Ulkopuolinen hidastaa tahallaan ja muuta

kallewallen

Eno kuoli pari kuukautta sitten. Hän ja hänen Vaimonsa olivat lapsettomia ja heillä oli keskinäinen testamentti, jossa Eno peri Vaimonsa, mutta Vaimo ei peri Enoa. Tämä siksi että Vaimolla oli erittäin huonot välit ainoaan Siskoonsa eikä Vaimo halunnut, että Sisko perii vahingossakaan mitään.
Vaimo kuoli jo muutama vuosi sitten eikä silloin tehty pesänselvitystä.
Eno määräsi testamentissaan että hänet perii hänen kolme sisartaan/näiden kuoltua heidän lapsensa. Kaikki sisaret ovat kuolleet ja meitä serkkuja on 9 kpl perijöinä.
Itse perin äitini ja lisäksi perin yhden lapsettoman tätini aiemmin.
Me kaikki serkukset olemme toimittaneet kaikki tarvittavat paperit pesänselvittäjälle (ne joissa sanotaan että olemme saaneet testamentin tiedoksi ym), mutta koska Vaimon pesä on selvittämättä, myös Siskon vastaava paperi tarvitaan.
Hän ihan vmäisyyttään ei palauta paperia eikä aio sitä tehdä. Hän ei siis ole saamassa mistään mitään, kunhan hidastelee vaan tahallaan.
Onko olemassa jotain aikarajaa jonka jälkeen hänen vastaamattomuudellaan ei ole väliä, eli juna liikkuu vaikka hän ei reagoi mihinkään?
Ja jos perin tätini aiemmin, perinkö nyt hänen osuutensa jotenkin vai jaetaanko kaikki meidän 9 serkuksen kesken?

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvontynkää

      Testamentin tiedoksianto kannattaa tehdä haastemiehitse, jos joku ei palauta tiedoksisaantiasiakirjaa vapaaehtoisesti, niin moiteaika ainakin alkaa kulumaan.

      • kallewallen

        Minkä mittainen se moiteaika on?


      • kallewallen
        kallewallen kirjoitti:

        Minkä mittainen se moiteaika on?

        Jaa kuusi kuukautta näköjään


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5510
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3527
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1652
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1624
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      77
      1087
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1078
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      808
    Aihe