Tarvitaan sähköä.

ö-Öö

Palstalla tokikin paljon keskustelua päivänpolttavista tärkeistä asioista, marjanpoiminnasta, musiikista, muutamasta pakolaisesta jne.

Mutta miten olisi kommenttia sähköstä?

Nyt mielenkiintoinen tilanne. Suomi tarvitsee kipeästi lisää sähköä. Kun ei olla energia omavaraisia, sen eteen pitää tehdä jotain. Nyt ajankohtaisena ydinvoiman rakentaminen, hallitus päättää siitä tällä viikolla. Kyse ei ole sinällään ydinvoimasta, tai energiamuodosta sinällään, ydinvoima nyt vaan on se, mistä kyse.

Kyse maailmanpoliikasta. Elämme levottomia aikoja, sodan haju tuntuu jo sieraimissa, euroopassakin. Suomi jokatapauksessa osa eurooppaa, kuuluu nyt sitten unioniin, tai sitten ei. Ja sattuu kuulumaan, tällä hetkellä vankasti, pitkälle tulevaisuuteenkin, vaikka siitä yritetteäisiin eroon.

JA just levottomien aikojen takia haetaan myös sotilaallista yhteistyötä, lähinnä keskustelua ollut Natosta, koska euroopalla sinällään ei ole omaa vastaavaa koaliitiota siinä asiassa.

Ja nyt pitäisikin päättää ydinvoimalan rakentamisesta, osaltaan yhteistyössä venäjän kanssa.

Asiassa siis kolme päätökseen vaikuttavaa tekijää. Euroopan unioni, Nato ja venäjä. Tämä ydinvoimapäätös erittäin hankala. Mun mielipide, triangelidraama ei hyvä asia. Parempi pysytellä unionissa ja liittyä natoon, kuin heittäytyä niistä pitkällä tähtäyksellä pois, rakentaa venäläisten kanssa voimala ja siirtyä sitä kautta venäjän jengiin. Ukrainan tilannekin huomioon ottaen, tämä ydinvoimapäätös historiallinen kannaotto suomen tulevasta kohtalosta maailman poliittisella kartalla. Joko osa eurooppaa, tai sitten venäjän provinssi?

Oma vastaus, mieluummin osa euroopan unionia.

Jaaha, mitenkä aamupuuro huilaa, laitoitko uoreita mustikoita? Oliko mustikat itsepoimittuja, vaiko oliko thaimaalaisten marjanpoimijoiden poimimia? Säteilikö marjat lautasella?

=DW=

11

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eppu2

      Eilen kuulin telkkarista, että sähkön kulutus on vähentynyt ja joku asiantuntija oli sitä mieltä, että vähentynyt pysyvästi, eikä uutta ydinvoimalaa tarvita.
      Toinen taas on sitä mieltä, että se on vaan tilapäisesti notkahtanut.
      Tiedä näistä sitten.
      Eiköhän sitä EU:ssa pysytä.
      Tällä pallolla lonkerot paikasta toiseen kiertyy ja ulottuu niin, ettei siitä kaikesta kukaan kaikkea tiedä ja tämmösen tavallisen ihmisten tiedot ovat pelkästään median varassa.

      • ent.siivoojaparka

        Saattaa olla samanlainen asiantuntija kuin meidän kunnassa. Myivät yhtenä keväänä kaikki lumiaurat pois tarpeettomana. Seuraavana talvena hohhoiltiin, kun alkoi satamaan lunta, että mites nyt.
        Ainahan sähkönkulutus vähenee kesäksi.


      • ö-Öö
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Saattaa olla samanlainen asiantuntija kuin meidän kunnassa. Myivät yhtenä keväänä kaikki lumiaurat pois tarpeettomana. Seuraavana talvena hohhoiltiin, kun alkoi satamaan lunta, että mites nyt.
        Ainahan sähkönkulutus vähenee kesäksi.

        Huutava pula tiekarhuista.

        Sellaiset vanhanaikaiset tiekarhut katoava luonnonvara. Niille oli kovasti käyttöä aikanaan. Talvisin aurailtiin lumia, kesäisin tasoiteltiin sorateitä. Nojuu, tehtiin sorateitten tilalle öljysorateitä. Tiekarhujen käyttöaste putosi puoleen, tai enenpikin. Seisoivat sulanmaan ajat parkissa.

        Esin tsadista ne myytiin etelänaapuriin, tarpeetomina. Niinkuin olivatkin useita lumettomia talviakin peräkkäin. No kun tuli muutama kovaluminen talvi, kaupungilla ei ollut kalustoa, eikä miehiä, piti ulkoistaa maalaisille lumihommat. Pohjoisempana asia ei erikoisempi ongelma, tsadissa ei kai ollyt tarpeeksi soppareita talveksi, tekijät hakusessa tekijät kokemattomia.

        Mutta ihan hyvin se parin harjoitteluvuoden jälkeen toimi.

        Ei oikein ole kunnan ydinosaamiseen kuuluvaa omistaa ja seisottaa parkissa kalustoa, mille ei oikein ole käyttöä, kyllä sellainen kannattaa ulkoistaa. Pohjoissuomessa vakiintuneet käytännöt, lumiajot kilåailutetaan vuosittain. Moni tuttu potunviljelijä aurailee talvisin lumia tukiaispapereitten täyttelemisen ohessa. Onpahan niilläkin jotain käyttöä kalliilla tikiaisrahoilla ostetuille traktoreilleen. Nimittän just maanviljely typerää hommaa kalustoteknisesti. Pitää olla miljoonalla koneita, joita käytetään muutamia kuukausia vuodessa.

        Ihan järkijuttu ulkoistaa lumityöt.

        =DW=


      • eppu2
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Saattaa olla samanlainen asiantuntija kuin meidän kunnassa. Myivät yhtenä keväänä kaikki lumiaurat pois tarpeettomana. Seuraavana talvena hohhoiltiin, kun alkoi satamaan lunta, että mites nyt.
        Ainahan sähkönkulutus vähenee kesäksi.

        Huomasin, että juttu löytyy tekstitv:n sivulta 103.


      • ö-Öö
        ent.siivoojaparka kirjoitti:

        Saattaa olla samanlainen asiantuntija kuin meidän kunnassa. Myivät yhtenä keväänä kaikki lumiaurat pois tarpeettomana. Seuraavana talvena hohhoiltiin, kun alkoi satamaan lunta, että mites nyt.
        Ainahan sähkönkulutus vähenee kesäksi.

        Kommentti voi muuten liittyä ydinvoimaankin.

        Suotta ajelee kalliilla koneilla ja kalliilla fossiilisella polttoaineella lumia paikasta toiseen. Päljon kätevämpää alkaa lämmittämään katuja ja sulattaa lumet sulatettuihin viemäreihin. Siihen tarvitaan paljon sähköenergiaa. Etenkin, koska lunta on talvella, samoin kun lämmitystarve suurin.

        Kun noita lämmitettyjä katukäytäviä on vähän joka kaupungissa jo nyt, sekä lämmitettyjä potkupallokenttiäkin. Miksei muka maanteitä voi lämmittää?

        Tosin, voihan se olla, että sitä varten pitää vielä rakennella muutama ydinvoimala.

        =DW=


    • Pasifisti Koivistosta, muistattehan tuon SF-liputtoman, Inkeriläis-miehen,
      Lipposesta, Halosesta ja Norjan Ahtisaaresta alkaen, ovat poliitikkomme tahtoneet päästä EU:n ytimeen.
      Nykyinen nappula-liigakin on yrittänyt.
      Eivät ole päässeet.
      Onneksi ovat päässeet sentään hyville eläkkeille.
      Olli Rehn:kin tuntee olonsa turvatuksi.
      Meni valtion yhtiöt Venäjälle miten meni.
      Paavo Väyrynen ei pääse mihinkään hänkään.
      Joten viimeinen keino on kannattaa epä-säätyistä Suomea ilman EU:ta.
      Ts.Syöstä Suomi Eurottomuuden epä-tietoisuuteen.
      Kreikkalaisen Lidlin tuki-verkostoon.
      Jankutus Suomesta saisi jo riittää.
      Asian-tuntevuus meni ohi jo ajat sitten.
      Toisissa junissa.
      Vain minä olen enää jäljellä.
      Enkä minäkään voi enää auttaa.

      Kirjoitin tämän siksi, ettei teeveen tarvitsisi enempää kaivaa esiin muita
      nimmareitaan kommenttien puutteessa.

      H.

      • Alkaa vielä kirjoittamaan isoilla taas.

        H.


      • pehmittääköhellepelleä
        hunksz kirjoitti:

        Alkaa vielä kirjoittamaan isoilla taas.

        H.

        Taitaa hikinauha taas kiristää ohimoilla?
        Tyhjänpäiväiset jankutuksesi ovat kantaneet hedelmää ja palsta kumisee tyhjyyttään.
        Siinähän kärvistelet itserakkautesi rääppeillä.


    • Korppis1

      Kysymys: "Joko osa eurooppaa, tai sitten venäjän provinssi? Joopati joo se on ilimoja pijellyt.

    • eufrosyne10

      Sanoisin että trampoliini taloon.

    • Kulutan.normaalisti

      On sitä sähköä ilmassa, sähköinen ilmapiiri, sähköisyyttä ukkosilla...
      Enpä tuota tiedä, en ole perehtynyt voimaloiden tarpeeseen tai tarpeettomuuteen.
      Teollisuus suomessa on ajettu niin alas, että sähkön tarve on pienentynyt paljon. Vanhempi väki, se "loispummi" ikäluokka on alkanut säätämään kulutustaan sähköä myöten, joten käyttävät valojakin vain tuiki tarpeeseen.
      Suurin taviskuluttajien sähköpiikki on jouluisin kinkunpaisto aikoihin ja jossain todellisilla paukku pakkasilla. Että sähkönkuluttajista alkaa olla suuri kysyntä. Vai miksi muuten sähköä myyvät yhtiöt kilpailevat toisiaan vastaan, kuka uskaltaa antaa halvimman 12 kk tai 24 kk sopimuksen? Jonkinlaista kytkyäkin on alkanut ilmaantua tyyliin "saat 50 euroa, saat koti -ja kauneus lehden 3 kk ilmatteeksi" jne. Nimittäin minulla on menossa sähkösopimuksen uusiminen parast aikaa ja tuollaisiinkin törmäsin.
      Se miksi sitä uutta Voimala hanketta ajavat kiimassa kuin käärmettä vaarinkalja pulloon, on pelkkä rahastus suunnitelma, luulen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      76
      3466
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      565
      3257
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2964
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2092
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1885
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1865
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      143
      1496
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1291
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1270
    Aihe