Työntekijää huijattu, palkat jäi maksamatta SLN

Savoolainen_

Haluan tuoda asian ilmi mahdollisimman monessa paikkaa, jotta muut osaavat olla varuillaan.
Asia koskee siis kesätyöpaikkaani SAVONLINNASSA, jossa työnantaja kusetti ja jätti palkan maksamatta. Yrityksen nimi on ITÄ-SUOMEN SIIVOUS JA KIINTEISTÖPALVELUT. Ensinnäkin minulla oli jo valmiiksi huonoja kokemuksia kyseisestä firmasta, mutta hakemusta kirjottaessani en ollut varma onko kyse samasta työnantajasta sekä rahatilanne oli niin tiukka ja siksi piti saada töitä mahdollisimman äkkiä.
Tämä tapahtui viime heinäkuussa 2015 SAVONLINNASSA. Tein kirjallisen työsopimuksen, jossa palkkapäiväksi oli kirjattu 8.päivä (jota myös ihmettelin mikä hitto se oikein on) Aloitin työt 6.7.2015 ja työt kesti 2.8.2015 asti. Palkka olisi siis pitänyt maksaa viikon päästä työni lopettamisesta. Rahoja ei kuitenkaan näkynyt. Vakuutteli, että olin jättänyt tuntilistat lähettämättä sähköpostitse, josta hän näikisi tuntimääräni miten olin ollut töissä. Tiesin jo siinä vaiheessa, että jep hänhän kusettaa, jottei tarvisi palkkaa maksaa. No, muutama päivä sen jälkeen otin puheeksi poliisit, niin heti oli laittanut palkan maksuun. Palkka näkyi kuitenkin vasta silti paripäivää sovitun päivän jälkeen eikä siinä ollut edes koko summaa. Sain puolet palkasta. Raivostuin aivan totaalisesti ja lähetin vihaista viestiä, että mitäs hittoa tämä on? Edelleen väkätti sitä, etten ollut lähettänyt tuntilistoja (huoh) ja lupasi maksaa loppu palkan 28.8.2015 ja kuinkas kävikään; palkkaa ei näy.

Kävin viikko sitten oikeusasiatoimistossa juttelemassa asianajajani kanssa asiasta ja hän oli sitä mieltä, ettei ehkä kannata nostaa sen suurempaa oikeusjuttua sillä oli kyse niin pienestä summasta (alle 500e) Minulle se ei kuitenkaan ollut mikään pikku summa, pitihän minun elättää sillä itseni, vaan en elättänyt. Rahaa ei tullut mistään. Sosiaalitoimistotkaan eivät auttaneet tilanteessani, jossa olen ollut ilman rahaa jo kohta neljä kuukautta (siinä toinen aihe, joka pistää hermosolut kiehumaan) Olin siis tilanteessa ja olen yhä, ettei kukaan osaa auttaa, että saisin työnantajani vastuuseen teoistaan. Hän huijasi viime vuonna, hän huijasi edellistä kesätyöntekijää ja hän huijasi minua. Tästä pitäis tulla loppu. Ensi kesänä on taas uudet kesätyöntekijät, jotka joutuvat saman kusetuksen alle eivätkä tiedä siitä mitään. Siksi olisi niin tärkeää "mainostaa" kyseistä firmaa, jotta kaikki tietäisivät totuuden tästä ITÄ-SUOMEN SIIVOUS JA KIINTEISTÖPALVELUT yrityksestä, joka on täyttä paskaa. Yritys toimii myös Lappeenrannassa (jossa työnantajani asuu) sekä Kotkassa. Kyse on siis siivoustyöstä, jossa myös kohdeltiin kuin rukkasta.

3

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 68415

      Voithan tuota tehdä rikosilmoituksen.

    • Nabal

      Ota huomioon, että jos aikasemminkin palkan saapumiseen meni pari päivää, saattaa hän käyttää eriä pankkia kuin sinä. Eli jos 28.8. ollut palkkapäivä niin ei pitäisi näkyä ennen kuin 31.8. tai 1.9. Eli odota pari päivää ja jos ei näy niin suoraan vaan poliisien paikkeille rikosilmoitusta tekemään.

      • Nimimerkki-varattu

        Jos palkkapäivä on jokin tietty ennalta määritelty päivä, on palkan oltava tilillä käytettävissä juuri sinä päivänä, riippumatta missä pankissa tilit ovat.

        On työnantajan murhe montako päivää menee rahojen siirrossa pankista toiseen. Ja toisekseen rahathan siirtyvät kyllä pankista toiseen tarvittaessa samanpäivän aikana, jos on valmis maksamaan siitä erillisen korvauksen pankilla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe