Työttömyyden syy selvinnyt

TuetPoikki

Suomessa on sairas järjestelmä, joka maksaa palkkaa joka arkipäivä, siitä että on vastuuton ja laiska, eikä suostu työntekoon.

Tuet poikki, niin alkaa työ kelpaamaan.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osatotuuksia

      tuossa on Kalervo totuutta vain osa. Töitä ei ole (vielä), jota kelpuuttaa. Mutta sitä kautta että tuet poistettaisiin, poistuisi myös tarve hirviömäiselle palkka-ja yritysverotukselle. Siihen väliin saattaisi joku mellakan poikanen tulla häiritsemään seesteistä Suomi-arkea

      • ei_näin

        "Mutta sitä kautta että tuet poistettaisiin, poistuisi myös tarve hirviömäiselle palkka-ja yritysverotukselle."

        Missähän näin on käynyt, paitsi anarkopöhköjen fantasioissa? Sitä paitsi "tukien" lisäksi pitäisi heivata mäkeen myös julkinen koulutus ja terveydenhuolto, että sillä olisi mitään todellista merkitystä.


      • Tuet edustavat vain pientä osaa palkka- ja yritysverotuksesta. Tuet poistamalla verotusta ei voisi juurikaan pudottaa. Sitä paitsi työntekijät joutuisivat sen jälkeen sijoittamaan yksityisiin työttömyysvakuutuksiin, mikä edelleen söisi veronalennuksia.


      • mnbghjkhk
        outsider1 kirjoitti:

        Tuet edustavat vain pientä osaa palkka- ja yritysverotuksesta. Tuet poistamalla verotusta ei voisi juurikaan pudottaa. Sitä paitsi työntekijät joutuisivat sen jälkeen sijoittamaan yksityisiin työttömyysvakuutuksiin, mikä edelleen söisi veronalennuksia.

        julkinen sairaanhoito ja koulutus joutaakin yksityistämään. Työttömyysvakuutukset voisi olla vapaaehtoisia, nyt ne on pakollisia epäsuorasti.


      • ääripäästä_katsottuna
        mnbghjkhk kirjoitti:

        julkinen sairaanhoito ja koulutus joutaakin yksityistämään. Työttömyysvakuutukset voisi olla vapaaehtoisia, nyt ne on pakollisia epäsuorasti.

        Eipä ihme, että kaikki näyttää sinusta akuankalta ja vasemmistoliitolta.


    • Kroohkrooh

      Kumman teet lähes samalla rahalla: Heräät silmä kourassa paskatöihin vai käännät kylkeä?

      • aaaaaaaaaaaaaa

        Ei sitä paskaduuniakaan noin vaan saada. Niihinkin on tuhat hakijaa per paikka. Haastattelussa kysytään: miksi hait juuri tätä työpaikkaa?


    • Mahtavatnaurut

      Olet sinä paskakake yksi vitun vajakki.

    • 17plus5

      työttömyyden syy siis on työttömyyskorvaukset väittää kalevi.

      Onko joukossa historiasta kiinostuneita jotka voisivat tarkistaa kumpi oli ensin edes yksi työtön vaiko työttömyyskorvaus? Ja jos vastaus on että työttömyyskorvaus niin löytyisikö jostain tietoa miksi sellainen etuus on tuotu saataville jos työttömyyttä ei ollut.

      Myös syytöksiä siitä että työttömät eivät käy töissä työpaikoissa joita ei ole olemassakaan, esitettiin kalevin toimesta.

      Syytös voi olla aiheellinen, mutta tuossa hiljan eräs saha lopetti toimintansa, silloin sisko jäi työttömäksi ja ilmottautui kortistoon.

      Nyt hänet sieltä työkkäristä patistettiin viikon kestävälle työnhakukurssille, jonka sisko sitten moitteetta suorittikin.

      Kysyin siskolta että opetettiinko siellä työnhakukurssilla miten haetaan töihin semmoiseen työpaikkaan jota ei ole olemassakaan? Ei kuulemma ollut sitä opetettu. Se tuon taidon opettamattomuus vihjaa siihen että työttömät ehkä eivät hakeudu töihin sdemmoisiin työpaikkoihuin joita ei olemassakaan koska eivät osaa sitä tehdä, ja työkkäri senkuin pyörittää peukaloitaan eikä opeta eikä neuvo työttömiä että kuinka.

      Lienee selvää että kalevilla on ongelma jotain järkevää pitäisi tekemiseksi löytää, muuten alkaa pastan jauhantaa ilmaantua tälle palstalle loputtomiin, joten miten olis tämä:
      https://www.adlibris.com/fi/kampanja/aikuisten-varityskirjat

    • Tämätoimii

      Työttömien kuuluisi maksaa sakkoa jokaisesta työttömyyspäivästä ns. käänteinen työttömyysturva.

      • marmattaja992

        Ja samat fantasioinnit jatkuu vuodesta toiseen... :D

        Jäikö vaipat vaihtamatta vai mikä on? Kakkapylly. LOL :smile:! Otappa se hame pois päältä ja lopeta toi marmatus. Onko lempihame pesussa vai mistä moinen marmatus johtuu?


      • kunhanehlotan

        "Työttömien kuuluisi maksaa sakkoa jokaisesta työttömyyspäivästä ns. käänteinen työttömyysturva."

        Niin? Tai sitten että työttömyyskulurt siirretään työnantajien maksettaviksi, hehän sen työttömyyden työnantamattomuudellaan kerran aiheutavat.

        Mutta ehdotus, ja ihan tosissaan otettavaksi tarkoitettu. Osinkovero, se tulisi sitoa työttömyysprosenttiin, ja todelliseen työttömyysprosenttiin eikä kaiken mailman palkattoman pakkotyönteettämishumpuukilla alennettuun johon esim TEM turvautuu. Virallinen työttömyys% lienee nyt jotain 10% todellinen huitelee jo yli 20% on väitetty.

        Nythän tämän tästä saamme lukea kuinka OY Yritys Ab ensin tekee hemmetinmoisesti voittoa tuottavan tuloksen, sanoo sitten irti 10% työntekijöistään ja maksaaa ennätysosingot niille osakkeille, jotka niiden omistajat useimmiten ovat perineet isovanhemiltaan. Ja noista osinkotuloista nuo osakkaat sitten maksaavat varsin kevyttä veroa vaikka tulot olisi miljoonia.

        Ehdotus olisi että osinkoverotus olisi jokin luku kuten vaikka 20% kulloinen todellinen työttömyysprosentti. Rupeaisi silloin työttömyyden vähentäminen ihan aidosti kiinnostamaan osakekapitalistiakin, toisin kuin nyt jolloin työttömyyden lisääminen on heille useimmiten palkitsevaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe