Syömishäiriökeskus Helsinki

Gaselliini

Etsiessäni tietoa ja kokemuksia erilaisista hoitomahdollisuuksista silmiini osui, että jotkin paikat ovat jostain syystä joutuneet melko negatiiviseen valoon. Tämä on todella todella harmillista.
Omat kokemukseni Helsingissä sijaitsevasta yksityisestä Syömishäiriökeskuksesta (SHK) ovat vain ja ainoastaan positiivisia. Mielestäni SHK:n työntekijät (hoitajat, ravitsemusterapeutti, psykiatri, fysioterapeutti yms. ) ovat oman alansa asiantuntijoita ja osaavat ottaa jokaisen potilaan henkilökohtaiset tarpeet huomioon. Hoito on hyvin yksilöllistä, eikä syömishäiriöoireilun anneta jatkua, vaan syömishäiriö ahdistetaan nurkkaan, jolloin oikealle minälle annetaantaas tilaa. Aluksi se on todella ahdistavaa, mutta se kuuluu asiaan, muuten ei voi parantua. Hoidossa edetään maltillisesti niin painon kuten ajatusmaailmankin suhteen. Ravitsemushoidon tarkoituksena on syömiskäyttäytymisen normalisoituminen niin, että syöminen olisi säännöllistä ja riittävää. Kaikkea voi syödä ja kohtuudella. Ateriat ovat ravitsevia ja maittavia. Osasto on tilava ja jokaisella on oma huone. Yhteiset tilat ovat viihtyisät ja viikottain on erilaisia ryhmiä (tanssiterapia, ruuanvalmistus, keskusteluryhmä, taideterapia ja askarteluryhmä.
Syömishäiriökeskus antaa valmiudet ja avaimet terveeseen elämään, mutta jokaisen on itse henkilökohtaisesti päätettävä ja haluttava parantua. Voin omakohtaisella kokemuksella taata, että SHK voi auttaa tässä.
Suosittelen kaikkia sairastavia rohkeasti hakemaan apua, sillä jokaisella on oikeus hyvään tulevaisuuteen ilman sairautta.

2

1174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkeahanjulkaistaan

      Mmh, miksiköhän tilastokeskus ei julkista esim psykiatriakäyntien lukuja? Tuleeko ensin homojen kaappiluku vai mamujen kokema syrjintä?

    • OA_2

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1947
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1669
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1618
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1517
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1475
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1357
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1203
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1158
    Aihe