Moraalista taas

Samperistikesää

Kenen edessä ateisti tunnustaa oman syntisyydensä? Jumalaa, Jeesusta ei ole olemassa, vain oma omatunto joka koetaan ainostaan biologisena välineenä ja
evoluution tuloksena.

Tämä käyttöjärjestelmä ei johda järjestelmälliseen elämään, mikä taas tarkoittaa
Jumalan rauhaa. Ihmisen -aito- synnintunto tulee ainoastaan uskon kautta. On rohkeutta vaativaa, että voi esittää koko huonon puolensa Jumalalle ja tämä stabilisoi henkisesti ihmistä kohti parempaa elämää. Aivan kuten pieni lapsi tunnustaa vanhemmilleen pahat tekonsa, se on osa pienen ihmisen kasvua aikuiseksi. Siksi olisi tärkeää että ateistit ymmärtäisivät myös tämän aikuisen puolen "uskovaisuutta". Se on yksi tärkeä osa Jumalan lapseksi kasvamista itselleen ja Jumalalle rehellisellä ihmisellä. Silloin ei puhuta fanaattisesta uskonnollisuudesta
vaan aidosta uskosta Vapahtajaan, joka on armosta syntimme anteeksi antanut, kunhan liitymme mukaan aitoon rakkauden maailmaan. Ateistit voisivat miettiä
asioita siltä pohjalta. Ei Jeesus ollut mikään anarkisti-punkkari, uskonnollinen joka kaivoi helvettikortia esiin, vaan aidosti meni syntisten luokse herättämään Jumalan rakkauden ja sen kautta omantunnon ihmisten sydämiin. Tämä läpivalaisu on kesken ateismissa ja se näkyy ateistien kirjoittelusta riveille ja rivien väleissä.

29

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a----a

      Synti on keinotekoinen vanha massojenhallintakäsite, jolla on merkitystä ainoastaan käsitteeseen uskoville. Minä en ole syntinen.

    • eryioyy

      Eikä uskonto määritä sitä mikä on oikein ja mikä väärin. Kyllä se on omatunto, joka uskovaisille ilmeisesti on tuntematon käsite.

    • atteboi

      Niimpä niin !!
      Voimme rauhassa "temmeltää" pitkin ja poikin, ilman mitään huolta.
      Tämä on yksi varteenotettava seikka, jonka avulla "vieterimme" on löysällä ja pitää meidät poissa hullujenhuoneilta seurastanne.

    • wrtuoihghk

      Eipä se uskonto sen puoleen edes estä uskovaisia tekemästä rikoksia, jos näin olisi ei Suomessakaan tarvittaisi oikeuslaitoksia, eikä vankiloissa, jotka ovat muuten täysin maallisia laitoksia ja ihmisen itsensä perustama ja laatimia. Oikeuslaitoksissa tuomittavista enemmistö on uskovaisia samoin vankiloissa istuvista rikollisista.

      Aihe on lisäksi jo loppuunkaluttu ja uskovainen häviää tämänkin aiheen aina.

      • iukku

        "Aihe on lisäksi jo loppuunkaluttu ja uskovainen häviää tämänkin aiheen aina."

        On aika jännää, että tässäkin on kyse voittamisesta ja häviämisestä. Miksi tällainen vastakkain asettelu? Ateistista perusajatteluako?


      • iukku kirjoitti:

        "Aihe on lisäksi jo loppuunkaluttu ja uskovainen häviää tämänkin aiheen aina."

        On aika jännää, että tässäkin on kyse voittamisesta ja häviämisestä. Miksi tällainen vastakkain asettelu? Ateistista perusajatteluako?

        Kyllä tämä on ihan kristinuskosta kotoisin. Voittajat taivaaseen, häviäjät Helvettiin. Välitiloja ei ole.


    • Trakennus

      Ei kuolleen kannata puhua synnistä. Jos herää kuolleista, herää syntikin.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Jos ateisti raiskaa vaikka lapsen, niin hän joutuu elämään tekonsa kanssa ihan itse (ja toivottavasti saa siitä säädetyn rangaistuksen). Kun lahkosaarnaajaa raiskaa lapsia, niin Jeesus antaa anteeksi ja seurakunta suojelee.

      Minusta ei kovin ylevää moraalia tuollainen rikosvastuun ulkoistaminen.

      • UskonTyhmyys

        Juuri tuossa esimerkissä tiivistyy niin täydellisesti se kristittyjen muka parempi moraali. Eli se täysin ala-arvoinen moraalin irvikuva, jossa omilla teoilla ei ole mitään väliä, eikä niistä tarvitse kantaa mitään vastuuta.

        Siis täydellisen vastuutonta. Eipä ihme että uskovat temmeltävät kuin siat pellossa, kaikenhan saa aina anteeksi.


    • ullukki

      Synti ei kuulu ateistin elämään ollenkaan. Minusta uskovaisetkin saisivat jo lopettaa tuon ällöttävän sanan käytön.

      En ole koskaan käsittänyt uskovien synnissä rypemistä eli eräänlaista itseruoskintaa. Vääriä tekoja ja huonoja valintoja tekevät kyllä kaikki, vaikka kuinka yrittäisi vain parastaan. Laki tuomitsee pahimmat jutut, muiden kanssa on elettävä.

      En ole puhdasverinen ateisti, mutta en myöskään ryömi ristin juurella katumassa syntejäni. En koe sellaista tarpeelliseksi. Synti ei yleensä kuulu sanastooni.

    • Samperistikesää

      Jeesus,"Olen kasvanut Nakin tuoksussa, sillä isäni oli p***"

    • fda

      "Kenen edessä ateisti tunnustaa oman syntisyydensä? Jumalaa, Jeesusta ei ole olemassa, vain oma omatunto joka koetaan ainostaan biologisena välineenä ja evoluution tuloksena."

      Ei se ole ainoastaan biologinen tai evoluution tulos vaan myös järkeen ja hyvään yhteiskuntajärjestykseen perustuva. Toki ihmisen biologia jo sanelee paljon hyvän ihmisen ominaisuuksia.

      "Tämä käyttöjärjestelmä ei johda järjestelmälliseen elämään, mikä taas tarkoittaa
      Jumalan rauhaa. Ihmisen -aito- synnintunto tulee ainoastaan uskon kautta. On rohkeutta vaativaa, että voi esittää koko huonon puolensa Jumalalle ja tämä stabilisoi henkisesti ihmistä kohti parempaa elämää. Aivan kuten pieni lapsi tunnustaa vanhemmilleen pahat tekonsa, se on osa pienen ihmisen kasvua aikuiseksi. Siksi olisi tärkeää että ateistit ymmärtäisivät myös tämän aikuisen puolen "uskovaisuutta". Se on yksi tärkeä osa Jumalan lapseksi kasvamista itselleen ja Jumalalle rehellisellä ihmisellä. Silloin ei puhuta fanaattisesta uskonnollisuudesta vaan aidosta uskosta Vapahtajaan, joka on armosta syntimme anteeksi antanut, kunhan liitymme mukaan aitoon rakkauden maailmaan. "

      Ainoastaan uskonhypnoosissa voi kokea synnin tai ajatella että synti on todellista. Normaalilla ihmisellä toki omatunto soimaa myös, mutta ei kuvitteellisista asioista joista monta kertaa muokattu ja väärennöksiä sislätävä Raamattu käskee.

      "Ateistit voisivat miettiä asioita siltä pohjalta. Ei Jeesus ollut mikään anarkisti-punkkari, uskonnollinen joka kaivoi helvettikortia esiin, vaan aidosti meni syntisten luokse herättämään Jumalan rakkauden ja sen kautta omantunnon ihmisten sydämiin. Tämä läpivalaisu on kesken ateismissa ja se näkyy ateistien kirjoittelusta riveille ja rivien väleissä."

      Paavali sitä vastoin oli vastenmielinen kaveri, joka saneli kristinuskon suunnan sellaiseksi että se rakkaus tulee sieltä esiin vain puolivahingossa. Ilman Paavalia(joka hallusinoi Jeesuksen vainottuaan kristittyjä ja kaappasi koko liikkeen ajatuksillaan) ja Konstantinosta joka halusi uskonnostanne kontrollivälineen ja tekosyyn ryöstää pakanatemppeleitä jne. teidän uskonnossanne olisi saattanut olla se positiivisempi sävy. Mutta sitten kun teildän kanssanne juttelee huomaa, että te olette niitä ensimmäisten kivien heittelijöitä jotka vihaavat erilaisuutta.

    • A.Teisti

      En tiedä, mitä synti on. En ole sellaista tehnyt, ainakaan tietääkseni. Uskovaisten synnissä rypeminen on jotenkin kuvottavaa, ajattelevatko he syntisyyttään aina ja jatkuvasti. joten ei ole ihme uskovaisten ankeus...
      Ateisti tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa ihmisyyden edessä.

      • UrbanLegends

        Tuntuvat pääsääntöisesti ajattelevan muiden syntisyyttä jatkuvasti. Omaa katumusta ei monelta kuule, mutta usein kuulee, miten jonkun muun pitäisi katua ja miten joku muu on ihan väärässä uskossa ja ihan vääränlainen. Ilmeisesti nykyuskovan Jeesus on niin käskenyt.


      • Trakennus

        Et voi tietääkään, ennen kuin Jumalan Henki herättää. Ihminen, ilman Jumalaa on kuollut ja siksi ei voi käsittää mitä synti tarkoittaa. "Herättänyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne", toteaa Paavali.

        Jumalan mielen mukaista murhetta ei voi ihminen kokeakaan ilman että Jumala sen hänessä vaikuttaisi.

        Näissä keskusteluissa käy se todellisuus ilmi, että järki ei voi käsittää sitä, mikä on Hengen.

        Täällä on älykkäitä ihmisiä, mutta hengellisesti täysin sokeita.

        "Ateisti tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa ihmisyyden edessä."
        Väärin, jokainen itsetunnoltaan normaali ihminen tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa, säilyttääkseen ihmisyytensä sekä itsensä että kanssaihmisten kunnioituksen. Mitä ihmeen lisää uskomattomuus Jumalaan toisi?


      • A.Teisti
        Trakennus kirjoitti:

        Et voi tietääkään, ennen kuin Jumalan Henki herättää. Ihminen, ilman Jumalaa on kuollut ja siksi ei voi käsittää mitä synti tarkoittaa. "Herättänyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne", toteaa Paavali.

        Jumalan mielen mukaista murhetta ei voi ihminen kokeakaan ilman että Jumala sen hänessä vaikuttaisi.

        Näissä keskusteluissa käy se todellisuus ilmi, että järki ei voi käsittää sitä, mikä on Hengen.

        Täällä on älykkäitä ihmisiä, mutta hengellisesti täysin sokeita.

        "Ateisti tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa ihmisyyden edessä."
        Väärin, jokainen itsetunnoltaan normaali ihminen tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa, säilyttääkseen ihmisyytensä sekä itsensä että kanssaihmisten kunnioituksen. Mitä ihmeen lisää uskomattomuus Jumalaan toisi?

        Miten se, että "ateisti tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa ihmisyyden edessä" eroaa siitä, että "ihminen tunnustaa virheensä ja vajavaisuutensa, säilyttääkseen ihmisyytensä sekä itsensä että kanssaihmistensä kunnioituksen"? Eikös tuo ole ihan sama asia?
        Enkä ymmärrä, mistä Jumalaan uskomattomuuden lisästä puhut...
        Ateistit eivät ole hengellisiä, joka tarkoittaa yleensä uskonnollisuutta ja yliluonnollisiin henkiin uskomista, ateistit ovat henkisiä! :)


    • "sen mukaanhan Jumala palkitsee joitakin ikuisella onnella sellaista, minkähän on itse heille antanut. Paavalin oppi perisynnistä ei voi tyydyttää alkellisimpiakaan moraalisia vaatimuksia. Sakramentteja koskevat opit perustuvat vähäaasialaisiin ja kreikkalaisiin mysteereihin, niiden oletettu teho on luonteeltaan maagista eikä niiden pelastavaan vaikutukseen ole mitään moraalista oikeutusta." (Westermarck, Edvart)

      Ei, ehei Raamattu ole alkuunkaan mikään moraalin ohjenuora.

    • "Siksi olisi tärkeää että ateistit ymmärtäisivät myös tämän aikuisen puolen "uskovaisuutta"."

      Me olemme ymmärtäneet jo kauan, että kaltaisesi hihhulit yrittävät varastaa rakkauden ja moraalin oman uskontonsa ominaisuuksiksi. Tämä on perinteistä muiden mustamaalaamista oman ideologiansa nostamiseksi. Olisihan se hyväksyttävää, jos siinä olisi jotain perää, mutta todellisuus on se, että käytännössä se ei näy missään. Se näkyy ainoastaan kaltaistesi ulkokultaisissa puheissa ja tekee uskonnostasi kuvottavan.

    • UskonTyhmyys

      Sinun pitäisi ensin kertoa minulle mitkä minun syntini ovat, jotta olisi edes mielekästä keskustella koko aiheesta. Mutta kun koko synti on vain uskovien keksimä käsite jolla markkinoidaan omaa uskoa typeryksille, niin eipä ole mitään keskusteltavaa.

    • "Kenen edessä ateisti tunnustaa oman syntisyydensä? Jumalaa, Jeesusta ei ole olemassa, vain oma omatunto joka koetaan ainostaan biologisena välineenä ja
      evoluution tuloksena."



      Jep. Ja sitä ei ole luonut mikään näkymätön Joulupukki. Ja kaikenlisäksi moraalilla on ikioma paikkansa aivojen etuosassa ja sen joillakin ihmisillä voinut vioittua mm. onnettomuuden seurauksena.



      "Tämä käyttöjärjestelmä ei johda järjestelmälliseen elämään, mikä taas tarkoittaa
      Jumalan rauhaa. Ihmisen -aito- synnintunto tulee ainoastaan uskon kautta."




      Osaatko sitten sanoa, miksi niin moni uskonnoton ihminen on järjestelmällinen elämässään. Muttei kuitenkaan tunteiltaa robotin tasolla, kuten itse. Kerta et kykene näkemään ateistia tavallisena ihmisenä.



      "Silloin ei puhuta fanaattisesta uskonnollisuudesta vaan aidosta uskosta Vapahtajaan, joka on armosta syntimme anteeksi antanut, kunhan liitymme mukaan aitoon rakkauden maailmaan. Ateistit voisivat miettiä
      asioita siltä pohjalta. Ei Jeesus ollut mikään anarkisti-punkkari, uskonnollinen joka kaivoi helvettikortia esiin, vaan aidosti meni syntisten luokse herättämään Jumalan rakkauden ja sen kautta omantunnon ihmisten sydämiin. Tämä läpivalaisu on kesken ateismissa ja se näkyy ateistien kirjoittelusta riveille ja rivien väleissä."




      Mikäli haluat tutustua inhimilliseen uskonnollisuuteen, niin Vapaa Katolinen kirkko on lähimpänä näkemystäsi. Siellä ei nimittäin turhan tarkasti lueta kuten pirut Raamattua.

    • atteboi

      Ihan turhaa on yrittää selittää "pöljille" ateistien selkeää maailmankatsomusta.
      Nippa nappa ymmärtävät edes lukemaansa, saati edes kielellistä versiota.
      Ovat jo 2000 v yrittäneet ymmärtää hyvän ja pahan eroa, turhaan ???
      Edelleen änkeämässä pikkulasten pöksyihin.
      Pientä pahaa se vain on, kun kunnon riuska ateistikarju p anee "penaa".

    • Kalju_Pitkätukka

      "Kenen edessä ateisti tunnustaa oman syntisyydensä?"

      Omantuntonsa, loukkaamansa ihmisen, ja äärimmäisessä tapauksessa oikeuden edessä.

      Tuo syntisyyden tunnustaminen ei tunnu tekevän uskovasta parempaa ihmistä, pahimmassa tapauksessa se on kätevä tapa lakaista rumatkin roskat maton alle, kuten kotiseudullani vahvan herätysliikkeen sisältä tulleet paljastukset ovat osoittaneet.

      Uskovainen mies panee lapsia, kärähdettyään tunnustaa synnit Jumalan edessä ja asia painetaan villaisella.
      Lapset pakotetaan antamaan anteeksi ja tehdään selväksi, ettei asiasta enää puhuta tai Jumala suuttuu.

      • UrbanLegends

        Tässä tuli se kommentti, mitä itse mietin. Ateisti tunnustaa 'syntinsä' sille, jota on loukannut. Uskova 'jumalalleen'. Ja syylliseksi joutuu uhri, jos ei osaa antaa anteeksi heti, kun peto sitä pyytää. Itse asiassa Raamattu vaatii toisin. Siellä ei riitä, että supsuttaa Jumalalle kahden kesken, vaan synnit tulee julkisesti tunnustaa. Mutta nykyuskovaahan se ei sanottavasti kiinnosta. Vähän sama juttu kuin omaisuuden kanssa - kerää, minkä jaksat kunhan muistat sanoa, että en minä siihen kiintynyt ole ja kyllä se kamelikin neulansilmän läpi käy ;)


      • a---a
        UrbanLegends kirjoitti:

        Tässä tuli se kommentti, mitä itse mietin. Ateisti tunnustaa 'syntinsä' sille, jota on loukannut. Uskova 'jumalalleen'. Ja syylliseksi joutuu uhri, jos ei osaa antaa anteeksi heti, kun peto sitä pyytää. Itse asiassa Raamattu vaatii toisin. Siellä ei riitä, että supsuttaa Jumalalle kahden kesken, vaan synnit tulee julkisesti tunnustaa. Mutta nykyuskovaahan se ei sanottavasti kiinnosta. Vähän sama juttu kuin omaisuuden kanssa - kerää, minkä jaksat kunhan muistat sanoa, että en minä siihen kiintynyt ole ja kyllä se kamelikin neulansilmän läpi käy ;)

        Älä nyt manaa. Se tästä vielä puuttuisi että nuo hurahtaneet alkaisivat kadulla huutaa julki "syntejään". Poliisille voivat käydä ne kyllä minun puolestani tunnustamassa.


    • Teovoo

      Samaan tulokseen tulee vääjäämättä verratessaan "uskisten", sekä eteistien seksuaalista elämäntapaa.
      Valot päällä kun pannaan, oli kyseessä sitten "setä", taikka "täti", on ateistien motto.
      Toista se on jumalan seurakunnissa, pimeessä hiplataan ties mitä ?

    • Kalju_Pitkätukka

      "Ei Jeesus ollut mikään anarkisti-punkkari, uskonnollinen joka kaivoi helvettikortia esiin, vaan aidosti meni syntisten luokse herättämään Jumalan rakkauden ja sen kautta omantunnon ihmisten sydämiin"

      Kymmenen piteen kysymys:
      Kummassa osassa Raamattua mainitaan helvetti useammin, Mooseksenkirjoissa vai Evankeliumeissa?

    • pidäpintasi

      Oot kyllä mainiolla tiellä kertakaikkiaan.

    • wind--

      Synti on keskeinen osa ihmisen elämää...huolimatta siitä ollaanko erossa Jumalasta, vai istutaanko kirkon penkillä. Vatikaanissa, selibaattilupauskin on periaatteessa syntiä, koska ihminen on luotu biologiseksi olennoksi. Kaikilla meillä on sydänsurua omista synneistämme, osa huokaa vähemmän, osa enemmän...vaikka mentäisiin täysin meditatiiviseen tilaan ilman mitään aistiärsykkeitä, sensoriseen deprivaatioon, tai täydelliseen rakkauteen ihmissuhteissa...niin synti jää kellumaan pintaan.. ja jokainen ihminen on loppujen lopuksi katuva.. huolimatta uskosta tai uskomuksesta...synti kahlehtii. Jos tämän asian tuntee sydämessään, voi sanoa olevansa jonkun asteisessa uskossa.

    • Olet varmaankin oikeassa siinä, että synnintunto tulee uskon kautta. Ateistit joutuvatkin pärjäilemään enempi reaalimaailman ongelmien ja omantunnonkysymysten kanssa. Kysymys ("Kenen edessä ateisti tunnustaa oman syntisyydensä?") on siksi absurdi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4813
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4583
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4194
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3167
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2701
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2172
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      347
      2163
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe