Toimeentulotuki

Soskuonperseestä

Sain puolisoni kanssa toimeentulotukea Kesäkuussa ja nyt Heinäkuussa. Ja aiemminkin olemme saaneet siis. Nyt Heinäkuussa saimme vain noin 150 €, koska olivat kuulemma maksaneet edellisenä kuukautena liikaa. Muita tuloja on, mutta ne meni vuokranmaksuun. Tuo toimeentulotuki jäi siis ruokaan.
Tosi kiva, kun sosku maksaa melkeinpä joka toinen kuukausi liikaa toimeentulotukea ja seuraavana kuukautena sitten paljon vähemmän. Että soskut saavat tehdä virheitä eikä niistä tarvitse vastata mitenkään. Odotas vaan kun asiakas tekee virheen niin sitten on hirmuiset selvittelyt.
Sosiaalitoimi taitaa tehdä tuollaista ihan vain kiusatakseen ihmisiä ja venyttääkseen mahdollisimman pitkään ettei tarvitsisi maksaa toimeentulotukea.

16

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SossullePataan

      Jos sossu maksaa oman virheensä vuoksi liikaa niin sitä ei voi pirukaan periä takaisin LAILLISESTI. Meidän sossu tuollaista yritti vuonna 2011. Kyseessa oli etuuskäsittelijän lukuvirhe jonka oikaisuvaatimismenettelyssä esittelijä kiisti ja valehteli aivan selvästi jonka seurauksena "perslautakunta" hylkäsi oikaisuvaatimuksen mutta "pataan" tuli sossulle hallinto-oikeudessa.

      Toimeentulotuessa on erittäin tiukat määräykset takaisinperinnässä ja täysin eri juttu kun Kelan tuissa jotka voidaan periä takaisin vaikka virkailija olisi tehnyt virheen.

      • Aivan.aivan

        Mutta voidaanko liikaa maksettu osuus huomioida tulona?


      • SossullePataan
        Aivan.aivan kirjoitti:

        Mutta voidaanko liikaa maksettu osuus huomioida tulona?

        Eivät edes yrittäneet toimia noin kierosti vaikka väittivät ettei kyseessä ole takaisinperintä vaan myöhemmn ilmennyt tulo vaikka tiedot tuloista oli ilmoitettu oikein, lukutaito vaan ei riittänyt käsittelijällä. Olisi vaan olleet hiljaa ja kärsineet tappion eikä lähteneet kiistämään laitonta takaisinperintää ja häviämään HaO:ssa mutta ei sossun järki siihen riittänyt. Kun itse vein vastinetta sossun lausuntoon hallinto-oikeuteen niin asikakaspalvelussa ollut siteeri tai mikä lie sanoi että näyttää selvältä asialta, ja päätös tulikin allle 3 kuukaudessa.

        Kyllä liikaa maksetun tuen huomiominen tulona on takaisin perintää vaikka sitä millä nimellä kutsuttaisi. Ei paskakaan muutu leiväksi jos sitä leiväksi kutsutaan, sen sijaan paska on usein entistä leipää eli toisin päin sitä tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla. AAMEN!!


      • EI-VOI
        Aivan.aivan kirjoitti:

        Mutta voidaanko liikaa maksettu osuus huomioida tulona?

        Koska toimeentulotuki ei ole tuloa.


    • 14plus16on30

      Aloittaja ei kerro paljonko perhe saa normaalisti toimeentulotukea eikä sitä mistä tuo "sossun laskuvirhe" on oikein syntynyt. Onko kyse vaikkapa edelliseen päätökseen väärin arvioidusta sovitellusta työmarkkinatuesta joka on maksettu päätöksen tekohetken jälkeen vai kenties siitä että hakijan asumistukeen on tullut vuositarkistus sen jälkeen kun päätös on tehty? Eikä aloittaja myöskään kerro sitä että onko tuo "laskuvirhe" otettu huomioon edellisessä päätöksessä ja kerrottu että "jos saa enemmän tukea kuin mitä on laskelmassa huomioitu niin erotus huomioidaan tulona heinäkuussa tms.".

      Minä saan soviteltua työmarkkinatukea niin sitä joudutaan joka kuukausi korjaamaan sossun laskelmissa. Eipä sitä oikein mitenkään muutenkaan voi tehdä kun se tulee yleensä maksuun vasta joskus kuun 7. päivä ja minun kuukauden toimeentulotukipäätös tehdään aina jo edellisen kuun lopulla niin että saan rahat kuun viimeinen päivä tililleni. Myös asumistuen vuositarkistuksen kanssa on ollut välillä korjauksia kun ilmeisesti ne tulevat usein melko myöhään tietoon ja joskus olen saanut korotuksen tililleni vasta normaalin maksupäivän jälkeen ja se on sitten otettu huomioon seuraavalle kuulle.

      Mutta aika vähän on aloittaja kyllä saanut tukea jos kerta kaikki muut tulot menivät vuokranmaksuun ja tilille jäi kaikista tuista vain 150e jäljelle sen jälkeen. Ilmeisesti aloittaja saa normaalisti jotain 650-700e/kk toimeentulotukea ja nyt vain 150e? Koska kyse on noin suuresta erosta niin kannattaa ehkä soittaa heti maanantaina omalle sosiaalityöntekijälle ja pyytää että voisiko laskelmaa korjata jättämällä edes osan siitä korjaussummasta huomioitta että perheelle jäisi vähän enemmän rahaa ruokaan yms. elämiseen. Ja jos ei voi korjata, niin saisiko siinä tapauksessa vaikka pari ruoka- yms. perustarvike maksusitoumusta että perhe selviää kuun loppuun saakka. Sitten jos ei tämäkään onnistu, niin ei muuta kuin vain perusturvalautakuntaan virallinen oikaisuvaatimus menemään.

      • 0hm0

        Jospa aloittaja lukisi ne laskelmat ensin ajatuksen kanssa.

        Sitäkin on käynyt, että sossu on laskenut saman rahan kahteen kertaan.


      • 6-14

        "Ilmeisesti aloittaja saa normaalisti jotain 650-700e/kk toimeentulotukea ja nyt vain 150e?"

        Mistä nuo lukemat repäisit..


      • Tästähän_sen_voi_p
        6-14 kirjoitti:

        "Ilmeisesti aloittaja saa normaalisti jotain 650-700e/kk toimeentulotukea ja nyt vain 150e?"

        Mistä nuo lukemat repäisit..

        No jos ap kirjoittaa että "Nyt Heinäkuussa saimme vain noin 150 €, koska olivat kuulemma maksaneet edellisenä kuukautena liikaa. Muita tuloja on, mutta ne meni vuokranmaksuun. Tuo toimeentulotuki jäi siis ruokaan." niin tuostahan voidaan päätellä se että perheen kaikki muut tulot ovat menneet vuokraan kokonaisuudesaan ja toimeentulotuki on vain jäänyt jäljelle ruokaan ja muuhun, eli normaali tilanteessa kahdelle ihmiselle jää sossun tuen ja vuokran maksun jälkeen käteen n. 800e yhteensä, mutta nyt vain 150e, joten sossun normaali tuki on siinä tapauksessa n. 650e/kk.


      • aktivkapitaal

        "Epäinhimillisiä" virheitähän niille sattuu.

        mm. ulosmitattu veronpalautuskin voi olla tuloa, jopa kahtena kuukautena peräkkäin..?

        Viittaus asianajajaan ja tutkintapyynnön ilmoittaminen sai maksamaan tuen oikeaoppisesti, takautuvasti, eikä ollut muute sit tuloakaan.

        Esimerkkejä piisais muutaman sivun verran...


      • SossullePataan
        aktivkapitaal kirjoitti:

        "Epäinhimillisiä" virheitähän niille sattuu.

        mm. ulosmitattu veronpalautuskin voi olla tuloa, jopa kahtena kuukautena peräkkäin..?

        Viittaus asianajajaan ja tutkintapyynnön ilmoittaminen sai maksamaan tuen oikeaoppisesti, takautuvasti, eikä ollut muute sit tuloakaan.

        Esimerkkejä piisais muutaman sivun verran...

        Sossu kokeilee "onneaan" usein vielä sellaisiinkin asiakkaisiin joiden tietää varmasti vaativan laillisia oikeuksiaan.

        Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä heidän päässään oikein liikkuu silloin kun pitää valehdella ensin asiakkaalle, sitten "perslautakunnalle" ja vielä oikeusasiamiehellekin vaikka asiakirjat näyttävät totuuden. Sanotaan ettei korppi korpin silmäää noki mutta jossain senkin rajan luulisi kulkevan. Tuskin EOA:kaan tykkää siitä että hänelle valehdellaan.


      • pane

        Hei haloo
        Ei ongelma ole sossun laskentavirheet vaan että ylipäätään kaikenlaisia tukia on olemassa niin, että kenenkään ei enää kannata tehdä töitä. Jos tuen piirissä on, niin kyllä sen verran pitää olla olla laskupäätä, että osa itse tasoittaa ja huomioida ne muutokset.


      • SossullePataan
        pane kirjoitti:

        Hei haloo
        Ei ongelma ole sossun laskentavirheet vaan että ylipäätään kaikenlaisia tukia on olemassa niin, että kenenkään ei enää kannata tehdä töitä. Jos tuen piirissä on, niin kyllä sen verran pitää olla olla laskupäätä, että osa itse tasoittaa ja huomioida ne muutokset.

        Ei noita sossun laskuvirheitä ja muita oikkuja pysty kukaan ennakoimaan. Veronmaksajat maksaa palkan noille sossutantoille ja eikä heillä oikeasti mitään valtaa ole vaan heidän tehtävänsä on toimeenpanna Eduskunnan säätämiä lakeja eikä toimia omien oikkujensa mukaan kuten niin usein tekevät. Yksityisellä sektorilla tulisi heti kenkää jos tuolla tavalla sooloilisivat. Tukia on niin kauan olemassa kunnes Eduskunta muuttaa lakeja, ei vain taida olla Eduskunnassakaan ketää joka ottaisi vastuun niiden poistamisesta.


    • 9-15

      Jos näin käy usein niin miksette nosta aiemmasta toimeentulotuesta pienen summan säästöön sen varalle että seuraava tuki on pienempi?

      Kertomatta sossulle tietenkin ettei tule lisää hankaluuksia.

      Selvästi omassa talouden hallinnassanne on parantamisen varaa kun saatte noin paljon tukea ja rahat eivät millään riitä.

      Menoja vähemmäksi ja lisää ennakointia.

      Millaisilla tuloilla ja menoilla tuet ovat noin isot?

    • pjklkjjlk

      Jos aloittajalle on käynyt useinkin niin että sossu on laskenut tulot väärin ja sitten korjannut asian seuraavalle kuulle, on kyse varmaankin siitä ettei aloittaja ole antanut kaikkia tulotietojaan hakemuksessa vaan ne on korjattu sitten jälkeenpäin kun ovat tiliotteella näkyneet.

      • 167-176

        Asaikkaan syyski sossu aina kaiken selittää, keinoja kaihtamatta ja totuudesta välittämättä. Oletkos sossussa töissä? Missähän tuollaista kieroa ajattelua opetetaan, ei ainakaan pyhäkoulussa.


    • SaunaTonttuUkko

      Kehoitan kaikkia sossun kanssa asioidessaan käyttämään ainoastaan kirjallisia yhteydenottoja. Ne ovat yhtä nopeita kuin hermostuttavat langoilla odottelut.
      Lisäksi ottakaa aina kopiot lähettämistänne anomuksista, kirjeistä ja vastineista.
      Säilyttäkää kaikki Sossun kirjeet visusti.

      Ostakaa mappi- tai kaksi ainoastaan näitä varten. Voitte jopa anoa täydentävää toimeentulotukea arkistointi ja yhteydenottovälineitä varten.
      Siten esim. tietokoneen hankinta- ja käyttömaksut voivat olla korvattavissa.
      Itse anoin ja sain kalustoni uusintaan 60 euroa. Perusteluna yhteydenottotarpeeni viranomaisiin.
      Älkää luovuttako hylkäävästä päätöksestä. Valittakaa.

      Me köyhät olemme yhteisrintamassa raakaa sortovaltaa vastaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1452
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1295
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe