Ammattiarmeija: heikko miesaines?

myytit-murtuvat

Ihmettelen ammattiarmeijoiden ylistämistä. Asevelvollusuusarmeijoissa väestön (lähes) koko miespuolinen väestö koulutetaan. Sen sijaan ammattiarmeijassa vain hyvin pieni osa (ehkä 2-4%). Lisäksi ammattiarmeijaan ei värväydytä suinkaan hyvän motivaation vaan työttömyysuhan ja heikohkon koulutustason yhteiskuntaryhmistä. Slummiaines ylikorostuu ammattiarmeijoissa samoin siirtolaistausta.

Yleensä matala sosiaalinen asema enteilee psyykkisiä ongelmia. Ammattiarmeijan toinen puute liittyy reservin vähäisyyteen. Jos mies palvelee kedkimäärin 7 vuotta on sodanajan reservi tuskin suurempi kuin rauhanajan vahvuus. Niinpä 100 000 miehen ammattiarmeija takaa maksimissaan vain 200 000 sotilaan sodan ajan vahvuuden. Se merkitsee ettei tuo valtio saa varsinaisiin taistelujoukkoihin kuin 20 000 - 30 000 sotilasta eli esim vain 4-6 prikaatia (tai 2-3 divisioonaa).

Ammattiarmeija on illuusio jota yhdenkään vakavasti asiaa pohtivan ei pitäisi koskaan kannattaa. Vain Kiina ja USA kykenevät ammattilaisilla hoitamaan tarvittaessa puolustusvelvoitteensa kriisien yllättäessä. Mm Venäjä joutuisi valtavan kokonsa ja väestörakenteensa heikkouden takia siirtymään asevelvollusuusarmeijaan.

Vain suppeat aselajit (ilmavoimat, osa merivoimia) voivat tukeutua pääosin ammattisotilaisiin.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        103
        1555
      2. Välillä käy mielessä

        olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
        Ikävä
        78
        1194
      3. Mitä oikein

        Näet minussa? Kerro.
        Ikävä
        88
        1127
      4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

        Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
        Ikävä
        139
        1026
      5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        580
        985
      6. Mika Muranen juttu tänään

        Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
        Sananvapaus
        1
        957
      7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

        Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
        Tv-sarjat
        8
        882
      8. Kotipissa loppuu

        Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
        Kuhmo
        20
        870
      9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

        Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
        Tv-sarjat
        9
        714
      10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

        On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
        Kokkola
        8
        660
      Aihe