Mikä syy perustaa uusperhe

jiokn

Kuinka usein se entinen liitto katkeaa asiaan seksi. Seksuaalinen vietti on ihmisellä niin suuri, että kaikki muu jää unohduksiin. Jos toisella on tällainen yliseksuaalinen ja järjetön vietti, silloin perheen elämä on rankkaa, toinen ei koskaan riitä toiselle, kyse ei ole oikeasta toisen rakastamisesta=välittämisestä,. vaikka kodin kaikki muut palaset olisivat kuinka kohdallaan, tuo järjetön asia vie kaiken. Olisiko siihen lääkäreillä apua, siitä pitäisi puhua paljon enemmän.

Ero saa sitten aikaan monelle, että yritetään kaikin tavoin näyttää olevansa hyvännäköinen ja viehättävä. Mutta sekin menee yli kun yritetään näyttää uudelleen teineiltä ja pukeudutaan niin lyhyisiin hameisiin, että tuskin mitään peittää, vaiko onko tämä miesten tahto. Kenenkään ei pidä toisen tahdon mukaan tehdä itseään naurettavaksi, sillä sitä tämä pukeutuminen saa aikaan.

Miehet yrittävät myös ajautua piukkoihin vaatteisiin, jotka suorastaan pursuavat yli tai ovat ikääntyneellä suorastaan hullunkuriset päällä.

Mutta se kaikkein törkein mitä tapahtuu on, että sen entisen liiton lapset myös unohdetaan, saatetaan heille järjestää tabletit ja puhelimet ajanviettoon, mutta ruokaa ei kaapissa juuri ole ja yksin täytyy melkein kaikessa pärjätä, aika pientenkin, jopa alle kouluikäisten, kun nämä seksin orjat vanhemmat viilettää yöperhosina etsien vain itselleen viihdettä.

Myös yksi asia on vie perheiltä paljon. Nykyisen tavan mukaan täytyy harrastaa hirveästi, muutenhan ei ole työpaikalla minkään arvoinen, ellei toimi tämän hysterian mukaan.
Kodit eivät ole enää koteja, vaan hädin tuskin nukkumapaikkoja, joten ei ihme että aina riittää sitä sanomista puolisolle, kun vaaditaan aivan mahdottomia toinen toiseltaan, kun oma aika menee siihen näyttämiseen ja todella toisilla suuren seksin etsimiseen.

Uskon toisaalta, että tuo suuri seksin ajatteleminen on eräänlaista tyhjyyttä elämässä, enää ei edes kerätä kesäisin marjoja metsästä ja näin varustauduta talven varalle. Kirjakin olisi hyvä, kun vielä lukisi jotain tietokirjaa, jolla omaa tietämystään lisäisi.

Uusperhehän elää tavallaan ilman lapsia, sillä lapset ovat ainakin osan aikaa poissa kokonaan, ei kannetakaan vastuuta ei oikein omasta ja ei etenkään omien lapsien elämästä, ollaan siis tyhjiä ja onttoja, etsien olematonta.
Arvoa ei osata antaa enää millekään asialle.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voihyväthyssykät

      Taitaa olla sinulla syy kirjoittaa seksistä, kun päivästä toiseen ajattelet sitä. Ajattelet niin paljon että pääsi sekoaa. Elät ilmeisesti ilman ja olet puutteessa. Kuvittelet olemattomia ja näet kaikkialla vain seksiä. Olisiko niin että omassa liitossasi pihistit ja käytit seksiä keinona uhkailla toista, jos et tee sitä ja tätä, et saa seksiä.

      Mitä sinä tiedät toisten elämästä, marjan keruusta, harrastuksista, itsensä kehittämisestä ja lastenhoidosta. Kuvittelet olemattomia sairaassa päässäsi. Elämäsi on ilmeisesti tyhjää täynnä, että näet jo harhoja. Elämässä on muutakin kuin pelkkää seksiä, sekin kyllä kuuluu osana elämään, mutta ei ole kaikki, on niin paljon muutakin, niinkuin luulisi sinunkin tietävän, mutta et näe tietävän.

    • jiknuh

      Niin eihän siitä saa kirjoittaa, vaikka sillä tuhotaan kaikki. Kirjoitta Voihyväthyssykät kun kirjoittaa olettamuksia, seksin puute, pihtaaminen. Eikä se kerro juuri hänen omasta ongelmasta.
      Ja niin eihän mitään saa ehdottaa tilalle ongelmaan, ainahan ne jokin jollakin ilkeällä tavalla latistaa. Mutta jos kokeilisitte jotain tekemistä, vaikka sitä marjan poimintaa.
      Toki kiinnostaa mikä se muu sinun elämässäsi on tärkeä pointti. Ehkä se avaisi jokaisen silmiä jos kirjoittaisit.

      • Hyväthyssykät

        Tottakai saat kirjoittaa, ihan miten vain. Sinulla se ongelma tuntuu olevan. Mikä sinua siinä vaivaa jos uusioperheessä harrastetaan seksiä , siinä missä kaikissa muissakin suhteissa. Sehän on normaalia elämää. Jos sinulla ei ole seksiä, niin sinulla ei sitten ole, älä ruikuta.
        Mitä marjanpoimintaan tulee, älä huolehdi. Marjoja on pakaste pullollaan. On metsän antimia, että omasta pihasta. Mehustettu on myös litratolkulla ja lapset tykkää. Lapset myös keräävät niitä, tietysti aikuiset myös. Omenapuitakin on ja niiden hedelmistä tehdään hilloa. Vielä kun puolukat kypsyy ja sieniäkin vielä tulee, niin alkaa sato olla tältä vuodelta kerätty. Ai niin meillä on kasvimaa, joten sieltäkin tulee pöytään luonnonantimia.Unohdin mainita mansikkamaan, joten niitäkään ei tarvinnut ostaa, vaan on omasta takaa.
        Lapset oppivat käymään metsässä, näkevät myös miten kaalit, perunat yms. kasvavat maassa, eikä kaupassa.
        Monillahan ei ole mahdollista kasvattaa itse vihanneksia,
        mutta kyllä minun tuttavistani monet käyvät metsässä keräämässä sieniä ja marjoja. Mene sinäkin, äläkä arvostele muita.
        Älä sinä yleistä että lapsia ei hoideta uusperheessä. Ihan samallalailla hoidetaan kuin muuallakin. Ei jätetä heitteille ja lähdetä rilluttelemaan. Ihme ajatuksia sulla.
        Muuten jos joku ei niitä marjoja kerää, niin mitä se sinulle kuuluu. He hakevat kaupasta , jos tarvitsevat, se on heidän asiansa.


    • siitäpuhemistäpuute

      Jaha, olet sitte päässyt avohoitoon, kuule juopottele sinä vaan siellä omassa karsinassasi, ja pidä turpas kiinni, tai mene metsään poimiin niitä marjoja, mutta älä ota viinaa mukaasi, voit samalla miettiä, miksi sulla ei ole sexiä.

    • hijun

      Niin siitä sanotaan, että turpa kiinni. Mutta nyt olisi ainakin tälle keskustelupalstalle syytä useiden kirjoittaa ihan päinvastaista eli tuoda esiin mitä on nähnyt tapahtuvan näille eronneille ja uusperheen perustaneille ja ainakaan minun näkemäni ei ole ollut hyvää nähtävää ei eronnutta itseään kohtaan ja etenkään hänen lapsiaan kohtaan. Jos elämää eletään himojen mukaan, unohtamalla todella se muu ja suurin osa elämästä, josta todella saadaan ilo elämään, seksi ei saa määrätä ihmisen elämää, silloin ollaan varsin väärässä ja sanoisin jopa sairaana siitä ajattelusta. Ihminen ei tee järkeviä päätöksiä tuollaisessa tilassaan, vaan rikkoo kaiken sanoo pahasti kaikille, jotka vähänkin uskaltavat sanoa jotain asiasta.
      Hän sotkee koko elämänsä ja samalla tietenkin läheistensä elämän, sillä koskeehan se heitäkin.

      • entajuusua

        Aijaa, himosta se talo ostetaan ja otetaan lainaa, ja himon takia mennään avioliittoon, harvat nyt pelkän sexin takii solmii avioliiton, sexiä saa ilman avioliittoakin, kyllä se parisuhde yleensä rakennetaan rakkauden varaan ja parisuhteeseen ja avioliittoon kuulu sexi, jollei niin sitte ollaan sairaita.
        Jos toista rakastaa niin sitte myös toista haluaa, se on ihan luonnollista.
        Minusta pahoja himoja ovat alkoholihimo, huumehimo tai tappamisehimo.
        Harvemmin joku sexihimoinen nyt rakentaa mitään parisuhdetta, se vaan lentää kukasta kukkaan ja paneskelee kaikki jotka suostuu siihen.


      • Hiirenhimot

        Himot ne on hiirelläkin. Siitä puhe mistä puute. Sairaammaksi vaa nuo juttusi menevät, hijun.


    • Kystäkyllinuulla

      On se nyt kumma että tuota hupsua aloittajaa kiinnostaa joidenkin seksielämä. Ilmeisesti on tirkistelijä. Menis sinne pakolaiskeskukseen töihin niin saattaisi itsekin saada kystä kyllin.

    • hojuym

      On aika tarkastella, oliko se talon osto palkkio puolisolle vai vaatimus puolisolta, tai sitten ihan oikean perhe-elämän tarkoitukseen hankittu ostos.
      Kaikenlaista ilmenee.
      Nuo useat vastauskirjoitukset kielivät tästä jostakin muusta, sillä sanat ovat sellaisia, että ei niitä käytetä normaalisti. Lienevätkö naiset vai miehet asialla. Tuskin kukaan haluaa tirkistellä toisten seksielämää, mutta jos se tuodaan joka paikkaan ei sitä voi näkemättä ja kuulematta ja silloin se kyllä ylittää sen raja-aidan, jossa joutuu kysymään, on kaikki muu hyvin. Tuskin on!

      • elämääeioleilmansexiä

        Olet sairas, kun pidät luonnollisia asioita outoina.


      • Isisisisisissi

        Hojym.

        No jos sinä näet sitä seksiä kaikkialla, jopa vaatetuksessa, niin sairaushan se sinulla silloin on. Paras olisi jos menisit luostariin. Voihan se tietenkin olla että näet seksiä sielläkin. Alat paheksuvasti miettiä, että mitähän siellä kaavun alla tapahtuu. Ties vaikka sinne nunnan hameen alle on kätketty mies.


    • hujn

      Eli se seksi on se suurin syyllinen eroihin ha uusperheiden perustamiseen, ihminen ei hallitse itseään. Jos elämä on noin tyhjää, en ihmettele enää tätä sekamelskaa, mutta jättäkää ne lapset tekemättä, kyllä nykyään kaikkien tulee ymmärtää ehkäisy.
      Vain seksin tarpeeseen yhteen muutto , silloin pitää jättää lapset tekemättä. Ei teillä ole koskaan heille mitään annettavaa ja lisäksi nuo liitot hajoavat, sillä ihminen vanhenee ja se ensihuuma loppuu ja silloin sitten enää ei olekaan kivaa. Silloin lähdetään taas uuteen jahtiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      70
      6850
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4440
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2883
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      2121
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1673
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      99
      1475
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1161
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      306
      1143
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1111
    Aihe