Halutaan vuokrata mökki Etelä/keskisuomi

Mökkiäkaipaava

Halutaan vuokrata mökki Etelä /keskisuomen korkeudelta.
mökki saa sijaita meren rannalla/saaressa, tai makean veden alueella mantereella tai saaressa.

Haemme mökkiä pidempi aikaiseen vuokraukseen, alustava vuokra aika 20-50 vuotta, ja vaatimuksiakin olisi mökin ja tontin suhteen.

Haen sellaista kohdetta, jossa ei olisi naapuria ihan vieressä, eli minimi etäisyys naapurimökkiin olisi vähintään 200 metriä.
Itse päämökki saa olla vaatimaton, mutta mielellään hirrestä tehty tai lautamökki.

Mökissä ei tarvitse olla sähköä, mutta takka/kamiina lämmitys pitää olla, sekä kaivo pihapiirissä olisi hyvä olla, mutta ei pakollinen.
pihapiirissä erillissauna tai päämökissä, muut piha rakennukset joita nyt yleensä mökin pihassa on puuvessa, liiteri/varasto sekä kylmäkellari.

Tärkein vaatimus kuitenkin on että mökin vuokrasopimukseen, kuuluisi kalastus ja metsästysoikeus / vesilinnut/pienriista.

Osana vuokrasopimusta olisi hienoa että sopimukseen kuuluisi mahdollisuus tehdä myös polttopuita tontin huonokuntoisista puista, tämä osana metsänhoitona.

Mökistä sen verran että mökki saa olla myös perikunnan, joka on ollut pidempäänkin tyhjillään. Kunhan on vielä peruskuntoinen, itse voin peruskorjata rakennuksia osana vuokrasopimusta.
Haluaisin jättää myös mahdollisen osto oikeuden vuokrasopimuksen aikana, jos sellainen on mahdollista.

Jos tämän tyylistä mökkipaikkaa mahdollisesti löytyy, niin pyydän ystävällisesti ottamaan yhteyttä ohessa olevaan sähköpostiin.

Yt.Atte

[email protected]

0

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

        Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
        Lieksa
        89
        4194
      2. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        43
        4102
      3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

        1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
        Maailman menoa
        609
        3914
      4. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        20
        2725
      5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

        En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
        Ikävä
        78
        2475
      6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

        SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
        Maailman menoa
        340
        2074
      7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

        Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
        Tunteet
        127
        2072
      8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

        Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
        Maailman menoa
        190
        1950
      9. Ketä ammuttu ?

        Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
        Juupajoki
        28
        1609
      10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

        Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
        Ikävä
        66
        1422
      Aihe