Ei tule asuntomessuja Orimattilaan

Hei_hei_Henna

Jotkut tahot ovat esittäneet että Orimattilaan ( Hennaan) pitäisi saada asuntomessut, mutta poliittisilla päättäjillä ei ole kiinnostusta kyseistä hanketta kohtaan ja hyvä niin. Juttua aiheesta oli 10.heinäkuuta ilmestyneessä " Piturissa"

" Tilanne olisi toinen jos asuntokauppa kävisi ja rakentaminen olisi vilkasta ... " Sanoo Tuula Koivunen

" Kiehtova ajatus, mutta satsaus olisi aika massiivinen ja Orimattilan pitäisi myös hyötyä messuista. Luulen että pystymme käyttämään ne rahat paljon tehokkaammin omalla toiminnallamme" Arvioi valtuustoa johtava Tapio Malmiharju

" Ei kannata tässä tilanteessa .... " Sanoo Kalle Jokinen Hennan kehittämisryhmän johtaja, Kansanedustaja.

" Asuntomessut ovat pohdinnan paikka, mutta kustannukset olisivat isot ja ne vuodet jolloin messut voitaisiin järjestää aika kaukana 2020 luvulla" Sanoo kaupunginjohtaja Osmo Pieski

Kun asuntomessukuume oli Orimattilassa kuumimmillaan vuonna 2013 niin virkamiehistä ja kaupunginhallituksen jäseniistä koostuva jengi kävi heittämässä stooria Suomen asuntomessujen edustajien kanssa.

" He innostuivat silloin siitä että Hennan messut olisivat ensimmäiset joihin pääsisi suoraan junalla esimerkiksi Helsingistä" muistelee Jokisen Kalle

" Ja vieläkin on epäselvää, pysähtyykö juna Hennassa" sanoo Pieski

Taitaa olla niin että alkavat Jokinen ja muutkin jo uskoa ettei juna tule pysähtymään Hennassa, että Hennaa ei aleta rakentamaan kuten oli suunnitelmissa .. Nämä ovat niitä elämän realiteetteja joihin on päättäjienkin taivuttava.

22

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piskifani

      Pieski on ihan oikeessa, jälleen kerran. Muut lupailee hän sanoo mitä tarvii tehdä, ja mikä on viisaampaa tehdä.

    • fanihennaan

      Kannatan asunto messuja heti Orimattilaaan. Jos ei Suomen asuntomessut oy lähde niitä toteuttamaan niin sitten kaupunki yksinään. Rahaa on kyllä kun Pieski tekee joka vuosi hukeita säästöjä kaupungintalouteen.
      Nyt vaan päättäjien pitää olla yltiöpäisen rohkeita ja tekemään kunnon asuntomessut Hennaan. Taatusti onnistuu.

      • pieskifani

        Näin se menee, Pieski tahkoo rahaa kaupungille siitä ei voi kukaan olla eri mieltä. Asuntomessut Hennaan olisi katastrofi ja onneksi on tervejärkinen kaupunginjohtaja meillä.


    • kepuruotuun

      Orimattilassa olisi viakka mitä kun kepu ei olisi joka asiassa sohelaamassa. Hennakin olisi jo kovassa vauhdissa ja rakentaminen toisi työtä ja kulutus kasvaisi ja pikku firmat ja tiili tehdaskin voisi paremmin. Kepun pitää löytää oikea linja pian.

      • Näin_se_vaan_on

        Rakentaminen toisi työtä?
        Kenelle?
        Taitaa Eestinpojat ottaa joka rakennusurakan mitä suomessa on tarjolla.


      • Kepuonoikeassa

        Pitää myös muistaa kenen kärkihanke Henna on ollut. Miljoonia on palanut ja paskat on saatu. Näin toimii kokoomuspuolue. Kas kun eivät ole tehneet vielä Kataisia.


      • memuistamme
        Kepuonoikeassa kirjoitti:

        Pitää myös muistaa kenen kärkihanke Henna on ollut. Miljoonia on palanut ja paskat on saatu. Näin toimii kokoomuspuolue. Kas kun eivät ole tehneet vielä Kataisia.

        Kyllä ne vielä hipsivät kaikessa hiljaisuudessa pois ja toivovat ettei kukaan muista koko henna hanketta, mutta tätä ei pidä ikinä unohtaa, ei ikinä.


      • Kuntapäättäjä
        Kepuonoikeassa kirjoitti:

        Pitää myös muistaa kenen kärkihanke Henna on ollut. Miljoonia on palanut ja paskat on saatu. Näin toimii kokoomuspuolue. Kas kun eivät ole tehneet vielä Kataisia.

        Lopeta jo. Alat kyllästyttää. Joka palstalla äänessä. Ja aina sama maali kohteena.


      • Kunnallispäättäjä
        Kepuonoikeassa kirjoitti:

        Pitää myös muistaa kenen kärkihanke Henna on ollut. Miljoonia on palanut ja paskat on saatu. Näin toimii kokoomuspuolue. Kas kun eivät ole tehneet vielä Kataisia.

        Lopeta jo. Alat kyllästyttää. Joka palstalla mollaamassa kokoomuslaisia. Ei kovin hohdokasta.


    • uustoivo

      Asunto messut pitäisi saada pohjaksi Hennan rakentamiseen. Kannattaisi nyt koittaa sitä eko rakentamista se vetäisi paljon nyt kun joka puolella on home taloja.

    • asuntomessutok

      Voi niitä asuntomessuja yrittää muualle Orimattilaan kuin Hennaan. Vaikkapa Aleksin puiston jälkeen Heinämaan suuntaan ja siellä oleville alueille. Hieno alue on myös kun lähdetään Luhtikylän suuntaan isolle peltoaukealle jossa Porvoonjoki virtaa ja johon Palojoki yhtyy. Orimattila tarvitsee potkua muuten se Lahti kaappaa.

      • tehkääjotain

        Jotain isompaa raksahanketta pitää saada muutten kylä on kontallaan.


      • ideaonjo

        Lisää tonttimaata Virenojan ja Pennalan väliltä, läheltä Lahden tietä. Siihen nousee komea asuntoalue ilman messuja ja antaa leipää kymmeniksi vuosiksi eteen päin sadoille ja kasvattaa Orimattilaa luonnollisesti. Sinne voisi joku Citymarketkin innostua mukaan, kun on asukaspohjaa nyky keskustan kanssa yli 10 tuhatta pläsiä.


    • Vääräonsuunta

      Yrittäkääpä takoa nuo ajatukset päättäjien kalloihin. Ei taida onnistua. Henna on niin vahvasti sinne jumittunut. tuhontiellä ollaan hennojen kera.

      • toiveitaon

        Joo pitää odottaa seuraavia kuntavaaleja. Nyky päättäjät eivät ole enää kartalla.


    • kivajuttujuu

      Järvikunnan koulua rakennetaan nyt Mallusjoen keskustaan. Hyvä Kaupunki! Uskotaan että siellä riittää tenavia seuraaviksi kymmeniksivuosiksi. Eipä siellä muuta enää olekkaan kun se kipsakin pani ovensa kii kun ei ollut kuin hiivan ostajia.

    • leikkimään

      Voisko tulla pien junarata messut ja leikki asema messut? Olisi jo omasta takaa leikkijöitä.

    • reporankax

      Ei tule.

    • ifdckll

      Joo

    • asasasaöaa

      asaslalalala

    • slasaaaa

      mitäs jos tuleekin?

    • kornilov

      Ei tule messuja, ei

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1515
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1074
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      986
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      897
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      832
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      664
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe