PPO:n asiat välimiesmenettelyyn

hyvattavat

Asian selvittely jatkuu; onko lakeja rikottu ja onko menetelty hyvien tapojen mukaisesti.

31

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikeusvoittaa-aina

      No se on ihan oikein että asioista saadaan selvyys. Onkin ollut niin kumman hiljaista siinä mielessä ettei mitään tietoa mistään asiasta ole ollut esillä.. sekinhän on ollut jo poikkeuksellista. Saapa nähdä miten tämä välimiesmenettely hoituu ja millä hinnalla sopu syntyy.
      Kaikista yksinkertaisin olisi ilmoittaa jäsenille, että ne jotka haluaa osansa pois "se hänelle nyt kertokaa" ja kuka haluaa suurien voittojen ja niihin vaikutusmahdollisuuksiin mukaan antaa eurojensa olla osuuskunnan hallussa odottaen kolikkojen kilahtelua tililleen !

    • änkärät

      Noniin, nyt kolmikko voi täällä jatkaa oman toimintansa oikeellisuuden ylistämistä ja hallinnon haukkumista entiseen malliin. Ja osuuden omistajilta jää toistaiseksi korot saamatta. Kolmikko vois laillisen koron maksaa tuolle koko korkopotille.

      • EiHyväVeli

        Eikös Kati sijoita rahat tuottavasti, paremmin kuin pankit?. Maksamaton korko kasvaa vielä korkoa kun on PPO:n sijoitettavana. Akkunatehtaat ja pelletit poikii PPO:n laariin, niin, että voidaan palkata taasen uusi päällikkö Raahesta. Vuoden päästä saadaan taasen se "jättikorko". Kunhan vain ei olisi sittenkin syöty kuormasta. Tase kun näyttää laskevan vuosi vuodelta, nyt kuulema pudonnut jo 70 miljoonaa €.
        Onko PPO:n sivuilla oikein tuo haaste kun lehdissä väitetään toista. Näinkö tuokin asia vääristellään, vai eikö konttorilla osata lukea tai ymmärretä lukemaansa. Toinen vaihtoehto tietysti on se, että lehdet kirjoittavat väärin.
        Hyvä kuitenkin, että puututaan tehtyihin päätöksiin. Säännöt ja laki on noudattamista varten myös PPO:n hallituksen.
        Kuka maksaa tuon hallituksen jatkuvan lakimiesarmeijan ja nämä riitajutut, eivät ainakaan itse, toisten rahoilla ne puliveivaa.
        Selvintä olisi kun kaikki halukkaat saisivat sen 1240€/osuus pois ja riidat loppuisivat siihen, vai loppuisivatko, vai olisiko sen jälkeen enää riideltävää. Joutuisi askot, uutelat, tuomot, markut ja katit katsella uusia metsästysmaita.


    • KestoValittajat

      Olipa katala temppu valittajilta. Valittajien toiminnan vuoksi ensi viikolla tulossa olleet 8 miljoonan euron osingot PPO-osakkaille siirtyvät hamaan tulevaisuuteen.
      Toivottavasti valitus hylätään ja valittajat määrätään maksamaan PPO:n oikeudenkäyntikulut täysimääräisesti.

      • massikunnossa

        Jätätkö ottamatta sen 1250€ ja jäät sijoitusosuuskuntan. Valinta on sinun. Rahaa on hukattu jo 70 miljoonaa €, siis 70000000€ pitäisikö vielä jatkaa tätä hulluutta. Siellä hallinnossa istuu niitä Raahelaisia isokenkäisiä ja legioona lakimiehiä selvittelee koko ajan heidän sotkujaan. Kovin äkkiää tuli joistain köyhiä kun ruikuttavt muutamasta satasesta ja kymmenet miljoonat on jo hukattu.


      • KestoValittajat

        Onhan sitä rahaa "hukattu". Minullekin on jo tullut "hukattua rahaa" 500 euroa/osuus. Laske siitä, paljonko rahaa koko osakasporukka on jo tullut. Ja lisää tulee, kunhan nuo kaikesta valittajat eivät aina valittaisi.


      • joshaluariidelläok

        ..asko asko..olet sinä saanut jo muutenkin ihan liikaa kilpailuttamatta ppo:lta, kerroppa meille paljonko jotta voimme laskea onko se enempi kuin "jäsenosuutesi" arvo !

        Haloo..järki käteen. Jäsenillä on on oikeuksia. Niitä ei ole huomioitu vaan "tyrmätty" ja samalla loukattu osuuskuntalakia ja sääntöjä. Nyt siis saatetaan todella ensi kerran julkisesti hallinto vastuuseen tekemistään päätöksistä.
        Jo aikaisemmin on ollut useita eri tapauksia joissa on ollut näitä välimiesmenettelyjä kun se kerran on säännöissä näin ristiriitojen käsittely määritelty. Niissä on sovittu useasti ..useamman miljoonan summista "osuuskunnan" piikkiin kun on hallinto toiminut väärin.
        Niistä ei vielä ole saatavissa "päätöksiä" koska ne on sovittu... siis sovittu että maksetaan näin ja näin paljon jos ette vie eteenpäin jne.. Koko hallitus ja osa hallintoneuvostonkin "vanhoista" jäsenistä tietää tämän mutta kenelläkään ei ole kanttia nousta tilannetta kommentoimaan..meneehän siinä..kivat kokouspalkkiot..voipa mennä "kasvotkin julkisuudessa" mutta näin se vain on ollut ja halutaan menevän edelleen..vai haluavatko jäsenet ..vai 1240 €/osuus ja siinä se on "riitely" finito


      • reesnevi
        KestoValittajat kirjoitti:

        Onhan sitä rahaa "hukattu". Minullekin on jo tullut "hukattua rahaa" 500 euroa/osuus. Laske siitä, paljonko rahaa koko osakasporukka on jo tullut. Ja lisää tulee, kunhan nuo kaikesta valittajat eivät aina valittaisi.

        Etkös sinä juuri ruikuta. Älä valita vaan seiso pää pystössä. Nyt ei olle Neuvostoliitossa vaikka leikitkin politpyroon jäsentä.


    • välimiesoikeustuli

      ..ymmärtääkseni välimiesmenettelyssä on vain juristien kuluja ja viimeksi niitä meni 200 000 € kun hallinto sopi L-osuuksista välimiesoikeuteen viedyn kanteen. Kanteen jätti kolme ( 3) osuuden omistajaa joten todennäköisesti sopimus oli 50 000/kanteen jättäjille=150 000 ja loput osuuskunta PPO:n asiaa hoitaneelle juristille. Ja kaikki jäsenien rahoista, että revitäänpä yllä huumoria muutamasta satasesta kun jaossa on 100 miljoonaa €...

    • eimitäänsijoitushömppää

      ..montakohan jäsenmummoa tai pappaa täällä palstoilla kommentoi..
      taitaapi olla kati-asko-markku-jarmo-pauli jne jotka yrittää agitoida jäsenkuntaa...haha

      Ei nuorilla ole edes ollu koskaan lankaliittymiä , ne on mobiiliikäpolvea..

      Onneksi oli joitain suoraselkäisiä jotka rohkenee ajaa kaikkien jäsenten oikeuksia josta ei voi valittaa !

    • KestoValittajat

      Kolme kestovalittajaa haastoi PPO:n välimiesmenettelyyn.
      PPO:n osakkaalla on yleensä 3 osuutta. Kunkin osuuden arvo on noin 1250 euroa, kuten täälläkin viesteissä kerrotaan. Siis, yhden osakkaan omistusosuuden rahallinen arvo PPO:sta on pyöreästi 4000 euroa (n. 3 x 1250e).
      Ei voi kuin hämmästellä kestovalitajien riskinottoa. Jos he häviävät välimiesmenettelyn, kukin heistä joutuu maksamaan ainakin 50000 euroa vastapuolen omia välimiesmenettelyn kuluja. Siis ainakin 10-kertaisesti sen, mikä on heidän kunkin omistusosuus PPO:sta. Jos he voittavat jutun, heidän omistusosuutensa rahallinen arvo ei nykyisestä ainakaan nousisi.

      • PankkilainoillaEiPPO.lla

        Kauppapaikalla tarjotaan osuuksista 300-400€ ja todelinen hinta on 1250€. Jos voittavat jutun niin silloin osuuden arvo on tuo 1250€, siis 800-900€ korkeampi. Siitä seuraa, että kaikki osuuden omistajat voittavat ja saavat oikean hinnan osuuksistaan. Miksi PPO on jatkuvasti jossain kärhämässä mukana, miksei halukkaile makseta todellista hintaa. Siksi, että miltei jokainen haluaisi rahansa pois noin riitaisesta yhtiöstä. Siitähän taasen seuraisi se, että osuuskunta purettaisiin ja Katikin joutuisi hakeutumaan johonkin mihin nyt sitten tuon riitelyn jälkeen sattuisi pääsemään. Kuka palkkaisi sitten henkilön jolla on tuollainen tausta, osaamisestakaan ei ole mitään näyttöä. Sekin on selvää, että taustalla häärivät rahamiehet hylkäävät marionettinsa heti kun siitä ei ole enää hyötyä. Sääliksi käy tyttöraasua.


    • kauppapaikkaaeivieläole

      Millä kauppapaikalla?
      Kauppapaikka oli tarkoitus avata nyt elokuussa. Välimiesmenettelyn vuoksi kauppapaikka voidaan avata vasta ensi vuonna. Siihen asti, kunnes kauppapaikka on avattu, osuuksilla ei voi käydä kauppaa. Joten 300-400 euron tarjoukset osuuksista ovat höpö-juttua.

      • huonosijoitus

        Nyt et saa osuuksistasi kuin sen 120€. PPO aikoi tarjota osuuksista 700-800€ ja Katihan ilmoitti, että kauppapaikalla hinta olisi tuota alhaisemi. Kuka sitten tuollaisen yhtiön osuuksia ostaa jossa ei muuta kuin istutaan "käräjiä". PPO on lasketuttanut osuuden hinnaksi 1240€, siis sen realiarvo. Tase oli joitain vuosia sitten 174 miljoonaa ja nyt 100 miljoonaa, miten summa pienenee vaikka sen pitäisi Katin puheiden mukaan nousta 10% vuodessa ja jakoon pistää lisäksi 8% realiarvosta. Korulauseet on lausuttu ja nyt on vastuun paikka niin tuottojen, osaamisen kuin oikeelisuudenkin osalta.
        Minun osuuden arvo on koko ajan laskenut ja siitä en pidä kun minulle on vakuuteltu muuta. Luottamus on mennyt ja niin näyttäisi käyneen varallisuudellekin.


    • Kaivetaantotuus

      Aivan mahtavaa, että jotkut jaksavat pitää entisen PPO:n jäsenten puolta
      ja vielä omilla nimillä.
      Tämä on hatun noston arvoinen asia.
      Nämä jotka aiheuttivat koko sopan ovat kyllä piilossa mahdollisuuksien mukaan.
      Tämä välimiesmenettely olisi pitänyt tehdä jo 2013.
      On ymmärrettävää, että jokainen, jolla on normaali oikeustaju, ei voinut
      ymmärtää minkälainen tämän asian kieroilun todellisuus oli.
      Normaalisti luotetut henkilöt toimivat edustamansa yhteisön hyväksi,
      mutta tämä prosessi oli kaikkea muuta.
      Tämä asia on vaikea suurelle yleisölle, mutta tiedän, että kyllä kansa tietää.

    • eitäälläikäihmisetole

      minusta koko sopan keittäjiä ovat korpitassi-uutela-jokinen-männistö-luoma-valtanen-pallonen janyt pahimpana päällepäsmärinä peltomaa joka väistelee vastuuta ja aina esittää "hallituksen"..hallinon nimissä ihan huuhaafaktaa.. sekä hallintoneuvostona kaikki jäsenet jotka ovat hyväksyneet ja edelleen hyväksyvät kaikki "sijoitukset" ja lakimiestoimenpiteet. Onhan niistäkin näyttöä..laitasalo-jaatinen saaneet valtakunnan korkeimmalta taholta "pyyhkeet"..pikkujäärä saa presidentiltä kannanoton valinnastaan ja toiminnastaan kokouksessa ja mikä parasta rouva Pellervo=Pellervo seuran lakimies käyttää esityksissään osuuskunta ppo:ta esimerkkinä miten Ei saa toimia osuuskunnissa väärin lakien ja sääntöjen mukaan. Asiantuntija professorit tuomitsee tapahtuneet...mutta ainoa keino ja tapa on ollut viedä asiat välimieskäsittelyyn..se maksaa mutta niinhän on hallinto maksattanut ennenkin osuuskunnan pussista kaikki kulut..omansakkin.
      L-osuuksien osalta välimieshaaste sovittiin 3 osuudenomistajan kannalta 200 000 €:lla..eli jokainen sai 50 000 ja ppo:n lakimies loput.. Että sillain niitä osuuskunnan varoja hukataan. 35 M€ datameen..samanverran eri yhteyksissä epämääräisiin hankkeisiin,.. siis 70 M€ on edustuspäättäjät polttaneet..mutta vieläkään ei jäsenille mitään.. kenelle kellot soi ja kenen pussille käydään nyt ?

    • Laillisuusennenkaikkea

      On oikein, että tapahtumat käydään läpi ja asioille saadaan välimiesoikeuden päätös. Nostan hattua Timo Lahdelle ja Pihlajamaille!

    • lapsienetuensin

      ..sääliksi käy pienten lasten äitiä kun yrittää oulunsalosta asti käydä osuuskuntalakia ja ppo:n sääntöjä vastaan taistelua jossa ei ole kuin yksi loppudilemma. Osuuskunta puretaan ja omaisuus jaetaan jäsenille kuten säännöissä lukee ja johon on tähdännyt koko ajan ne jotka on näin asiaa olleet ajamassa.
      Esittäisin tänne keskustelluun kysymyksen : Kuka haluaa osansa itselleen, 1240-3720 € tai ken antaa sen olla osuuskunnalla "sijoitettavana" ?

      Vastaan ensin itse : haluan minulle kuuluvat rahani osuuskunnasta itselleni.

      Miksi esimerkiksi Osuuskunta PPO:n ja PPO Sijoitus Oy:n (nyk Arvo Nordic Invest Oy) toimenpitein OuluICT:n (nyk Partnera) osakkeen arvo laski vuodessa 4,55 €:sta 1,85 €:oon. Omistamme niitä 4 023 152 kpl eli 18,4 M€ on sulanut 7,4 M€:ksi siis noin vain katosi 11 M€ kun hantaakeissa toimijat ei osanneet toimia ! Mitä osuuskunta roikkuu ao.puitteissa jos on ollut suunnitelmat omatoimiseen ja alueelliseen "sijoittamiseen"..sitä kutsutaan päiväkerhossa "puuhasteluksi". äiti sinne hoitamaan tärkeämpää tehtävää kannaltaan !

    • ytinvoimanpuolestatänne

      Allaolevaan osuuskunnan sivuilla olevaan virheellistä tietoa sisältävään infoon täydennystä :

      Kolme Osuuskunta PPO:n jäsentä käynnistänyt välimiesmenettelyn

      Kolme Osuuskunta PPO:n jäsentä on käynnistänyt välimiesmenettelyn, jonka tarkoituksena on 14.4.2015 pidetyn osuuskuntakokouksen päätösten moittiminen. Nämä jäsenet ovat Tapio Pihlajamaa ja Savenmaa Ky/Hannu Pihlajamaa Nivalasta ja Timo Lahti Ylivieskasta.

      Pitää paikkansa mutta miksi vuosi vai oliko edellisvuosi kun oli vastaava tilanne ja silloinkin kolme ( 3) jäsentä oli viemässä väärinhoidettuja tj:n ja hallinnon päätöksiä välimesoikeuteen? Ketä ne oli, kuka sen sopi..nimiä ei silloin ilmoitettu heti lehtiin yms. Asia sovittiin rahalla..200 000 € ilmoitti peltomaa summaksi raahen seudussa ja jakajia oli siis kolme ( 3 )..paljonko osuuskunnan rahoja meni /kanteen nostajat ? Miksi sovittiin ? Mitä oli tehty väärin ?..Kertokaa nyt ihmeessä jäsenille totuus !

      Kantajat vaativat kevään osuuskuntakokouksen päätösten julistamista pätemättömiksi, vuonna 2012 tehdyn Elisa-kaupan julistamista mitättömäksi ja kaikkien oikeudenkäyntikulujensa korvaamista osuuskunnan toimesta.

      Eivät vaadi koska ainakin Kalajokilaakso-lehdessä yksi kanteen allekirjoittaja oikaisee peltomaan julkituoman väärän tulkinnan. Tottakai jos hallitus on juntannut voisiko sanoa "härskillä" tavalla hankittujen yritysvaltakirjojen avulla sellaisia päätöksiä läpi joita ei edes presidentin valitsema muka "asiantuntija"..höhöö osannut ymmärtää vaan meni virran mukana saadessaan laskuttaa nuijanheilutuksesta maltaita.
      Vaatimus kohdistuu hallintoneuvoston ilman osuuskuntakokouksen käsittelyä ja valtuutusta tekemään päätökseen jolla kauppa tehtiin. Näin ne jotka sen huijauksen hyväksyivät joutuvat vastaamaan taloudellisesti..aika merkittävistä korvauksista joita voi seurata..no ainakin 35 M€:n datame hölmöilyistä mutta myös alihintaan myydyn ppo:n tasetappiosta

      Osuuskunta PPO tulee kiistämään kaikki kantajien vaatimukset.

      Tuo oli odotettavaa, mutta katsotaan nyt mihin se sitten johtaakaan, siis hallinto ja toimitusjohtaja on jäseniä vastaan..on tainnut jo tulla sekin kaikille selväksi ja miksi !
      Ei onnistunut korppi-tassin-uutelan-jokisen-männistön-valtasen-luoman-pallosen-peltomaan-laitasalon-pikkujäärän ja ketä niitä olikaan muita mukana, koinaus "tämä on ohi viiteen mennessä" aikataululla !


      Välimiesmenettelyn kestäessä hallinto ei voi kuitenkaan laittaa maksuun osuuskorkoa jäsenistölle suunnitellussa aikataulussa 5.8.2015. Myös osuuksien vaihdannan mahdollistavaa jäsenpalvelua ei voida toistaiseksi aloittaa.

      Vois ja olisi voinut laittaa maksuun, sitä ei ole kukaan ymmärtääkseni "moittinut" kuten uutela seisaaltaan jäsenille sanoisi mutta tällä toimenpiteellä yritetään vain saada mummut ja papat kanteen tekijöitä vastaan mutta sieltähän voi pompsahtaakkin orderi jakaa kaikki 1240€/osuus..useimmille siis 3700 € kerralla jäsenille ! Mitäs siihen sanotaan tai ollaan mieltä ?

      Osuuskunta PPO pahoittelee jäsenistölle aiheutuvaa haittaa.

      Saa sitä pahoitellakin kun noin törkeästi suhtaudutaan ihan jäsenoikeuksia käyttäneisiin kantajiin ja yhtäkaikki koko jäsenkuntaa kohtaan..ei muuta kuin koko hallinnolle ja toimarille pallo jalkaan, munalukkolla kiinni kaivinkoneen kauhaan ja avain hukkaan !

    • purunaika

      Eikö tämä jo riitä? Osuuskunta PPO on purettava ja hupenevat varat jaettava omistajille.

    • Olenuteliasja

      katsotaanpa vähän tuota hallintoneuvoston roolia. Vertailen KPO:n ja PPO:n sääntöjä samoista kohdista koskien tarkoitusta ja toimialaa sekä hallintoneuvoston tehtäviä.

      KPO:n säännöt:

      2 § Toiminnan tarkoitus ja toimiala

      Osuuskaupan tehtävänä on liiketoimintaa harjoittamalla tuottaa palveluja ja etuja jäsenilleen ja näin edistää jäsentensä taloudellista hyvinvointia. Osuuskauppa voi järjestää nämä palvelut myös tytäryhteisöjen avulla tai muulla tavalla.
      Osuuskaupan toimialat ovat:
      1) päivittäis- ja käyttötavaroiden sekä muiden tavara-alojen vähittäis- ja tukkukauppa,
      2) matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä muu palvelutoiminta,
      3) kiinteistöjen rakennuttaminen, vuokraaminen sekä niiden omistus, hallinta ja kauppa,
      4) arvopapereiden omistus, hallinta ja kauppa sekä
      5) muu osuuskaupan liiketoimintaan liittyvä toiminta.


      PPO:n säännöt:

      Toiminnan tarkoitusta ei ole mainittu PPO:n säännöissä, joten se tulee osuuskuntalaista:

      5 § Toiminnan tarkoitus
      Osuuskunnan toiminnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita taikka palveluita, jotka osuuskunta järjestää tytäryhteisönsä avulla tai muulla tavalla. Toiminnan tarkoituksesta voi säännöissä määrätä toisin.

      PPO:n säännöissä on mainita toimialasta:

      2. Toimiala

      Osuuskunta PPO:n toimialana on tuottaa jäsenilleen tietoyhteiskunnan tarvitsemia tietoliikenteen, tietotekniikan ja viestintäalan palveluita sekä edellä mainittuihin toimintoihin liittyvää tai niitä tukevaa tai palvelevaa toimintaa. Lisäksi Osuuskunta PPO voi harjoittaa sijoitustoimintaa.

      Ja sitten hallintoveuvoston tehtävät:

      KPO:n säännöt:

      Hallintoneuvosto (sivu 7):
      3) päättää osuuskaupan toimialan puitteissa asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista,

      PPO:n säännöt:

      Hallintoneuvosto:
      Päättää Osuuskunta PPO:n toiminnan huomattavasta laajentamisesta tai supistamisesta sekä antaa hallitukselle ohjeita, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä.


      Mielestäni säännöt ovat hyvin lähellä toisiaan. PPO:lla ei ole mainittu toiminnan tarkoitusta mutta silloin se löytyy osuuskuntalaista ja on hyvin samanlainen kuin KPO:lla.

      Kysymys: onko mielestäsi näiden sääntöjen perusteella mahdollista, että KPO hallintoneuvoston päätöksellä voisi myydä jonkin liiketoiminta-alueensa/kaikki kaupankäyntiin liittyvät liiketoiminta-alueensa kokonaan? Jos voisi, niin millä perusteella?

      • Onkokysymystästä

        Ei oikein tunnu uskottavalta, että noiden sääntöjen perusteella KPO:n hallintoneuvosto voisi esim. myydä KPO:n kaikki kauppaliikkeet Keskolle. Kyllä siinä pitäisi kysyä omistajien mielipidettä kun yhteisesti hankitun omaisuuden kohtalosta päätetään


    • AIVAN-TURHAA

      Mitäs sitä nyt jauhaa muutaman millin takia

    • PalstalleEksynyt

      Jopa on osuuskunnan asiat saatu sekaisin kun lukee tätä palstaa. Ei näytä omistajien ääni kuuluvan viranhaltioiden korviin. Onko tosi että noin huonosti on hoidettu mittavaa omaisuutta. Eikö kukaan tosiaan vastaa vahingoista. Järkyttävää toimintaa

      • Itse_itseä_kommentoiden

        Ai että oikein nimimerkilllä "palstalle eksynyt". Taitaa olla kaksijakoisen yksinpuhelua miltei koko ketju. Järkyttävää toimintaa.


      • askokatipaulimarkku

        ..ja tämä yksilahkeisen näkemys kun "puntti" tutisee..


      • palstalleeksynyt1
        Itse_itseä_kommentoiden kirjoitti:

        Ai että oikein nimimerkilllä "palstalle eksynyt". Taitaa olla kaksijakoisen yksinpuhelua miltei koko ketju. Järkyttävää toimintaa.

        Palstalle eksynyt palasi vilkaisemaan juttua. Näyttäisi siltä, että hallinto sotkenut asiat pahanpäiväisesti tuosta vastauksesta päätellen.


    • TOSI-ON-NÄIN

      Ei ole rikottu mitään lakeja KAIKKI ŔAHAT KUULUU JOHTAJALLE

    • ihmeellistähiljaisuutta

      ..ja se ei ole ainoa vireillä oleva selvitettävä asia joita ppo:lla riittää, kuulin että on myös muita ihan viranomaispäätöksillä esilletuotavia epäselvyyksiä joita siellä on tapahtunut. Kyllä se oikeus vielä toteutuu mutta se vaatii vain sitkeyttä ja vääryyksien esilletuontia.

      Ihmettelen kun se kannuksen veden jeppe joka oli puheenjohtajana ei ole herännyt kun avi-tarkastus toi julki että hallintoneuvosto on tehnyt väärän päätöksen myydessään ppo:n elisalle ja siitä voi seurata aika suuret sanktiot kun välimiesoikeus avaa tietoihin pääsystä luukut.. Kentällä on varmaan hyvää tahtoa siinä mielessä että jos osuuskunnan purku saadaan käyntiin ja omaisuus jakoon jäsenille niin sopu vois löytyä helpostikkin ?

    • kukavoittaakenet

      Mikä se on välimies..ennen oli korttipelissä paras käsi "välikäsi".. pata kakkonen ja kaksi ässää ?

    • pimitustätutkimaan

      Missä tämä välimiesoikeus istuu tekemässä ratkaisua ? Onko se Ylivieskassa vai Raahessa ?
      Kummassakin on aikaisempiin "tuomioihin" verrattuna ollut puolueellista toimintaa ja jäänyt jotenkin kaikista toiminnoista sellainen mielikuva ettei viranomaisia kiinnosta osuuskuntalakien noudattamainen höykäsenpöläystä vaan tärkeämpää on tarkkailla ilman turvavöitä ajavia tai pikkuylinopeuksia valvoa.. vaikka tässä on ollut suuri talouskoijaus taka-ajatuksena ja siihen liittyvät veronkierrot joissa valtio=veronmaksajat on jäsenien lisäksi olleet ja tulevat olemaan maksumiehinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe