilmeisesti valmistautunut ottamaan avannepussin!


      • paskat-syliin-hoito
        hoit_su kirjoitti:

        Tuo Hunks-poikahan tuhlasi rahansa luontaishoitoihin ja viime hetkellä tuli järkiinsä ja meni leikkaukseen. Että sellaista hömppähoitoa teillä. Nuorta kuolemanpelkoista poikaa oli helppo jymäyttää.

        Viime hetkillä lääkärit saivat jymäytettyä nuorta kuolemanpelkoista poikaa ja tekivät hänelle AVANTEEN, JOSTA TÄMÄ NUORIMIES SAA KÄRSIÄ KOKO LOPPUIKÄNSÄ.
        TOSI HÄRSKIÄ VEDÄTYSTÄ
        NYT ON POJALLA PASKAT SYLISSÄ AAMUSTA ILTAAN.


    • delta

      Ei näiden tietojen hankkimiseen tarvita lääkärikoulutusta, sisälukutaito ja luetun ymmärtäminen riittää.
      Tämä kaikki ja paljon muuta tietoa lääketeollisuudesta ja lääkkeiden hyväksymis käytännöistä voi lukea kirjasta Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus /Peter C. Götzsche, joka on ihan oikeasti lääkäri, tarkemmin kliinisten tutkimusten suunnittelun ja analyysin professori Kööpenhaminan yliopistossa.

      • ypsilonn

        Eipä nää "hoitsut" viitsi näitä lukee, kun ovat "uskovaisia"!


      • lukutaitokunniaan

        Jos olisit itse lukenut kyseisen kirjan, olisit saattanut tajuta, että Götzsche ei varsinaisesti ole uskomuslääkinnän puolestapuhuja vaan näyttöön perustuvan terveydenhoidon kannalla.

        Eli homeopaatit, energiakanavat ja vastaavat veivaajat tulisi pian saada pois ihmisten kimpusta.


      • Tosihuonotulos
        lukutaitokunniaan kirjoitti:

        Jos olisit itse lukenut kyseisen kirjan, olisit saattanut tajuta, että Götzsche ei varsinaisesti ole uskomuslääkinnän puolestapuhuja vaan näyttöön perustuvan terveydenhoidon kannalla.

        Eli homeopaatit, energiakanavat ja vastaavat veivaajat tulisi pian saada pois ihmisten kimpusta.

        Ja näyttö oli tosi kova: " Scientific Americassa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että vain 5% kemoterapiaa saaneista syöpäpotilaista hyötyy hoidosta."
        Ei edes sitä BMJ:n lupaamaa 13 %!


      • raharatkaisee

        Huuhaata puolustelevat mielenterveyskuntoutujat ja heitä riistävät puoskarit ovat vaatineet, että yhteiskunnan tulisi maksaa teholtaan nollan prosentin arvoisia uskomuspalveluja.


      • Maksaja-

        Veronmaksajien tulisi kustantaa hörhöjen homeopatialeikit ja muut hölmöilyt.


      • Lääketehtaan-osakas
        raharatkaisee kirjoitti:

        Huuhaata puolustelevat mielenterveyskuntoutujat ja heitä riistävät puoskarit ovat vaatineet, että yhteiskunnan tulisi maksaa teholtaan nollan prosentin arvoisia uskomuspalveluja.

        Nin se raha ratkaisee! Kalliit kemoterapiahoidot ja tulos:
        "Ja näyttö oli tosi kova: " Scientific Americassa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että vain 5% kemoterapiaa saaneista syöpäpotilaista hyötyy hoidosta."


      • Olet-maksaja
        Maksaja- kirjoitti:

        Veronmaksajien tulisi kustantaa hörhöjen homeopatialeikit ja muut hölmöilyt.

        Sinä maksat myös tämän huonon hoidon tuloksen:
        "Ja näyttö oli tosi kova: " Scientific Americassa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että vain 5% kemoterapiaa saaneista syöpäpotilaista hyötyy hoidosta."


    • sala-liitto

      "Scientific Americassa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että..."

      Tuorein lähteesi, jota tietenkään et ole itse lukenut, on kehnotasoinen mielipidekirjoitus. Ei tältä, ei edelliseltä, eikä sitä edeltävältäkään vuosikymmeneltä. Onko nyt niin, että olet aiheesta niin pihalla, että et edes tajua itse oman asiantuntemattomuutesi ja arvostelukyvyttömyytesi tasoa?

      • kerromeille

        Mihin salaliitto lahkoon kuulut?


    • kylmätotuus

      JonesHenry tapaamme jälleen samoissa merkeissä kuin aloituksessasi Terveys/Sairaudet/Syöpä/Totuus syövästä. Aloituksesi teit 21.7.2015 kl.13:44.
      Kovin ahkerasti tunnut olevan liikkeellä "totuuttasi" julistamassa.

      Esitin sinulle muutaman kysymyksen vaihtoehtohoidoista ja niiden tehosta, muttet vastannut.Olisikohan minulla nyt parempi tuuri?!
      Kipaisehan lukaisemassa kysymykseni ja vastaa, jos sinulla nyt olisi jotain näyttöä väitteidesi tueksi!

      En uskonut natriumbikarbonaatin l. ruokasoodan kaikkivoipaan mahtiin, enkä usko vieläkään.
      Samoin kyseenalaistin väitteesi, että vain 5% syöpäpotilaista hyötyy kemoterapiahoidoista.
      Tarkennan vielä lasten akuutin lymfoplastileukemian hoitotulosta.Pysyvästi parantuu n.90% sairastuneista.

      Vaikka pitäisitkin minua Saatanan "käsikassarana", niin faktaa minä sinulta vaan penään, en enempää enkä vähempää.

      • sielläsevastauson

        Lue Peter C. Götschen kirja:
        TAPPAVAT LÄÄKKEET JA JÄRJESTÄYTYNYT RIKOLLISUUS


      • JHJHJH

        P.S. Pysyn kommenttieni takana, koska kirjoittamassani artikkelissa on todellinen kylmä totuus aivankuin Götschen kirjassakin.
        Sinä , aivoinvaliidi, tarjoilet kansalaisille muunnettua ja lämmintä totuutta, joka sinun mielestä on kylmää!
        Mutta eihän sinulta, täydelliseltä skeptikkoidiootilta, mitään muuta voi odottaa kuin muunneltua totuutta ja valheita valheiden perään.


      • kylmätotuus
        JHJHJH kirjoitti:

        P.S. Pysyn kommenttieni takana, koska kirjoittamassani artikkelissa on todellinen kylmä totuus aivankuin Götschen kirjassakin.
        Sinä , aivoinvaliidi, tarjoilet kansalaisille muunnettua ja lämmintä totuutta, joka sinun mielestä on kylmää!
        Mutta eihän sinulta, täydelliseltä skeptikkoidiootilta, mitään muuta voi odottaa kuin muunneltua totuutta ja valheita valheiden perään.

        Jo kirjoitustyylisi paljastaa, ettet itsekään ole mikään järjenjättiläinen.
        Onkohan aivopesu ruokasoodalla tuhonnut kennostosi kokonaan. Siltä näyttää. Olikohan loppulinkous viimeinen niitti, mene ja tiedä.
        Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Et ainakaan sairastu aivosyöpään!

        Hyvää kesäyötä sinulle!


      • simssalabim
        kylmätotuus kirjoitti:

        Jo kirjoitustyylisi paljastaa, ettet itsekään ole mikään järjenjättiläinen.
        Onkohan aivopesu ruokasoodalla tuhonnut kennostosi kokonaan. Siltä näyttää. Olikohan loppulinkous viimeinen niitti, mene ja tiedä.
        Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Et ainakaan sairastu aivosyöpään!

        Hyvää kesäyötä sinulle!

        Olet näköjään sitä mieltä, että sinut pitäisi lingota pesukoneessa ja ruokasoodaliuoksessa.
        Toivotaan, että toiveesi toteutuuy,


      • kylmätotuus
        simssalabim kirjoitti:

        Olet näköjään sitä mieltä, että sinut pitäisi lingota pesukoneessa ja ruokasoodaliuoksessa.
        Toivotaan, että toiveesi toteutuuy,

        Opettele ymmärtämään oikein lukemasi teksti!

        Hyvää kesäyötä sinullekin!


      • nukuyösi
        kylmätotuus kirjoitti:

        Opettele ymmärtämään oikein lukemasi teksti!

        Hyvää kesäyötä sinullekin!

        Ahaa, yökyöpeli iski jälleen!
        Nukkuisit sinäkin yösi kunnolla, niin tekstisi olisivat varmasti paljon tervejärkisempiä ja kenties jopa vähän älykkäämpiäkin.


      • kylmätotuus
        nukuyösi kirjoitti:

        Ahaa, yökyöpeli iski jälleen!
        Nukkuisit sinäkin yösi kunnolla, niin tekstisi olisivat varmasti paljon tervejärkisempiä ja kenties jopa vähän älykkäämpiäkin.

        Nimim. "nukuyösi", älä huolta kanna minun kirjoitusajoistani!.
        Minulla on oikeus kirjoittaa milloin parhaaksi katson.

        Kirjoitukseni ovat tervejärkisiä ,erittäin älykkäitä ja loppuun asti harkittuja.

        Pyri samaan, jos rahkeesi riittävät!?

        Nuku sinä hyvin yösi, ehkäpä se lisää kennostosi toimintaa ja pääset minun tasolleni joskus.


      • tekstisihaisee
        kylmätotuus kirjoitti:

        Nimim. "nukuyösi", älä huolta kanna minun kirjoitusajoistani!.
        Minulla on oikeus kirjoittaa milloin parhaaksi katson.

        Kirjoitukseni ovat tervejärkisiä ,erittäin älykkäitä ja loppuun asti harkittuja.

        Pyri samaan, jos rahkeesi riittävät!?

        Nuku sinä hyvin yösi, ehkäpä se lisää kennostosi toimintaa ja pääset minun tasolleni joskus.

        Peelle haisevat kommenttisi kun kehut itseäsi.
        Eihän sinua tietysti ole koskaan kukaan kehunut, joten joudut sen tekemääm ihan itse.
        Mutta vsin tyhmät kehuvat itseään.
        Jos tietää, taitaa ja osaa ,niin tarvitse kehua itseään, vaan sen tekevät muut ihmiset.


    • Halpaa
      • katsokuvat

        Ja tämän aiheeseen liittymättömän linkin tarkoitus oli houkutella ihmisiä hamppuharrastajien sivuille. Mitähän jos ensi kerralla yrittäisit saada pointtisi kirjoitettua suoraan viestiin.


      • ksmssm

        Miksi palstoilla päivystävät trollit eivät koskaan todista, että vaihtoehtohoidot eivät tehoa?

        McAllister SD1, Soroceanu L, Desprez PY. The Antitumor Activity of Plant-Derived Non-Psychoactive Cannabinoids. J Neuroimmune Pharmacol. 2015 Jun;10(2):255-67. doi: 10.1007/s11481-015-9608-y. Epub 2015 Apr 28.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25916739

        Orellana-Serradell O1, Poblete CE1, Sanchez C1, Castellón EA1, Gallegos I2, Huidobro C3, Llanos MN4, Contreras HR1. Proapoptotic effect of endocannabinoids in prostate cancer cells. Oncol Rep. 2015 Apr;33(4):1599-608. doi: 10.3892/or.2015.3746. Epub 2015 Jan 21.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25606819

        McKallip RJ1, Jia W, Schlomer J, Warren JW, Nagarkatti PS, Nagarkatti M.
        Cannabidiol-induced apoptosis in human leukemia cells: A novel role of cannabidiol in the regulation of p22phox and Nox4 expression.
        Mol Pharmacol. 2006 Sep;70(3):897-908. Epub 2006 Jun 5.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16754784

        Blázquez C1, Carracedo A, Barrado L, Real PJ, Fernández-Luna JL, Velasco G, Malumbres M, Guzmán M. Cannabinoid receptors as novel targets for the treatment of melanoma. FASEB J. 2006 Dec;20(14):2633-5. Epub 2006 Oct 25.
        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17065222

        http://www.medicalnewstoday.com/articles/279571.php


      • Aiheseenliittymätön
        katsokuvat kirjoitti:

        Ja tämän aiheeseen liittymättömän linkin tarkoitus oli houkutella ihmisiä hamppuharrastajien sivuille. Mitähän jos ensi kerralla yrittäisit saada pointtisi kirjoitettua suoraan viestiin.

        Miksi linkki on aiheeseen liittymätön?

        Etkö havainnut pointtia? Linkissä kerrottiin lääkinnällisimmästä kasvista ihmiskunnan historiassa, mutta sinulla tuo meni tietenkin ohi!


      • kielinero10
        Aiheseenliittymätön kirjoitti:

        Miksi linkki on aiheeseen liittymätön?

        Etkö havainnut pointtia? Linkissä kerrottiin lääkinnällisimmästä kasvista ihmiskunnan historiassa, mutta sinulla tuo meni tietenkin ohi!

        Katsos, kun tänne kirjoittelee tuollaisia apukoulun käyneitä typereryksiä, jotka evät osaa sanaakaan englantia, niin puolustautuvat sitten sanomalla: Ettei liity aiheeseen!
        Ja tällä tavoin välttyvät tunnustamasta, että on vain apukoulu, eikä mitään ymmärrystä esim. englannin kielestä, muista kielistä puhumattakaan.


      • namnamnam
        katsokuvat kirjoitti:

        Ja tämän aiheeseen liittymättömän linkin tarkoitus oli houkutella ihmisiä hamppuharrastajien sivuille. Mitähän jos ensi kerralla yrittäisit saada pointtisi kirjoitettua suoraan viestiin.

        Hamppu on niin hyvää!


    • Arvelen että syöpäsairauksien hoidoissa vielä edistytään ajan kanssa. Nuo solutason sairaudet ovat kallishintaisia ja ongelmallisia tutkia.
      On niitä muitakin tauteja, joihin ei ole oikein tolkun paranemiskeinoa. Syöpäsairaudet kuitenkin ylivoimaisesti, määrällisesti runsaimpia.

      Kuinka ollakaan, mediat kertovat kahdenkin syövän selättäneistä ihmisistä. Kuulemma pitää olla hyvin vahva elämänhalu.
      Veljeni kuoli 68 v. imusuonisyöpään. Se oli levinnyt jo niin paljon että hallelujaat vaan päälle.

      • EtteköTienneet

        Hallelujaa ei auta!
        Miksette käyttäneet luontaishoitoja?


      • EtteköTienneet kirjoitti:

        Hallelujaa ei auta!
        Miksette käyttäneet luontaishoitoja?

        Veljeni halusi pitää etäisyyttä minun aikuistuttuaan. Ei oltu enää oikein "väleissä". Tuo leikkausalikin sijaitsee Adelaidessa, kengurujen maassa.


      • pussirotta
        capt.cöpenick kirjoitti:

        Veljeni halusi pitää etäisyyttä minun aikuistuttuaan. Ei oltu enää oikein "väleissä". Tuo leikkausalikin sijaitsee Adelaidessa, kengurujen maassa.

        Niin, eihän kengurut osaa leikata, vaan tulee pahoja virheitä, jotka tappaa.


      • pussirotta kirjoitti:

        Niin, eihän kengurut osaa leikata, vaan tulee pahoja virheitä, jotka tappaa.

        Onhan kreationilassakin lampaita. Ne sanoo kyllä kelkkeästi bäää, mutta ei kai heitä leikkaussaliin töihin päästetä. Typerämpi oot kuin lampaat.


    • kylmätotuus

      Tälle sivulle sopii seuraavan linkin sisältö vallan mainiosti.
      https://www.youtube.com/watch?v=-S_7FvXB5h8

      • kjhgfdöä

        Sopii oikein hyvin sinuun, sillä sinä et todellakaan osaa ajatella!
        Mene takaisin apukouluun!


      • kylmätotuus
        kjhgfdöä kirjoitti:

        Sopii oikein hyvin sinuun, sillä sinä et todellakaan osaa ajatella!
        Mene takaisin apukouluun!

        Olisiko sinulla tiedossasi joku apukoulu, johon voisin hakea?
        Jos on niin ilmoittaisitko minulle?
        Minusta olisi niin kivaa istua apukoulun apupenkillä, kun olisit seuranani!
        Lähetäthän heti viestin, jos löydät sopivan opinahjon?


      • hakeudu-sinne

        Skeptikkojen valtakunnallinen apukoulu on Helsingissä ja siellä opiskelee noin parituhatta skeptikkolasta, jotka eivät ole pärjänneet normaalikouluissa.


    • ghgfdjgfhkgh

      Laittaisitko ihan kunnolliset lähdeviitteet, kiitos. Sikäli olen samoilla linjoilla, että yhä useamman pitäisi tehdä päätös kieltäytyä hoidoista. Se toisi säästöjä kunnille. Kaikkea ei tarvitse hoitaa, johonkin ihmisen on kuoltava. Meille opetettiin koulussa, että ennen ihmiset kuolivat sydänsairauksiin. Kun niitä opittiin hoitamaan, yleistyivät syövät kuolinsyynä. Kun syöpähoidot kehittyivät, yleistyi dementia toimintakyvyn viejänä.

      Eli ihan kaikkea et ole ottanut huomioon. 1900-luvun alussa ihmisten elinikäennuste oli lyhempi. Moni kuoli jo imeväisiässä ja nuorena (ja tässä väkisinkin tapahtui geneettistä karsintaa, parhaat porskuttivat eteenpäin). Samoin ravinto ei ollut yhtä raffinoitua. Tosin ravinnosta oli myös monesti puutetta (mikä sekään ei ole yksinomaan huono juttu, kohtuullisuus on hyväksi). Kemikaalikuorma oli pienempi, kun ei ollut lisäaineita, kosmetiikkaa, muovinpehmentimiä, palontorjunta-aineita jne. supermyrkkyjä siinä määrin kuin nykyään. Nämä myrkythän vaikuttavat esim. sukupuolihormoneihin jo sikiövaiheessa ja altistavat lapsen tulevalle syövälle jo ennen syntymää.

      Eli noin yksinkertaistaen sadanvuoden takaiset ja nykyiset syövät ja syöpähoidot eivät ole edes vertailukelpoisia keskenään. Muuttuneita tekijöitä on liikaa.

      Tunnen useammasta syövästä selvinneitä ihmisiä (lääkeitieteellisillä hoidoilla). Tiedän myös luontaishoitoihin turvanneita, jotka myöhemmin hyväksyivät lääketieteelliset hoidot (he kuolivat).

      "Vaihtoehtotekniikka", johon eniten uskon, on myönteinen ajattelu. Ihmistä ei paranneta millään keinoin ilman ihmisen omaa halua parantua. Mikään lääke ei pure ihmiseen, jolla ei ole mitään todellista uskoa (tai edes halua) parantua. Mieti vaikka lausetta "olen syöpäpotilas". Ihmisen identiteettiin kuuluu silloin oleellisilta osin uskomus, että hän on sairas. Samalla hänen identiteettiinsä kuuluu piilouskomus, että syöpä on aina hyvin vaarallinen ja tappava sairaus. Tätä uskomusta ympäristö myös tukee, monet pinnalliset ystävät lähtevät lipettiin sairauden iskiessä. Kun ihminen uskoo olevansa sairas, hän samalla myös sulkee paranemisen mahdollisuuden oman kokemusmaailmansa ulkopuolelle. Monet vakavista sairauksista ja tilanteista selvinneet ovat liene olleet hyvin positiivisia ihmisiä. Me kielteiset yksilöt joudammekin kuolla pois!

      • Syövästäselvinneitä

        > Tunnen useammasta syövästä selvinneitä ihmisiä (lääkeitieteellisillä hoidoilla). Tiedän myös luontaishoitoihin turvanneita, jotka myöhemmin hyväksyivät lääketieteelliset hoidot (he kuolivat)....

        Et siis tunne sellaisia ihmisiä jotka eivät ole selvinneet lääketieteellisillä hoidoilla?
        Onpas tehokasta!
        Moni muu sitävastoin tuntee ja tietää myös tällaisiakin tapauksia. Eivätkä ole edes luontaishoitoihin turvanneita.


      • Mindisbuilder

        Mieli on rakentaja!
        Yhdistettynä terveelliseen raakaravintoon! Esim. Ann Wigmoren raakaravinto.
        Mitä ihminen uskoo, se hänelle tapahtuu!


      • se.paha.melanooma
        Mindisbuilder kirjoitti:

        Mieli on rakentaja!
        Yhdistettynä terveelliseen raakaravintoon! Esim. Ann Wigmoren raakaravinto.
        Mitä ihminen uskoo, se hänelle tapahtuu!

        Tähän minäkin uskon. Raakaravinto on monille terveellistä, toisille kyllä sairastuttavaa. Luulempa että kaikenlaisen kohtuuden ihmiset ehkä säästyvät syövältä.

        Auringossa työskentelykin on terveellistä. Ennen vanhaan ulkotöissä siihen altistuttiin. Isosiskoani hoidettiin ihosyövän takia monia vuosia.
        Vanhuuteen hän kuitenkin kuoli


    • Geneettinen.altistuja

      On olemassa hyvin aggressiivia syöpälajeja. Niiden paranemisennuste on huono. Läheinen tuttu nainen kävi meillä kesäkuussa.
      Hän menehtyi jo 5 kk myöhemmin lokakuussa. En tiennyt mikä syöpälaji oli kyseessä.
      Sitten syöpälöydöksiä, jotka ovat vaan poistuneet elimistöstä ilman hoitoja. Kuin venäläistä rulettia.

      • SYYT

        Mutta kun ei tiedetä syövän SYYTÄ, niin kuinka se voidaan poistaakaan?


      • geneettinen.altistus
        SYYT kirjoitti:

        Mutta kun ei tiedetä syövän SYYTÄ, niin kuinka se voidaan poistaakaan?

        Näin se on tosjaan. Meillä suvun kaikilla naisilla oli syöpälöydöksiä, mutta vain veli menehtyi siihen, naiset elivät s-solujensa kanssa siihen kuolematta.
        Ei ole kun pari vuotta kun kävin terveyskeskuksessa tarkastuttamassa poskiin tulleita tummia läiskiä. Eivät olleet vaarallisia.


      • Roskaruokaa
        SYYT kirjoitti:

        Mutta kun ei tiedetä syövän SYYTÄ, niin kuinka se voidaan poistaakaan?

        Syöpä on elintasosairaus!
        geneettinen altistus!


      • venäläinenruletti

        Ampuks se ittensä?


    • Evaldin.tuttu

      On tapauksia, joissa elämäntilanne on muuttunut niin vaikeaksi, että henkiin jäänyt puoliso on lähes musertunut surun kanssa.
      On saanut syövän siks, että elämänhalu on alentunut niin paljon, että suvussä latenttina piillyt syöpäalttius on aktivoitunut.

      • psykosomaattista

        Se on sitä lääkärien ihannoimaa psykosomaattista tautia!
        Eli vikaa , vikaa, vikaa nupissa eli aivoissa, kun lekurit eivät pysty tekemään oikeaa diagnoosia.


      • en.tiedä.omaa.tilannetta
        psykosomaattista kirjoitti:

        Se on sitä lääkärien ihannoimaa psykosomaattista tautia!
        Eli vikaa , vikaa, vikaa nupissa eli aivoissa, kun lekurit eivät pysty tekemään oikeaa diagnoosia.

        Toki tämä tiedetään maailmalla että vahvalla elämänhalulla syövän voittamisessa on hyvä mahdollisuus paranemiseen.

        Voimia teille kaikille, joilla on todettu elimistössä syöpäsoluja. Niin paljon positiivisuutta elämään kuin vain on mahdollista.


    • ei.koskaan.tiedä

      Syöpä on maailman pelottavin sairaus. Joku sanoo, elintasosairaus. Myös huippu-urheilijat voivat sairastua syöpään.

      Oli kolme veljestä. Yksi tavallinen perheen ísä. Toinen pinko maratoonari, kolmas viinamäen miehiä. Maratoonarin vei aggessiivinen syöpä.

      • ihme.vertailua

        Aivan yksittäistapaus tuo veljesjuttu. Ennemmin siihen juoppoon voisi tulla syöpäkasvain.


      • sohvaperuna10

        Hyvin vanha kansanviisaus:
        Huippu-urheilija ei tervettä päivää koskaan näe!


      • kossulääke

        Siispä voimme todeta, että viinanjuonti ehkäisee syövän synnyn aivan 100% tehokkuudella!
        Siis kossua ja vodkaa syövän ehkäisyyn ja parantamiseen!
        Kossuhan onkin jo vanhastaan suomalainen kansanlääke!


    • kaikkeahoitoa
    • se.äänetön.voittaja

      Syövän uhka leijumassa taustalla. Näkyy saaneen erään valmiiksi uskonnollisen hihhulin aivan vauhkoksi.
      En ole käynyt 5 vuoteen PSA- kokeessa niin että mistäs sitä tietää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1017
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      581
      1008
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      910
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      764
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe