Miten tähän saa jotain järkeä?

Sahansaattaja

Diagnoosina vaikea psykoottinen masennus, lääkityksinä Peratsin 8mg ja Olanzapin 20mg, tarvittaessa Atarax 25mg. Oireina harhat, väsymys, unettomuus, uupumus, pelokkuus, ahdistus, aloitekyvyttömyys, keskittymiskyvyttömyys, muistivaikeudet, itsetuhoiset ajatukset, epätodellinen olo... en edes muista kaikkia oireitani.

Olen vain niin loputtoman väsynyt tähän kaikkeen. Olen vasta 22-vuotias ja tuntuu että elämäni on jo ohi. Olen sairaslomalla/kuntoutustuella ensi vuoden kesäkuuhun asti, enkä tiedä millä ihmeellä aion saada pääni pysymään kasassa. Iltalukio pitäisi aloittaa tässä kuussa, mutta en tiedä mistä revin voimia siihenkin, kun en jaksa edes imuroida kotona. Päivisin katson Netflixiä, tupakoin, käyn lyhyillä lenkeillä koirieni kanssa ja siinä se. En muista koska viimeksi olisin tehnyt itse järkevää ruokaa tai mopannut lattioita.

Ystäviä on muutama, mutta en jaksa nähdä edes heitä. Vanhempien seura tuntuu vain kuluttavalta. Olen yksinäinen, mutta liian uupunut tehdäkseni asialle jotain. Olen kyllästynyt kärsimään oireista, syömään lääkkeitä ja kärsimään sivuvaikutuksista, selittelemään miksen ikinä käy missään tai tee mitään, esittämään iloista kun haluisin tappaa itseni ja niin loputtoman väsynyt käymään tätä turhaa kamppailua. Olen 8 vuotta ollut hoidossa masennuksen vuoksi ja ensimmäistä kertaa minusta tuntuu että se on voittanut minut. En näe mitään järkeä elämässäni. Mitään.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sorijoskornia

      Keksi joku elämässä tavoittelemisen arvoinen asia ja lähde tavoittelemaan sitä. Loput hoituu siinä sivussa.

    • Karu_selli

      Kai sinulla on huono olo väkisinkin, kun pumppaat tuollaisen määrän hermostolamaajia kroppaasi päivittäin. Miten kuvittelet, että voisit voida noissa kamoissa hyvin?? Vähintään joka toinen mainitsemistasi oireista on tunnettu seuraamus neuroleptikäytöstä!

      Olen pahoillani, että psykiatria on huijannut sinutkin väärälle tiellä. Sieltä voi olla nouseminen, mutta se edellyttää myrkkyjen käytön lopettamista ja opettelua elämään mahdollisten pysyväisvaikutusten kanssa. Olen todella ihmeissäni, että ihmiset pystyvät ylipäänsä yhtään opiskelemaan tai tekemään töitä noissa aineissa tai lopetettuaan niiden aiheuttamien aivovaurioiden kanssa. Siitä hatunnosto jokaiselle joka kykenee tai on kyennyt, mutta ei elämäänsä kannata suotta vaikeuttaa. "Psyykenlääkkeet" voivat tuoda hetkellisen helpotuksen elämään, mutta ne johtavat lähes aina ennemmin tai myöhemmin pahentuneeseen tilanteeseen, joka voi olla loppuelämän kärsimys.

      Vielä kerraten. Masennus ei ole sairaus vaan ihmistunne, jolla on aina syy. Syy ei ole kemiallinen epätasapaino tai muu noitatarina vaan syyt löytyvät siitä mitä elämässä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta. Vain elämään puuttumalla voidaan saada aikaan muutoksia asioiden syihin. Alkoholilla, peratsiinilla, amfetamiinilla tai essitalopraamilla voi vaan muuttaa kokemustaan maailmasta; tajuntansa tasoa, välittämistä, tunnemaailmaa, ajatusmaailmaa, persoonaaansa noin yleensä, mutta se on lopulta usein tie vain suurempiin vaikeuksiin.

      Nappitielle lähteneiden ihmisten elämä pyörii samojen asioiden ympärillä vuodesta toiseen kuin karuselli. Nappia taas vaihdetaan, sitten itketään foorumeilla miksi olo ei parane, vaihdetaan nappia, sama homma, lisätään nappeja vierelle, pahenee vaan. Luullaan, että nyt mieli(kuvitus)sairaus on pahentunut ja kroonistunut. Ei tajuta, että huumeet ovat sellaisia. Ei edes tajuta, että psykiatrisen lääkkeet ovat todellisuudessa huumeita! Jatketaan samaa rataa kunnes tila on niin paha, että ollaan itsemurhan partaalla. Elämä on kärsimystä, koska ei tunne enää mitään, ei muista, ei pysty ajattelemaan selkeästi, nukkuminen on vaikeaa, ei pysty reagoimaan ärsykkeisiin, jolloin sosiaalinen elämä vaikeutuu ja lakkaa lopulta kokonaan. Ei innostu mistään enää, kun on aivot poltettu huumein rikki. Ja silti vaan selitetään, että huumeet ("lääkkeet") ovat hyvästä, kunhan ne ojentaa valkotakki eikä mustiin pukeutunut.

      Karu on se vankila.

    • 8vuotta

      on pitkä aika joutua lääkäreiden myrkyttämiseksi. Olet aloittanut sen jo lapsena jolloin elimistösi oli vielä kasvuvaiheessa. Ymmärrän täysin tuskasi, syy ei ole sinun, tuo vaikea psykoottinen masennus diagnoosi on tullut sinulle luultavasti vasta sen jälkeen kun olet jo syönyt vuosia lääkkeitä. Siis se on lääkkeiden aiheuttama tila, ei oikeasti sinua.

      On järkyttävää huomata uudestaan ja uudestan, että ensin ihminen huumataan (hoidetaan) sairaaksi ja toimintakyvyttömäksi ja sitten kehoitetaan elämään normaalisti, opiskelemaan ja käymään töissä. Harvalla se onnistuu

      Tuo Karu_sellin kuvaama tilanne on samanlainen kuin itsekin olisin kirjottanaut sinusta. Olet vielä sen verran nuori, että jos lähdet lääkkeiden lopettamisen tielle saat oikeaa tukea ja ohjausta, elimistösi voi toipua hyvinkin. Hyviä esimerkkejä on rappioalkoholisteista ja huumeiden käyttäjistä, jos näitä esimerkkejä saan käyttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe