En tiedä kuinka yksinäisiä te olette

ja onko teillä ystäviä, sukulaisia, harrastututtuja jne.

Minulla ei ole yhtään ainutta ystävää. Olen yli 50 vuotias. Harrastuksia oli työväenopiston puitteissa joitakin vuosia takaperin, mutta totesin, niin ei sietäkään todellisia hyviä ystäviä tullut matkaan. Suku meillä on suuri, mutta kukaan sukulaisistamme ei pidä edes puhelinyhteyttä. On minut kutsuttu sukulaisten kymmenvuotisjuhliin, mutta siihen se sitten jääkin.

Yhteen aikaan soittelin ja kirjoitin emailiakin joillekin serkuilleni.He eivät tehneet aloitetta, vaan se olin minä. Eräs serkkuni sanoi minulle puhelimessa näin :" Sinä se vaan yrität pitää yhteyttä sukulaisiin". Olin kyllä jo huomannut olevani väärällä asialla, kun otin yhteyttä serkkuihini. Eräs serkkunikin sanoi." sitä kun on perhettä ja näitä ystäviä, niin on kiirettä eikä tahdo ehtiä kaikkea".

Näin se sitten oikeesti menee, vaikka olisi valtava suku ja kaikenikäisiä sukulaisia pilvin pimein. kun ne ei tahdo olla yhteydessä, niillä kun on ihan omat tutut ja omat ystävät ja tolleen. Siten on se lähiperhepiiri ja puolison sukulaisia jne. Mutta entäs sinkku sitten, kun eivät mielellään sinkut sukulaisetkaan halua omiin porukoihinsa sillä perusteella, kun heillä on omia ystäväpiirejään ja kokoontumisiaan ja harrastuksiaan.

On mulla kaks veljee, joilla molemmilla lapsii, mutta eivät edes soittele, sillä se parisuhde on tärkeempi kuin oma ydinperhe. Joten siis aloite lähtee sinnekkinpäin aina minun puoleltani Siskoni on sinkku, mutta asustele tuolla valtameren takana, joten toisinaan soitellaan, mutta hyvin harvoin.

Olen melko uupunut tähän yksinäisyyteen. Voimat niin fyysiset kuin psyykkisetkään eivät tahdo riittää.

Miten vietän aikaani? Työ on minulla yksinäistä. Toimin yksin. Työaikani voin itse sanella itselleni. Kotona olen sitten melko uupuneena, uupunut olen, vaikka en olisi käynyt edes työpaikallani.Aika kotona on nyt viime aikoina mennyt neuvojen kyselyyn netissä ja olen yrittänyt saada juttua näistä asioista somessa.

Minulla on paljon elämän aikana tullut traumoja, joista ei milloinkaan selviä. Yritän niiden kanssa elää, mutta toisinaan vaikeaa.

Olen miettinyt paikkoja, jonne menisin tapaamaan ihmisiä. En luonteeltani ole lainkaan rellestäjä, en käytä alkoholia enkä tupakoi. Mieluisaa on aina ollut liikunta sopivassa määrin. Metsässä kävely on tehnyt hyvää, vaikka sielläkin yksin liikkun.

Nytkin sitten istun ihan yksin kotona ja mietin, pitäisikö käydä jo nukkumaan. Uusi päivä on huomenna ja sekin pitäisi jälleen jaksaa ottaa vastaan yksinäisenä ilman suurta sukua, vaikka sellainenkin on olemassa.

Olen ajatellut eutanasiaa, mutta,......joskus kun vaan on niin väsynyt ja loppu tähän yksinäisyyteen.