Kesälomareissun satoa

Kryssari

Tässä muutamia havaintoja väyliltä kesälomareissulta, joka tänä kesänä vietettiin etelärannikolla valitettavasti alle 2 vk pituisena.

Länteen mennessä kryssittiin lähes koko matkan, eikä muistu mieleen yhtään uhkaavaa lähitilannetta toisen veneen kanssa. Liikennettä toki oli, mutta sääntöjä noudattaen ja pienellä pelisilmällä kohtaamis- ja ohitustilanteista selvittiin mainiosti.

Satamien osalta pisti silmään, että yllättävän usein saapuva vene oli vain osittain valmisteltu laituriin tuloon. Joskus oli vain yksi kiinnitysköysi valmiina, joskus vain yksi tai pari fendaria. Kolahtelujen riski oli ilmeinen, ja näytti niitä tapahtuvankin. Onneksi ei sattunut omalle kohdalle.

Eniten huolestuttavia tilanteita merellä tuli, kun väylä kapeni ja muutoin harvahkon liikenteen aikana juuri kapeikon kohdalla muodostui nopeiden ja usein isojenkin veneiden suma, missä kulki pahimmillaan molempiin suuntiin useita isoja veneitä rinnan tai aivan peräjälkeen. Hitaalla purjeveneellä oli jokseenkin ikävää olla siellä suman keskellä, myös syntyneen jyrkän ristiaallokon takia joka kerran myös aiheutti vahinkojiipin, onneksi kevyellä tuulella. Eikä siellä hitaammilla moottoriveneillä kulkevilla näyttänyt olevan yhtään sen mukavampaa.

Näitä tilanteita sattui mm. Hiittisten Idskärin kapeikossa sekä Hangon läntisen pienveneväylän Hamnskärin kapeikon S-mutkassa, missä näkyvyys on kaiken lisäksi rajoitettu. Olisikohan nopeiden moottoriveneiden kuskeilla mahdollista ajoittaa ohitukset muualle kuin tällaisiin paikkoihin? Turvallisuus ainakin kohentuisi.
Itse ainakin pyrin tekemään ohitukset avoimemmilla vesillä, jotta turvallista tilaa riittäisi muillekin.

Eräs hieman hiuksia nostanut kohtaaminen sattui myös Tvärminnen sisäväylän kapeimmassa viittaportissa, kun vastaan tuleva moottorilla kulkenut purjevene ajoitti kohtaamisen juuri viittojen kohdalle. Tilaa ei jäänyt paljon.

Matkan ehkä töykein tapaus oli kuitenkin Barösundin huoltoasemalaiturissa. Olimme lounastaneet ja siirryimme kauppalaiturilta kohti huoltoasemalaituria septitankkia tyhjentämään, kun epäonneksemme juuri ennen meitä siihen kiinnittyi eräs 43,1-jalkainen purjevene. Tälläista nyt sattuu, mutta hämmästyksemme oli melkoinen, kun tankkauksen/tyhjennyksen jälkeen ko. veneen miehistö vielä kylmän rauhallisesti poistui kahvilaan ja kauppaan, jättäen veneensä blokeeraamaan pääsyn septiasemalle ainakin 10-15 minuutiksi! He olivat varmasti huomanneet, että olimme odottamassa vuoroamme. Teki kyllä mieli kiinnittyä ko. veneen kylkeen ja vetää septityhjennysletku sen kannen yli, mutta jätin sen kuitenkin tekemättä.

Itselleni matkan opetukset, jotka suosittelen myös muille, olivat:

1) Käyttämällä hieman pelisilmää sekä kaasukahvaa (purjeveneessä skuutteja) on helppoa säädellä välimatkat samaan suuntaan kulkeviin veneisiin siten, että vältetään “sumat” kapeikkojen kohdalla. Myös vastaantulevien osalta on ihan viisasta säädellä vauhtia siten, että ei tarvitse kohdata juuri kapeimmissa väleissä. Annankin täydet pisteet sille ison nopean matkaveneen kuskille, joka Porkkalanniemen kapeikossa teki juuri näin. Se valitettavasti jäi yksittäistapaukseksi.

2) Hieman ystävällisyyttä ja toisen huomioimista muutenkin, niin kaikilla on parempi olo! Saimme onneksi myös tällaista kohdallemme, ja silloin onkin helppoa antaa vastavuoroisesti muille ja matkalta jäikin hyvä fiilis.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaasukahva

      Käin on.

    • Katsastusmieskin

      Minullakin on aiheeseen liittyviä havaintoja.

      Hangossa perusvipinää ja helppo nostaa. Myös varattuja. Kuplajuomaa ja pikkupurtavaa oltava veneellä valmiina kaikkina aikoina.

      Marianhaminassa sama homma, tosin astetta vaikeampaa. Mutta onnistuu.

      Tukholmassa ollaan turisteja, ei voi mitään. Pikkuveli on pikkuveli ja herneitä ei pulloon tipu. Vahingon voi aina ottaa takaisin kotivesillä :)...

      Vesillä kulkeminen ollut kaikenkaikkiaan nopeaa ja ongelmatonta, hyvissä ja vaihtelevissa tuulissa. Muutaman kerran tultu styyratuksi, useammin kuitenkin päästy styyraamaan. Mopopojat ajelleet missä sattuu ja ei osunut reitille. Ammattiliikenteelle annettu aina reilusti tilaa, tietty.

      Mukavaa on...

      • Hohhoijaaaa

        Yksi kysymys: olitko mielestäsi julkaisukelpoisessa tilassa, kun kirjoitit viestiäsi yöllä kello 00:47?


      • viisitoista
        Hohhoijaaaa kirjoitti:

        Yksi kysymys: olitko mielestäsi julkaisukelpoisessa tilassa, kun kirjoitit viestiäsi yöllä kello 00:47?

        Olin mitä parhaimmassa iskussa, kiitos kysymästä!


    • Näitkö-monta

      Kartiota?

      • Hankoossajuu

        Hangossa oli monta hyvää peräkartiota. Maistui...


    • 10-14

      Kiinnitti huomiotani tuo näkemyksesi huonosta satamavalmistautumisesta. Fendareiden suhteen on kaksi koulukuntaa, toinen niistä on nimenomaan sitä mieltä, että fendarit laitetaan vasta kiinnittymisen jälkeen. Ajatuksena on, että muuten väliintulevan ja laiturissa jo olevien fendarit voivat takertua hyvinkin hankalin seurauksin.
      Enkä ymmärrä, miksi pitäisi olla enemmän kuin yksi keulaköysi valmiina? Tarttuu se vene silläkin. Sitten on aikaa säätää.

      • Tolppa-apina

        Pari päivää sitten seurasin kun vene tuli Aurajoen vieraspaikalle fendarit kyljellä. Aavistelin tapahtuvan ja pyysin Rouvaa seuraamaan kuinka käy, jos paalupaikalle tulee fendarit alhaalla (hän kuuluu fendarit alas koulukuntaan). Ja niin hän siinä tapahtui, fendari kiilautui paalun ja veneen väliin tikasti, veneen liuku pysähtyi siihen ja alkoi hillitön säpinä.
        Uskoisin nyt Rouvankin suosiolla asettelevan pampulat vasta kun on keula kiinni, jos ollaan paaluun tai veneiden väliin menossa.


      • Tempex

        Meillä Rouva pitää pampuloita niin laiturissa kuin kulussa. Sanoo olevan turvallisempi olo...


    • 8rueofadöfklsfas

      Osan ongelmistasi olisit voinut nähtävästi välttää ajamalla koneella siellä kapeikoissa.

      • ymmärrätkös

        Kuten aloittaja kirjoitti, ongelmat johtuvat nopeuserosta, ei kulkuvoimasta.


    • 431

      Pahoittelut Barösundin septilaiturin rohmuamisesta,, olen sen 431 veneen omistaja. En todellakaan huomannut ketään odottamassa ja perhe halusi jäätelöä. Kaupassa oli den verran jonoa että asiointi ei mennyt vikkelämmin vaikka ostettiin vain jäätelöt. Tapana ei todellakaan ole tehdä tuommoista.

      • 10-14

        Pisteet siitä, että esität anteeksipyynnön. Ja risut siitä, että toimit noin. Jos perhe halusi jäätelöä, niin sitten vene olisi pitänyt siirtää toiseen kiinnityspaikkaan ja vasta sitten jäätelönhakuun. Vaikka ei näkyisi ketään tulossa septille, niin kohta voi olla.


    • saatanteeksi

      No eipä sieltä jäätelöjonosta juuri septille tulijoita huomaa. Septillä asioidaan ja sitten poistutaan laiturista, piste.

      • Verkanissaaamulla

        Tänä aamuna varhain Korppoon Verkanilla oli vähän samantyyppistä toimintaa. Hyvinsyönyt herrasmies naisen kanssa ajoi suomalaisen purkkarinsa (mikälie Beneteau, kyljessä luki isolla "Marks & Spencer") tankkauslaituriin ja tankkasi hitaasti ja huolella, kone käyden koko ajan! Mukava oli siinä aamiaista syödä tyynessä kesäaamussa ja pärinää kuunnella. Sen jälkeen kaveri tankkasi vedet, heitti letkun myttyyn laiturille ja poistui paikalta. Seuraavaksi tankkaamaan tullut ruotsalaispariskunta sammutti heti kiinnityttyään koneen ja asetteli letkut nätisti paikoilleen seuraavaa käyttäjää varten. Sellaista se on, erilaisia venilykulttuureja.


    • jakaikillaonhauskaa

      Kyl meil turkkuses lasketaan Pelmackiin koko lasti

    • Bottenviken

      Tulkaa tänne pohjanlahdelle vaasan yläpuolelle pikkupaikkakuntien satamiin, täällä on tilaa laitureissa ja on palveluita ei tarvi jonottaa. Välimatkat pitempiä.

    • kryssari

      Kiitokset kommenteista ja pisteitä myös 431lle ulostulosta.
      10-14 fendarikommentteihin ihmettelen hieman. Oma kommenttini kumpusi mm. tilanteesta, jossa saapuva isohko vene tuli kyljittäin laituriin vain yksi pikkufendari sinnepäin paikallaan. Se kerjäsi kyllä naarmuja itselleen.
      Takertuminen on itsellä ollut ongelmana lähinnä vain, kun landaa tosi ahtaaseen kahden veneen väliin, mutta silloinhan ainakin itse otan viimeiset metrit ihan hitaasti, jolloin fendareitakin ehtii siirrellä ihan rauhallisesti tarpeen mukaan.
      Jos on hiemankin väljempää, ilmaa on yleensä välissä molemmin puolin, kunnes keula on laiturissa, eikä takertumista tapahdu. Näin meillä taisikin mennä kaikki laturiintulot tällä reissulla.
      Jotenkin vieras ajatus, että ei käyttäisi kaikkia kolhimissuojia ja luottaisi vain vieraiden veneiden suojiin, vaikka omiakin on mukana. Tietenkin paalukiinnitykset tms. erityissysteemit ovat sitten asia erikseen.

    • seppomartti

      Fendarit alhaalla veneiden väliin paitsi:
      -pylväiden väliin
      -erittäin ahtaaseen veneiden väliin edellyttäen, että naapureilla on hyvin fendareita. Tilaa on 2x fendarin leveys enemmän eikä takerru ahtamisesta.
      Sitten varsinainen ajatus. Miksi ihmeessä kaikki kiinnittävät fendarinsa reelinkiin mahdollisimman ylös?. Tolpan vääntymisen todennäköisyys on murto-osa kiinnitettäessä alas esim tolpan juureen. Kääntelen joskus väännettyjä tolppia 180 astetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe