Terapian lopettaminen

Tapasin ne tänään ja sanoin että oon vakavasti harkinnut lopettavani ton terapian. Se sano että älähän nyt että katotaan tää syksy vielä. Meinasin jo kilahtaa että mitä me katotaan? Sitäkö ku psykke kirjottaa tietoihin p*skaa!? Mut en sit sanonu mitään.

Jos tulee jtn kysyttävää tosta tän pvän näkemisestä, ni on ainakin nauhotus tallessa.

No katon vielä 3tapaamiskerran ajan. Jos ei homma toimi ja tietoihin tulee taas jtn epämääräistä, ni se on sit homma seis! Voihan noi ihmiset toiki vaihtaakin, mut kaikki psykiatrit on varmaan samanlaisia. Tai jos ei oo, ni varmasti lukee entisiä tekstejä mun tiedoista ja se kohtelu on sen mukaista... Näin ainakin jotkut lääkärit tekee! Sanoinkin niille että kunhan ei tartte olla missään tekemisissä sen yhen lääkärin kanssa, ni on hyvä.

No joopa, se on sellasta se. Mulle kävi niin, että hyvä terapeuttini kuoli yllättäen.

Itselläni ei syntynyt koskaan hyvää suhdetta terapeuttiin. Päinvastoin meinasi mennä työn jälkeen vielä parisuhdekin, kun terapeutti painosti ekan vuoden eroamaan.
Olin helpottunut, kun terapia loppui ja en jäänyt niitä rasitteina tuntevia tapaamisia yhtään kaipaamaan.
Olisi pitänyt luottaa ekan käynnin fiilikseen siitä, ettei juttu tule koskaan toimimaan. Olin vaan silloin niin epätoivoinen, kun terapeuttia ei meinannut löytyä mistään. Kaikenlaisia kuuntelijoita on tullut kohdattua ja sen huomaa kyllä toimiiko juttu vai ei. Terapeutti voi olla myös täysin eri mieltä kuin asiakas ja esittää näkemyksiään, mutta sen voi esittää asiakasta kunnioittaen eikä mitätöiden kuten omani. Kun piti pohtia hyviä puolia itsestäni niin sekin kääntyi lopulta siihen, että pohdiintkin kuinka neuroottinen olin terapeutin mielestä jonkun sanomani perusteella.

Anonyymi kirjoitti:

Itselläni ei syntynyt koskaan hyvää suhdetta terapeuttiin. Päinvastoin meinasi mennä työn jälkeen vielä parisuhdekin, kun terapeutti painosti ekan vuoden eroamaan.
Olin helpottunut, kun terapia loppui ja en jäänyt niitä rasitteina tuntevia tapaamisia yhtään kaipaamaan.
Olisi pitänyt luottaa ekan käynnin fiilikseen siitä, ettei juttu tule koskaan toimimaan. Olin vaan silloin niin epätoivoinen, kun terapeuttia ei meinannut löytyä mistään. Kaikenlaisia kuuntelijoita on tullut kohdattua ja sen huomaa kyllä toimiiko juttu vai ei. Terapeutti voi olla myös täysin eri mieltä kuin asiakas ja esittää näkemyksiään, mutta sen voi esittää asiakasta kunnioittaen eikä mitätöiden kuten omani. Kun piti pohtia hyviä puolia itsestäni niin sekin kääntyi lopulta siihen, että pohdiintkin kuinka neuroottinen olin terapeutin mielestä jonkun sanomani perusteella.

Lue lisää

Mulla oli myös terapeutti, jonka kanssa mm. pohdittiin hyviä puolia itsestä. Hän myös kirjoitteli Kelan lausuntoihin aina, miten potilas on edistynyt ja päässyt eteenpäin, miten terapian tavoitteita kohti mennään. Se, mikä mua asiassa ärsytti oli se, että siinä terapeutin mielipiteen ja mun kokeman/objektiivisten tosiasioiden välillä oli valtava ristiriita. Mä halusin terapiassa opiskelukyvyn palautumaan. Samoin se oli kelan edellytys että terapiaa saa. En tiedä, miten tämä terapeutti onnistui asian kääntämään, mutta jos kolmen vuoden aikana saa opintorekisteriin yhden kurssin, niin ei voida sanoa, että opiskelukyvyssä on tapahtunut merkittävää edistystä ja että potilaan ongelma on pitkän sairastamisen aiheuttama stigmatisaatio ja se, että potilas mieltää itsensä sairaaksi eli sairaan rooli. Jos ei pysty tekemään töitä tai opiskelemaan ongelma ei ole se potilaan rooli vaan työkykyä vievä sairaus. Kun loputtomasti jauhetaan näistä omista hyvistä puolista ja kuuntelee pitkään p**kapuhetta näistä rooleista, saadaan piilotettua kelalta tai potilaalta nämä objektiiviset tosiasiat ja siirrettyä huomio terapeutille mieleisiin asioihin joita voidaan sitten ”hoitaa” ja ilmoittaa ”hoidetuiksi”. Musta ei ollut kohtuuton toive päästä takaisin työelämään, mutta kun on psykiatrian asiakkaana sitä ei sovi toivoa. Tässäkin tapauksessa terapeutin olisi pitänyt lopettaa terapia jo alkumetreille ja todeta että terapian keinoin ei näitä tavoitteita saavuteta, kun niitä ei hoidettukaan vaan kaikki ajatukset invalidoitiin ties millä argumenteilla.

Anonyymi kirjoitti:

Mulla oli myös terapeutti, jonka kanssa mm. pohdittiin hyviä puolia itsestä. Hän myös kirjoitteli Kelan lausuntoihin aina, miten potilas on edistynyt ja päässyt eteenpäin, miten terapian tavoitteita kohti mennään. Se, mikä mua asiassa ärsytti oli se, että siinä terapeutin mielipiteen ja mun kokeman/objektiivisten tosiasioiden välillä oli valtava ristiriita. Mä halusin terapiassa opiskelukyvyn palautumaan. Samoin se oli kelan edellytys että terapiaa saa. En tiedä, miten tämä terapeutti onnistui asian kääntämään, mutta jos kolmen vuoden aikana saa opintorekisteriin yhden kurssin, niin ei voida sanoa, että opiskelukyvyssä on tapahtunut merkittävää edistystä ja että potilaan ongelma on pitkän sairastamisen aiheuttama stigmatisaatio ja se, että potilas mieltää itsensä sairaaksi eli sairaan rooli. Jos ei pysty tekemään töitä tai opiskelemaan ongelma ei ole se potilaan rooli vaan työkykyä vievä sairaus. Kun loputtomasti jauhetaan näistä omista hyvistä puolista ja kuuntelee pitkään p**kapuhetta näistä rooleista, saadaan piilotettua kelalta tai potilaalta nämä objektiiviset tosiasiat ja siirrettyä huomio terapeutille mieleisiin asioihin joita voidaan sitten ”hoitaa” ja ilmoittaa ”hoidetuiksi”. Musta ei ollut kohtuuton toive päästä takaisin työelämään, mutta kun on psykiatrian asiakkaana sitä ei sovi toivoa. Tässäkin tapauksessa terapeutin olisi pitänyt lopettaa terapia jo alkumetreille ja todeta että terapian keinoin ei näitä tavoitteita saavuteta, kun niitä ei hoidettukaan vaan kaikki ajatukset invalidoitiin ties millä argumenteilla.

Lue lisää

"Musta ei ollut kohtuuton toive päästä takaisin työelämään, mutta kun on psykiatrian asiakkaana sitä ei sovi toivoa."

Toiveesi oli kohtuullinen. Maassa huudetaan nyt työvoimapulaa jatkuvasti, mutta vissiin psykiatrian mielestä diagnoosilla leimatun pitäisi vaan istua kotonaan. Joku alalla työskentelevä voisi nyt avata tätä logiikkaa, millä tavoin tämä on kansantaloudellisesti ja yksilön hyvinvoinnin kannalta järkevää?