tuuliajolla.

Jostakin se vittuilu juontaa juurensa. Eli mistä?

Tangoon tarvitaan aina kaksi joten niin teidänkin suhteessa. Te tuskin tunnette vielä toisianne, koska teillä jäi se ns. normaali pariskunnan seurusteluvaihe välistä ja hyppäsitte suoraan vanhemmuuteen. Eli teidän pitää kohda myös toisenne miehenä ja naisena eikä aina lapsen vanhempina.

Puhukaa ongelmistanne. Vaikka ihan siitäkin miten epävarmoja olette toisillenne. Kenties voitte löytää muunkin yhteisen juttunne kuin lapsen.

Sitten meette vaikka perheneuvolan pariterapiaan. Jos sekään ei auta niin erotkaa jos ette löydä yhteistä säveltä.

Niin se menee kuomaseni. Seuraavaksi etäännytte toisistanne ja kumpikin hakee omaa kaveriseuraa ja ajanvietto muualla lisääntyy. Riitelette lastenhoidosta ja rahasta. Iänikuinen köyhyys masentaa ja siihen helpotusta hakiessanne sorrutte pettämään toisianne. Eroatte ja omaisuus siirtyy vaimolle ja lapselle. Itse jäät työttömäksi ja asunnottomaksi ja vaimo löytää uuden suhteen josta syntyy uusioperhe uusine lapsineen. Hyväksyt kaiken ja annat olla. Kesyynnyt ja alat nauttia elämästä itsellesi.

Mielummin yksin kuin tuollasen naisen kanssa joka valittaa joka asiasta eikä tee omaa osuttaan, lihoo ja makailee vaan. Otin eron koska en jaksa riidellä. Olen rauhallinen ja tykkää hiljaisuudesta ja rauhasta. Jos nainen ei pysty normaaliin elämään niin mua ei kiinnosta.

Eihän tuota kukaan pidempään jaksa. Mutta kai näet naisessasi muutakin kuin emon tai emännän? Saatteko molemmat nukuttua tarpeeksi? Ero voi olla hyvä ratkaisu, mutta sillä uhkaaminen ei edistä luottamusta ja turvallisuutta. Oletko kokeillut sitä, että sanot rauhallisesti, ettet jaksa etkä halua riidellä ja että nyt on saatava aikaan muutos. Kerrot, mihin itse olet valmis (ei sitä, mitä puolisolta vaadit) ja pyydät puolisoa kertomaan, miten hän voisi tehdä yhteiselostanne mukavampaa.

Usein tilanteet etenevät aina samalla kaavalla, lopputulos on selvä ensi hetkestä lähtien. Kaavan rikkominen edellyttää, että jompikumpi alkaa toimia toisin. Jos tämä ei auta, olet ainakin yrittänyt.

Kummallakin lienee oma näkökulmansa ja ymmärrettävää, että arki muuttuu liian raskaaksi, jos sillä ei ole antaa nautittavaksi muuta kuin työtä.
Miehetkin kun voivat palaa loppuun. Unohdetaan, että lapsen saaminen ei yksin rasita äitiä, kyllä isälläkin on oikeus väsymiseen.
Vaimosi näköalat lapsen saamisen myötä ovat saattaneet muuttua pieniksi. Jos ei ole ansiotyössä, aikuissuhteet jäävät liikaa miehen varaan.
Äideilläkin on vastuunsa mielialoistaan, turha räyhääminen ei ole aikuisen käytöstä. Takana voi olla masennusta, turhautumista, anteeksi nyt hyvät naiset, jos sanon tämän... laiskistumistakin ja saamattomuutta. Kotityöt ovat lähes jokaisella koneellistettu: pyykit, tiskit, siivoaminen. Itseasiassa fyysisesti nuo eivät voi tervettä rasittaa!
Ainoaksi rasitukseksi jää lapsen kanssa leikkiminen ja hoivaaminen ja alituiseen saatavilla oleminen.
Tätä eivät kaikki naiset kestä: olla aina lapsen ehdoilla ja saatavilla.
Olisiko tässä ongelman ydin, että vaimollasi ei ole siltikään omaa aikaa? Siis harrastuksiin ja liikuntaan?
Tämä on vain olettamus. Fyysisen kunnon kohoaminen voisi auttaa hermostumiseen ja turhanpäiväiseen riidanjauhantaan. Kun keho on lössähtänyt, alkaa mielikin lösähdellä ja tempoa joutavanpäiväisiä.
Voi olla, että Marga-Reeta, vanha rouva saa nyt korvilleen moisesta naiskritiikistä, mutta joskus on meidän naisten mentävä itseemme, otettava niskasta kiinni ja käveltävä peilin eteen. Usein sieltä löytyy se syyllinen, jolla vyötärömakkarat kertovat, mistä loppupelissä onkin kyse.
Raskaus kun on sitä ihanaa keskipisteenä olon aikaa, ja kun lapsi syntyy, niin naisen sisäinen pikku narsisti jää vaille huomiotta lapsen ryöstäessä hoivahuomion totaalisesti.