Hörhöille oikeutta

SiperiaOpettaa

Kaikki kannabishörhöt Venäjän oikeuslaitokseen tuomiolle. Loppuu sitten vähäksi aikaa se huomiohakuisuus.

28

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tieteellinen-faktamies

      Mutta kun kannabiksen laittomuus perustuu vuoden 1937 valheeseen, jonka mukaan mustat miehet kasvattavat väkivaltaisuuttaan tai menevät valkoisten naisten kanssa sänkyyn. Siksi siitä tehtiin laitonta Yhdysvalloissa. Lisäksi kuituteollisuus ei tykännyt kannabiksesta, sillä se ei voinut patentoida sitä ja sillä oli synteettisiä kuituja / omia valmisteita jotka kilpailivat kannabiksen kuitujen kanssa. Kannabiksesta voi tehdä paitoja, taloja, köyttä, laukkuja yms. Kun kannabis muuttui laittomaksi, kuituteollisuuden tuotanto parani eikä tarvinnut kilpailla.

      Lisäksi kannabiksen on todettu viimeaikaisissa lääkekokeissa tuhoavan syöpäsoluja, pienentävän niitä tai vain lopettavan niiden leviämisen. Myös aivosyöpään, joka on lähes mahdottomuus, ei näytä olevan parannusta, mutta kannabis vaikutti vakavamman tyypin aivosyöpään positiivisella tavalla. Lisäksi verisyöpään kannabis näyttäisi vaikuttavan josta kiinalaiset tutkijat kertoivat.

      Lähteet:

      http://www.drugabuse.gov/publications/drugfacts/marijuana-medicine

      http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25398831

      http://www.google.com/patents/US20130059018

      http://www.huffingtonpost.com/2014/11/18/marijuana-brain-cancer_n_6181060.html

      http://www.huffingtonpost.com/2013/10/25/marijuana-
      cancer_n_4158865.html

      Oliko muuta kysyttävää herralla?

      • SiperiaOpettaa

        Kannabistit Venäjälle tuomittavaksi. Sitten jää oikeille ihmisille mahdollisuus tehdä hyödyllisiä asioita. Eikä tarvitse pelätä, että lapset, nuoret ja naiset villiintyvät kannabiksen huumekäytöstä.

      • Kukkapenkin_Denso
        SiperiaOpettaa kirjoitti:

        Keskityhän sinäkin oikeisiin ongelmiin, kuten vaikkapa niihin lapsiin, jotka joutuvat kasvamaan alkoholi- ja väkivaltaongelmaisissa perheissä. Heitä on Suomessa kymmeniätuhansia joka vuosi, ja jokaisen psyyke on enemmän tai vähemmän raunoina. Monista tulee myös päihdeongelmaisia. Kallista lystiä.

        Ymmärrän kyllä, että sinua harmittaa se, että kannabis laillistuu maailmalla, koska se on erittäin vähähaittainen päihde. Sanovat, että vähähaittaisin päihde koko maailmassa.

      • aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa332
        Kukkapenkin_Denso kirjoitti:

        kotiväkivaltaa on aina ollut. kannabis sekoilu on aika uuttaa täällä suomessa. kyllähän sitäkin on ollut mutta viimeaikoina on se paljon otettu esille. se on uudenlainen trendi ei mitään muuta ja sen voi kitkeä pois.

      • Kukkapenkin_denso
        aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa332 kirjoitti:

        Oikeuttaako se perheväkivallan kun sitä on aina ollut? Eipä ole muuten paljon uutisia ollut mistään kannabissekoilusta. Kyllä se on aina alkoholi kyseessä kun kunnolla sekoillaan. Joku alkoholia käyttänytkin juuri tappoi jonkun, kun tuli riitaa lihapullista.

      • Compitrrr

        Kannabis ei muuten ole mikään uusi tulokas Suomessa. Se oli ennen yksi yleisimpiä maatalous- ja lääkekasveja, ja myös sen päihdekäyttö tunnettiin, vaikka sitä ei vielä Irti Huumeista Oy mainostanutkaan kuten nykyään.

      • SiperiaOpettaa
        Kukkapenkin_Denso kirjoitti:

        Keskityhän sinäkin oikeisiin ongelmiin, kuten vaikkapa niihin lapsiin, jotka joutuvat kasvamaan alkoholi- ja väkivaltaongelmaisissa perheissä. Heitä on Suomessa kymmeniätuhansia joka vuosi, ja jokaisen psyyke on enemmän tai vähemmän raunoina. Monista tulee myös päihdeongelmaisia. Kallista lystiä.

        Ymmärrän kyllä, että sinua harmittaa se, että kannabis laillistuu maailmalla, koska se on erittäin vähähaittainen päihde. Sanovat, että vähähaittaisin päihde koko maailmassa.

        Kannabistit Venäjälle kehittämään omaa ihanne yhteiskuntaansa.

      • aaaarrrrrr77855
        SiperiaOpettaa kirjoitti:

        Kannabistit Venäjälle kehittämään omaa ihanne yhteiskuntaansa.

        aivan, siellä saavat sitten pössytellä aivan rauhassa!!

      • Häpeäisitköskään
        aaaarrrrrr77855 kirjoitti:

        aivan, siellä saavat sitten pössytellä aivan rauhassa!!

        Ei kannata, syöpälääke tarvitaan vaikka he eivät sitä haluakaan lailliseksi, koska sillä ei voi tehdä rahaa. Ihmiset ansaitsevat parannuksen syöpään, joka löytyy kannabiksesta - oikeastaan tarkemmin sanottuna kannabisöljystä. Etkö halua että ihmiset tervehtyisivät? häpeäisit.

      • aaaaaaaaaa3331
        Häpeäisitköskään kirjoitti:

        Ei kannata, syöpälääke tarvitaan vaikka he eivät sitä haluakaan lailliseksi, koska sillä ei voi tehdä rahaa. Ihmiset ansaitsevat parannuksen syöpään, joka löytyy kannabiksesta - oikeastaan tarkemmin sanottuna kannabisöljystä. Etkö halua että ihmiset tervehtyisivät? häpeäisit.

        kannabiksen "viihdekäyttäjät" on turhaa sakkia!!lääkekäytön hyväksyn jos oikeasti tarvitsitsee mutta muut saa lähettää siperiaan!!!siinä olet oikeassa että öljyn muodossa se pitää ottaa jos lääkitsee sairautta

      • JukkaPenkki
        aaaaaaaaaa3331 kirjoitti:

        Eli sinäkin olet jo sitä mieltä, että kannabis on erittäin vähähaittainen päihde, koska sitä voidaan lääkekäytössä käyttää ongelmitta useitakin grammoja päivässä? Ja jos hyväksyt alkoholin päihdekäytön, niin millä perusteella alkoholia huomattavasti vähähaittaisemman kannabiksen päihdekäytön pitäisi edelleen olla laitonta? Ei ainakaan haitallisuuden johdosta.

      • kaikvoiottaa
        SiperiaOpettaa kirjoitti:

        Kannabistit Venäjälle tuomittavaksi. Sitten jää oikeille ihmisille mahdollisuus tehdä hyödyllisiä asioita. Eikä tarvitse pelätä, että lapset, nuoret ja naiset villiintyvät kannabiksen huumekäytöstä.

        Miksi olet niin huolissasi lapsosten ja naisimmeisten kannabiksen käytöstä. En ymmärrä alkuunkaan. Kannab sopii kaikille

      • hmisyys
        JukkaPenkki kirjoitti:

        Eli sinäkin olet jo sitä mieltä, että kannabis on erittäin vähähaittainen päihde, koska sitä voidaan lääkekäytössä käyttää ongelmitta useitakin grammoja päivässä? Ja jos hyväksyt alkoholin päihdekäytön, niin millä perusteella alkoholia huomattavasti vähähaittaisemman kannabiksen päihdekäytön pitäisi edelleen olla laitonta? Ei ainakaan haitallisuuden johdosta.

        Odotetaan ihan rauhallisesti, että se pää selviää. Ja vasta sitten kommentoidaan asiaa. Onhan alkoholikin pohjana monessa lääkkeessä, sillä voi desinfioida ja huonolla menestyksellä käyttää polttoaineena. Mutta eivät nekään silti oikeuta alkoholin päihdekäytön ihannointia.
        Ja sama pätee kannabikseen. Sen päihdekäytön puolustaminen on typerää.

      • aaaawqasq

        missä sanoin että hyväksyn alkoholin päihdekäytön!?!? en hyväksy sitäkään!!

      • Vannish
        hmisyys kirjoitti:

        Odotetaan ihan rauhallisesti, että se pää selviää. Ja vasta sitten kommentoidaan asiaa. Onhan alkoholikin pohjana monessa lääkkeessä, sillä voi desinfioida ja huonolla menestyksellä käyttää polttoaineena. Mutta eivät nekään silti oikeuta alkoholin päihdekäytön ihannointia.
        Ja sama pätee kannabikseen. Sen päihdekäytön puolustaminen on typerää.

        Miten niin alkoholi on huono polttoaine? Indy-sarjassa kilpa-autot kulkevat alkoholilla, ja tehoa on moottoreissa ihan kiitettävästi. Brasiliassa alkoholi on myös hyvin yleinen moottoripo!ttoaine. Jos et kerran tiedä mitään asiasta, niin kannattaako yrittää päteä? Ja jos et hyväksy alkoholinkaan päihdekäyttöä, niin koska laadit ensimmäisen kirjoituksesi sen käyttöä vastaan?

      • ftgyhuji
        Vannish kirjoitti:

        Jees kyllä se niin on että kun bensan hinta nousee yli ns. kipukynnyksen niin alkoholi on mahdollinen korvaaja. Sitä kun voidaan tehdä kaikesta mikä käy ja tislata pitoisuus korkeammaksi.

        Päihteenä kannabis on parempi ja voidaan siitäkin duunata dieseliä.

      • KannabistitSiperiaan
        Vannish kirjoitti:

        Miten niin alkoholi on huono polttoaine? Indy-sarjassa kilpa-autot kulkevat alkoholilla, ja tehoa on moottoreissa ihan kiitettävästi. Brasiliassa alkoholi on myös hyvin yleinen moottoripo!ttoaine. Jos et kerran tiedä mitään asiasta, niin kannattaako yrittää päteä? Ja jos et hyväksy alkoholinkaan päihdekäyttöä, niin koska laadit ensimmäisen kirjoituksesi sen käyttöä vastaan?

        Verrattuna hiilivetyihin alkoholi on täyttä paskaa lämpöarvoiltaan. Sen tietää jokainen paitsi ei tietysti kannabisti hippi.

      • Khoggi
        KannabistitSiperiaan kirjoitti:

        Hyvin alkoholilla silti moottorit käyvät. Kyse kun ei ole pelkästään lämpöarvoista..

      • Khemiz

        Alkoholimoottorista saa tehoa helposti, koska alkoholi kestää bensiiniä paremmin puristus- ja ahtopainetta. Alkoholi on ihan hyvä polttoaine. Kuituhampun siemenistä taas saisi kätevästi biodieseliä.

      • kirvesjaperhe
        Kukkapenkin_denso kirjoitti:

        Oikeuttaako se perheväkivallan kun sitä on aina ollut? Eipä ole muuten paljon uutisia ollut mistään kannabissekoilusta. Kyllä se on aina alkoholi kyseessä kun kunnolla sekoillaan. Joku alkoholia käyttänytkin juuri tappoi jonkun, kun tuli riitaa lihapullista.

        En ole koskaan nähnyt saatikaan kuullut mistään kannabis sekoilusta. Alkoholi sekoiluista saa kyllä jatkuvasti lueskella eri alojone mediosta. Rattijuoppoja, ennenaikaisia kuolemia, väkivältarikoksia. Jotkut tunnetut poliitiikot jenkeissä kutsuvat alkoholia nestemäiseksi cräkiksi ja sitähän se on laillista kovaa kamaa.

      • Spolias
        aaaaaaaaaa3331 kirjoitti:

        kannabiksen "viihdekäyttäjät" on turhaa sakkia!!lääkekäytön hyväksyn jos oikeasti tarvitsitsee mutta muut saa lähettää siperiaan!!!siinä olet oikeassa että öljyn muodossa se pitää ottaa jos lääkitsee sairautta

        Lääkärit kuitenkin määräävät poltettavaa kannabista, eivät mitään öljyä. Ja hyvin toimii niinkin.

      • PenkinJukka
        KannabistitSiperiaan kirjoitti:

        Verrattuna hiilivetyihin alkoholi on täyttä paskaa lämpöarvoiltaan. Sen tietää jokainen paitsi ei tietysti kannabisti hippi.

        Tiedät selvästi yhtä paljon moottoriteknologiasta, mitä sairasboogie tiesi soittamisesta. Eli todella vähän.

      • Mulkkendahl
        kirvesjaperhe kirjoitti:

        En ole koskaan nähnyt saatikaan kuullut mistään kannabis sekoilusta. Alkoholi sekoiluista saa kyllä jatkuvasti lueskella eri alojone mediosta. Rattijuoppoja, ennenaikaisia kuolemia, väkivältarikoksia. Jotkut tunnetut poliitiikot jenkeissä kutsuvat alkoholia nestemäiseksi cräkiksi ja sitähän se on laillista kovaa kamaa.

        Kyse on aineiden väärinkäytöstä. Jos alkoholia ottaa riittävän vähän, niin ei sekään jokaista tapa tai sekoita. Erilaisissa aineissa on erilaiset käyttötavat. Ja jonkin verran eroa yksilökohtaisesti siinä miten ne vaikuttavat.
        Ei pidä unohtaa, että heeboilla ihan oikeassa elämässä on kannabista mukana. Ja sitä otetaan silloin, kun jotain muuta on otettu hieman liikaa. Tai halutaan hetkeksi rauhoittaa tilannetta.

      • Leelak
        Khoggi kirjoitti:

        Hyvin alkoholilla silti moottorit käyvät. Kyse kun ei ole pelkästään lämpöarvoista..

        Kyse on laitteistosta ja polttoaineesta. Onhan höyrymoottoreissakin hevosvoimia. Ja heikompi hyötysuhde kuin polttomoottorissa. Harmi vain, että niillä ei ole kiihdytysajoja kovin usein.

    • faakjuu

      Aloittaja voi itse painua siperiaan vinkumaan. Tonni vetoa että ennemmin laki muuttuu sallivammaksi kuin tiukemmaksi. Hajoa ap siihen. Hah, hah. Eikä missään voida toimia niin että x teosta viedään toiseen maahan tuomiolle. Varsinkaan teosta joka ei oikeasti ole rikos. Itsensä päihdyttäminen kun ei täytä minkäänlaisia oikean rikoksen tunnusmerkkejä.

      • HippiPappi

        Mene itse Venäjälle polttelemaan julkisesti. Niin tonni vetoa, että saat siellä hieman enemmän opetusta, kuin Suomessa, jossa päätä vähän silitetään, lätkäistään huumeleima, sakotetaan, lapset takavarikoidaan ja töistä voi tulla fudut.

      • erty54

        Venäjä on kyllä tiukkapipoisuudessaan jännä maa kun siellä miehet kuolivat viinaan keskimäärin 50 - vuotiaina..

    • sredrftgyhuj

      Mistä näitä foobikoita sikiää?

      Puff, puff ja puuff. Nuuhki reppana aromeita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe