Öljynhinta vain yksi Venäjän valtavista ongelmista

Venäjä-kaatuu

Suomen Pankin neuvonantajan Rautavan mukaan energian hinta ei yksin ratkaise maan kohtaloa, sillä se ei korkeimmillaankaan riittänyt kannattelemaan Venäjän taloutta.

Silloinkaan kun öljyn hinta oli korkealla, energiamyynnistä saatavat tulot asukasta kohden eivät olleet Venäjällä lähellekään sitä, mitä ne esimerkiksi Norjassa ovat. Kasvun on tultava jostain muualta kuin energiasektorilta.

Venäjän talouspolitiikka kaipaa täyskäännöstä, Rautava arvioi. Hänen mukaansa maan olisi sekä avattava taloutensa ulospäin että vapautettava kilpailua kotimarkkinoilla, joita valtio ja sen omistamat yhtiöt yhä vahvemmin kontrolloivat.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.T.USA

      Miksi Venäjä tekisi liiketoimintaa niiden kanssa jotka valheellisin syyttein
      asettavat sanktioita heille, häiriten maan talouden nousua.Politiikka on
      likaista peliä nääs. Jso kiina hyötyy jostakin, niin miksi ei myöskin Venäjä.USAn
      taloudessa ei ole paljoakaan kehumista, varoittavat "asiantuntijat" ?

      • korruptio

        Laittakoot venäläiset ensi alkuun edes korruptionsa kuriin. Siitä niiden on turha syyttää ulkomaita. Korruptio on ikiaikainen sikäläinen maan tapa, joka murentaa taloutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      74
      3374
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3190
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2762
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2062
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      313
      1864
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1795
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      136
      1442
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1261
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1248
    Aihe