Hutausmaat

asddd

Onko täällä ketään muuta, joka tykkää kiertää hautausmaita. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa omituiselta, mutta jostakin syystä tämä on yksi lempi puuhistani.
Asiassa minua viehättää ajatus siitä, että varsinkin vanhemmat haudat herättävät minussa erittäin melankolisen mielialan. On mielestäni mielenkiintoista, että ihmiset, jotka ovat kuolleet 1800-luvulla ovat vieläkin ränsistyneissä haudoissaan eikä kukaan käy katsomassa tai hoitamassa hautaa. Ihmisestä, joka oli joskus rakkastettu ja tärkeä henkilö, on nykyään painunut unholaan, kukaan ei tiedä heidän elämästään mitään.
Hautausmailla kävellessäni en voi olla ajattelematta, sitä että tämä on minunkin kohtaloni.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joiäkkäämpi

      Tiedän vain yhden kantaisäni haudan, joka on kuollut 1800-luvun lopulla. Hän on isomummoni isä - siis olen jo hänestä viidennessä polvessa. Hauta on muistossa ja tiedot selvästi esillä, koska hänen elämään liittyy jotain historiallisesti muistettavaa.
      Ei minua moni kauaa muista, kun ei ole lapsia ja paljon nuorempia sukulaisia. Ja ruumis muuttuu maan tomuksi ja eihän ihminen siellä haudassa ole. Henki ja sielu ovat muualla riippuen uskosta Jumalaan. Kerran tullee myös ruumiin ylösnousemus.
      Kun kuljen hautausmailla, niin muistelen ihmisiä, jotka olivat elossa ollessani lapsi ja nuori. Silloin nuo nyt kuolleet olivat keski-ikäisiä.

      • aloittaja1

        Kiinnostukseni tähän asiaan heräsi kun Englannin matkalla poikkesin maaseudulla olleeseen raunioituneeseen kirkkoon, jonka pihalla oli hylätty hautausmaa, jota kukaan ei ollut huoltanut luultavasti vuosisataan, joten haudoissa olleetkin olivat luultavasti unohtuneita. Haudat olivat 1700-luvun lopulta 1800-luvun puoliväliin.

        Tuossa tilanteessa vain tuli niin melankolinen olo, kun tiesi että nuo vainajat luultavasti kuuluivat kyseiseen seurakuntaan, nuo vainajat olivat joskus istuneet siinä kirkossa kaikkien muiden lähiseudun asukkaiden kanssa. Jotkut olivat ylpeita uusista hatuistaan jotkut uusista hanskoistaan. Jotkut olivat pyytämässä anteeksi teoista, jotka tiesivät vääriksi, jotkut olivat menossa naimisiin, jotkut kastoivat lastaan. Ja nyt kyseinen kirkko on raunioina, eikä kukaan huolehdi haudoista. Kaikki mitä heistä tiedetään on heidän syntymäpäivänsä, kuolinpäivänsä ja heidän nimensä. Pahin osuus on se, että monella heistä on luultavasti eläviä jälkeläisiä, jotka eivät edes tiedä heidän nimiään saati haudan sijaintia. Minä tiedän enemmän heistä.

        Sai oikeasti ajattelemaan, että mitä tehdä noin 600 000 tunnilla.

        PS. Eihän ne ihmiset tietenkään ole haudassa jäljellä, mutta ajattelin sitä ideana viimeisestä lepopaikasta jossa ollaan ikuisesti.


    • ripaskapaska

      Joo siis mähän tanssin aika monellakin haudalla ripaskaa joka päivä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3518
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      192
      1621
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1307
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      145
      1182
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      853
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      835
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      116
      804
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      799
    9. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      50
      793
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      782
    Aihe