Savon perukoilta löytyi akka mulle

aisuritimppa

Voi pojat kuinka minä hukkapätkä sen Kuopijon yöstä pokasin puujalkavitseillä seiskytluvun lopulla. Silloin oli juoksut juostu, vaimoni oli alkuperäisiä seiväsmatkalaisia sanan jokaisessa merkityksessä, mutta olimme silti vielä nuoria.

Tänään poikani on paljon huonommassa asemassa naisen löytämisen suhteen. Nuoria naisia lähtee ulkomaille niin pirusti ja maahanmuttajat on enimmäkseen miehiä. Tihrusilmäiselle ja pienimunaiselle pojalleni ei tahdo tyttöystävää kyliltä löytyä ja ulkomailla tytöt vain nauravat hänelle.

Tyttäreni sen sijaan on käynyt panettamassa itseään ulkomailla jo alaikäisenä, minun kustantamanani tietenkin. Nyt on sitten oma vakiomurjaani löytynyt ja onkin mies ihan eri kaliiberia kuin äitinsä kumppani eli minä. Karvapaviaanilla on melkein tuplasti isompi penis kuin minulla ja paljon komeampi kuin minä nuorena. Ei ihme että vaimoni on kovasti kateellinen ja katuu valintaansa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaimosondorka

      Yleisesti ajatellaan että savolaiset ovat typerimpiä ihmisiä Suomessa.

      • aisuritimppa

        Vaimoni esimerkki vahvistaa tiedon oikeaksi.


    • aisuritimppa

      Unohdin mainita että teen tosiaan aivan pirusti töitä kovalla liksalla että on tyttärellä resursseja tapailla gigoloaan ja vaimolla iso kesäasunto jossa lepuuttaa leveää persettään kotiuduttuaan julkisen puolen suojatyöpaikastaan. oi-voi

    • simppagh

      Minkäslainen kaveri se tyttäresi karvaturri on? Suuttuuko oikeesti kun sille vittuilee :?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6629
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4283
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2700
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2060
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1588
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1417
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1121
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1117
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1084
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1041
    Aihe