Kadehtivatko tavikset rikkaita vai ..?

haluaisinolla

Kauppalehden etusivulla Portugalissa asuva Teppo Raitis sanoo, että Suomessa vallitsee kateuspsykoosi. Onkohan noin? Epäoikeudenmukaisuuden tunne on helppoa kuitata kateudeksi. Totta kai tavallisesta kansalaisesta tuntuu epäoikeudenmukaiselta kun pieni osa ihmisistä saa etuoikeuksia ja mahdollisuuksia, joita ei kaikille suoda. Se on epäoikeudenmukaista eikä tasavertaista. On epäoikeudenmukaista ja epäisänmaalliselta, että rikkaat maksavat veronsa johonkin muuhun valtioon ja kuitenkin nauttivat kotimaansa infrastruktuurista ja eduista, jonka muut verovaroillaan heille pienistä palkoistaan ja eläkkeistään kustantavat.

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kewadq

      Ne Portugaliin muuttaneet rikkaat ovat maksaneet veroja Suomeen jo ihan hirmuisen summan. Ja vielä pitäisi maksaa lisää, vaikka ei ole enää edes "nauttimassa" suomalaisten veronsaajien palveluista?

      Pienistä palkoista ei edes makseta valtion veroa, joten sitä on ihan turha itkeä. Pienipalkkainen ei ikinä maksa veroja sen vertaa mitä itse kuluttaa yhteiskunnan palveluita. Puhumattakaan sitten niistä, jotka elävät pelkästään yhteiskunnan tukien varassa.

      • Niin_mutta

        Portugalin rikkaiden verovapaita tuloja nauttivien lääkärikulut Portugalissa maksaa suomalaiset veronmaksajat. Portugali perii kulut Suomesta.

      • hohjaa
        Niin_mutta kirjoitti:

        Portugalin rikkaiden verovapaita tuloja nauttivien lääkärikulut Portugalissa maksaa suomalaiset veronmaksajat. Portugali perii kulut Suomesta.

        Oikeasti kuvittelet, että ne porhot käy julkisella puolella lääkärissä siellä Portugalissa?

        ... sitä paitsi, ne porhot, jotka saavat Suomesta eläkettä, maksavat myös sairausvakuutusmaksua Suomeen.

      • veowo

        Ei maksettujen verojen määrällä ole merkitystä, vaan sillä mitä jää käteen.

        Jokainen ihminen on yhtä arvokas ja tavoitteena tulisi olla tilanne, jossa kaikki tienaisivat nettona yhtä paljon riippumatta siitä mitä tekee työkseen. Kouluttautumalla pääsisi helpompiin sisätöihin ja yksinkertaisemmat ihmiset tekisivät sitten viemärinavausta ja vastaavia likaisia töitä.

        Kaikki työthän on kuitenkin jonkun tehtävä?

        Tasa-arvon arvostaminen ei ole kateutta. Ahneus ja omaan napaan tuijottaminen sen sijaan ovat kuvottavia piirteitä ihmisessä. Yhteiskunnan tuleekin tehdä sellaisten elämästä niin vaikeaa, että oppivat käyttäytymään sääntöjen mukaan kanssaihmisiä kunnioittavasti.

      • öjlk

        "kaikki tienaisivat nettona yhtä paljon riippumatta siitä mitä tekee työkseen. "

        Ei hyvää päivää... Siis oikeasti sinun mielestäsi kouluttautumattoman kadunlakaisijan ja pitkä koulutuksen saaneen lääkärin pitäisi saada samaa palkkaa? Ja tietysti tarkoitat kuukausipalkaa, eli osa-aikaisen kaupankassankin pitäisi saada saman verran palkkaa kuin 80 tuntia viikossa työskentelevän johtajan?

        Hiphuraa. Teikäläisille olisi kyllä ihan oikein, jos kaikki fiksut ja koulutetut poistuisi maasta, ja tänne jäisi kadunlakaisijat ja työttömät pyörittämään maata ja pesemään toistensa paitoja. Voisi kyllä pian tulla kylmä ja nälkä...

      • veowo
        öjlk kirjoitti:

        Sinä taidat olla niitä omasta mielestään parempia ihmisiä?

        Johtajat, lääkärit ja kadunlakaisijat ovat aivan samanlaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat tasan yhtä paljon pysyäkseen hengissä.

        Koulutuksella pääsee helpompiin töihin, joten koulutuksen hyöty tulee siitä. Palkka pitää kuitenkin olla kaikille sama, koska jokainen tarvitsee yhtä paljon elääkseen.

      • öjlk

        "Johtajat, lääkärit ja kadunlakaisijat ovat aivan samanlaisia ihmisiä"

        Eivät ole samanlaisia, vaan yksiöitä. Ja toiset heistä ovat tehneet ja tekevät huomattavasti enemmän töitä, ja vaativampia töitä kuin toiset. Totta kai sellaiselle pitää maksaa enemmän kuin sille, joka tekee helppoa rutiinihommaa ilman koulutusta.

        Lääkäreissäkin on eroja. Tämä tulee esiin tasa-arvokeskustelussa. Naisasianaiset valittavat naisten huonompia palkkoja, vaikka naiset voisivat ihan vapaasti pyrkiä vaativampiin tehtäviin ja tehdä enemmän päivystyksiä yms. kuten miehet. Mutta sen sijaan naiset pyrkivät kevyempiin hommiin ja tekevät osa-aikaista tai max normaali työaikaa. Se näkyy palkassa, ihan niin kuin pitääkin.

      • sjfkljfsdkjfkls

        Tämä juuri, milloin olette viimeksi nähneet naisia esim. ylitöissä :D
        Ovat pikemminkin aina ensimmäisten joukossa poistumassa työpaikalta vaikka ovat hakeutuneet kaikkein helpoimpiin ja kevyimpiin hommiin...

    • Porttugaliin

      Suomi on tunnetusti kateellisten ja työtävieroksuvien ihmisten paisepesä kun näitä kateellisten duunareiden kommenntteja johtajien eläkepäivistä lukee. Kyllä nämä "veropakoilaiset" ovat maksaneet suomeen niin paljon veroja, että töitä vieroksuvien duunareiden ei edelleenkään tarvitse tehdä yhtään mitään.

      Ja minun mielestä vain sillä on väliä kuinka paljon tähän maahaan työssäkäyvä ihminen maksaa veroja. Se on täysin toissijaista paljonko käteen jää. Jokainen itse valitsee omat työuransa polut.

      Suomessa pitäisi ottaa tasavero käyttöön. Se olisi ainoa oikea ja tasapuolinen vaihtoehto kaikkia kohtaan.

      Itse olen ollut työelämässä noin 20 vuotta ja minulla on akateeminen loppututkinto ja kyllä tähän maahan on ihan kiitettävästi saanut veroja maksaa. Voisi kysyä, että mitä olen saanut? En käytä esim. julkisia terveydenhoitopalveluja vaan käyn yksityisellä, samoin lapset käyvät yksityisellä (poislukien koulun lääkärintarkastukset). No koulutus on tietysti ilmaista. Tosin siitäkin olisin itse valmis maksamaan.

      Toivottavasti tuo yritysjohtajien mollaaminen loppuu. Tätä maata pitää ainostaan pystyssä hyvä ja keskituloisten ihmisten luokka, jota kasvava työtä vieroksuvien ryhmä saa ihan lain mukaan hyödyntää ja en ihmettele yhtään, että täältä yksi jos toinen vaihtaa (tai ainakin harkitsee) kirjansa muihin maihin.

      Lisäksi tulevaisuus ei todellakaan näytä hyvältä. SAK yms vasemmistosiipi pitää edelleenkin kiinni sata vuotta sitten sovituista asioista ja ei avaa silmiään. Heidän ainoa kommentti on vaan, että hyvätuloisilta enemmän pois ja omat edut ennallaan jne. No tällä mallilla kun mennään vielä 20 vuotta eteenpäin, niin ei tänne jää muut kuin SAK ja yhteiskunnantukien hyväksikäyttäjät. Sillä mallilla tämä maa ei kauaa kyllä pystyssä pysy.

      Lisäksi minun mielestä tasa-arvoisesti ei pidä kohdella helvetisti veroja maksavaa henkilöä ja henkilöä joka ei ole koskaan tehnyt töitä eikä aio tehdä töitä (näitä jälkimmäisiä tästä maasta löytyy ihan liikaa).

    • sjfskdljklsjlksd

      Minusta vaikuttaa pikemminkin siltä että kaikkein eniten RIKKAAT kadehtivat taviksia kun ovat viemässä taviksilta rahat itselleen, työpaikat kiinaan, palkat maanrakoon, omistusasunnot vuokraloukoiksi, varmaan ne saatanan perverssit veisivät paskaiset alushousutkin jalasta, eivät sallisi taviksille kertakaikkiaan mitään koska ovat niin pohjattoman itsekeskeisiä ja ahneita kusipäitä, niin sairasta asennetta että ahneus pitäisi olla rikos!
      Useimmiten on juuri niinpäin että tavisduunarin puolesta on ihan sama jos joku on rikas tai köyhä, ei ole kateutta täältäpäin ilmassa mutta alkaahan se silloin haittaamaan jos rikas on kusipää ja halveksii sekä sortaa köyhempiä mutta vittuilu on tietysti vain luonnevika, olipa henkilö sitten rikas tai köyhä. Rikkaissa tosin vaikuttaa olevan eniten niitä luonnevikaisia ja ahneita minä-minä pyrkyreitä jotka kohtelevat ihmisiä kuin hyödykkeitä, jos jostakusta ihmisestä ei satu olemaan hyötyä niin rikas asshole kohtelee häntä kuin roskaa, ilmeisesti rikkaiden sivistyksen taso on nollan luokkaa kun eivät ole kuulleetkaan sellaisesta kuin ihmisarvo on itseisarvo.

      • eivasemmistolle

        Lepo vaan.

        jo ottaa näköjään yhteiskunnan verorahoilla elävää pannuun, kun tuollaisia tekstejä latelee.

        Ei minun mielestä ketään tarvitse elättää, vaan kaikkien on tehtävä työtä ja elätettävä itse itsensä.

      • fjsdfjsklf
        eivasemmistolle kirjoitti:

        Lepo vaan.

        jo ottaa näköjään yhteiskunnan verorahoilla elävää pannuun, kun tuollaisia tekstejä latelee.

        Ei minun mielestä ketään tarvitse elättää, vaan kaikkien on tehtävä työtä ja elätettävä itse itsensä.

        Erehdyt pahasti, olen pienipalkkainen duunari. Vastauksesi on tyypillinen rikkaan kyrvän pahasti metsään menevä asennevammainen, ennakkoluuloinen, ihmisiä halveksiva solvaus.
        Automaation ja työpaikkojen halvempiin maihin siirron vuoksi työllä elämisen mahdollisuudet ovat huvenneet olemattomiin täällä joten tilalle olisi pitänyt luoda jo kymmeniä vuosia sitten vaihtoehtoinen toimeentulon malli, esim. kansalaispalkka!

      • hshsskksj22223
        fjsdfjsklf kirjoitti:

        No hurraa vaan sinullekkin. Sinun mielestä meidän varmaan kannattaisi siirtyä kommunismiin seuraavaksi?

        Kansalaispalkka Se olisi varmaan jotakin... No mennään muutama vuosi eteenpäin, niin pääset varmaan unelmaasi. Voi olla, että riistäjä kapitalisti kyllästyy bisneksen tekemiseen ja menee lappu luukulle kioskiin, jossa sinäkin katkerana työskentelet.

        Kannattaisiko lähteä Pohjois-Koreaan ekskursiolle, niin näkisit ihanne maasi

      • aikahuonoläppä
        hshsskksj22223 kirjoitti:

        vai pohjois-korea, olipa lapsellinen kärjistys.

    • tervemenoasuomi

      No totta hitossa tavis kadehtii rikkaita.

      Tosin taviksiakin on eriasteisia. Keskituloinen tavis tuskin kahdehtii, mutta kun siirrymme tähän duunari-tavis ja yhteiskunnan holhokki - linjalle, niin se kateus on jotakin sanoin kuvaamatonta.

      Ihan oikeasti ihminen, joka toimii yrítysjohtajana ja on maksanut vuosikausia ihan sairaan paljon veroja tämän holhousyhteiskunnan pystyssä pitämiseen ei saisi teidän kommareiden mukaan valita asuinpaikkaansa eläkkeellä mistä haluaa tai sitä pitäisi teidän mukaan jotenkin säännellä, niin tervemenoa mitä meininkiä...

      Lisäksi luuleeko joku ay henkinen duunari oikeasti, että "rikas" Portugalin pakolainen asioi paikallisessa terveyskeskuksessa?? Eihän ne Suomessakaan ole ihmisiä varten tarkoitettu.

      Itse en ole yli 15 vuoteen asioinut julkisen terveydenhuollon piirissä ja toivottavasti en joudu koskaan asioimaan. Tosin veroja on sen verran maksettu, että ei olisi omantunnon tuskia niitä hyödyntääkään.

      Otetaan vielä kansalaispalkka tulevaisuudessa käyttöön, niin kyllä Suomesta saadaan punainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe