Onko Suomessa jo unohdettu ?

alex.kasi

Tapaus Immonen:

Lopettakaa saivartelu ja sanokaa suoraan :

Keskustelu kansanedustaja Olli Immosen (ps) kirjoittelusta on muuttunut saivarteluksi. Internetissä ja perussuomalaisten johdossa ihmetellään, miksi vasemmiston edustaja saa sanoa sanan taistelu, mutta Immonen ei.

Ylen pelkästään perussuomalaisilla miehitetty A-Studio keskittyi maanantaina pohtimaan lähinnä sitä, mitä sana monikulttuurisuus kellekin merkitsee.

Kielipeliksi koko sotku on mennyt muutenkin.
Sekä pääministeri Juha Sipilä (kesk) että valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ovat ilmoittautuneet monikulttuurisuuden tukijoiksi. Kumpikaan ei ole todennut sanaakaan siitä, vaikuttaako Immosen asema perussuomalaisissa hallitustyöhön vai ei.
Korulauseet ja poseeraaminen ovat hyvää pohjaa seuraaviin vaaleihin, mutta perussuomalaiset ovat hallituksessa tässä ja nyt.

Hallituksen pahin saivartelija on kuitenkin Timo Soini (ps). Perussuomalaisten puheenjohtaja ja !! Suomen ulkoministeri !! vaivautui kommentoimaan puoluettaan ja koko Suomen poliittisen järjestelmän uskottavuutta ravistelevaa kriisiä yhdelle medialle. Tässä tilaisuudessa Soini ei kyennyt tai halunnut muodostaa selvää kantaa Immosen puheiden muotoiluun, sisältöön tai seuraamuksiin. Soini puhui käsittämättömiä Immosen "harjaamisesta" eduskuntaryhmässä.

On myös toinen sanonta: hiljaisuus on hyväksymisen merkki.

Katsotaan sanojen sijasta tosiasioita.
Olli Immonen on "kansallismieliseksi" itseään kutsuvan Suomen Sisun puheenjohtaja. Suomalaisen Suomen sanomaan keskittynyt järjestö kokoaa yhteen maahanmuuttoa kritisoivia nationalisteja, jotka omissa puolueissaan edustavat lähinnä niiden oikeaa laitaa tai äärilaitaa.

Kesäkuussa Immonen poseerasi järjestön Eugen Schaumanin muistotilaisuudessa yhdessä Suomen Vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Suomen Vastarintaliike (SVL) on järjestäytynyt !! uusnatsistinen liike !! jonka tavoitteena on sisäministeriön raportin mukaan "kansallissosialistisen valtion luominen epädemokraattisin keinoin". SVL voidaan ministeriön mukaan "määritellä vallankumoukselliseksi ja luonteeltaan militantiksi liikkeeksi".

Kansanedustaja Immonen olisi voinut poistua kuvasta tai pyytää SVL-miehiä poistumaan. Tätä hän ei tehnyt.

Sitten viime perjantaina Immonen päivitti Facebookiin taisteluviestinsä, jonka sotainen retoriikka ei ole uusnatseillekaan vierasta.

Pahinta saivartelua onkin tämä kuvio, jossa kansanedustaja marssii kirjaimellisesti uusnatsien kylkeen, kirjoittelee perään omituisia vihollisten tuhosta ja kutsuu kokonaisuutta viattomaksi kansallismieliseksi keskusteluksi.

Mikä sitten olisi vaihtoehto saivartelulle?
Olli Immonen voisi sanoutua lopullisesti ja täysin irti väkivaltaisesta vallankumouksesta, suorasta rasismista tai ainakin Suomen Vastarintaliikkeestä ja sen suorasta kansallissosialismista.

Vaihtoehtoisesti Immonen voisi sanoa suoraan sympatiseeraavansa äärijärjestöä, siihen linkittyviä väkivallantekoja ja sen retorista perintöä.

Välitila on saivartelua.
Timo Soini voisi sanoa suoraan, mitä hän ajattelee Immosen kytköksistä ja niiden paikasta puolueessa. Hän voi tuomita puheet ja tehdä selvän eron perussuomalaisten ja äärioikeiston väliin.
Vaihtoehtoisesti Soini voi antaa Immosen puuhille hyväksyntänsä – ja siirtää puolueensa yhä lähemmäs Euroopan kiihko-oikeistoa, josta hän on tähän asti yrittänyt pyristellä irti.

Välitila on saivartelua.

Juha Sipilä ja Alexander Stubb taas voisivat sanoa suoraan, vaikuttavatko perussuomalaisten kytkökset äärilaidoille hallituksen toimintaan vai eivät.

Joko ne eivät vaikuta ja hallitus ottaa kohti Le Penien linjaa uivan puolueen avosylin vastaan. Tai ne vaikuttavat, ja hallituskumppanit panevat Soinin koville ja putsaamaan pesänsä.

Näin ei näytä tapahtuneen: tiistaina Ilta-Sanomissa Soini sanoi, ettei kumpikaan hallituksen pomokumppaneista ole ollut häneen yhteydessä. Lisäksi kokoomuksen ja keskustan kansanedustajat ovat olleet jupakasta vielä esimiehiäänkin hiljaisempia.

Tällainen hiljainen välitila on saivartelua.

Nettikeskustelijoiden taas on aika tajuta, että Immosen kytkösten ja puheiden yhdistelmän ihmettely ei tarkoita, että keskustelu maahanmuutosta olisi kielletty.

Päinvastoin: Suomen on lopulta aika lopettaa saivartelu ja puhua asiasta avoimesti ja suoraan. Siis ihan toisin kuin Olli Immonen.

Kirjoittaja on HS:n uutispäällikkö
Twitter: @JussiPullinen
----------

Hyvä kirjoitus ..

alex

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siismitähäh

      Eihän tämä liittynyt mitenkään adventismiin.

      • Ai - eikö kiinnosta ? mutta jos se vaikuttaa adventismiinkin .. kuinka sananvapautta harjoitetaan ..
        Me elämme aikaa jolloin monessa maassa maailmassa on sanan vapaus ja ihmiset saavat sanoa mitä ajattelevat - tämä asiain tilanne ei kuitenkaan tunnu miellyttävän kaikkia ja siksi olisi jokaisen adventisti tai ei - oltava sanan vapauden puolustaja .. kaikenlainen rasismi ja ihmisten erottelu on kuin mätäpaise yhteiskunnan kropassa.


        Poliittinen kirkko piti sanaa hallussaan pitkälle toista vuosituhatta ja esti ihmisiltä esimerkiksi Raamatun tutkimisen ja kaiken muunkin kehityksen .. sama toistuu tänään monissa maissa ja kaikkialla on näitä jotka haluaisivat määrätä miten kukin ajattelee ja mitä ihmiset saavat sanoa ja kirjoittaa.

        Sanan vapaus on Jumalan lahja jonka monet haluavat poistaa - se riittää kun katsot tätä maailmaa ja jokaisen tulisi vastustaa niitä jotka haluavat poistaa sen.

        alex


    • ymmärsinkö-oikein

      Minusta Olli Immonen puhui niin suoraan että tyhmenpikin sen voi ymmärtää.

      Suomi pidetään suomalaisten maana jatkossakin.Niin minä sen ymmärsin ja kannatan sitä ajatusta erittäin lämpimästi.

      • Onneksi Suomessa on järkeviäkin ihmisiä, muuten maan kävisi kalpaten. Immonen on ihan hakoteillä - SE pitäisi jokaisen ymmärtää.

        alex


      • eilentänäänjatulevaisuud

        Niin, jos hän on seurannut Ruotsin tilannetta, jossain kranunheitoista ja siksi kirjoittaa, että pidetään valta kuitenkin kotona.
        Toinen asia, joka voi olla karu totuus, eli tilasto.
        Esim. Helsinki. Rikokset ja tekijäjako kotimainen / ulkomainen.
        Siis kotimaassamme asuvat. Ne sitten asukasmääriin suhteuteaan ja kas, kuka voittaa??
        Toisaalta, olemme vapaita Eurooppa - maan asukkaita.
        Se rikollisuus taas kokomaassa tyhjentää asuntoja ja ryöstöjä vanhuksia, eli kohdetta, joka ei voi puolustautua.
        Siis kuka puolustaa ja ketä? Siitä ilmeisesti oli kyse, kun yritän ymmärtää syytetyn PS. puhetta.

        Tavallaan verrokki, JumalanKansa. Mikä määrittelee tämän kansan?
        Mikä on siten seurakunta ja sen toiminta ja malli.

        Mikä on sitten hajottanut tuon yhtälön. Kansan huuto "päästäkää barappas. Eli kaltaisemme vapaaksi. Mikä on lopputulos.
        No, piispa, joka liitossa edustaa kirkkokuntaansa, mutta onko se liittosuhde Jumalanmielenmukainen?
        Siis mikä on päässyt herrankansan sisälle.?? ja julistaa valtakuntaa.??!!

        No, onko se Herrankansaa, vai herrankansaa?? Huutokirkko ja sakki on herrankansaa. Siksi suomalaisuus menee huutosakiksi, joka ei pidä huolta sisäisestä turvallisuudestaan. Olkoon ja tulkoon työnperässä tulijat ja he, jotka ovat hädänalaisia. Mutta, julistammeko tervetulleeksi tulevat terroritekijät?? Miten tämä suomalaisuus pidettäisiin suomalaisena, jossa tämä kansan turvallisuus on lapsenlapsillammekin mitä me olemme nauttineet.??!!


      • tarkennuspiispasta

        Piispa, joka puhui tuossa eilisessä tilaisuudessa, häntä tarkoitin, ketä hän edustaa? Huutoseurakuntaa, herrankansaa.
        Ehkä siinä on iloisennaurajan uskonnot ja huijaus.
        Todennäköisesti eilen kuultiin teennäinen ja laupias puhe.
        Kansa ei siten pääse tietämään, mistä on puhe, loppujenlopuksi.
        Siis kyse on siitä, että kaikki, jotka tänne tulevat, eläköön, kuin kansa elää, turvallisuus, turvallisuus, turvallisuus - laki sydämeen kirjoitettuna lakina.
        Se otsassa merkkinä ja kädessä sauvana, ohjaamassa lapsiaan turvalliseen ja rakastavaan elämänsuuntaan.


      • asukkaanteot

        Nykyinen tietotekniikka mahdollistaa "i-s-i-s" varjohallituksen olon maassamme ja johdon taisteluihin johonkin muuhun suuntaan.
        Siis johto täällä ja toimintakenttä jossain ja siten voi ongelmat olla läsnä.


      • valveillaOlosta

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015072920103249_uu.shtml
        Vartija ei toiminut, eikö uskonut? Eikö suomenkansalainen usko.?

        Isis-värvääjä iski ruokakaupassa
        Akeel al Gangaray teki ostoksia Kampin kauppakeskuksessa, kun erittäin kohteliaasti klassista arabiaa puhunut mies kertoi hänen sopivan Isisin sankariksi.
        Karkkikauppa Sweet Townin toimitusjohtaja Akeel al Gangaray keräsi ostoksia Kampin Lidlissä, kun hän huomasi parrakkaan, verryttelyasuisen miehen tarkkailevan itseään. Hetken al Gangaray luuli miehen katsovan, ostaako hän muslimille sopimattomia lihatuotteita, mutta pian selvisi, että tuntematon mies odotti tilaisuutta tulla puhumaan.

        - Hän oli sen näköinen, että otanko niin sanotusti vääräuskoisen tuotteita, mutta hetken päästä hän tuli luokseni ja puhui klassista arabiaa.

        Tulija oli noin 30-vuotias, pitkä ja hyvin hoikka. Al Gangaray tosin pitää mahdollisena, että mies saattoi olla hieman nuorempikin, mutta parta vaikeutti iän arvioimista.

        - Hän puhui hyvin hiljaisella ja rauhallisella äänellä ja ystävällisellä sävyllä.

        Isisin sankariksi

        Miehen viesti oli, että islamilainen valtio tarvitsee al Gangarayn kaltaisia sankareita.

        Koska tilanne oli yllättävä, Irakista 8-vuotiaana Suomeen muuttanut ja arabiaa puhuva al Gangaray ei muista sanasta sanaan miehen lauseita. Värväysyritys tapahtui keväällä, huhti-toukokuun vaihteessa.

        - Ymmärsin, että hän yrittää kutsua minua islamilaisen valtion riveihin ja antoi ymmärtää, että olisin hyvä sellaiselle paikalle.

        Al Gangaray korostaa islamin rauhantahtoisuutta, mutta värvääjän tavoite oli sotiminen.

        - Hän yritti esittää viatonta ihmistä, joka houkuttelee hyvillä asioilla.

        Vartija ei välittänyt

        Al Gangaray ei halunnut jatkaa juttelua miehen kanssa. Poistuttuaan kaupasta hän näki vartijan, ja kertoi värväyksestä.

        - Kysyin soittaako hän poliisille vai soitanko minä. Vartija lupasi hoitaa asian, mutta hän ei tehnyt mitään.

        Al Gangaray näki värvääjän puhuvan toiselle miehelle ja soitti hälytyskeskukseen.

        - Poliisi oli hyvin kiinnostunut.

        Värvääjä pääsi kuitenkin katoamaan ennen poliisin saapumista.

        - Vartija vain seisoi eikä tehnyt mitään, al Gangaray ihmettelee ja toteaa, että miehen kuvan täytyi löytyä valvontakameroiden tallenteista.

        Valmennettava Isisiin

        Al Gangaray pitää nuorten värväämistä Isisin riveihin vastenmielisenä. Hän tuntee iranilaisen nuorukaisen, joka lähti vuosi sitten keväällä. Kamppailulajeja harrastava al Gangaray oli pojan vapaaotteluvalmentaja.

        - Pidin häntä kuin olisin kasvattanut omaa poikaa, al Gangaray kertoo ja sanoo nähneensä pojasta kuvan taistelijan vaatteissa.

        - Muutama kuukausi sitten hän oli vielä hengissä.

        Asiasta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.
        SOILA SARONIEMI
        [email protected]

        Eli meidän on oltava hereillä!
        Jopa sotilaspalveluksessa meitä ohjeistetaan isänmaamme suojeluun.
        Palvelin itse useamman vuoden SA- harmaissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5750
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3637
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      221
      1836
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1752
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1202
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      278
      929
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe