Arkiummetus ja vatsavaivat

MikäAvuks

Melkein vuoden päivät on vaivannut vatsan huono toiminta, ja mikä jotenkin outoa niin vatsa toimii viikonloppuisin ja lomalla täysin normaalisti. Mutta heti maanantaiaamusta vatsan toiminta lakkaa ja on täysin seis pari kolme päivää, joskus jopa torstaihin asti. Sitten saattaa tulla jotain papanaa mutta suoli ei tyhjene vieläkään normaalista, vasta kun lauantaina. Ja sitten sitä saakin tyhjennellä muutamaan otteeseen.

Ei käsittääkseni johdu ruokavaliosta, liikunnanpuutteesta tms, sillä toiminta tosiaan on aivan normaalia kun ei tarvi aamulla herätä töihin.

Olin kesälomalla 4 viikkoa, ja vatsa toimi koko loman ajan joka ikinen päivä täysin normaalisti, heti aamusta kuin junan vessa. Heti ensimmäisenä työpäivänä alkoi taas ummetuksen kierre, joten ei voi johtua istumatyöstäkään, kun vatsantoiminta lakkasi jo ennen kuin ehdin edes töihin :)

Ensimmäisen työviikon aikana vatsan turvotus tuli myös sietämättömäksi ja kolmen päivän kuluttua kun yritin ulostaa, niin tuli verta ja sitäkin tuli sitten parina päivänä peräkkäin, ja vatsaa myöskin polttelee jonkin verran.

Varmaan pitäisi mennä lääkäriin? Mut mikä ihme voi olla syynä tällaiseen arkiummetukseen? Ja miten sitä voisi hoitaa?

Tosiaan vapaalla ollessa on aivan sama mitä syön, liikunko, juonko vettä tms. vatsa toimii jokatapauksessa AINA.

Alkaa työviikot olla piinaa kun päivä päivältä maha turpoaa, on kipeä ja pingertää ja todella epämukava olo :/

1

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arseenimyrkytys

      Elintarvikkeista löytyvän epäorgaanisen arseenin on todettu aiheuttavan muun muassa keuhko-, iho- ja rakkosyöpää.
      Arseeni on kemiallinen alkuaine, jota esiintyy luonnossa yleisesti. Tämän vuoksi sitä löytyy erilaisina yhdisteinä myös elintarvikkeista. Ongelmana on se, että arseeni on myös myrkky, joka on yhdistetty muun muassa syöpään ja diabetekseen.

      Ravintokasveista muun muassa riisi on altis keräämään itseensä pohjavedessä esiintyvää arsenikkia. Tämän vuoksi riisituotteista on löydetty useissa tutkimuksissa korkeitakin määriä arseenia.

      Esimerkiksi Yhdysvalloissa asia nousi julkiseksi huolenaiheeksi kolme vuotta sitten, kun kuluttajalehti Consumer Reports löysi arseenipitoisuuksia lähes jokaisesta yli 200 tutkimastaan riisituotteesta.

      Viimeisimpänä on riisituotteiden arseenimääriin perehtynyt Ruotsin yleisradio SVT, joka on nyt testannut kymmenen Ruotsissa suosittua riisielintarviketta.SVT julkaisi aiheesta artikkelin tänään verkkosivuillaan.

      Testaajat löysivät arseenia kuudesta tuotteesta. Niistä neljää myydään myös Suomessa. Arseenia löydettiin muun muassa Uncle Ben’s jasmiiniriisistä (arseenia 0,12 milligrammaa per kilo), Kellogg’s Rice Krispies -riismuroista (0,093 mg/kg), Kellogg’s Coco Pops -riisimuroista (0,077mg/kg) sekä Hipp-merkkisistä lasten luomuriisikakuista (0,1 mg/kg).

      Lapset erityisen alttiita

      Arseeni on yksi voimakkaimmista karsinogeeneista, joita ympäristössä ja ruuassa esiintyy.

      – Epäorgaaninen arseeni on erityisen karsinogeenista ja erittäin myrkyllistä, joten se vaikuttaa soluihin kaikin mahdollisin tavoin. Syövän lisäksi se vaikuttaa immuunijärjestelmään. Sillä on vaikutusta keuhkoihin, munuaisiin ja maksaan, kertoo Karoliinisen Instituutin ympäristölääketieteen professori Marie Vahter SVT:lle.

      Vahterin mukaan syöpäriskin kohoamiseen riittää melko pienikin määrä riisiä.

      – Ei ole annosta, jossa minkäänlaista riskiä ei olisi. Se on ongelma monien syöpää aiheuttavien aineiden kohdalla.

      Arseenin saanti on sitä haitallisempaa, mitä vähemmän ihminen painaa. Vahterin mukaan erityisesti lasten kohdalla altistus olisi syytä pitää niin alhaisena kuin mahdollista. Riisiä ei tarvitse jättää pois, mutta ruokavalion monipuolisuuteen on syytä kiinnittää huomiota.

      Esimerkiksi jos 15 kiloa painava kolmevuotias syö aamiaiseksi riisimuroja, riisiä lounaalla ja päivällisellä sekä lisäksi kolme riisikakkua välipalaksi, saa hän elimistöönsä niin paljon arseenia, että suositusrajat ylittyvät. Vahterin mukaan jopa aikuinen, noin 65 kiloa painava nainen saattaa ylittää turvalliset raja-arvot samalla riisimäärällä.

      Evira jatkaa arseenipitoisuuksien tutkintaa Suomessa

      Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on asettanut epäorgaaniselle arseenille turvallisena pidettävään raja-arvoon, joka on 0,3– 8 mikrogrammaa ruumiinpainokiloa kohden per vuorokausi.

      SVT:n mukaan riisielintarvikkeille ei ole asetettu arseenin määrää koskevia rajoituksia, joihin esimerkiksi elintarviketeollisuus voisi nojata. Vahterin mielestä viranomaisten pitäisi asettaa rajat, jotta teollisuuden olisi pakko tehdä tuotteita joissa arseenipitoisuus ei niin iso kuin nykyään.

      Kellogg’sin edustaja sanoo SVT:lle, että sen tuotteet ovat nykyisten lakien mukaisia. Yhtiön mukaan arseenia on suurimmassa osassa elintarvikkeita. Tämän vuoksi Kellogg’s toimii yhteistyössä tutkijoiden kanssa arvioidakseen aineen haittoja.

      Uncle Ben’s -tuotteita edustavan Mars Foodin mukaan sen tuotteet ovat elintarvikkeita koskevien Codex-standardien mukaisia. Yhtiöstä muistutetaan, että riisi on perusruokaa monissa maissa, joissa sitä ei kuitenkaan ole kytketty negatiivisiin terveysvaikutuksiin. Mars Food kertoo testaavansa epäorgaanisen arseenin pitoisuuksia tuotteissaan myös itse.

      Suomen elintarviketurvallisuusvirasto Evira julkisti elintarvikkeiden arseenipitoisuuksia koskevia tutkimustuloksia viime kesänä. Tutkimus osoitti, että pahimman ennusteen mukaan pitkäjyväisestä riisistä saatu epäorgaaninen arseeni voi aikuisella ylittää turvallisena pidetyn päivittäissaannin. Sama havainto tehtiin riisipohjaisten lastenruokien kohdalla.

      Eviran mukaan arseenin esiintymistä elintarvikkeissa on syytä kartoittaa myös laajemmalla säteellä, minkä vuoksi virasto jatkaa arseenianalytiikan kehittämistä edelleen.
      Anna Nuutinen
      ------------------------------------

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1585
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1147
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1066
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      1027
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      582
      1015
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      920
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      912
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      774
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      700
    Aihe