Ihannemiehestä

TasokasNainen

Rankan duuniviikon ja muutenkin kotiasioiden sotkuillessa, mietin miten mukavata olisi nyt jos olisi se kumppani vieressä. Jäin pohdiskelemaan, mitä se sitten voisi olla, monissa tapaamisissani miehissä on hyviä piirteitä kuin huonojakin, kuten meissä kaikissa. Omalla kohdallani miehen ulkonäön toki tulee viehättää silmää, mutta oman persoonan puuttuessa mielenkiintoni hyvännäköistäkin kollia kohtaan hälvenee nopeasti.
Parasta miehissä yleensä on huumorintaju, omaan aika pitkälti samanlaisen ja ei ole mitään parempaa kuin vääntää vitsiä mistä tahansa asiasta. Maailmassa synkistellään ihan tarpeeksi, ja naurua voisi olla enemmänkin. Eksäni kohdalla parasta oli juurikin se, että hän oli skarppi, fiksu ja omasi loistavan yhdistelykyvyn asioille, ettei nille voinut olla räkättämättä ääneen. Hän osasi myös vedellä oikeista naruista kun olin pahalla tuulella..mm. sanomalla ihan söpösti, että 'nyt sä oot kuin joku pieni apina, joka heittelee mua kohti banaaneja, rauhotu ja tuu alas sieltä hyllyltä' :D eihän tuolle voinut olla muuta kuin hymähtelemättä.
Parasta seksiä olen saanut muistikuvani mukaan kahdelta mieheltä. En ikinä unohda sitä ekaa yötä kun kierittiin toisen miehen kanssa ihot kiimasta ja hiestä tukat molemmilla silmille valuen. Aamulla herättyään hän laittoi jotain eeppistä irlantilaista musiikkia soimaan taustalle, ja nuoli valehtelematta yhden tunnin verran että kun hän työntyi sisääni, olin aika pitkälti, taivaassa :D
Toisen miehen kanssa taas seksi oli myös hyvin intensiivistä, mies tuli luokseni klo 18, heti päädyttiin sänkyyn ja kiivettiin sängystä ulos vasta seuraavana päivänä kun oil rehellisesti sanottuna ihan törkeä nälkä! Mies oli hyvin huomaavainen, mutta myös hyvin kiihkeä ja 'ottava'. Sanoja ei oikeastaan tarvittu välillämme, vaikka hän olikin hyvin keskustelutaitoinen ja mielenkiintoinen, pelkkä viestittäminen silmillä kertoi, mitä toinen halusi. Hän opetti myös minulle peppuseksisalaisuudet ja sen, että rakastin miehen työntymistä suuhuni väkisin niin, että alapääni kostui kiimasta. Mies rakasti nuolemistani, sanoi, että hän voisi jatkaa sitä ikuisuuden ja hassulla tavalla voisi rakentaa temppelin pelkästään pillulleni :D itse taas koin, että mies oli ollut aikaisemmassa elämässään nainen, koska tiesi täysin, miten naista käsitellään.
Seksin lisäksi, arvostan sitä, että on omia kavereita ja harrastuksia, mutta myös taitoa miten löytää myös yhteistä tekemistä mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Suhteen ei mielestäni pitäisi olla pelkkää kainaloikkain oloa vaan yhteistä viihtymistä kaikkialla. Toki silloin mielenkiinnon kohteiden tulisi jollain lailla osua yhteen, oli se sitten teattereissa käynti, pyöräily tai lautapelien pelailu.
Tällaisia harmonisia mietteitä tänään. Millaisia asioita haluaisitte omalta kumppaniltanne?

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksikysymys

      Miksi nuo "ihanat miehet" eivät ole enää kanssasi?

    • atännä

      Miehen pitäisi ymmärtää aika hyvin mun omituisuuksiani, niin tapaani elää kuin ajatuksianikin.

      Minun tuleva suhteeni rakentuu osista Minä, Hän, Me. Ei siis pelkästään Me. Eikä Hän ;)

      Ongelmallisin alue taitaa olla omatunto, käsitys oikeasta ja väärästä, ja miten se vaikuttaa kaikkeen. Jos tuon saisi osumaan yksiin... :)

      • atännäfanclub

        Minkä ikäinen atännä on ja missäpäin asuu?


      • atännäfanclub kirjoitti:

        Minkä ikäinen atännä on ja missäpäin asuu?

        Se on 49-vuotias ja asuu Puotilan palvelutalossa.


      • atännä
        atännäfanclub kirjoitti:

        Minkä ikäinen atännä on ja missäpäin asuu?

        Ja kukas sinä olet?

        En hae seuraa tältä palstalta, kunhan nyt välillä käyn täällä lukemassa ja kirjoittelemassa pehmoisia.


      • atännä
        ätmel kirjoitti:

        Se on 49-vuotias ja asuu Puotilan palvelutalossa.

        Sitä ollaan taas työntämässä nokkaansa joka paikkaan ;)


    • scrg

      "Millaisia asioita haluaisitte omalta kumppaniltanne? "

      Se olisi tosi mukavaa, jos kumppani vähän useammin olisi kiinnostunut siitä, mitä minä haluan. Yhteiset mielenkiínnon kohteet olisikin jo sellaista luksusta, ettei sellaista osaa edes haluta.

    • 287

      Uskon vanhaan sanontaan "silmät ovat sielun peili". Olen tavannut elämässäni muutamia ihmisiä, joiden katseesta näkyy eräänlainen sielun hyvyys. Tällaisista naisista olen saanut hyviä ystävättäriä. Kaksi näistä ihmisistä on puolestaan ollut miehiä ja toisen kanssa avioiduin (toiseen törmäsin sairaalassa kun olin leikkauksessa). Ominaisuus on harvinainen, mutta se sykähdyttää aina yhtä paljon, eikä ole pettänyt minua koskaan. Tällainen ihminen on aina vastannut katsettaan. He ovat huumorintajuisia, ystävällisiä ja hyviä ihmisiä.

    • 1212

      Kuulostaa siltä että ap pitää tyhmistä miehistä jotka kertovat huonoja vitsejä. Kunhan ovat pitkiä, komeita, itsevarmoja ja matalaäänisiä.

      • ilmanjään

        Niin ja tuollaisia miehiä kaikki naiset haluaa ja himoitsee


    • helmiä.sioille

      Te naiset olette aina niiiiiin seksikeskeisiä... :(

    • KilttiÄtmi_

      "Hän opetti myös minulle peppuseksisalaisuudet ja sen, että rakastin miehen työntymistä suuhuni väkisin niin, että alapääni kostui kiimasta. "

      Naiset selvästi nauttivat alistavista miehistä, jolle nainen on pelkästään kolme reikää!

      • ytmnnormikäytöstä

        Tuollaisihan ne YTM.t ovat


    • MitäMieltä

      Minun unelmamieheni on huomioonottava, mielikuvituksekas, hyvin romanttinen ja seksuaalisesti kiihkeä. Juuri tuollaiset pitkät seksisessiot ovat ihania!

      Olen itse melko luova ja tunteikas ihminen, tutkitusti erittäin älykäs ja rakastan pitkiä keskusteluja. Ihannemiehelläni on samat piirteet.

      Ihannemiehelläni on halu olla aidosti läsnä. Minua ei juurikaan ole sävähdyttänyt esimerkiksi se, jos mies on ostanut lahjaksi kalliin tavaran. Sytyn siitä jos mies on askarrellut itse jotakin, tehnyt biisin, kokannut aterian tai kirjoittanut runon. Nämä asiat ovat niin herkkiä ja paljastavat aina palan toisen sielusta, toisin kuin ostettu tavara.

      Ihannemieheni on myös luotettava ja hän haluaa puhua totta. Hän on luonteeltaan jämäkkä "isäkarhu", joka ei menetä malttia helposti. Suuttuneena ihannemieheni harkitee tovin ennen kuin sanoo ja on halukas ratkaisemaan erimielisyydet sopuisasti.

      Ihannemieheni on yhden naisen mies, ja hän tykkää ylikaiken vain minusta. Ihannemieheni rakastaa ja ihailee minun pieniä rintoja ja siroa vartaloa. Hänellä ei ole tarve haaveilla muista tai katsoa pornoa. Ihannemiehen kanssa pystymme tyydyttämään niin henkisen kuin fyysisen puolen täysin :)

      Ihannemieheni on sopivasti uhreilullinen (ei mikään bodari), nuorekas, iältään 28-42. Pituudeltaan 178-190. Silmät siniset, vihreät tai sinivihreät.

      Tällainen on minun IHANNEmieheni.

      • 163cm

        178 cm? Saatanan pituusrasisti!


      • 194cm

        190 cm? vetin pituusrasisti!


    • Ihan.iloton.nainen

      Hyvää seksiä

    • Rose23

      Oma poikaystäväni vastaa ihannettani :)

      Hän on ystävällinen ja luotettava. Meillä on henkisesti samanlaiset arvot ja kiinnostuksenkohteet joten voimme puhua yhdessä tuntikausia melkein aiheesta kuin aiheesta. Kun tapasimme niin meille molemmille tuli hyvin nopeasti sellainen olo kuin olisimme jo vanhat ystävät. Toisen kanssa oli niin mukavaa ja heti pystyi olemaan täysin oma itsensä. Meillä on hauskaa yhdessä. Se oli ainakin mulle kokonaan uusi kokemus, koska olen yleisesti hyvin varautunut uusien ihmisten kanssa.

      Meillä molemmilla on kuitenkin omiakin ystäviä ja harrastuksia mikä on hyvä asia, koska ollaan kummatkin introvertteja. On helppo olla kun tietää, ettei toinen ikävysty silloin kun kaipaa omaa aikaa.

      Bonuksena on se, että minun mielestäni hän on hyvännäköinen ja hän ilmeisesti pitää minun ulkonäöstäni :)

    • Astubb

      Vittu mitä paskaa

      • erkki-täti

        Samaa mieltä hyvin pitkälti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe