AMK-väen naurettava korkeakoulupelleily

nimimerkkiyo

Vaikka matkitte yliopisto-opiskelijoita miten paljon tahansa, ei se muuta sitä tosiasiaa että koulutuksenne on ja tulee aina olemaan yliopistoa huonompi. Nimellisiä opintopisteitä voi olla enemmän kun yliopiston kandissa mutta osa niistä käytetään työharjoitteluun eikä kukaan väitä tosissaan että AMK-piste vastaa täysin yliopistoa. Puhumattakaan ylemmästä AMK-"koulutuksesta" jossa voi olla 0-4 opetuspäivää kuukaudessa.
Koviin tosiasioihin ei vaikuta ammattikorkeiden kikkailu englanninkielisten nimitysten kanssa, vaan teillä tulee aina olemaan toisia huonompi koulutus.

63

992

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ammattikhyvämyös

      AMK-koulutus ei ole huono. Se on tarkoitettu vain eri tasoisiin tehtäviin kuin yliopiston koulutus. Sairaanhoitaja ei tarvitse yliopistotutkintoa vaan käytännönläheisemmän osaamisen ja tiedot. AMK on siihen hyvä.

      On typerää väittää, että ammattikorkeakoulu ja yliopisto olisivat mitenkään sama asia tai edes saman tasoiset. Eivät ne ole. Mutta siitä huolimatta ammattikorkea on hyvä oppilaitos suoritustason töihin, siihen sen opetus on oikein hyvää.

      Yliopisto on selvästi vaativampi kuin ammattikorkea. Yliopistossa opiskelu vaatii parempaa kykyä suunnitella tekemisiään ja hallita ajankäyttöä. Myös älyllistä kapasiteettia tarvitaan enemmän. Yliopistossa opitaan tuottamaan uutta tietoa, ei vain oppimaan vanhaa. Yliopistolla on tieteelliset tavoitteet, ammattikorkealla taas käytännölliset.

      Yhteiskunnassa tarvitaan myös käytännön tekijöitä eli bussikuskeja, sairaanhoitajia, ompelijoita, kokkeja, rakentajia, huoltomiehiä, puutarhureita, karjankasvattajia ja näiden esimiehiä. Se on ammattikorkean alaa. Ilman näitä maisterit saisivat itse tarttua kyseisiin töihin muutenkin kuin harrastuksekseen.

      • tarkennus

        Pelkkiä käytännön taitoja opetetaan ammattikoulussa, ei ammattikorkeakoulussa. Ammattikorkeakoulun opetus sijoittuu jonnekin ammattikoulun ja yliopiston väliin: mukana on käytännön osaamista, mutta myös tutkimuksellista tai taiteellista otetta. Ne alat, joita opetettiin ennen ammattiopistoissa (ei siis ammattikouluissa), ovat siirtyneet nyt ammattikorkeakouluihin.

        Ompelija, kokki, rakennustyöntekijä, huoltomies, puutarhuri, karjankasvattaja ja bussikuski valmistuvat kaikki ammattikoulusta. Sairaanhoitaja ammattikorkeakoulusta.


      • ohi_on

        Olen käynyt kaikkia koulutustasoja. Amk oli epämääräinen kokemus. Koko päivän kalvosulkeisia läsnäolopakolla. Samat kalvot olisi lukenut tunnissa kotona.
        Käytännön pohjatason töitä ei opetettu koulussa vaan se jäi ilmaiseen työharjoitteluun. Niitä töitä ei sitten osannut pätkääkään koska ne eivät opintoihin kuulu, vaan laajempi näkökulma. Työharjoittelu pitäisi poistaa jolloin ala tarvitsisi opiskelijoita palkallisiin töihin! Ohjausta ei joka tapauksessa saa työharjoittelijana. Työntekijää olisi pakko opastaa.

        Kumminkin teoriaa liian vähän per aine sekä liikaa aineita ja "vaikeammin" kuin yliopistossa. Eteen heitettiin joku englannin-kielinen kirja ja sanottiin lukekaa tuosta jos haluatte. Kirjaa ei useimmiten mistään kirjastosta löytynyt (yo-kirjastoja ei edes mainittu) jotenka tuhruinen ja laiton kopionippu siitä sitten yleensä tuli. Koskaan ei kirja ollut luennoissa opetuksessa läsnäoleva eli että tämä kappale liittyy tämän päivän luentoon yms. kuten yo_ssa. Lisäksi AMK:ta varten tehdyt kirjat vetävät mutkat suoriksi eli ymmärrystä ei synny.

        Ryhmätyöt joita oli joka kurssissa toivat paljon ov:a. Niitä oli liikaa jotta olisi voinut todella suunnitella ja toteuttaa työelämään liittyviä juttuja. Tällaisia töitä pitäisi tehdä jonkun suuremman kokonaisuuden päätteeksi. Ja aluksi ihan ohjattuna. Välillä meiltä kysyttiin että mitä meille pitäisi opettaa kun uusi ope ei tiennyt. Mutta ryhmätyö vaan pystyyn niin ei tarttekaan opettaa mitään. Tehkää mitä tykkäätte. Teoria osuutta saisi laajennettua jos jättäisi turhat ryhmätyöt pois. Opinnot pitäisi yhdenmukaistaa yliopiston tapojen mukaiseksi.

        Kurssiselosteet olivat hienoja mutta en nähnyt yhteyttä perustason kurssien ja niiden välillä. porukalla toivoimme että opinnot jo alkaisivat joka syksy mutta eivät ne muuksi muuttuneet ennen loppua. Tuntui kuin olisi ollut ammattikoulu tason teoria opetusta 3.5 vuotta maustettuna epämääräisillä pikaisilla ryhmätöillä. Kun teoria alkoi tulla kiinnostavaksi niin se loppui kun enempää ei kuulunut kurssiin eikä samaa aihetta sitten enempää opiskeltukaan. Ylioppilaille, joita enemmistö on, pettymys oli massiivinen.

        AMK:ssa on linjoja jotka pitäisi lopettaa kokonaan. Yliopiston ja ammattikoulun jälkeen on suhkot selvää mitä duunia hakee mutta _____nomi papereilla tuntee ettei osaa mitään. Amk on pilannut monen ylioppilaan elämän. Tulevaisuuden toivon on moni menettänyt masennuksineen.

        Kannattaa pantata yliopistoon hakemista niin kauan kunnes tietää kiinnostuksensa ja lukee vaikka pari vuotta pääsykokeisiin ja käy kursseja avoimessa. Tai sitte ammattikouluun ja satsaa ammattitaitoon. Hyväksi puusepäksi kestää tulla yhtä kauan kuin lääkäriksi. Jos näitä hyviä käsityöammatteja suomessa enää on..
        Yo-merkonomi on luultavasti järkevämpi tutkinto kuin AMK.


    • erkkimerrki

      Yliopistossa on muutammia höpöhöpö aloja joten mieluummin ammattikorkeakouluun.

    • amikset.lol

      AMK on koulutuskentän Lada, pääsehän sillä eteenpäin, mutta status on vähän heikko. Yliopisto on Ferrari.

      • uskomatonta

        Oletko sinäkin yliopisto-opiskelija? No enpä enää ihmettele opiskelijakollegoitteni lapsellisuutta yliopistossani. Uskomatonta kakaramaisuutta. Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä.


      • lääkärit

        Ferraripa hyvinkin :) Valmistuu kirjastontädiksi tai jopa kukkahattutädiksi!


    • amkkilainen

      Miten joka ainoassa keskustelussa yliopistolaiset mollaa amk-opiskelijoita ja amk:sta valmiatuneita. Onko olemisenne uhattuna? Miksi pitäisi pyrkiä yliopistoon jos haluaa sairaanhoitajaksi? Ei kaikki halua yliopistoon.. ja silti ihan arvokkaita ihmisiä ollaan. Yliopiston väki leukojaan louskuttaa.. kylläpä ovat sitten fiksuja ja sivistyneitä.

      • akateemiska

        Miksi ihmeessä jauhat tätä paskaa? On monen monta kertaa tällä palstalla ja muualla, missä te amissit tätä ilmeistä päätyötänne, akateemisten mollaamista, harjoitatte, tilastoin palstan kirjoituksista selvästi osoitettu, että akateemiset tuskin koskaan sanovat mitään amisseista, ainoastaan amissit ovat kiinnostuneita tästä paskasta. Kun sitten joku akateeminen yhden kerran teille näyttää närhen munat, niin taas te ammutte itseänne omaan jalkaan. Mikä teitä vaivaa?


      • amkki
        akateemiska kirjoitti:

        Miksi ihmeessä jauhat tätä paskaa? On monen monta kertaa tällä palstalla ja muualla, missä te amissit tätä ilmeistä päätyötänne, akateemisten mollaamista, harjoitatte, tilastoin palstan kirjoituksista selvästi osoitettu, että akateemiset tuskin koskaan sanovat mitään amisseista, ainoastaan amissit ovat kiinnostuneita tästä paskasta. Kun sitten joku akateeminen yhden kerran teille näyttää närhen munat, niin taas te ammutte itseänne omaan jalkaan. Mikä teitä vaivaa?

        Amissien elämäntavat eivät ole pakollinen osa Suomen koulutusjärjestelmää.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Amissit


      • hutkijat

        Niitä ottaa päähän kun työllistyvät heikosti.

        Olen itse työtön AMK tutkinnon omaava. Olin just työkkärin pakoittamalla työnhaku -kurssilla ja edustin vähemmistöä. Suurin osa siellä oli niitä tutkijoita ja haihattelijoita yliopistolta ja yli puolella oli gradu ikuisesti kesken heheh.

        Voi sitä vitutuksen määrää kun on olevinaan niin kovatasoinen koulutus joskin käytännöstä kaukana... :)


      • amikset.lol
        hutkijat kirjoitti:

        Niitä ottaa päähän kun työllistyvät heikosti.

        Olen itse työtön AMK tutkinnon omaava. Olin just työkkärin pakoittamalla työnhaku -kurssilla ja edustin vähemmistöä. Suurin osa siellä oli niitä tutkijoita ja haihattelijoita yliopistolta ja yli puolella oli gradu ikuisesti kesken heheh.

        Voi sitä vitutuksen määrää kun on olevinaan niin kovatasoinen koulutus joskin käytännöstä kaukana... :)

        Ehkä opit siellä Työkkärin kurssilla edes suomen kielen oikeinkirjoituksen.


      • Kansakoululainen

        Onko tuo sinunkaan kirjoittamasi lause kieliopillisesti oikein ?


    • AallonKylteri15

      Tulin vain kertomaan katkerille amk-amiksille eilisestä kirjeestäni Aalto-yliopistolta. Dekaani onnitteli erinomaisesta suorituksesta ja toivotti tervetulleeksi Suomen parhaimpaan yliopistoon.

      Hajotkaa paskoihin "korkeakouluihinne", pidän huolen että amk-opiskelijat saavat kuulla kunniansa syksyn opiskelikabileissä Helsingissä.

      T. Kauppatieteiden ylioppilas Aallosta

      • mieisse666

        Meillä töissä on näkynyt aika ajoin näitä sinun asenteellasi varustettuja Aaltolaisia. Yksikään kukkoilija ei ole saanut kesätyötä uudestaan, ei DI-paikkaa, ei työtä. Että pidä vaan asenteesi, sillä pääset työkkärin jonoon:)


      • Aalto_Pahvi

        Parhaimpaan: Helsingin yliopisto oli ainut joka pärjäsi kansainvälisessä vertailussa.


      • IsinKultaKutri

        Mistä tuollaisia narsistisia kakaroita sikiää? Toivottavasti en joudu samalle työpaikalle tuommoisen kanssa. Sellaista ei maa kestä. Hyi!


    • lloloolooolllloolloll

      On melko pervessiä, että ykkösen papereilla perähikiän amiksesta valmistunut tradenomi-medianomi on virallisesti korkeasti koulutettu. :D

      • eebbuiu

        Miksi yliopistossa opiskelevat jatkuvasti jauhavat tätä samaa paskaa? Kaikki lukiosta valmistuneet eivät todellakaan halua yliopistoon, eri ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Minulla on E:n paperit lukiosta, mutta ei tullut mieleenkään hakea yliopistoon - toiveammattiini valmistuu AMK: sta. Tästä huolimatta en pidä itseäni millään lailla tyhmempänä tai huonompana kuin jotkut yliopistossa opiskelevat ystäväni. Tämä on minun valintani ja olen siitä onnellinen ja ylpeä.


      • NytLääkkeet
        eebbuiu kirjoitti:

        Miksi yliopistossa opiskelevat jatkuvasti jauhavat tätä samaa paskaa? Kaikki lukiosta valmistuneet eivät todellakaan halua yliopistoon, eri ihmisiä kiinnostavat erilaiset asiat. Minulla on E:n paperit lukiosta, mutta ei tullut mieleenkään hakea yliopistoon - toiveammattiini valmistuu AMK: sta. Tästä huolimatta en pidä itseäni millään lailla tyhmempänä tai huonompana kuin jotkut yliopistossa opiskelevat ystäväni. Tämä on minun valintani ja olen siitä onnellinen ja ylpeä.

        Neuroottisimmat henkilöt löytyvät pisimmälle koulutettujen joukosta.


    • aabbuu

      Pysykää te "akateemiset" siellä omalla foorumillanne. Miksi pitää tulla avautumaan samasta aiheesta säännöllisin väliajoin tänne AMK:n sivuille? Taitaa huono itsetunto vaivata tai olette harvinaisen typeriä. Pelottaako joku?

    • nimimerkkiX

      Toiset tykkää erilaisesta ja käytännönläheisemmästä opetuksesta kuin toiset. WHO DA FUCK CARES!!! Lakatkaa saatana vaahtoamasta ja pitäkää kukin huoli omista opinnoistanne.

    • Eikumpikaan

      Verratkaa esim. Agrologi (ylempi) ja Agronomin koulutuksia. Molemmat muka saman tasoisia, mutta Agronomin on maisterin tutkintoon opiskeltavat huomattavasti enemmän!

    • Enymmarra

      En olisi uskonut että tämä sama paska jatkuu vielä korkeakoulutasolla :D Lapsellisten puhetta, miksi pitää tälläisestä jauhaa?

      Yliopisto ei sovi kaikille, siksi AMK.

    • läääkäriaekoonomi

      Mitä maisteri sanoi amk-amikselle?
      Big Mäc-ateria kokiksella. :D:D:D:D:D:D: lololoololllol
      Amikseen menee ne joilla ei ole kunnianhimoa, miettikää että joku haluaa oikeesti tradenomiksi jotta voi istua jossa jonninjoutavassa toimistotyössä josta ei ole lainkaan kiinnostunut. Ja miksi ihmeessä joku haluaa jäädä sairaanhoitajaksi, kun verorahoilla voi opiskella lääkäriksi ilmaiseksi!?! Ihmiset on tyhmiä ja varsinkin amk-amikset on.

      • oletko_trolli

        No voi v*ttu mitä paskaa jälleen kerran. Eikö sinullakaan idiootilla raksuta, että AMK:hon menevät ne, jotka eivät jostakin syystä pääse sinne yliopistoon??? No ei varmaan, koska et edes vaivaudu ajattelemaan asiaa niin pitkälle, että voisit tällaisen oivalluksen tehdä. Lisäksi, et kykene, ahtaassa päässäsi tajuamaan, että AMK:sta voi JATKAA YLIOPISTOON. Ei varmaan niin tällainen asian pälkähtänyt päähäsi. Hehheh.

        Olen todella järkyttynyt, jos yliopisto-opiskelijoitten päässä todella liikkuu tällaista paskaa. Katson opiskelijakollegoitani uusin silmin. He ovat n. 10 kertaa enemmän kakaroita kuin oletin.


      • Kerrojaperustele

        "Miettikää että joku haluaa oikeesti tradenomiksi jotta voi istua jossa jonninjoutavassa toimistotyössä josta ei ole lainkaan kiinnostunut."

        Jep jep. Entäs ne ekonomit sitten?

        "Ja miksi ihmeessä joku haluaa jäädä sairaanhoitajaksi, kun verorahoilla voi opiskella lääkäriksi ilmaiseksi?"

        Jos kukaan ei kouluttautuisi sairaanhoitajaksi, niin kuka tekisi käytännön hoitotyön? Ne lääkäritkö?

        Ja miten muiden ihmisten valinnat vaikuttavat juuri sinun elämääsi? Olet mitä ilmeisimmin yliopistossa unelma-alallasi, asiasi pitäisivät siis olla hyvin? Miksi siis haukkua muita?


      • palkokasviyhdistys

        Tähän on komia lisätä se, että KTM -opiskelijoista ne joilla on takanaan Tradenomi (AMK) -tutkinto kandin sijaan ovat huomattavasti paremmassa tilanteessa työmarkkinoilla.

        Vetäkää se palkokasvi nenään ihan rauhassa, mutta on se paljon mukavampaa rahoittaa opiskelua alan töissä kuin hanttihommissa. Toki se on jokaisen oma valinta


      • llkksiii
        palkokasviyhdistys kirjoitti:

        Tähän on komia lisätä se, että KTM -opiskelijoista ne joilla on takanaan Tradenomi (AMK) -tutkinto kandin sijaan ovat huomattavasti paremmassa tilanteessa työmarkkinoilla.

        Vetäkää se palkokasvi nenään ihan rauhassa, mutta on se paljon mukavampaa rahoittaa opiskelua alan töissä kuin hanttihommissa. Toki se on jokaisen oma valinta

        Mikä alan työ, se jäi mainitsematta.


      • Nalkkiinmenitämäkin
        oletko_trolli kirjoitti:

        No voi v*ttu mitä paskaa jälleen kerran. Eikö sinullakaan idiootilla raksuta, että AMK:hon menevät ne, jotka eivät jostakin syystä pääse sinne yliopistoon??? No ei varmaan, koska et edes vaivaudu ajattelemaan asiaa niin pitkälle, että voisit tällaisen oivalluksen tehdä. Lisäksi, et kykene, ahtaassa päässäsi tajuamaan, että AMK:sta voi JATKAA YLIOPISTOON. Ei varmaan niin tällainen asian pälkähtänyt päähäsi. Hehheh.

        Olen todella järkyttynyt, jos yliopisto-opiskelijoitten päässä todella liikkuu tällaista paskaa. Katson opiskelijakollegoitani uusin silmin. He ovat n. 10 kertaa enemmän kakaroita kuin oletin.

        On aina yhtä nautinnollista/piinallista nähdä, miten ihmiset suu vaahdossa jaksavat vastata näiden provoajien ja trollien kirjoituksiin. Tämänkin ketjun aloittaja naureskelee parhaillaan partaansa lukien näitä vastauksia. Mitä asiaan tulee, niin kokemusta on kummastakin paikasta ja AMK:ssa osaamisvaatimukset alemmat, mutta kaiken alan osaajia tarvitaan.


    • Huhhuhhuijaa

      Oletteko todellakin yliopisto-opiskelijoita?? Teksi on pöyristyttävää. Miten ihmeessä selviätte päivästä?? Kaikkia ihmisiä ja koulutuksia pitää opetella kunnioittamaan! Jos sitä ei opiskelija ole tajunnut, niin silloin ei ole tulevaisuuttakaan. Jokainen ihmisen on sellaisenaan - omana itsenään arvokas.

      • lääkärin.ihmisarvo

        Arvostus ja hierarkiat ovat faktoja, jotka eivät poistu pikkutyttöjen idealistisillä haihatteluilla.


      • aabnuu

        Näiden kommenttien tason perusteella voi päätellä, että yliopistossa opiskelevat ovat todella typeriä ja täysiä kusipäitä. Hurraa Suomen tulevaisuus, jos se teidän imbesillien varassa on!


    • Hoitoalallaontoisin

      Aaltolaiset tunnetaan koppavasta asenteestaan. Tämä ketju on taas yksi osoitus siitä, että jollakin on kihahtanut pissat päähän.

      Opiskelen itse Helsingin yliopistossa, joka on useiden mittausten mukaan korkeimmalle tasolle sijoittunut suomalaisista yliopistoista. Olen ylpeä opinahjostani ja arvostan sitä, mutta arvostan kyllä muitakin. Valmistun pian logopediksi, ja onneksi on myös lääkäreitä, sairaanhoitajia, fysioterapautteja, hyvinvointiteknologiaan perehtyneitä insinöörejä jne. Sitä paitsi monihan tekee ensin bachelor-tutkinnon amk:ssa ja jatkaa siitä eteenpäin maisterin tutkintoon yliopistossa, eikä ihmiset siinä välissä muutu paremmiksi tai huonommiksi.

      • bachelro

        Itse välttäisin käyttämästä bachelor-sanaa amistutkinnon yhteydessä. Bachelor on yleensä kandidaatin tutkinto yliopistossa joka on kolmi vuotinen. Toki puhekielessä jotkut pitävät amiksen neljän vuoden "korkeakoulututkintoa" bachelor-tason tutkintona, mutta se ei vastaa todellisuutta.


      • Äläsuottakainostele

      • osta.kengät.amis
        Äläsuottakainostele kirjoitti:

        Ei vain puhekielessä ... kyllä se on sitä aivan virallisessakin kielessä ja vastaa todellisuutta sekä virallisesti että aivan käytännössäkin. Ei ne yliopistotutkinnot muuallakaan sen kummempia ole. Suomalainen amk-tutkinto sijoittuu kansainvälisessä vertailussa aivan hyvällle tasolle ensimmäisen syklin tutkintojen keskuudessa. http://www.cimo.fi/nakokulmia/kansainvalinen_yhteistyo/bolognan_prosessi/tutkintorakenne

        Myös suomalaiset työmarkkinat ovat todellisuutta ja niissä yliopiston kandi hakkaa pilipaliamistradet 5-0. Arvostus on jossain löylykauhan ja kultakimpaleen tasolla.


      • pyyhi.nenäsi.lapsi

        Työnantajan arvostus näkyy siinä, kenet hän palkkaa töihin. Muulla ei paljon ole väliä. Selvennän vielä, että olen itse yliopistosta valmistunut tohtori, ja opetan teitä molempia, sekä amk-opiskelijoita että yliopisto-opiskelijoita. Me opettajat arvostamme teitä molempia.

        On todella sääli, että osa Aallon opiskelijoista valitsee yliopiston vain vanhojen, kotoa siirtyvien arvostusten vuoksi, ja pyrkii pönkittämään niitä epätoivoisesti muita haukkumalla. Toivottavasti osaatkin jotain :-/


      • nyk_yo_ent_amk
        bachelro kirjoitti:

        Itse välttäisin käyttämästä bachelor-sanaa amistutkinnon yhteydessä. Bachelor on yleensä kandidaatin tutkinto yliopistossa joka on kolmi vuotinen. Toki puhekielessä jotkut pitävät amiksen neljän vuoden "korkeakoulututkintoa" bachelor-tason tutkintona, mutta se ei vastaa todellisuutta.

        Nykyisin kandi- ja amk-tutkinto on sovitettu yhteen niin, että ne vastaavat toisiaan. Tämän vuoksi voit esim. hakea maisterinopintoihin suoraan amk-tutkinnolla.

        Tuo on kyllä todella törkeää, jos ylempien sosiaaliluokkien jälkikasvulla todella on tuollainen perinne, että pyritään pönkittämään itseä haukkumalla joitain amk-opiskelijoita. Todella rumaa ja alhaista. Käsitykseni Suomen sivistyneistöstä rapautuu edelleen. Vaikeaa uskoa, että minunkin yliopistoni muka-korkeasti moraalisilla taideopiskelijoilla olisi tällainen pimeä, alhainen puoli, että he takanapäin panettelevat ja halveksivat meitä amk-pohjaisia.


      • nyk_yo_ent_amk
        osta.kengät.amis kirjoitti:

        Myös suomalaiset työmarkkinat ovat todellisuutta ja niissä yliopiston kandi hakkaa pilipaliamistradet 5-0. Arvostus on jossain löylykauhan ja kultakimpaleen tasolla.

        Jälleen kerran tyypillinen idiootti, joka ei kykene muodostamaan laajempaa näkemystä. Ei mikään ihme jos koko Suomi on vajoamassa syvän idiotismin asteelle, kun yliopisto on täynnä näin kapeakatseisia omaan napaansa tuijottavia idiootteja. Eipä siellä sinun yliopistossasi ainakaan paljoa opeteta, jos et h*lvetti kykene näkemään, että tämä ASIA ON ALAKOHTAINEN.

        H*lvetti mitä pölvästejä. En enää ihmettele oman yliopistoni joskus täydellisen typerää meininkiä yhtään.

        Olen todella syvästi pettynyt. Luulin, että kaltaiseni yliopisto-opiskelijat olisivat älykkäitä, sivistyneitä ihmisiä. Mutta ei. Tarvitsee vain pintaa raaputtaa, niin alhainen luokkarasisti nostaa päätään.


    • Monia_näkökulmia

      Välillä tulee mietittyä kuka täällä oikein keskustelee. Sitten kun muistelee aikaa taaksepäin niin samaan jyrkkyyteen sitä on tullut itsekin sorruttua.

      Olen itse valmistunut aikoinani AMK-inssiksi, sen jälkeen suorittanut DI-tutkinnon Aallossa ja nyt teen kaupallisen puolen kursseja Aallossa. Muistan kyllä nuoruudessani kun AMK:ssa oli kova tarve todistella, että samat asiat DI-tutkinnossakin opiskellaan. Tutkintojen sisällöissäkin on jonkun verran eroa, mutta suurin ero tulee mielestäni siitä, että yliopiston puolella ympärillä on huomattavasti motivoituneempaa ja keskimäärin tietysti parempaa opiskelijaa. Sisällöllisesti hyvin suoritettu insinöörin tutkintokin antaisi DI:n kanssa vastaavat valmiudet käytännön työelämään. Suurin osa ei vain tule suorittaneeksi tutkintoa vastaavalla motivaatiolla mitä yliopiston ympäristö jollain tavalla automaattisestikin vaatii.

      Sellaisen valitettavan huomion olen tehnyt, että kaupallisella puolella on huomattavasti ylimielisempää ja itsekeskeisempää porukkaa erityisesti nuorissa kandiopiskelijoissa verrattuna teknisen puolen opiskelijoihin. Ilmeisesti kaupallisella puolella tarve todistaa olevansa jotain on huomattavasti suurempi kuin teknisellä puolella, koska tutkinto itsessään ei sisällä niin paljon konkreettista osaamista.

      Itse suosittelisin ennen tai jälkeen Kauppakorkean jotain muitakin opintoja. Tänä päivänä erityisesti konkreettiset it-osaamiset yhdistettynä kaupalliseen näkemykseen ovat arvossaan.

    • aabnaaa

      Tämä on niiiiin kulunut aihe! Ihmiset tekevät myös opiskeluvalinnat yleensä alan kiinnostavuuden perusteella eikä opiskelupaikan "hienouden" mukaan. Tekeekö AMK:n valinta minustakin, neljän L:n ylioppilaasta opiskelijoiden pohjasakkaa? Pääsin kyllä yliopistoonkin, mutta tein valintani oman kiinnostukseni pohjalta. En ole katunut päivääkään.

      • Monia_näkökulmia

        AMK-opiskelu ei tee kenestäkään mitään pohjasakkaa, mutta varsinkin teknisellä ja kaupallisella alalla on vaikea perustella valintaa, jos olisi ollut kykyjä parempaan. Nuorempana kannattaa aina haastaa itseään. 4 laudaturin ylioppilaalle AMK on alisuorittamista, erityisesti jos nuo laudaatturit sisälsivät pitkän matematiikan, kemian tai fysiikan.


    • työllistäjä

      Kylläpä näin aikuisena työelämässä olevana hirvittää teidän nuorten ajatusvirta. Ihan kuin se viiden vuoden maisteriopiskelu tekisi teistä jotenkin ylivertaisia neljän vuoden amk-opiskelijoihin nähden työelämässä. Ja tuollaisella toisia vähättelevällä asenteella teitä ei kyllä halua työyhteisöönsä kukaan, toistan ei kukaan.

      Sitä vartenhan te kai opiskelette, että saisitte joskus töitä? Ylimielisyys ei paranna kenenkään markkinoita työnhaussa. Töitä ei tehdä tutkintopapereilla, vaikka niillä pätevyys teoriassa saavutetaankin. Tosi monessa rekrytilanteessa hakijan asenne on pilannut työllistymismahdollisuuden.

      Suomessa on lähestulkoon kaikilla mahdollisuus kouluttautua ja ainakin tähän asti suomalaista koulutustasoa ja osaajia on arvostettu maailmalla. Koittakaa nyt itsekin arvostaa toisianne!

    • ER_I

      Todella hämmentävä keskustelunavaus. Kuulostaa aivan siltä, kuin kirjoittajalla olisi itsetunto-ongelmia. Miksi? Eikö hän päässyt haluamalleen linjalle AMK:n vaan joutui lähtemään vähemmän kiinnostavalle alalle yliopistoon? Pitää sitten vakuutella, että on itse asiassa parempi ihminen.
      Eikö kirjoittajan mielestä ammattikorkeakouluja saisi olla olemassa? Vai mitä vastaan hän nyt hyökkää?
      Itse valmistun AMK-insinööriksi lähiaikoina, en edes harkinnut yliopistoon hakemista. En myöskään pidä ammattikoululaisia itseäni huonompina ihmisinä, he vain haluavat tehdä eri työtä kuin minä haluan. Arvostan esim. hyvää putkimiestä ja hyvää kampaajaa. Uskon, että työelämässä sijoitun erilaisiin tehtäviin kuin DI. Niin haluankin.

    • Simsalabimmm

      Suosittelen kaikille lämpimästi AMK-tutkintoa! Tarvitsee vain käydä 1-2 kertaa kuukaudessa tapaamassa opettajaa ja muutoin opinnot hoituvat näppärästi nettitehtävillä. Kaikkein vaikeinta näissä "opinnoissa" ovat pääsykokeet. Kolmessa vuodessa saa todistuksen, jota joku tietämätön työnantaja saattaa arvostaakin. Jos voit saada suhteilla työpaikan, johon periaatteessa edellytetään tutkintoa, kukaan ei voi väittää, ettet olisi suorittanut vaadittavaa tutkintoa. Ilkeät saattavat sanoa, että kyse on postimyyntitodistuksesta, mutta paperit ovat kuitenkin viralliset.

      • Simsalabimmm

        Ja kyse oli siis etä- tai monimuoto- AMK-opiskelusta tässä. Se sopii niillekin, joiden juttu ei ole perinteinen opiskelu.


      • eeebbaa

        Missähän noin helpolla pääsee? Aloitan nyt kolmannen vuoden opiskelut pääkaupunkiseudun AMK:ssa ja täytyy kyllä sanoa, että ilmaiseksi en tule papereita saamaan. Päivillä on ollut pituutta ja erilaisia tehtäviä, raportteja, projekteja ja ryhmätöitä tenttien lisäksi jatkuvasti. Täyttä työtä on ollut.


    • ikävä_kommentti

      En ymmärrä miksi kirjoitat tällaisen kommentin? Oletko trolli? Vai meneekö sinulla huonosti yliopistossasi kun sinulla ei ole muuta keinoa ylentää itseäsi kuin alentaa amk-opiskelijoita. Todella tyhmää ja turhaa. Ja sitäpaitsi täyttä paskaa, ja osoittaa ettet kykene muodostamaan laajempaa näkemystä. AMK EI OLE HUONOMPI kuin yliopisto, se on ERILAINEN kuin yliopisto, eri tavalla painottunut.

      Opiskelen itse yliopistossa ja olen aiemmin opiskellut amk:ssa. Molemmissa on puolensa. Amk:ssa perehdytään enemmän käytännön osaamiseen (esim. designin alueella) ja yliopistossa enemmän akateemiseen ja taiteelliseen osaamiseen. Molempia tarvitaan ja molemmilla on paikkansa.

    • laumaidiotismia

      Jeps. Tätä keskustelua lukiessani olen tullut johtopäätökseen, että tässä ei ole takana MIKÄÄN MUU kuin ihmisen piintynyt laumaeläinluonne. Kun politiikan kentällä ovat vastakkain kaksi klaania, vasemmisto ja oikeisto, on opiskelun maailmassa vastakkain joku v*tun amk ja yliopisto. Ei millään pahalla, mutta olette kaikki surkeita apinoita. Jotka yrittävät ALITAJUISESTI kohentaa oman laumansa, ja siten oman itsensä henkilökohtaista asemaa, hyökkäilemällä kilpailevaa laumaa vastaan, oli se sitten amikset tai akateemiset. V*ttu miten naurettavaa. Ihminen tekee tätä jatkuvasti, muodostaa näitä v*tun typeriä laumoja, ja sitten hyökkäilee kilpailevaa laumaa vastaan kohentaakseen oman laumansa asemia. Jos AMK:ta ei olisi, olisivat vastakkain varmasti kandit ja putkimiehet. Voi v*ttu.

      Onneksi pääsen pian ulos yliopistostani. Tai sitten en pääse, jos teen väikkärin. Olen taiteellisen alan edustaja, mutta voisin ottaa sivuaineekseni vaikkapa psykologian tai sosiologian, ja tehdä näistä v*tun laumoista ja ihmisen idioottimaisesta laumaeläinkäyttäytymisestä sivututkimuksen.

      Hyvää yötä. Jatkakaa pelleilyänne. :)

      • toojjjh

        Olipa typerä kommentti, huomaa että taidealalta kun kaikki argumentaation perusteetkin ovat hukassa. Miten politiikka liittyy tähän? Millä perusteella kyseessä on laumaeläin käytös? Mikä on sivututkimus? Onko toisten kriittinen arvostelu poikkeuksetta oman asian kohentamista? Taidat olla amis..


      • laumaidiotismia
        toojjjh kirjoitti:

        Olipa typerä kommentti, huomaa että taidealalta kun kaikki argumentaation perusteetkin ovat hukassa. Miten politiikka liittyy tähän? Millä perusteella kyseessä on laumaeläin käytös? Mikä on sivututkimus? Onko toisten kriittinen arvostelu poikkeuksetta oman asian kohentamista? Taidat olla amis..

        Oma ÄO:si on poikkeuksellisen alhainen, jos et osaa itse vastata noihin kysymyksiin. Tai ehkä osaatkin, pyrit nyt vain idioottimaisesti tekemään esittämäni väitteet tyhjiksi huomauttamalla että argumentit puuttuvat, koska SINULLA ei ole mitään vasta-argumentteja, joilla voisit tehdä väitteeni tyhjiksi. Tajusitko?

        Kuinka politiikka liittyy tähän? Lue edellinen kommenttini huolella uudelleen. Vai pitääkö sinulle vääntää rautalangasta?

        Millä perusteella kyseessä on laumaeläinkäytös? Täytyy sanoa, että olet kyllä täydellinen idiootti, jos et pysty tätä käsittämään edellisen kommenttini perusteella. Tai sitten harvinaisen sokea apina.

        "Sivututkimus" on on puhekielinen ilmaus joka tarkoittaa TUTKIELMAA, jonka voi tehdä sivuaineesta, esim. sivuaineen lopputyönä.

        Kriittinen arvostelu EI OLE sama kuin AMK:n/yliopiston opiskelijoitten herjaaminen. Sinun täytyy olla TÄYSI KAKARA jos näin luulet, tai sitten älyllisesti kehitysvammainen.

        Toivon todella, että ET opiskele missään yliopistossa, vaan olet trolli. Jos nimittäin sinun kaltaisiasi päästetään yliopistoon, täytyy sanoa että väitteet ihmiskunnan tyhmenemisestä ovat 100% totta.

        Ilmeisesti täällä ei kannata keskustella enempää. Tasavertainen keskustelu kakaroitten kanssa lienee mahdotonta. :)


      • Lololololollllollo
        laumaidiotismia kirjoitti:

        Oma ÄO:si on poikkeuksellisen alhainen, jos et osaa itse vastata noihin kysymyksiin. Tai ehkä osaatkin, pyrit nyt vain idioottimaisesti tekemään esittämäni väitteet tyhjiksi huomauttamalla että argumentit puuttuvat, koska SINULLA ei ole mitään vasta-argumentteja, joilla voisit tehdä väitteeni tyhjiksi. Tajusitko?

        Kuinka politiikka liittyy tähän? Lue edellinen kommenttini huolella uudelleen. Vai pitääkö sinulle vääntää rautalangasta?

        Millä perusteella kyseessä on laumaeläinkäytös? Täytyy sanoa, että olet kyllä täydellinen idiootti, jos et pysty tätä käsittämään edellisen kommenttini perusteella. Tai sitten harvinaisen sokea apina.

        "Sivututkimus" on on puhekielinen ilmaus joka tarkoittaa TUTKIELMAA, jonka voi tehdä sivuaineesta, esim. sivuaineen lopputyönä.

        Kriittinen arvostelu EI OLE sama kuin AMK:n/yliopiston opiskelijoitten herjaaminen. Sinun täytyy olla TÄYSI KAKARA jos näin luulet, tai sitten älyllisesti kehitysvammainen.

        Toivon todella, että ET opiskele missään yliopistossa, vaan olet trolli. Jos nimittäin sinun kaltaisiasi päästetään yliopistoon, täytyy sanoa että väitteet ihmiskunnan tyhmenemisestä ovat 100% totta.

        Ilmeisesti täällä ei kannata keskustella enempää. Tasavertainen keskustelu kakaroitten kanssa lienee mahdotonta. :)

        Koko viestisi on pelkkää adhominemia, joten et voi olla yliopistossa. Vain amikset kitisevät tuollain kun eivät osaa argumentoida asiatasolla. Lapsellista, niin lapsellista.


      • aabaaaa
        Lololololollllollo kirjoitti:

        Koko viestisi on pelkkää adhominemia, joten et voi olla yliopistossa. Vain amikset kitisevät tuollain kun eivät osaa argumentoida asiatasolla. Lapsellista, niin lapsellista.

        Lapsellista kyllä... Todella lapsellista jauhaa tätä samaa asiaa lähes päivittäin. Olette kuin murrosikäisiä yläasteelta: "minä olen parempi kuin sinä, minun osaamiseni on parempaa, minä, minä, minä..." Kasvakaa aikuisiksi, saman lukion oppimäärän olette suorittaneet, on sitten jatko-opiskelu kullakin mitä on. Arvostakaa toisianne.


    • Ktm2018

      Tämä ketju on trolli, ei enempää. Tästä ei kannata väitellä. T. Aallon kylteri

    • ex-hoitaja

      Olen 15 vuotta sitten päivittänyt terveydenhuollon opistoasteen koulutuksen amk-tutkinnoksi. Sikäli samaa mieltä, että silloin amk todellakin oli noussut opettajien huppuun. Mitään käytännön lisää ammattitaitoon koulutus ei antanut. Tieteellisellä ajattelulla tekee loppujen lopuksi vähän käytännön hoitotyössä. Siellä tarvitaan enemmän käytännön puurtajia kuin niitä, jotka vaan kuluttavat aikaansa saadakseen tohtorin tutkinnon. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, niin joissain englanninkielisissä maissa sairaanhoidon koulutus olisi ollut jo paljon aiemmin enemmän korkeakoulutyyppistä.

      Sinä tunnut arvottavan ihmisiä koulutuksen mukaan. Siitä olen eri mieltä. Koulutusjärjestelmä ei ole siinä opiskelevien opiskelijoiden vika ja kaikki koulutus sisältää aina aivopesua. Jollei sisältäisi, opintoaikoja olisi varaa lyhentää. Ihmisen hyvyys, osaavuus ja pätevyys ei korreloi suoraan koulutuksen kanssa. Korkealle koulutettu tosin on osoittautunut olevansa sopeutunut ja omaavansa hyvät oppimistaidot, mutta se ei osoita automaattisesti mitään hänen käytännön taidoistaan, luovuudestaan, asenteistaan, hyvyydestään jne. Todennäköisestikin sairaaloissa lähihoitajat hoitavat mummot paremmin kuin sinne heitetyt filosofian maisterit. Eikä lääkäri välttämättä osaa vaihtaa autonsa renkaita tai avata tukkeutunutta viemäriä, vaikka ennättäisi kirjoittaa kuinka monta reseptiä tunnissa tahansa.

    • weeddoo

      Olipas kade ja katkera aloittaja. Jos aloittaja on yliopisto-opiskelija niin ihmetyttää henkilön sivistyksen ja älyn taso ja kertoo vain yliopisto-opiskelijan yksinkertaisuudesta ymmärtää yhteiskuntaa. Hän on hyvä esimerkki siitä ettei yliopisto takaa sivistystä.

      Ilman suorittavaa työntekijää eri ammateissa maailma ei pyöri, ei edes yliopistopohjaiset ammatit. Koska perustyöntekijöitä maailma on täynnä niin korkea koulutus on suomen etu.

      Kannatan kuitenkin Saksan tyylistä (ja entistä suomalaista) ammattikoulutusjärjestelmää kisälli/harjoittelija/kurssitus sillä silloin alalle jäävät ne jotka todella osaavat ja ovat motivoituneita. Suora oppi kokeneemmalta ammattihenkilöltä on korvaamaton etu. Tämä järjestelmä on romutettu ammattiliittojen toimesta palkkarajoin. Nyt valitaan usein vain kouluarvosanojen perusteella mikä on vastoin käytännön työtä jolloin moni koulutettu vaihtaa alaa parin vuoden jälkeen, tuhlausta.

    • Riittää

      Kuka näitä amk-mollausketjuja jaksaa aloittaa jopa useamman päivässä? En jaksa uskoa, että fiksu yliopistossa opiskeleva tällaiseen sortuu . Veikkaan siis, ettei aloittaja edes opiskele yliopistossa.

      • eebbiuu

        Usko pois. Juuri nämä, ainakin omasta mielestään fiksut "akateemiset" näitä mollauksia kirjoittavat. Todella fiksut opiskelijat arvostavat toisiaan opiskelupaikasta riippumatta.


      • ÄrsytysMaximus

        Niin. Ehkei se akateemisuus olekaan mikään automaattinen fiksuuden tae. Ihminen voi olla fiksu ja älykäs, opiskeli sitten ammattikorkeassa tai yliopistossa tai vastaavasti toinen ääripää, opiskelupaikasta täysin riippumatta. Itse olen todistanut henkilökohtaisesti ja ennen kaikkea omakohtaisesti nuorten yliopisto-opiskelijoiden röyhkeyttä ja lapsellisuutta. Voin sanoa, että siinä vaiheessa kaikki oletukseni siitä, että kaikki yliopisto-opiskelijat ovat fiksusti käyttäytyvää porukkaa kaikkosivat saman tien. Vaakakuppia tasapainottavat toki myös ne oikeasti fiksut ja muita kunnioittavat opiskelijat.

        Itseäni tällaiset ketjut ärsyttävät suunnattomasti. Haukutaan nyt toisten valintoja, etenkään tietämättä ihmisten elämästä ja taustoista mitään. Toivon, ettei tämänkaltainen arrogantti suhtautuminen muita ihmisiä kohtaan muutu yleistyväksi trendiksi yhteiskunnassamme.


    • imaseppa_paskaa

      Miten nää jotkut jaksaa? No revippä kuule huumoria siitä kun oma amkin luokkakaveri kävi amiksen ja sieltä amkiin ja amkista heittämällä tty.hyn. Eli ei minkäänlaista sivistävää koulutusta ja skippas ne yliopiston pääsykokeetkin. Itsehän olen vaan sen verta paska, etten edes ole valmistunut. Ja mietippä sitä tuo typerä amis tietää omasta alasta enemmän kuin ykskään valmistuva DI joka parhaimillaan ole ollut päivääkään alalla.

      • Nablarabla12321

        Jooh, nämä on näitä yksittäistapauksia. Käytännössä siis parhaimmat palat. Vastaavia löytyy myös kasata dippainssejä, joten paha nyt lähteä tällaiseen vetoamaan.

        Niin ja huvittavaa sinänsä, että sanot ettei yksikään DI ole ollut päivääkään alalla, kun opinnot vaativat jo sitä pakollista harjoittelua puolesta vuodesta vuoteen. Ja kun suurin osa teekkareista kuitenkin työskentelee monet kesät niin on turha lähteä väittämään, että AMKin käynyt olisi ollut enemmän töissä jo opintojen aikana.


    • sitäsattuu

      Mennyt jollakin tunteisiin aika pahasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      85
      3617
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      572
      3397
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3229
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2132
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2031
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1908
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1885
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      149
      1574
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1331
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe